Candida pohjausten kiusana

Vastaväittäjä: John McCabe, professori, Newcastlen yliopisto, Iso-Britannia ja Marit Oilo, førsteamanuensis Bergenin yliopisto, Norja

Kustos: Pål Brodin, professori, Oslon yliopisto, Norja

Ohjaajat: I Eystein Ruyter, Dr Rer Nat, Dr Philos, Nordisk Institutt for Odontologiske Materialer (NIOM), Norja, Dag Ørstavik, professori, Oslon yliopisto, Norja ja Finn Fløystrand, førsteamanuensis, Oslon yliopisto, Norja

Esitarkastajat: John McCabe, professori, Newcastlen yliopisto, Iso-Britannia, Marit Oilo, førsteamanuensis, Bergenin yliopisto, Norja ja Frode Hansen, professori, Oslon yliopisto, Norja

Väitöskirja tarkastettiin 2.6.2010 Oslon yliopistossa.

In vitro and in vivo studies on soft and hard denture lining materials

Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon edistysaskeleet ja parantuneet elinolosuhteet ovat johtaneet eliniän odotteen kasvuun. Huolimatta suunterveyden yleisestä paranemisesta hampaiden menettäminen on yhä ongelma vanhusväestössä. Monelle potilaalle, joilla on vain muutama hammas jäljellä tai jotka ovat täysin hampaattomia, irrotettava proteesi on ainoa hoitovaihtoehto.

Proteesin pohjausmateriaalit ovat polymeerejä, jotka kiinnitetään proteesin limakalvonpuoleiselle osalle. Pohjausmateriaalin lisäys parantaa kovan proteesipohjan istuvuutta suussa. Nykyään on olemassa useita erityyppisiä pehmeitä pohjausmateriaaleja. On kuitenkin vain vähän kliinisiä ja laboratoriotutkimuksia, joissa pohjausmateriaalien kliinisesti tärkeitä ominaisuuksia olisi tutkittu.

Tämä väitöskirja perustuu sekä in vivo - että in vitro -kokeisiin, joissa tutkittiin kovien ja pehmeiden pohjausmateriaalien kliinisesti tärkeitä ominaisuuksia. Kliiniset, mikrobiologiset ja mekaaniset tutkimukset suunniteltiin perustuen olemassa olevaan kirjallisuuteen, proteesin valmistamismenetelmiin ja kliinisiin hoitoratkaisuihin.

Kliinisen tutkimuksen tulokset osoittivat sienten kolonisoivan pohjausmateriaalit jo aikaisessa vaiheessa. Tutkimuksessa todettiin potilaiden välillä olevan suuria yksilöllisiä eroja biofilmin muodostuksessa. Ajan kuluessa pohjauksen kunto huononi, ja suurimmat muutokset olivat huomattavissa pohjauksen pintaominaisuuksissa. Epäonnistuneiden pohjausten lukumäärä tässä tutkimuksessa viittaa siihen, että todennäköisesti materiaalien pinnan karhenemisesta johtuva bakteerien ja sienten kolonisaatio oli yksi pääsyy pohjausten uusimisiin. Candidan esiintyvyys potilailla ei vaikuttanut olevan yhteydessä pohjauksen käyttämiseen. Candida albicansin kliiniset isolaatit käyttäytyivät eri tavalla in vitro adheesiokokeissa, mikä viittaa C. albicansin pintaominaisuuksien merkitykseen ilmiön kannalta. Koekasvualustan päällystäminen syljellä vähensi C. albicans -solujen kiinnittymistä riippumatta käytetystä kasvualustasta.

Vinyylipolysiloksaanipohjausmenetelmässä sidoslujuus proteesin pohjamateriaaliin oli samanlainen verrattuna aiemmin laajalti tutkittuun polysiloksaanikontrollimateriaaliin. Polysiloksaanien kohdalla epäonnistumiset liittyvät sitoutumisen rajapintaan.

Pintamateriaalin huolellinen preparointi on nähtävästi oleellista sidoksen parantamiseksi. Kovilla pohjausmateriaaleilla sidostusta paransi monomeerien kyky turvottaa polymetyylimetakrylaatti (PMMA) -pintaa ja läpäistä materiaalin pintakerros.

Oikea materiaalivalinta ja proteesin pinnan preparointi yhdessä säännöllisten kontrollikäyntien kanssa ovat pohjausmateriaaleja käytettäessä osoittautuneet keskeisiksi menetelmiksi proteesien toiminnan optimoimiseksi ja potilasmukavuuden lisäämiseksi.

Tutkimustyö on tehty Oslon yliopistossa, NIOMissa ja Turun yliopistossa.

Tekstin käännös: HLT Katja Narva ja dosentti Eva Söderling.