Niskaveto lasten II luokan purentavirheen hoidossa

Vastaväittäjä: Pertti Pirttiniemi, professori, Oulun yliopisto

Kustos: David Rice, professori, Helsingin yliopisto

Esitarkastajat: Juha Varrela, professori, Turun yliopisto ja Lassi Alvesalo, emeritusprofessori, Oulun yliopisto

Ohjaaja: Turkka Kirjavainen, dosentti, HYKS, Lastentaudit

Väitöskirja tarkastettiin 17.9.2010 Helsingin yliopistossa.

II luokan 1. divisioonan purentavirheen piirteitä ovat ulkonevat yläetuhampaat, suurentunut ylipurenta, lyhyt ylähuuli, yläetuhampaiden taakse hakeutuva alahuuli, kapea ylähammaskaari sekä purennassa yläleuan kuutoshampaiden poikkeava sijainti osittain alaleuan vastaavien kuutoshampaiden edessä. II luokan purentavirhe on yleisin lasten oikomishoidon aihe Suomessa. Niskaveto on yksinkertainen ja lasten helposti hyväksymä purentavirheen hoitolaite.

Yhdysvalloissa Kloehn julkaisi jo vuonna 1947 vakuuttavat tulokset II luokan purentavirheen hoidosta niskavedon kaltaisella kojeella. Suomessa väitöskirjassa tutkittu niskaveto on ollut käytössä vuodesta 1979. Hoidon periaatteena on rajoittaa yläleuan kasvua niskasta tulevalla vedolla, joka kohdistetaan yläleuan kuutoshampaisiin. Sisävarsien levityksellä laajennetaan hammaskaaria ja yläleukaa. Kojetta käytetään iltaisin ja öisin.

Väitöskirjassa tarkasteltiin niskavedon vaikutuksia 65 koululaisen II luokan purentavirheen hoidossa. Tutkimuksessa selvitettiin kipsimalleista sekä sivu- ja taka-etusuunnassa otetuista (P-A) röntgenkuvista hoidon vaikutus hammaskaariin, leukojen purentasuhteeseen, kasvojen luustoon ja profiiliin sekä ylähengitysteihin. Lasten keski-ikä oli hoidon alkaessa 9,3 vuotta. Hoitoaika oli keskimäärin 1,7 vuotta. Tuloksia verrattiin ennen julkaisemattomaan 1960-luvulla kerättyyn helsinkiläisten lasten röntgenkuvien poikittaiseen aineistoon sekä julkaistuihin verrokkikohortteihin.

Pelkällä niskavetohoidolla saavutettiin kaikilla lapsilla kuutoshampaiden keskinäisen suhteen korjaantuminen. Jonkinasteista yksinkertaista jatkohoitoa kiinteillä oikomiskojeilla tarvitsi 34 lasta, lähinnä etualeen ylipurennan korjaamiseksi. Hampaiden poistoja ei lapsilla tarvittu. Hoidon aikana hammaskaaret levisivät, ylähammaskaaren pituus lisääntyi, etualueen ylipurenta pieneni, yläleuka ja nenäontelot laajenivat, suulaen takainen hengitystie väljeni ja alaleuka kasvoi normaalisti. Alaleuassa levisi vain hammaskaari. Purennan syvyyteen hoidon vaikutus oli vähäinen. Lasten ulkonäkö parani profiilin suoristuessa huolimatta siitä, että muutokset kasvojen pehmytosissa olivat luisten rakenteiden muutoksia vähäisemmät.

Lapsilla II luokan purentavirheeseen liittyivät hieman normaalia ahtaammat ylähengitystiet. Hoidolla saatiin laajennettua nenäonteloiden lisäksi suulaen takaista hengitystietä, minkä uskotaan vaikuttavan hengitystä helpottavasti.

Tutkimuksen yhteenvetona todetaan niskavedon soveltuvan hyvin lasten II luokan purentavirheen hoitoon.

Väitöskirja on englanninkielinen viidestä julkaisusta koostuva artikkeliväitöskirja. Tutkimustyö on tehty Helsingin yliopiston Hammaslääketieteen laitoksen ortodontian osastolla ja Forssan terveyskeskuksessa.

Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-6341-1 «http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-6341-1»1