Kariesriskin arviointi on tärkeä pinnoituspäätöksen tekemisessä

Vastaväittäjä: Jukka H. Meurman, professori, Helsingin yliopisto

Kustos: Markku Larmas, emeritus professori, Oulun yliopisto

Esitarkastajat: Heikki Murtomaa, professori, Helsingin yliopisto, Liisa Suominen, professori, Turun yliopisto

Ohjaaja: Markku Larmas, emeritus professori, Oulun yliopisto

Väitöskirja tarkastettiin 26.11.2010 Oulun yliopistossa.

Koulu-ikäisillä lapsilla ja nuorilla karieksen pääasialliset esiintymispaikat ovat ensimmäisten ja toisten poskihampaiden purupintojen fissuurat, jotka ovat anatomisen muotonsa vuoksi tehokkaallakin harjauksella hankalasti puhdistettavissa. Hampaan puhkeaminen ikenen limakalvon läpi purentakorkeuteen saakka voi kestää yli vuoden. Sinä aikana hampaat ovat erittäin alttiit reikiintymiselle, koska kiille ei ole vielä täysin mineralisoitunut ja siten kovettunut. Hampaiden mekaaninen puhdistuminen pureskelun aikana on myös puutteellista. Lisäksi tiedetään, että suomalaiset lapset ovat laiskoja harjaamaan hampaitaan – vain noin puolet lapsista harjaa hampaansa kahdesti päivässä. Nämä kaikki syyt ovat suoria perusteluja hammaskariesta hallitsevien toimenpiteiden käytölle lapsilla ja nuorilla, myöskin fissuurapinnoitteiden käytölle, ja siten myös tälle tutkimukselle.

Tämä tutkimus on ensimmäinen pinnoitehoitoa koskeva käytäntöön perustuva tutkimus Suomessa. Väitöskirjatyön tarkoituksena oli arvioida fissuurapinnoituksen tehokkuutta ja kustannuksia hampaiden reikiintymistä ja paikkaushoitoa ehkäisevänä hoitotoimenpiteenä todellisissa hoito-olosuhteissa terveyskeskuksissa. Kyseessä on laaja väestöpohjainen seurantatutkimus jossa yli 8 000 Suomen, Ruotsin ja Kreikan 5–12-vuotiaan lapsipotilaan hammashoidon tietoja seurattiin vuosittain.

Ensimmäisten pysyvien poskihampaiden elinkaarikäyriä, eli sitä, miten pitkään hampaat säilyivät karieksettomana tai paikkaamattomana, verrattiin pinnoitettujen ja pinnoittamattomien hampaiden sekä pinnoitettujen ja pinnoittamattomien henkilöiden (kaikki neljä pysyvää ensimmäistä molaaria joko pinnoitettu tai pinnoittamatta kahdeksanteen ikävuoteen mennessä) välillä. Kumulatiiviset kustannukset karieksen riskimäärityksestä, ksylitolin käytöstä, pinnoituksista ja täytteistä laskettiin Kemin ja Vantaan terveyskeskusaineistojen perusteella.

Karieksen riskimääritys tehtiin sekä prospektiivisesti että retrospektiivisesti.

Fissuurapinnoitukset olivat tehokkaita estämään reikiintymistä kariesriskilapsilla (kariesta ensimmäisissä pysyvissä molaareissa kahdeksan ja kymmenen ikävuoden välillä), mutta hyvin korkean kariesriskin lapsille (kariesta ennen kahdeksatta ikävuotta) pinnoittaminen oli riittämätöntä. Hyvin matalan kariesriskin lapsille (ei kariesta ennen kymmenettä ikävuotta) pinnoittaminen ei tuonut merkittävää lisähyötyä. Korkean kariesriskin lasten hammashoidosta johtuvat kustannukset pinnoitteineen olivat jopa suuremmat verrattuna matalan kariesriskin lapsiin, joiden hampaita ei tarpeettomasti pinnoitettu.

Tutkimuksen tulokset korostavat hampaiden reikiintymisen riskimäärityksen tärkeyttä pinnoituspäätöksen tekemisessä sekä hammas- että potilaskohtaisesti hoitokustannusten minimoimiseksi.

Tutkimustyö on tehty Oulun yliopiston Hammaslääketieteen laitoksella.

Väitöksen verkkojulkaisun osoite: http://herkules.oulu.fi/isbn9789514263422/isbn9789514263422.pdf «http://herkules.oulu.fi/isbn9789514263422/isbn9789514263422.pdf»1