Selviä eroja terveyskeskusten oikomishoidon järjestelyissä

Vastaväittäjä: Jan Huggare, professori, Karolinska Institutet, Ruotsi

Kustos: Pentti Alanen, emeritusprofessori, Turun yliopisto

Esitarkastajat: Eino Honkala, professori, Kuwaitin yliopisto, Kuwait, Timo Peltomäki, dosentti, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ohjaajat: Pentti Alanen, emeritusprofessori, Turun yliopisto, Juha Varrela, professori, Turun yliopisto

Väitöskirja tarkastettiin 29.10.2010 Turun yliopistossa.

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida terveyskeskusten oikomishoitotoiminnan järjestelyjä ja kustannuksia sekä purennan hyväksyttävyyttä 16- ja 18-vuotiaiden nuorten ikäluokassa.

Terveyskeskusten oikomishoitojärjestelyjä tutkittiin kahden kyselyn avulla. Terveyskeskusten hammashuollon johdolle lähetetty kysely koski vuoden 2001 tilannetta. Tuolloin oikomishoidossa olevien 0–18-vuotiaiden osuus vaihteli 2–43 % välillä. Hoidon laajuus oli kasvanut 1990-luvun alkuun verrattuna, mutta laajuudessa havaitut yli 20-kertaiset erot olivat säilyneet.

Oikomishoidon erikoishammaslääkäreille lähetetty kysely kartoitti mielipiteitä terveyskeskusten oikomishoidon järjestelyistä, indikaatioista ja ajoituksesta. Suurimmaksi ongelmaksi nähtiin terveyskeskusten välinen vaihtelu oikomishoitoon pääsyssä ja hoidon järjestelyissä. Erojen vähentämiseksi ehdotettiin kansallisia ohjeita ja työnjakoa.

Oikomishoitokäytäntöjä tutkittiin vuosina 2003–2005 kahdeksassa terveyskeskuksessa. Satunnainen 1109 nuoren otos terveyskeskusten alueilla asuvista 16- ja 18-vuotiaista tutkittiin kliinisesti ja purennan hyväksyttävyys arvioitiin OMF-indeksin avulla. Yli puolet tutkituista ilmoitti saaneensa tai saavansa oikomishoitoa. Potilasasiakirjoista kerättyjen hoitotietojen avulla tutkimusterveyskeskukset voitiin jakaa hoidon keskimääräisen aloitusiän perusteella kahteen ryhmään.

OMF-indeksin mukaan nuorten purennan hyväksyttävyys ei eronnut merkittävästi varhais- ja myöhäishoitoa soveltaneiden terveyskeskusten välillä. Niiden nuorten osuus, joilla oli hyväksyttävä purenta, oli kuitenkin hieman suurempi varhaishoitoa soveltaneissa terveyskeskuksissa. Molemmissa ajoitusryhmissä oikomishoitoa saaneiden joukossa hyväksytty purenta oli harvemmalla nuorella kuin hoitamattomien joukossa.

Oikomishoidon kustannuksia tarkasteltiin hoitotietojen avulla. Keskimääräiset kojekustannukset olivat korkeammat myöhäisen ajoituksen ryhmässä ja keskimääräiset käyntikustannukset korkeammat varhaisryhmässä. Ryhmien sisällä vaihtelu oli suurta sekä kustannusten että kustannus-hyötysuhteen osalta, vaikka kustannus-hyötysuhteessa ei havaittu ajoitusryhmien välisiä eroja.

Hyväksyttyjen purentojen osuus ja hoidon kustannus-hyötysuhde vaihtelivat kahdeksassa tutkimusterveyskeskuksessa. Erot eivät näyttäneet olevan yhteydessä hoidon ajoitukseen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että voimavarojen taloudellisen käytön kannalta on syytä pyrkiä sellaisiin oikomishoidon järjestelyihin ja hoitokäytäntöihin, joissa tarvitaan harvempia potilaskäyntejä ja lyhempiä hoitoaikoja.

Väitöskirja on englanninkielinen serigrafia ja tehty Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen Sosiaalihammaslääketieteen ja Hampaiston kehitys- ja oikomisopin osastoilla.

Väitöskirjan verkkojulkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4395-11