Parodontiitti voi vaikuttaa iskeemisen sydänsairauden syntyyn

Endoteelisolujen vaikutus

Tonetti tutkimusryhmineen julkaisi yhden aihepiirin yllättävimmistä tutkimuksista vuonna 2007 (4). Tutkimus osoitti, että parodontaalihoito paransi endoteelisolujen ohjaamaa verisuonten laajenemista. Kuusi kuukautta parodontologisen hoidon jälkeen endoteelifunktio koheni merkittävästi, mikä todettiin mittaamalla olkavaltimon virtausvälitteinen laajeneminen. Tutkimus osoitti kuitenkin myös, että parodontologinen hoito johti tulehdusvälittäjäaineiden selvään aktivoitumiseen ja endoteelifunktion heikentymiseen 24 tuntia toimenpiteen jälkeen. Näiden löydösten kliininen merkitys on epäselvä. Tutkimus viittasi kuitenkin siihen, että marginaalinen parodontiitti aiheutti endoteelin toimintahäiriön, joka on tärkeä tekijä iskeemisessä sydänsairaudessa. Ghorbanin ja hänen ryhmänsä tutkimustulokset ovat samansuuntaiset: rottien sepelvaltimoiden endoteelisolujen ohjaama verisuonten supistuminen herkistyi verisuonia supistavalle aineelle, kun niitä oli inkuboitu Porphyromonas gingivaliksesta peräisin olevalla lipopolysakkaridilla (LPS) (5). Parodontaalitulehduksesta verenkiertoon vapautuva LPS voi siis johtaa sepelvaltimoiden verisuonten lisääntyneeseen supistumiseen, mikä on haitallista iskeemistä sydänsairautta sairastavalle.

Bakteremia

Suun verekkäiden toimenpiteiden lisäksi myös päivittäiset toimet kuten hampaiden harjaus, hammaslangan käyttö ja pureskelu voivat aiheuttaa bakteerien kylvön vereen. Bakteremian laajuus ja toistuvuus riippuu verenvuotoa aiheuttavien toimien lisäksi myös parodontiumin tulehdustilasta. Bakteremia on yleisintä parodontiitin yhteydessä, kun taas terve parodontium suojaa bakteremialta (3). Parodontologinen hoito onkin tärkeää suuperäisten bakteerien aiheuttaman bakteremian ennaltaehkäisyssä. Tutkittaessa bakteremioiden merkitystä iskeemisissä sydänsairauksissa on useissa tutkimuksissa pyritty selvittämään, sitoutuvatko suuperäiset bakteerit ateroomaplakkiin, jossa ne aiheuttaisivat tulehduksen ja altistaisivat plakin repeämiselle (kuva «»2). Mikään tutkimus ei ole kuitenkaan pystynyt todistamaan elävien suun alueen bakteerien olemassaoloa ateroomaplakissa; niiden jäämiä on kylläkin löydetty useissa tutkimuksissa. Ateroomaplakeista on eristetty tärkeimpien parodontopatogeenien, kuten P. gingivaliksen, Prevotella intermedian, Aggregatibacter actinomycetemcomitansin, Treponema denticolan ja Tannerella forsythensin sekä muiden suun bakteereiden DNA:ta (6, 7). Löydökset eivät kuitenkaan tarkoita, että nämä bakteerit olisivat infektoineet ateroomaplakin, vaan että bakteerien osia on voinut siirtyä sinne suusta tai verenkierrosta esimerkiksi fagosyyttien mukana.

Kuva 2. Parodontiitti ja iskeeminen sydänsairaus. Parodontiitin voidaan ajatella vaikuttavan iskeemisen sydänsairauden kehittymiseen bakteremian ja sytokiinien vapautumisen kautta. Tulehduksellinen bakteremia tai sytokiinivälitteinen tulehdus sepelvaltimosuonien ateroomaplakissa on yksi mahdollinen tekijä aterooman pinnan heikentymisessä, joka aiheuttaa plakin repeytymisen (vrt. kohta 5 kuvassa «»1).

Kiinnostus suun bakteerien merkitystä kohtaan on kasvanut kun parodontopatogeenien on osoitettu lisäävän ateroomaplakin muodostusta hiirillä (8). Tutkitut hiiret olivat apolipoproteiini E –poistogeenisiä hiiriä, joilla on taipumus verisuonten kalkkeutumiseen. Hiirille annettiin muun muassa P. gingivalista joko suonensisäisesti tai suun kautta.

Sytokiinien vapautuminen verenkiertoon

Useilla sytokiineilla ajatellaan olevan merkitystä iskeemisen sydänsairauden patogeneesissä. Erityisesti interleukiini (IL) -1, tuumorinekroositekijä (TNF)-a ja IL-6 pystyvät voimistamaan inflammaatiota. Sytokiineja erittyy parodontiumin tulehtuessa ja koska ne voivat siirtyä verenkiertoon, vaikutukset myös muissa kuin suun kudoksissa ovat mahdollisia (kuva «»2). Sytokiinituotanto voi käynnistyä myös bakteremian seurauksena. Forner työryhmineen (9) osoitti, että hammaskiven poiston, hampaiden harjauksen ja pureskelun jälkeistä bakteremiaa seurasi IL-6:n määrän merkittävä lisääntyminen verenkierrossa. Parodontiitti nostaa tulehdusmarkkereiden, kuten C-reaktiivisen proteiinin (CRP) ja fibrinogeenin pitoisuutta veressä. Myös tällä voisi olla merkitystä parodontiitin ja iskeemisen sydänsairauden yhteydessä, kuten Buhlin ryhmineen vuonna 2009 (10) osoitti. Parodontiitin ja verisuonitapahtumien yhteyttä selvittäneessä niin sanotussa PAVE-tutkimuksessa ei löydetty mekaanisen parodontologisen anti-infektiivisen hoidon varmaa vaikutusta CRP:iin, joka on erittäin herkkä tulehdusindikaattori. Moni tämän tutkimuksen kontrollipotilaista sai myös parodontologista hoitoa, mikä tekee tuloksesta vaikeasti arvioitavan ja osoittaa, että suurille hyvin kontrolloiduille kliinisille tutkimuksille olisi tarvetta (11).

Muutokset rasva-aineenvaihdunnassa

Rasva-aineenvaihdunta vaikuttaa iskeemisen sydänsairauden kehittymiseen. Seerumin korkeat kolesteroliarvot ja tyydyttyneiden ja tyydyttymättömien rasvahappojen epäedullinen suhde altistavat iskeemiselle sydänsairaudelle. On mielenkiintoista, että parodontiitti voi ai-heuttaa seerumin rasva-aineenvaihdunnan metabolisen säätelyn häiriön. Syynä on todennäköisesti IL-1:n ja TNF-a:n määrän lisääntyminen. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että parodontiittipotilaiden kokonaiskolesteroli-, LDL-kolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet ovat kohonneet, kun taas HDL-kolesterolin pitoisuus on pieni (12, 13). Parodontiitin hoito voi kuitenkin muuttaa rasva-aineenvaihduntaa myönteiseen suuntaan. Ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin, että vuosi parodontologisen hoidon jälkeen HDL-pitoisuus oli kohonnut merkittävästi ja LDL-pitoisuus laskenut (14).

Johtopäätökset

Useat tutkimukset viittaavat siihen, että marginaaliseen parodontiittiin liittyvä krooninen tulehdustila voi vaikuttaa yleisterveyteen. Ei ole edelleenkään täysin selvää, mitä nämä patogeneettiset yhteydet käytännössä ovat, mutta tiivis tutkimustyö tuottaa jatkuvasti lisää tietoa mahdollisista mekanismeista. Todettujen epidemiologisten yhteyksien taustalla voivat osittain olla parodontiitin ja iskeemisen sydänsairauden yhteiset taustatekijät, vaikkakin useimmissa uudemmissa tutkimuksissa ne on pyritty huomioimaan (15). Kyse voi kuitenkin olla tähän asti tuntemattomista tekijöistä, jotka saattavat selittää todetun yhteyden. Yksi mahdollinen osatekijä on geneettinen polymorfismi (16). Äskettäin julkaistu tutkimus (17) vahvistaa kuitenkin ajatusta sydän- ja verisuonisairauksien ja marginaalisen parodontiitin välisestä kausaalisesta yhteydestä. Tutkimuksessa seurattiin 884 sydäninfarktipotilasta kolmen vuoden ajan. Ajanjakson aikana 154 sai sydän-verisuonitapahtuman (kuolema, infarkti, aivoinfarkti tai koronaari-interventio). Tupakoimattomilla parodontiitti oli kiistaton uusimisen riskitekijä.

Connection between Periodontitis and Coronary Heart Disease

Coronary heart disease is caused by formation of atheromatous plaques in the walls of the coronary arteries. These plaques may be stable or unstable, the latter condition being associated with risk of disease progression. The conversion from stable to unstable plaque is stimulated by inflammation. Unstable plaque may be associated with migration of thrombocytes and leukocytes through the vessel wall, resulting in thrombus formation and occlusion of the vessel whereby an infarct of the heart musculature occurs. Inflammation is brought about by inflammatory mediators, cytokines, which may be synthesized in the area or in other parts of the body. Thereby spill-over of cytokines from the periodontium may play a part in the course of coronary heart disease. In addition, bacteremia associated with periodontal disease may result in transferral of periopathogens to the atheromatous plaques where the bacteria may provoke inflammation in the coronary arteries. Since periodontal inflammation also seems to influence lipid metabolism, we may conclude that periodontal disease may initiate or influence development of coronary heart disease.