Tuloksia lasten ja nuorten suunterveyden edistämisen koulutuksellisista työpajoista
Lähtökohdat: Terveyden edistämisen politiikkaohjelma oli yksi viime hallituksen kolmesta politiikkaohjelmasta. Sitä toteutettiin suun terveydenhuollossa muun muassa järjestämällä alueellisia koulutustilaisuuksia. Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin kolmesta, keväällä 2011 järjestetystä lasten ja nuorten suunterveyden edistämistä käsittelevästä koulutustilaisuudesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lasten ja nuorten suunterveyttä edistetään kunnissa sekä millaisia kehittämishaasteita toimintaan liittyy.
Menetelmät: Koulutustilaisuuksissa toteutetut työpajakeskustelut tallennettiin ja litteroitiin sanatarkasti. Aineisto analysoitiin laadullisesti teemoittelun ja sisällönanalyysin avulla.
Tulokset: Suun terveydenhuollossa tehdään parhaillaan terveyden edistämisen kehittämistyötä, mutta vielä toiminta ei kaikilta osin ole yhtenäistä, suunnitelmallista ja systemaattista – kuten ei myöskään toiminnan arviointi. Yhteistyötä tehdään useiden eri toimijatahojen kanssa, ja sitä halutaan edelleen kehittää.
Johtopäätökset: Suun terveydenhuollossa on meneillään muutosprosessi kohti moni-ammatillista ja suunnitelmallista terveyden edistämisen toimintakulttuuria. Prosessi vaatii jatkuvaa tahtotilan ja mahdollisuuksien luomista sekä terveyden edistämisen osaamisen vahvistamista.
Johdanto
Suunterveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäisy sekä terveysohjaus ovat tärkeitä suun terveydenhuollon tehtäviä. Tavoitteena on väestön suun terveydentilan parantuminen ja terveyserojen kaventuminen. Terveyden edistäminen on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, joka edellyttää toimintaa tukevia rakenteita ja johtamista. Terveyden edistämistyö vaatii kohdennettuja resursseja ja osaamista. Laadun ja vaikuttavuuden takaamiseksi toimintaa täytyy lisäksi arvioida (1–3). Kunnan suunterveydenedistämistoiminnan peruslähtökohtia ovat väestön suunterveysseuranta ja terveyden edistämisen tarveanalyysi, suunterveyden edistämistavoitteiden ja ydintehtävien määrittäminen sekä ydinprosessien ja yhteisten hyvien käytäntöjen luominen. Lisäksi toimintaprosessiin kuuluvat tavoitteiden toteutumisen arvioiminen sekä tulosten kirjaaminen ja raportointi (4). Terveyden edistämisen toimintatapoja yksilö-, yhteisö- ja yhteiskunnallisella tasolla ovat muun muassa opetus, ohjaus, yhteisöjen aktivointi, joukkoviestintä, terveyden puolesta puhuminen ja lobbaaminen (5).
Terveyden edistämistoiminnalla on lakisääteinen perusta (6). Lisäksi sitä ohjaa valtioneuvoston asetus lasten ja nuorten ehkäisevästä suunterveydenhuollosta (7). Terveyden edistämisen politiikkaohjelman (8) keskeisenä tehtävänä oli edesauttaa terveysnäkökohtien huomioonottamista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoima asiantuntijaryhmä valmisteli vuoden 2009 lopulla esityksen terveyden edistämisen politiikkaohjelman toteuttamisesta suun terveydenhuollossa (9). Esitys sisälsi viisi perusperiaatetta: (i) Suun terveydenhuollon panosta tarvitaan hyvinvointistrategian laatimisessa, (ii) suun terveydenhuollon panosta tarvitaan terveyttä edistävien ympäristöjen kehittämisessä, (iii) ohjauspalvelut ovat avain terveyttä edistävien elintapamuutosten aikaansaamiseksi, (iv) terveysohjausta tulee kehittää vahvemmin tukemaan yksilöiden ja ryhmien elintapamuutoksia sekä (v) hyvien käytäntöjen kuvaamiseen tarvitaan yhteistä menetelmää. Esityksessä ja tässä artikkelissa käytetään käsitettä terveysohjaus, jolla tarkoitetaan suunterveyteen liittyvistä asioista ja palveluista tiedottamista ja neuvomista, mutta myös asiakkaiden terveyskäyttäytymisen muutosprosessien ohjaamista ja tukemista (10, 11).
Edellä kuvattujen perusperiaatteiden jalkauttamiseksi terveydenhuollon arkeen järjestettiin useita koulutus- ja yhteistyöverkostotilaisuuksia. Keväällä 2011 pidettiin viimeiset politiikkaohjelman toteuttamiseen sisältyneet alueelliset koulutustilaisuudet, joista tämän tutkimuksen aineisto kerättiin. Koulutustilaisuudet järjestettiin Sosiaali- ja terveysministeriön ja aluehallintovirastojen yhteistyönä. Tilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa suun terveydenhuollon asemaa kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteissa ja sitä kautta tukea alueellista suunterveyden edistämistä. Osallistujille maksuttomien koulutustilaisuuksien tarkoituksena oli herättää keskustelua suunterveyden edistämisen menetelmistä sekä kannustaa pohtimaan keinoja, joiden avulla edistämistoimintaa voitaisiin jatkossa tehostaa. Koulutuskutsut lähetettiin laajasti lasten ja nuorten terveyden edistämisestä vastaaville ja sitä toteuttaville henkilöille kunnissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alueellisissa koulutustilaisuuksissa toteutettujen työpajojen perusteella, miten lasten ja nuorten suunterveyttä tällä hetkellä edistetään kunnissa sekä millaisia kehittämistarpeita ja -haasteita toimintaan liittyy.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2011 kolmesta lasten ja nuorten suunterveyden edistämistä käsittelevästä koulutustilaisuudesta, joihin osallistui 162 henkilöä (n = 162). Suurin osa osallistujista oli suun terveydenhuollon ammattilaisia (hammaslääkärit n = 63, suuhygienistit ja hammashoitajat n = 81, muut n = 18) (Taulukko « Koulutustilaisuuksiin osallistuneet.»1). Tutkimusaineisto koostui koulutustilaisuuksissa toteutetuista työpajakeskusteluista, joiden aihealueina olivat 1) terveyden edistämisen strateginen suunnittelu ja arviointi, 2) ympäristö- ja yhteisölähtöinen terveyden edistäminen sekä 3) terveysohjaus. Jokaisessa koulutustilaisuudessa järjestettiin mainittujen aihealueiden mukaisesti kolme työpajaa. Työpajakeskusteluja ohjasivat tarkemmat teemakysymykset, jotka liittyivät muun muassa terveyden edistämisen haasteisiin, yhteistyöhön, toiminnan suunnitteluun sekä toimintakäytäntöihin ja -tapoihin. Aikaa työpajatyöskentelyyn oli varattu puolitoista tuntia. Työpajojen aluksi osallistujat keskustelivat teemakysymyksistä pienryhmissä. Tämän jälkeen käytiin yhteinen keskustelu, joka tallennettiin digitallentimelle. Yhden työpajan osalta tutkimusaineisto koostui pelkästään osallistujien kirjoittamista vastauksista työpajan teemakysymyksiin. Kahdeksan tallennettua työpajakeskustelua litteroitiin sanatarkasti. Litteroidun aineiston koko oli 72 sivua (300–400 sanaa sivulla). Aineisto analysoitiin laadullisesti teemoittelun ja sisällönanalyysin avulla (12). Teema-alueita tarkasteltiin aineistolähtöisesti, jolloin pystyttiin tunnistamaan keskusteluissa esiin tulleet erilaiset sisällölliset väittämät (13).
| Koulutustilaisuus/ ammattikunta | Etelä-Suomen AVI (Helsinki) 9.2.2011 | Pohjois-Suomen AVI (Oulu) 10.2.2011 | Lapin AVI (Rovaniemi) 24.2.2011 |
|---|---|---|---|
| Hammaslääkärit | n = 34 | n = 22 | n = 7 |
| Suuhygienistit ja hammashoitajat | n = 21 | n = 36 | n = 24 |
| Muut (mm. ylitarkastaja, terveyden edistämisen suunnittelija jne.) | n = 5 | n = 10 | n = 3 |
Tulokset
Suunterveyden edistämisen haasteet
Työpajakeskusteluissa suunterveyden edistämisen haasteiksi nähtiin lasten ja nuorten epäterveellinen ruokavalio (makeisten syönti, makeat juomat ja energiajuomat) sekä puutteelliset hampaidenharjaustottumukset. Keskustelua herättivät myös terveyseroihin vaikuttaminen, riskiperheiden tunnistaminen ja tukeminen sekä asiakkaiden peruuttamattomat poisjäännit suunterveyden tarkastuksista ja hoidoista. Todettiin, että poisjääntien syitä tulisi selvittää nykyistä aktiivisemmin.
Suunterveyden arvostuksen nostaminen ja asenteisiin vaikuttaminen väestötasolla koettiin tärkeinä tehtävinä. Myös reagointia kohderyhmässä ja ympäristössä tapahtuviin nopeisiinkin muutoksiin pidettiin tarpeellisena. Esimerkkinä asiasta, joka edellytti nopeaa reagointia, tuotiin esille energiajuomien tulo markkinoille. Myös uusien menetelmien (mm. sosiaalinen media) hyödyntäminen lasten ja nuorten suunterveyden edistämisessä nähtiin välttämättömänä.
Suunterveyden edistämisen suunnittelu ja johtaminen
Suunterveyden edistämisen suunnittelu, koordinointi ja resursointi sekä jatkuvuuden turvaaminen koettiin haasteellisina tehtävinä. Ehkäisevän toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa tuli esiin alueellisia eroja; jollakin alueella suunterveyden edistämisen prosessit oli jo kuvattu kokonaisuudessaan, kun taas toisaalla toimintaohjelmia suunniteltiin ja kirjoitettiin parhaillaan. Yhteisten hyvien käytäntöjen ja prosessikuvausten luominen nähtiin tärkeänä. Tämä tuli esille muun muassa lastensuojelukysymyksistä keskusteltaessa. Todettiin, että yhteisen moniammatillisen toimintakäytännön kuvaaminen ja kirjaaminen olisi tärkeää lasten terveyden turvaamiseksi. Yhteisen toimintakäytännön uskottiin myös selkiyttävän suun terveydenhuollon velvollisuuksia ja vastuunjakoa tässä asiassa. Lisäksi työpajakeskusteluissa käytiin läpi muutamia terveysohjauksen prosessikuvauksia. Prosessikuvausta oltiin tekemässä muun muassa ensimmäistä lastaan odottavan perheen ohjaukseen.
Keskustelijat pitivät tarpeellisena myös suunnittelua; he totesivat, että suunnittelun avulla yksittäiset tapahtumat ja kampanjat olisi mahdollista yhdistää kokonaisuuteen. Esimerkiksi ympäristö- ja yhteisölähtöinen terveyden edistämistoiminta koettiin tällä hetkellä enemmän yksittäisiksi tapahtumiksi sekä vierailu- ja luentopyyntöihin vastaamiseksi kuin kokonaisvaltaiseksi toiminnaksi, johon kuuluvat oma-aloitteiset yhteydenotot. Työpajoissa ehdotettiin, että jatkossa asetettaisiin alueellisia ja koulukohtaisia tavoitteita, jotka olisivat kaikkien toimijatahojen – vanhempien, opettajien ja oppilaiden – tiedossa. Tavoitteiden pohjalta voitaisiin suunnitella tietylle ajanjaksolle painopistealueet, joita sitten edistettäisiin yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa.
Keskustelunaiheeksi nousi niin ikään terveyden edistämisen johtaminen. Johdon tehtävänä nähtiin yhteisen tahtotilan ja mahdollisuuksien luominen moniammatilliselle terveyden edistämistyölle. Pohdittiin myös, pitäisikö suun terveydenhuollossa olla nimetty henkilö, jonka tehtäviin kuuluisi suunnitella ja toteuttaa ympäristö- ja yhteisölähtöistä suunterveyden edistämistä. Monet uskoivat, että jos terveyden edistämiseen ei ole nimetty vastuuhenkilöä, asia voi helposti unohtua kiireen keskellä. Samalla oltiin kuitenkin huolestuneita toiminnan resursoinnista, kun pitkät asiakasjonot vievät paljon voimavaroja. Tasapainon löytäminen ehkäisevän ja kliinisen työn välille koettiin erityisen haasteellisena.
Se, että uudessa terveydenhuoltolaissa painotetaan terveyden edistämistä, koettiin hyvänä ja kuntia velvoittavana asiana. Lisäksi ajateltiin, että panostamista suunterveyden edistämisen suunnitteluun voidaan perustella vetoamalla asetukseen lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Asetuksen nähtiin yleisesti ottaen lisänneen ehkäisevän työn painoarvoa. "Asetuksen myötä… on jotenkin heränny tähän ajatteluun", totesi eräs työpajakeskusteluihin osallistunut.
Suunterveyden edistämistoiminta ja toimijat
Työpajoihin osallistuneet kuvasivat monia yhteisö- ja ympäristölähtöisiä terveyden edistämishankkeita, joissa olivat suun terveydenhuollon lisäksi olleet mukana neuvolat, koulut, kodit, harrasteorganisaatiot (mm. urheiluseurat), seurakunnat, perhepäivähoito, sosiaalitoimi, elintarvikekaupat ja apteekit. Eri toimijoiden yhteistyönä oli järjestetty muun muassa hyvinvointiteemapäiviä ja -viikkoja. Toiminnalla oli pyritty luomaan lapsille ja nuorille terveyttä edistäviä ympäristöjä ja mahdollistamaan terveellisiä valintoja. Konkreettisia toimia olivat olleet muun muassa seuraavat: karkki- ja limsa-automaatit pois kouluista, terveelliset välipalat koulujen kioskeihin, urheilutreeneissä saatavilla vain vettä, päiväkodeissa syntymäpäiviä ei juhlita syömällä. Muutosten edistämiseksi oli tehty aloitteita myös paikallisille kunnanhallituksille.
Oppimishaasteeksi koettiin yhteistyön rakentaminen eri toimijatahojen kanssa. Konkreettisena tapana tehdä yhteistyötä nähtiin osallistuminen yhteisten toimintaohjelmien ja kuntien hyvinvointikertomusten kirjoittamiseen. Kävi myös ilmi, että suun terveydenhuollon ammattilaiset olivat olleet mukana moniammatillisissa perhevalmennusohjelmissa.
Yhteistyö neuvoloiden ja erityisesti terveydenhoitajien kanssa koettiin toimivaksi. Lääkäreiden kanssa tehtyä yhteistyötä taas kuvattiin lähinnä konsultoinniksi.
Suun terveydenhuollon ja päiväkotien välistä yhteistyötä haluttiin lisätä. Myös suun terveydenhuollon ja urheiluseurojen yhteistyössä nähtiin tiivistämisen tarvetta. Erään ehdotuksen mukaan urheiluseurojen kanssa voitaisiin tehdä selkeitä sopimuksia siitä, ettei esimerkiksi jääkiekkoreissuilla tarjota karkkeja tai urheilujuomia.
Yhteistyö koulutoimen ja koulujen kanssa nähtiin tärkeänä ja joskus haasteellisenakin. Koulujen välillä kuvattiin olevan suuriakin eroja suhtautumisessa suunterveyden edistämiseen; koulun rehtorin asenteella katsottiin olevan ratkaiseva merkitys. Myös terveystiedon opettajia pidettiin tärkeinä yhteistyökumppaneina, ja heitä pyrittiin tapaamaan säännöllisesti. Yhteistyötä oli tehty muun muassa opetussuunnitelmia laadittaessa. Lisäksi nähtiin tärkeänä, että sekä terveystiedon opettajille että opettajaopiskelijoille järjestettäisiin jatkossa suunterveyteen liittyvää koulutusta.
Työpajakeskusteluissa ilmeni, että suunterveydenhuollon ammattilaiset olivat osallistuneet aktiivisesti myös koulujen vanhempainiltoihin.
Keskustelijoiden mielestä terveysohjauksessa olisi tärkeää huomioida ja tunnistaa keskeiset kohde- ja riskiryhmät sekä siirtymävaiheet (mm. ykkösluokkalaiset, yläkoulun päättyminen, ensimmäistä lastaan odottavat perheet, päivystystapaukset). Monilla paikkakunnilla esimerkiksi ensimmäistä lastaan odottavien vanhempien suun terveydentilan arviointi ja siihen liittyvä terveyskeskustelu oli jo tehty maksuttomaksi. Monet ajattelivat lisäksi, että päivystyshoitoon pitäisi saada enemmän terveysohjausta.
Työpajoissa käytiin keskustelua myös yksilö- ja ryhmäohjauksessa käytetyistä menetelmistä, joita olivat tiedon jakaminen, neuvojen antaminen, havainnollistaminen (mm. plakin näyttäminen peilin avulla) ja terveyskeskustelut. Terveysoh-jauksen koettiin ainakin osittain olevan riippuvaista yksittäisen ammattilaisen innostuneisuudesta ja ammattitaidosta – siitä, miten hän on omaksunut asiakaslähtöiset, vuorovaikutukselliset menetelmät. Koulutustilaisuuksissa esitelty asiakaslähtöinen terveysohjauksen menetelmä ("Motivoiva haastattelu") ei ollut kaikille työpajoihin osallistuneille nimenä tuttu, vaikka menetelmän sisältöalueita saatettiinkin pyrkiä toteuttamaan ohjauksessa.
Keskustelijoiden mukaan syyllistävästä terveysohjauksesta oli pyritty pääsemään eroon. "Siitä syyllistävästä ja semmosesta on niin kun jättäydytty pois… Yrittää löytää niitä positiivisia puolia", kuvasi eräs työpajoihin osallistunut nykyistä toimintatapaa.
Koulutustilaisuus oli myös herättänyt osallistujissa ajatuksia siitä, miten omaa työtä voisi kehittää: "Että niin kun heräs kyllä ajatuksia ja ajatteli, että kyllä nuo (asiakaslähtöiset ohjauskeinot) pittää ottaa niin kun käytäntöön. Ja enempi niin kun miettiä sitä." Uuden toimintatavan käyttöönottoa ei kuitenkaan aina koettu helpoksi. "Sitä pitää muistuttaa aina vähän itelleen, ite on yrittänyt ainakin. Mut sitten niitä ei aina muista", totesi toinen osallistuja.
Suunterveyden edistämisen arviointi ja raportointi
Työpajakeskusteluissa tuli esille, että suunterveyden edistämisen arviointi koetaan vaikeana tehtävänä. Suunterveyden tilaa kuvaavia tulosmittareita oli kyllä käytössä, mutta käytännössä suunterveyttä ennakoivista asioista tehtiin arvioita vain harvoin. Ympäristö- ja yhteisölähtöisen terveyden edistämisen arvioinnin nähtiin olevan epäsystemaattista, eikä raportointia juurikaan tehty. Kehittämishaasteeksi todettiin muun muassa Kouluterveyskyselyn systemaattisempi hyödyntäminen. Moni oli kokenut, että joskus päättäjiä oli pitänyt lobata kovastikin, ennen kuin kysely suostuttiin toteuttamaan kunnassa.
Terveysohjauksen arvioinnin osalta kehittämishaasteena nähtiin terveyskäyttäytymisen kirjaaminen tietojärjestelmiin. Työpajoihin osallistuneet ehdottivat valtakunnallisesti yhtenäisen arviointi- ja kirjauskäytännön luomista, mikä mahdollistaisi vertailutietojen saamisen suunterveyttä ennakoivasta terveyskäyttäytymisestä. Ensimmäistä lastaan odottavan perheen terveysohjausta varten oltiin jo kehittämässä arviointi- ja seurantamallia. Lisäksi muutamissa kunnissa asiakkaiden terveyskäyttäytymistietoja merkittiin jo tietojärjestelmään. Arviointia vaikeutti kuitenkin se, että vaikka asiakkaan lähtötilanne kirjattiin yksilökohtaisesti, ei lopputilannetta hoidon päätyttyä kirjattu. Eräs osallistuja kuvasi tilannetta näin: "Koska me ei sitä (terveyskäyttäytymistä ja siinä tapahtuvia muutoksia) kirjata, niin sitä on ihan mahottomuus niin kun arvioida. Tämä on suuri puute." Todettiin, että olisi tärkeää pohtia kirjattujen tietojen hyödyntämistä ohjausprosessissa – eli sitä, miksi tietoja ylipäätään kerätään ja kirjataan. Asiakkaille annettiin terveysohjauksessa pääosin suullista palautetta. Kirjallisen palautteen antamisessa oli joillakin paikkakunnilla hyödynnetty Iloisen hymyn evästys -opaslehtistä, joka koettiin hyväksi apuvälineeksi muun muassa yhteisten tavoitteiden kirjaamisessa.
Osallistujat kertoivat, että suunterveyden edistämistarpeista ja -työstä raportoitiin toimintakertomuksen pohjalta yleensä valtuustolle ja tilintarkastajille, mutta harvemmin muille sidosryhmille kuten esimerkiksi kouluille. Joillakin paikkakunnilla oli perustettu terveyden edistämisen työryhmiä, joilla oli raportointivelvollisuus perusturvalautakunnalle. Raportoinnin toteutumisesta ei vielä kuitenkaan ollut kokemuksia. Kuntien hyvinvointikertomukset koettiin tärkeänä raportointikanavana myös suunterveyden edistämisen osalta.
Pohdinta
Tämä tutkimus osoittaa, että suun terveydenhuollossa tehdään aktiivista terveyden edistämisen kehittämistyötä, mutta vielä toiminta ei kaikilta osin ole yhtenäistä, suunnitelmallista ja systemaattista, kuten ei myöskään toiminnan arviointi. Samaan johtopäätökseen on tultu laajemminkin arvioitaessa terveyskeskusten terveyden-edistämistoimintaa. Vuonna 2008 toteutetun terveyskeskuskyselyn mukaan noin joka kolmannessa suomalaisessa terveyskeskuksessa väestön terveyden edistäminen oli suunnitelmallisesti mutta vaihtelevasti johdettua. Suurimmassa osassa terveyskeskuksista toiminta oli kuitenkin sattumanvaraista ja painottui yksittäisille osa-alueille (14).
Vaikuttava terveyden edistämistoiminta edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, johtamista ja seurantaa (1, 4). Terveyden edistämisen vaikuttavuutta voidaan arvioida vasta pidemmällä aikavälillä (2, 3), ja ilman toiminnan koordinoimista ja vastuuhenkilöiden nimeämistä sen systemaattisuus ja jatkuvuus saattavat kärsiä. Suunnitelmallisuus myös yhdistää yksittäiset suunterveyden edistämistoimet ja -kampanjat osaksi kokonaisvaltaista terveyden edistämisohjelmaa. Terveyden edistämisen ydinprosessien ja yhteisten hyvien käytäntöjen luominen ovat kunnan terveydenedistämistyön peruslähtökohtia (1, 4). Tutkimus paljasti, että terveyskeskusten välillä on eroja suunterveyden edistämisprosessien kuvaamisessa. Joillakin alueilla terveyden edistämisen prosessit on jo kuvattu kokonaisuudessaan, kun taas toisaalla toimintaohjelmia ja -prosesseja vasta suunnitellaan.
Terveyden edistämisen suunnittelu ja arviointi koetaan selvästi tarpeellisena mutta vaikeana tehtävänä, johon kaivataan lisää osaamista. Kehittämishaasteena on muun muassa Kouluterveyskyselyn systemaattisempi hyödyntäminen suunterveyden edistämisen suunnittelussa ja arvioinnissa. Terveyden edistämisen suunnittelu ja arviointi ovat välttämättömiä, ja ne auttavat myös tasapainon löytämisessä ehkäisevän ja kliinisen työn välillä. Arviointi mahdollistaa ehkäisevän työn vertailun korjaavaan ja hoitavaan työhön; taloudellisen arvioinnin kautta saadaan vastauksia toiminnan kannattavuus- ja resursointikysymyksiin, jotka herättivät paljon keskustelua työpajoissa. Viime vuonna ilmestyneessä terveyden edistämisen arviointia tarkastelleessa raportissa (3) todetaan, että suun terveydenhuollolla on hyvät valmiudet tuottaa vertailukelpoista arviointitietoa terveyttä edistävän työn kustannuksista, tuotoksista ja vaikutuksista. Nämä valmiudet on tarpeen näyttää toteen myös lasten ja nuorten suunterveyden edistämisen arvioinnissa.
Voidaan todeta, että suun terveydenhuollossa on meneillään muutosprosessi kohti moniammatillista terveyden edistämisen toimintakulttuuria. Yhteistyötä tehdään useiden eri tahojen kanssa, ja sitä halutaan edelleen kehittää. Uusiin toimintakäytäntöihin tottuminen vie kuitenkin oman aikansa ja vaatii ohjausta ja tukemista (4, 14). Johdon tehtävänä työpajoihin osallistuneet pitivätkin yhteisen tahtotilan ja mahdollisuuksien luomista moniammatilliselle suunterveyden edistämistyölle. Osallistuminen kuntien yhteisten toimintaohjelmien ja hyvinvointikertomusten kirjoittamiseen nähdään konkreettisena keinona rakentaa yhteistyötä. Hyvinvointikertomukset koetaan myös tärkeänä raportointikanavana suunterveyden edistämisessä. Jatkossa on hyvä kiinnittää huomioita laaja-alaiseen raportointiin, jotta keskeiset sidosryhmät kuten päiväkodit, koulut ja urheiluseurat saavat ajanmukaista tietoa lasten ja nuorten suunterveyden edistämisen tilanteesta.
Tutkimuksessa ilmeni, että myös terveysviestintää ja -ohjausta kehitetään. Kehittämishaasteina nähdään niiden osalta muun muassa kohderyhmän tavoittaminen ja uusien menetelmien omaksuminen. Lasten ja nuorten tavoittamiseen liittyy menetelmällisiä haasteita, sillä 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret elävät sosiaalista elämäänsä paljolti digitaaliverkossa. Kaksi kolmesta suomalaisnuoresta seuraa päivittäin jotakin yhteisöpalvelua (Facebook, Twitter jne.) (15). Työpajakeskusteluissa nostettiinkin esille sosiaalisen median käyttö suunterveyden edistämisessä. Sosiaalinen media tarjoaa uusia mahdollisuuksia, mutta edellyttää myös osaamista ja resursointia.
Työpajoissa käytiin keskustelua myös koulutustilaisuuksissa esitellystä Motivoiva haastattelu -menetelmästä, joka on asiakaslähtöinen, näyttöön perustuva ja tavoitteellinen terveysohjauksen menetelmä (10, 16, 17). Menetelmän avulla pyritään vahvistamaan asiakkaan motivaatiota muuttaa terveyskäyttäytymistään sekä edistämään asiakkaan muutossuunnitelman tekemistä, toteuttamista ja ylläpitoa. Ohjaaja pyrkii viestinnällisin keinoin aktivoimaan asiakkaan itsearviointia sekä herättelemään ja vahvistamaan tämän muutospuhetta. Viestinnällisiä keinoja ovat muun muassa avoimet kysymykset, reflektiivinen kuunteleminen, vahvistaminen ja yhteenvetojen tekeminen (10). Motivoiva haastattelu -menetelmä tarjoaa vaikuttavaksi todetun viitekehyksen muutosta tukevaan, yksilöllisesti toteutettavaan terveysohjaukseen. Viitekehys voi toimia pohjana terveysohjauksen yhteisen hyvän käytännön luomisessa.
Terveysohjauksen toisena kehittämishaasteena nähdään ohjauksen arviointi, ja siihen toivotaan valtakunnallisesti yhtenäistä arviointi- ja kirjaamiskäytäntöä. Terveysohjausta on hyvä arvioida asiakkaan terveydenlukutaidon, terveysosaamisen sekä terveyskäyttäytymisen muutoksen näkökulmista. Arvioitavia asioita ovat asiakkaan pystyvyyden tunteen kehittyminen, tietojen ja taitojen lisääntyminen, kyky soveltaa omaksuttua tietoa sekä itsearviointitaidon kehitys. Terveyskäyttäytymisen muutoksen onnistumista tulee arvioida sen mukaan, miten hyvin muutostarpeet on määritetty, syntyivätkö aikomus ja päätös muutoksen tekemiseen ja muuttuiko käyttäytyminen todella (10, 11). Terveysohjauksen pitkän aikavälin vaikutusmittareina toimivat suunterveyttä kuvaavat indikaattorit (3). Terveysohjauksen prosessiarviointiin on syytä kiinnittää huomiota, sillä tutkimuksessa kävi ilmi, että suun terveydenhuollossa on kyllä käytössä suunterveyden tilaa kuvaavia tulosmittareita mutta suunterveyttä ennakoivista asioista tehdään harvemmin arvioita.
Tutkimuksen eettisyyttä ja luotettavuutta on syytä tarkastella sekä osallistujien anonymiteetin että aineiston näkökulmista (12). Koulutustilaisuuksiin osallistuneet antoivat luvan työpajakeskusteluiden tallentamiseen, eikä ketään yksittäistä työpajaan osallistunutta henkilöä voi tunnistaa tästä kirjoituksesta. Tutkimustulosten tarkastelussa tulee huomioida, että koulutustilaisuuksiin osallistuneiden määrä oli pieni suhteessa suun terveydenhuollossa toimivien henkilöiden kokonaismäärään. Osallistumista saattoivat rajoittaa aikataulun kiireellisyys, joka johtui terveyden edistämisen politiikkaohjelman päättymisestä, sekä paikalliset tiedonkulun ongelmat. Tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta niitä voidaan hyödyntää suunterveyden edistämisen kehittämistyössä. Voidaan todeta, että koulutustilaisuudet herättivät keskustelua suunterveyden edistämisen menetelmistä sekä kannustivat pohtimaan keinoja, joiden avulla edistämistyöstä saataisiin jatkossa tehokkaampaa. Interaktiiviset työpajat ovat selvästikin toimiva ja innostava menetelmä vahvistaa yhteistyötä ja motivoida toiminnan kehittämiseen.
Policy Programme for Health Promotion
The Policy Programme for Health Promotion was one of three Policy Programmes of the Finnish Government during the parliamentary term 2007–2011. This study was an element in implementation of the Policy Programme for Health Promotion in oral health care. In spring 2011, the Ministry of Social Affairs and Health and the Regional State Administrative Agencies organized three one-day educational events, including workshops to enhance oral health promotion in municipalities. In this study, the data were collected by audiotaping the workshop discussions. The transcribed data were analyzed qualitatively using content analysis. At the moment, oral health care is undergoing many developmental changes and reforms in the area of children`s and adolescents' oral health promotion. The main trend is pursuing all-round partnerships in oral health promotion. There is a need to form an evidence-based and practice-based (best practices) approach to oral health promotion. Training is also required in methods of health-promotion planning and evaluation. Evaluation of oral diseases and health outcomes is common, but consideration should be given to intermediate outcomes (oral health literacy, oral health-related behavior etc).
Kirjallisuutta
- Sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Terveyden edistämisen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006: 19. Helsinki.
- Kiiskinen U, Vehko T, Matikainen K, Natunen S, Aromaa A. Terveyden edistämisen mahdollisuudet – vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008: 1. Helsinki.
- Perttilä K, Hakamäki P, Hujanen T, Ståhl T (toim.). Terveyden edistämisen taloudellinen arviointi kunnissa. TEVA-hanke. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 11/2011. Helsinki.
- Ståhl T, Rimpelä A. Väestön terveyden edistäminen kunnan tehtävänä. Kirjassa: Ståhl T, Rimpelä A. (toim.). Terveyden edistäminen tutkimuksen ja päätöksenteon haasteena. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: Yliopistopaino; 2010. p. 133–151.
- Nutbeam D. Health literacy as a public health goal: a challenge for contemporary health education and communication strategies into the 21st century. Health Promot Int 2000: 15; 259–267.
- Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326.
- Asetus 380/2009. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (380/2009). Sosiaali- ja terveysministeriö.
- Hallituksen strategia-asiakirja 2007. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2007: 18. [http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=213177]
- Sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Terveyden edistämisen politiikkaohjelman toteuttaminen suun terveydenhuollossa. Verkostomuistio 2009. [Julkaisematon työpaperi].
- Miller WR, Rollnick S. Motivational interviewing: preparing people for change (2nd edit.) New York: The Guilford Press; 2002.
- Kasila K. Terveysohjaus. Kirjassa: Kunttu K et al. (toim.). Opiskeluterveys. Porvoo: Duodecim; 2011. p. 120–122.
- Kylmä J, Juvakka T. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita; 2007. p. 110–159.
- Ruusuvuori J, Nikander P, Hyvärinen M. Haastattelun analyysin vaiheet. Kirjassa: Ruusuvuori J et al. (toim.). Haastattelun analyysi. Tallinna: Vastapaino; 2010. p. 9–36.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Rimpelä M. et al. (toim.). Terveyden edistäminen terveyskeskuksissa 2008. Raportteja 2009/19. Helsinki: Yliopistopaino.
- Suomen virallinen tilasto (SVT): Tieto- ja viestintätekniikan käyttö. Helsinki: Tilastokeskus. [http://www.stat.fi/til/sutivi/]
- Godard A, Dufour T, Jeanne S. Application of self-regulation theory and motivational interview for improving oral hygiene: a randomized controlled trial. J Clin Periodontol 2011; 38: 1099–1105.
- Yevlahova D, Satur J. Models for individual oral health promotion and their effectiveness: a systematic review. Aust Dent J 2009; 54: 190–197.
(terveyden edistäminen/terveyskasvatus)
Terveyden edistämisen tutkimuskeskus
Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
kirsti.kasila@jyu.fi