Välitön implantointi

Implanttien osseointegraatio on avannut uusia, hyväennusteisia hoitomahdollisuuksia hammaspuutosten proteettiseen kuntoutukseen (1). Vaikka hammasimplanttihoito on ollut käytössä jo vuosikymmeniä, haasteita kuitenkin riittää edelleen. Varsinkin esteettisesti vaativalle alueelle on usein vaikea valmistaa ympäröivään pehmytkudokseen luontevasti istuva kruunu, joka olisi sopusoinnussa viereisten hampaiden kanssa ja joka samalla täyttäisi niin toiminnalliset kuin esteettisetkin vaatimukset. Perinteisessä Brånemarkin menetelmässä suositellaan 12 kuukauden paranemisaikaa hampaanpoiston jälkeen ennen implantin asettamista, ja tämän jälkeen tulisi odottaa vielä 3–6 kuukautta ennen proteettisen rakenteen asettamista (2). Huolimatta hyvästäkin väliaikaisesta proteettisesta rakenteesta monet potilaat ovat tyytymättömiä hoitoon kokonaisuudessaan kuluvaan aikaan, sillä perinteistä menetelmää käytettäessä hoito kestää reilusta vuodesta jopa kahteen vuoteen. Ratkaisematta on myös, millä keinoin implanttien ympärille syntyvien, luukatoa aiheuttavien infektioiden (peri-implantiitti) hoidontarvetta voitaisiin ennustaa.

Viime vuosien aikana myös monet kliinikot ovat kyseenalaistaneet implanttihoitoihin kokonaisuudessaan kuluvan pitkän ajan. He ovat kysyneet, eikö olisi mahdollista tehdä muutoksia implantin pintaan, lyhentää paranemisaikaa ennen purentakuormitusta (välitön kuormitus) ja/tai tehdä välitön implantointi poistokuoppaan – ylläpitäen silti onnistumisluvut entisellä tasolla.

Tämän artikkelin tavoitteena on lyhyen kirjallisuuskatsauksen ja kahden potilastapauksen avulla pohtia, olisiko välittömästä implantoinnista vaihtoehdoksi perinteiselle hoitomuodolle.

Hammasimplanttien asettamisen ajankohdan määritys

Kolmannessa kansainvälisessä ITI (International Team for Implantology) -konsensuskonferenssissa käytiin keskustelua implantointiin liittyvän terminologian yhtenäistämisestä ja päätettiin seuraavasta luokitusjärjestelmästä (3): Tyypin 1 implantointi tarkoittaa, että implantti asetetaan hampaanpoiston yhteydessä, saman kirurgisen toimenpiteen aikana. Tyyppi 2 taas tarkoittaa implantin asettamista n. 4–8 viikon kuluttua hampaanpoistosta, pehmytkudosten parannuttua. Tyyppi 3 viittaa hoitomuotoon, jossa implantti asetetaan vasta huomattavan, kliinisesti ja röntgenologisesti todetun uudisluun muodostumisen jälkeen (n. 12–16 viikkoa). Tyyppi 4 tarkoittaa implantin asettamista parantuneen poistokuopan kohdalle, tavallisesti yli 16 viikkoa hampaanpoiston jälkeen.

Välitön implantointi

Tyypin 1 implantointi eli välitön implantointi kuvattiin ensimmäistä kertaa jo 1970-luvun loppupuolella (4, 5). Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että välittömän (tyyppi 1), varhaisen (tyyppi 2) sekä perinteisen ja viivästetyn implantoinnin (tyypit 3 ja 4) onnistumisprosentit ovat suunnilleen samat suhteellisen lyhyen seuranta-ajan (alle 5 vuotta) jälkeen, vaihdellen 93 ja 100 prosentin välillä (6–8). Välittömän implantoinnin edut ovat selvät: potilas käy läpi vain yhden kirurgisen toimenpiteen, sillä luonnonhampaan poisto ja implantin asettaminen tapahtuvat samassa yhteydessä. Tästä syystä hoidon kokonaisuudessaan viemä aika lyhenee huomattavasti verrattuna viivästettyyn implantointiin. Lisäksi hammaslääkäri näkee erinomaisesti poistokuoppaan, ja mahdollisia marginaalisia luupuutoksia havaitessaan hänellä on mahdollisuus luun lisäämiseen samassa istunnossa (9). Kriittisesti ajatellen ongelmana saattaa olla, että alveoliluun morfologia ei salli implantin optimaalista asemointia. Tämä on erityisen ongelmallista yläleuan esteettisesti vaativalla alueella, jossa on tärkeää välttää implantin asettamista liian bukkaalisesti. Alveoliluun morfologia saattaa heikentää myös implantin primaari-stabiliteettia, ja ellei pehmytkudosta ole riittävästi, bukkaalisen limakalvoläpän siirto koronaalisesti sekä leikkaushaavan primaariparaneminen saattavat vaikeutua. Lisäksi limakalvoläpän siirto koronaalisesti saattaa johtaa kiinnittyneen ja liikkuvan limakalvon yhtymäkohdan tason muuttumiseen ja kosmeettisiin haittoihin.

Välittömän implantoinnin tekniikka otettiin käyttöön jo varhain, koska ajateltiin, että välitön implantointi terveeseen poistokuoppaan estäisi kovakudoksen resorption ja auttaisi näin säilyttämään alveoliluun alkuperäisen korkeuden ja muodon (10). Myöhemmät tutkimukset eivät ole kuitenkaan kyenneet vahvistamaan tätä hypoteesia (11, 12). Hampaanpoiston jälkeisessä paranemisvaiheessa tapahtuu selkeää bukkaalisen luun resorptiota ja uudelleenmuotoutumista, eikä välitön implantointi estä tätä (11, 12). On myös viitteitä siitä, että implantin asettaminen tuoreeseen poistokuoppaan pikemminkin lisää bukkaalisen luun resorptiota kuin ehkäisee sitä (13). Hiljattain julkaistuissa tutkimuksissa on sitä paitsi ilmennyt välittömän implantoinnin jälkeistä alveoliharjanteen reduktiota. Reduktiota on havaittu esiintyvän sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti, ja se on ollut riippumatonta implantin muodosta (14) ja implanttijärjestelmästä (13). Kuitenkin mikäli viereisten hampaiden mesiaalinen ja distaalinen parodontium on terve, on tällä approksimaalisen luutason stabiiliutta lisäävä vaikutus, ja resorptio rajoittuu suurelta osin bukkaaliseen alveoliluuhun (15). Sen sijaan jos viereiset hampaat puuttuvat, kaikilla poistokuopan neljällä pinnalla tapahtuu huomattavaa vertikaalista resorptiota (15).

Bukkaalisen luun määrä yläleuan etuosassa

Bukkaalisen luun paksuudella on suuri merkitys postoperatiivisen resorption määrän kannalta (16, 17). Koirilla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että bukkaalisen alveoliluun paksuuden pitäisi olla vähintään 2 mm, jotta luun määrä bukkaalisessa alveoliharjanteessa säilyisi implantin asettamisen jälkeen (18). Yläleuan etuosan normaalia anatomista luun määrää selvittäneessä tutkimuksessa mitattiin 93 potilaan bukkaalisen ja palatinaalisen alveoliluun paksuus ennen välitöntä implantointia (19). Bukkaalisen alveoliluun keskimääräinen paksuus oli 1,0 mm ja palatinaaliseen alveoliluun 1,2 mm. Kulmahampaiden välisellä alueella bukkaalinen alveoliluu oli ohuempi kuin 1 mm jopa 87 prosentissa tapauksista, ja vain 3 prosentissa poistokuopista luu oli vähintään 2 mm paksu. Tämä tarkoittaa, että jos luun paksuuden tulee olla vähintään 2 mm, välitön implantointi tulee kyseeseen vain hyvin harvassa tapauksessa (19). Välitön implantointi poistokuoppaan, jossa bukkaalinen alveoliluu ei ole riittävän paksu, aiheuttaisi erityisen huomattavan vertikaalisen luun resorption.

Myös potilaan ikenen biotyyppi täytyy ottaa huomioon. Ikenen biotyypin määrittää sen paksuus bukkolinguaalisuunnassa, ja ien luokitellaan biotyypiltään joko paksuksi tai ohueksi (20). Välitön implantointi potilailla, joiden kudoksen biotyyppi on ohut, näyttäisi lisäävän bukkaalisen pehmytkudoksen vetäytymistä (21).

Hampaanpoisto ja välitön implantointi limakalvo avaten tai sitä avaamatta

Tutkimuksissa on havaittu ristiriitaisia morfologisia muutoksia luun määrässä riippuen siitä, onko hampaanpoisto ja välitön implantointi tehty limakalvo avaten vai avaamattoman limakalvon tekniikalla (22–24). Kahdessa eri tutkimuksessa todettiin, että bukkaalisen ja palatinaalisen limakalvon avaamisen jälkeen tehty hampaanpoisto oli aiheuttanut enemmän kova- ja pehmytkudoksen häviämistä kolmen kuukauden paranemisjakson aikana (22, 23). Koirilla tehdyssä, kuusi kuukautta kestäneessä seurantatutkimuksessa taas ei ilmennyt eroja paranemisessa avatun ja avaamattoman limakalvon tekniikoiden välillä (24). Viimeksi mainitun tutkimuksen tekijät huomauttavat, että 3 kuukauden seurannan jälkeen todetut erot luultavasti häviävät pidemmän paranemisjakson aikana (24).

Tarvitaanko alveoliluun regeneraatiota?

Pitkään on keskusteltu siitä, millaisia seurauksia poistokuopan välittömästä implantoinnista on silloin, kun implantin ja alveoliluun välinen tila on erityisen suuri. Yksittäiset raportit osoittavat, että jos horisontaalinen tila on yli 2 mm leveä, ohjattu regeneraatio on tarpeellinen paitsi bukkaalisen luun merkittävän resorption estämiseksi, myös alveoliluun ja implantin välisen sidoskudoksen kasvun ehkäisemiseksi (3, 25). Hiljattain julkaistussa potilastapauksessa kuitenkin osoitettiin kliinisesti ja histologisesti, että vaikka horisontaalinen tila implantin ja luun välillä bukkolinguaalisesti oli välittömän implantoinnin jälkeen peräti 4,2 mm leveä, kymmenen kuukautta hoidon jälkeen implantti oli osseointegroitunut täydellisesti aina ylimpään kierteeseen asti – ilman, että apuna olisi käytetty erikseen luuta regeneroivia toimenpiteitä tai haavan primaarisulkua (25). Artikkelin kirjoittajat korostavat, että ehjä bukkaalinen alveoliluu on haavan optimaalisen paranemisen ja hyvän kliinisen lopputuloksen edellytys (25). Jos osa bukkaalisesta alveoliluusta puuttuu, on suositeltavaa turvautua luun regeneraatioon kalvon tai luunsiirteen avulla; kaikkein parasta olisi kuitenkin odottaa poistokuopan paranemista eli käyttää perinteistä tai viivästettyä implantointitekniikkaa (3, 25).

Kaksi potilastapausta

Esimerkkipotilaillemme tehtiin hampaanpoiston yhteydessä välitön implantointi. Ensimmäiselle potilaalle toimenpide tehtiin limakalvo avaten, toiselle limakalvoa avaamatta.

Ensimmäinen potilas oli 58-vuotias mies, joka tuli hammaslääkärinsä lähettämänä hampaan 12 arviointiin (kuva «»1A). Röntgenkuvissa oli todettavissa laajaan juuren kervikaaliseen resorptioon viittaava löydös (kuva «»1B), ja potilaalle suositeltiin hampaanpoistoa. Molemmat viereiset hampaat olivat ehjiä, ja potilaan kanssa sovittiin, että poistettu hammas korvataan implanttikantoisella proteesilla. Lisäksi sovittiin, että olosuhteiden salliessa implantointi tehtäisiin välittömästi. Kirurgisen toimenpiteen yhteydessä potilaalle määrättiin 24 tunnin antibioottikuuri (Dalacin, Pfizer, New York, USA). Riittävän paikallispuudutuksen jälkeen tehtiin marginaalinen viilto alueelle 11–13 sekä vertikaalinen apuviilto alueelle 13, jotta jäännösjuureen ja leikkausalueeseen olisi helppo päästä käsiksi ja näkyvyys toimenpidealueelle olisi hyvä (kuva «»2).

Jäännösjuuri poistettiin atraumaattisesti periotomin avulla. Sen jälkeen asetettiin implantti (4,3 x 13 mm; NobelReplace, Nobel Biocare Management AG, Zürich-Flughafen, Sveitsi) Brånemark-menetelmän mukaisesti (2) (kuvat «»2 ja «»3). Implantti asetettiin poistokuopan palatinaaliseen osaan, ja implantin kaulaosa sijoitettiin palatinaalisen luutason alapuolelle kompensoimaan odotettavissa olevaa luun resorptiota (kuva «»2). Ehjä ja paksu bukkaalinen alveoliluu marginaalisine eksostooseineen loi hyvät edellytykset implantoinnille, ja lisäksi saatiin helposti kerättyä autogeenistä luuta (kuva «»2). Autogeeninen luu sijoitettiin implanttia ympäröivään tilaan. Sen jälkeen peiteruuvi asetettiin paikoilleen ja haava suljettiin yksinkertaisin ompelein (Supramid, B. Braun Melsungen Ag, Saksa). Toimenpiteen jälkeen potilas sai mukaansa särkylääkkeitä (Ibux, Weifa AS, Norja) ja häntä kehotettiin käyttämään klooriheksidiinipitoista suuhuuhdetta (Corsodyl, GlaxoSmithKline, Iso-Britannia). Ensimmäisellä tarkastuskäynnillä kymmenen päivän kuluttua poistettiin ompeleet. Paraneminen oli sujunut ilman komplikaatioita. Niin ikään jälkitarkastuksessa kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta kliininen näkymä oli stabiili (kuva «»4), joten jatkeosa (distanssi) voitiin asettaa (kuva «»5). Proteettisen kruunun valmistus aloitettiin noin neljä viikkoa myöhemmin ottamalla jäljennös fikstuuratasolla. Sen jälkeen valmistettiin zirkoniadistanssi ja zirkoniakruunu.

Kolmivuotistarkastuksessa kliininen ja röntgenologinen näkymä olivat edelleen vakaat (kuvat «»6A ja B).

Toiselle esimerkkipotilaalle tehtiin välitön implantointi hampaan 22 kohdalle limakalvoa avaamatta. Tämä 28-vuotias nainen oli saanut lähetteen tutkimusta ja mahdollista implantin asettamista varten, koska hänellä oli hampaassa 22 vanha, jo teini-iässä syntynyt trauma. Vähän ennen tutkimukseen tuloa hän tunsi syödessään äkillisen "murtumisäänen" vasemmalla yläleuassa olevassa hampaassa. Kliininen ja röntgenologinen tutkimus osoittivat, että hampaan 22 kruunussa oli fraktuura (kuvat «»7A ja B).

Viereiset hampaat 21 ja 23 oli juurihoidettu, mutta muutoin nämä hampaat olivat ehjät. Potilas ei halunnut, että hammas 22 korvattaisiin siltaproteesilla, ja keskustelun jälkeen se päädyttiin korvaamaan implanttikantoisella kruunulla. Hoitoon kokonaisuudessaan kuluvan ajan lyhentämiseksi yhdeksi hoitovaihtoehdoksi sovittiin välitön implantointi, joka tehtäisiin, mikäli anatomiset olosuhteet osoittautuisivat sopiviksi. Riittävän paikallispuudutuksen jälkeen hampaan juuri poistettiin atraumaattisesti periotomilla. Poistokuopan huolellisen tarkastuksen jälkeen asetettiin implantti (4,3 mm x 13 mm; NobelReplace, Nobel Biocare Management AG, Zürich-Flughafen, Sveitsi) (kuva «»8).

Distanssi asetettiin neljä kuukautta myöhemmin. Proteettinen työ aloitettiin kolme viikkoa tämän jälkeen ottamalla jäljennös fikstuuratasolla (kuva «»9). Sen jälkeen asetettiin zirkoniadistanssi ja valmistettiin zirkoniakruunu. Kolmivuotistarkastuksessa kliininen ja röntgenologinen näkymä olivat stabiilit (kuvat «»10A ja B).

Kuva 1. A: Värjäytynyt hammas 12 lähtötilanteessa. B: Lähtötilanteessa otetussa röntgenkuvassa hampaassa 12 on todettavissa kervikaaliseen resorptioon viittaava löydös.

Kuva 2. Limakalvoavaus ja poistokuoppaan asetettu implantti.

Kuva 3. Periapikaalinen röntgenkuva välittömästi implantin asettamisen jälkeen

Kuva 4. Kliininen näkymä kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Kuva 5. Distanssin asetus ilman limakalvon avausta.

Kuva 6. A: Kliininen näkymä kolmivuotistarkastuksessa. B: Periapikaalinen röntgenkuva kolmen vuoden kuluttua leikkauksesta.

Kuva 7. A: Kliininen näkymä lähtötilanteessa. B: Lähtötilanteessa otetussa periapikaalisessa röntgenkuvassa hampaassa 22 on todettavissa kruunun murtumaan viittaava löydös.

Kuva 8. Kliininen näkymä välittömän implantoinnin jälkeen.

Kuva 9. Kliininen näkymä kolme viikkoa distanssin asettamisen jälkeen.

Kuva 10. A: Kliininen näkymä kolmivuotistarkastuksessa. B: Periapikaalinen röntgenkuva kolmivuotistarkastuksessa.

Pohdinta

Tässä artikkelissa on esitelty kaksi kliinistä potilastapausta. Ensimmäisessä potilaalta poistettiin hammas 12 ja tehtiin välitön implantointi poistokuoppaan bukkaalisen ja palatinaalisen limakalvon avauksen jälkeen. Optimaalinen näkyvyys avoimeen poistokuoppaan helpotti murtuneen jäännösjuuren poistamista atraumaattisesti, ja lisäksi saatiin tärkeää tietoa poistokuopan morfologiasta. Onnistuneen limakalvoavauksen ansiosta saatiin myös autogeenistä luuta, jota voitiin tarpeen mukaan käyttää implanttia ympäröivän tilan täyttämiseen. Limakalvon avauksen yhteydessä tehtiin distaalinen apuviilto; jälkeenpäin arvioituna mesiaalinen apuviilto olisi ehkä ollut parempi, jotta bukkaaliseen limakalvoon olisi saatu varmistettua mahdollisimman hyvä verenkierto (26). Koska potilaalla oli runsaasti ehjää bukkaalista alveoliluuta eikä naapurihampaissa esiintynyt kiinnityskudoskatoa, välitön implantointi oli hänen kohdallaan käypä hoitovaihtoehto (15, 19). Kolme vuotta leikkauksen jälkeen tehdyn kliinisen ja röntgenologisen tutkimuksen tulokset tukevat tätä näkemystä. Implantin osseointegraatio on röntgenologisesti arvioiden täydellinen; lisäksi kruunu alueella 12 on esteettisesti onnistunut, eikä näkyvää horisontaalista alveoliluun resorptiota ole havaittavissa.

Monet kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että kun kyseessä ovat yksittäiset hammasimplantit esteettisesti vaativalla alueella, lopputuloksen onnistuminen riippuu siitä, saadaanko implantti asemoitua poistokuoppaan palatinaalisesti (17, 21). Eräässä 42 potilasta käsittäneessä tutkimuksessa ilmeni, että ikenen vetäytyminen on kolme kertaa suurempaa implantin olleessa asemoitu bukkaalisesti verrattuna siihen, että se olisi asemoitu palatinaalisesti (21). Toisen tutkimuksen tilastolliset analyysit osoittivat, että mitä lähemmäksi alveoliluun bukkaalista seinää implantti asetettiin, sitä suurempi bukkaalisen luun kato oli havaittavissa neljän kuukauden päästä tehdyssä uusintaoperaatiossa (17). Ensimmäisessä potilastapauksessamme mahdollisuus asemoida implantti palatinaalisesti olikin välittömän implantoinnin ehdoton edellytys.

Eräässä tutkimuksessa, jossa 93 potilaalle tehtiin yläleuan etuosaan välitön implantointi hampaanpoiston jälkeen, havaittiin, että bukkaalinen luuresorptio oli yli kaksinkertainen palatinaaliseen resorptioon verrattuna (36 % vs. 14 %) (14). Tämä ja moni muukin tutkimus (24, 27) on osoittanut, että bukkolinguaalista reduktiota tapahtuu vain alveoliluun marginaalisessa kolmanneksessa, jossa juuren paksuus on suurin ja luu ohuinta. Ensimmäisessä potilastapauksessamme luun todettiin noin kolmen vuoden kuluttua leikkauksesta kasvaneen hyvin myös bukkaalisesti.

On melko yleistä, että implantin ja alveoliluun väliin jää välittömän implantoinnin jälkeen rako (15). Paranemisen aikana tämä tila usein täyttyy nopeasti verihyytymällä, joka myöhemmin korvautuu osteoidilla kudoksella (27). Ensimmäisessä potilastapauksessamme potilaalle asetettiin välittömän implantoinnin jälkeen autogeenistä luuta implantin ja poistokuopan seinän väliseen tilaan, minkä jälkeen haava suljettiin primaaristi. Toistaiseksi ei ole osoitettu yksiselitteisesti, että erilaisten transplantaatiomateriaalien tai kalvotekniikan käyttö olisi tarpeen täydellisen osseointegraation saavuttamiseksi tai luun resorption minimoimiseksi (3, 25). Hiljattain julkaistussa potilastapauksessa osoitettiin, että vaikka implantin ja alveoliluun välissä oli bukkolinguaalisesti peräti 4,2 mm:n levyinen rako, osseointegraatio onnistui erinomaisesti ilman luunsiirtoa tai haavan primaarisulkua (25). Joka tapauksessa autogeeninen luu on useimmiten optimaalinen materiaali rekonstruointiin ja regeneraatioon, koska tällä kudoksella on sekä osteoproliferatiivinen, osteokonduktiivinen että osteoinduktiivinen vaikutus (28). Koska autogeenista luuta oli ensimmäisessä potilastapauksessamme helposti saatavilla, implanttia ympäröivä tila täytettiin potilaan omalla luukudoksella.

Toisessa potilastapauksessamme hammas 22 poistettiin atraumaattisesti limakalvoa avaamatta. Kun hampaan murtunut kruunuosa oli poistettu, arvioitiin edellytysten jäännösjuuren poistoon olevan niin hyvät, ettei limakalvon avausta tarvittu. Joidenkin tutkimusten mukaan limakalvon avauksesta hampaanpoiston yhteydessä saattaa seurata merkittävää kova- ja pehmytkudoksen reduktiota (22, 23). Potilaan ien oli myös jokseenkin ohut ja laikukas, ja onkin raportoitu, että tällaiset potilaat ovat alttiimpia ikenen postoperatiiviselle vetäytymiselle kuin paksun ikenen biotyypin omaavat potilaat (21, 29). Kolmen vuoden paranemisjakson jälkeen todettiin, että implantin 22 osseointegraatio on röntgenologisesti arvioiden täydellinen ja puuttuvaa hammasta korvaavan rakenteen tila vakaa, eikä ikenen vetäytymistä ole havaittavissa.

Erään tutkimuksen mukaan yläleuan etuosassa keskimääräinen luun paksuus oli bukkaalisesti keskimäärin 1,0 mm ja palatinaalisesti 1,2 mm (19). Bukkaalisen alveoliluun mitattiin 87 prosentissa poistokuopista olevan ohuempi kuin 1 mm, ja vain 3 prosentissa kuopista luu oli vähintään 2 mm paksu. Välitön implantointi sopii siis hoitovaihtoehdoksi vain harvoille potilaille, jos minimivaatimus bukkaalisen luun paksuudesta esteettisesti vaativalla alueella on 2 millimetriä (18). Tästä syystä yleinen suositus onkin, että yläleuan etuosan implantti asetettaisiin 4–8 viikkoa hampaanpoiston jälkeen (tyyppi 2). Näin pehmytkudosten kasvulle ja mahdollisen paikallisen patologian paranemiselle jää aikaa (3).

Riippumatta hampaanpoiston jälkeisen implantoinnin ajoituksesta, seurannan tulee ehdottomasti olla riittävän tiheää ja järjestelmällistä. On vahvaa näyttöä siitä, että hoitotulosten ylläpitämiseksi tehdyt toimet vaikuttavat ratkaisevasti pitkän aikavälin ennusteeseen – ei vain iensairauksista kärsivillä potilailla (30), vaan myös potilailla, joiden hampaita on korvattu implanttikantoisilla proteeseilla (12).

Dental Implant Placement in Fresh Extraction Sockets

Clinical studies have documented high rates of clinical success when implants are placed according to standard surgical protocol. Yet, having been in use for several decades, implant therapy is still facing everyday challenges. In the area of esthetics the restorative dentist has difficulty providing patients with crowns in harmony with adjacent teeth; and a protocol for identifying the optimal time point for implant placement following tooth extraction is still lacking. Furthermore, many patients are uncomfortable wearing temporary restorations for an extended period of time. Placement of a dental implant in a fresh extraction socket can be considered only after thorough treatment planning. This treatment strategy reduces the total treatment period and the number of surgical procedures and enhances patient acceptance. However, immediate implant placement may slightly increase the rate of implant failure, cause difficulty in predicting future hard- and soft-tissue levels, and the morphology of the extraction socket may impair optimal placement and primary stability of the implant. This article reviews the literature focusing on immediate dental implant placement and discusses case selection as well as the advantages and disadvantages of the procedure. The presented cases illustrate two different surgical techniques and emphasize important steps during immediate placements of implants

Tekstin käännös: Laura Koskela, Runord