Leptiinireseptoreilla saattaa olla merkitystä sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä

Väitöskirja tarkastettiin 18.12.2013 Oulun yliopistossa

Studies about contribution of leptin receptor in cardiovascular risk

Vastaväittäjä. Markus Juonala, dosentti, Turun yliopisto

Kustos: Olavi Ukkola, dosentti, Oulun yliopisto

Esitarkastajat: Eriika Savontaus, dosentti, Turun yliopisto, Tarja Kunnas, dosentti, Tampereen yliopisto

Ohjaajat: Olavi Ukkola, dosentti, Oulun yliopisto, Antero Kesäniemi, professori, Oulun yliopisto, Merja Santaniemi, FT, Oulun yliopisto

Väitöstutkimuksessa osoitettiin leptiinireseptorin (LEPR) voivan liittyä sydän- ja verisuonitautien riskiin ja kehittymiseen. Tutkimuksessa havaittiin itsenäinen yhteys kahden LEPR-polymorfian sekä valtimonkovettumataudin kehittymisen välillä. Lisäksi osoitettiin toisen näistä polymorfioista olevan yhteydessä sydän- ja verisuonitapahtumien ilmaantuvuuteen sekä kokonaiskuolleisuuteen. Tutkimuksen mukaan LEPR-geenin kahta 109Arg-alleelia kantavien henkilöiden kaulavaltimon seinämän paksuus sekä riski sydän- ja verisuonitapahtumiin on pienempi kuin muita genotyyppejä kantavilla. Kyseisen genotyypin havaittiin myös liittyvän matalampaan kokonaiskuolleisuuteen. Eläinkokeissa puolestaan osoitettiin runsaan fruktoosinkulutuksen vaikuttavan LEPR-geenin eri muotojen ja autofagiageenien ilmentymiseen. Muutokset näiden geenien ilmentymisessä voisivat osittain selittää myös eläinkokeissa havaitut, fruktoosin aiheuttamat rasva-aineenvaihdunnan muutokset, kuten veren triglyseriditasojen nousun ja maksan lisääntyneen rasvoittumisen, jotka puolestaan altistavat sydän- ja verisuonitaudeille.

Valtimonkovettumatauti on usein sydän- ja verisuonitautien taustalla, ja se voi johtaa hengenvaaralliseen sydän- tai aivoinfarktiin. On arvioitu, että geneettisten tekijöiden osuus sydän- ja verisuonitautien riskiin on noin 30–60 %. Yksittäisen geenin vaikutus on kuitenkin pieni, ja ympäristötekijöillä, kuten elintavoilla, on suuri merkitys. Valtimonkovettumataudin kehittymiseen liittyy usein lihavuus, jonka yhteydessä havaitaan muun muassa tautiriskiä entisestään lisäävää maksan rasvoittumista. Lihavuudesta onkin tullut maailmanlaajuinen, jatkuvasti leviävä ongelma.

Ruokahalun ja energiankulutuksen säätelyyn osallistuva leptiinihormoni sitoutuu leptiinireseptoreihin, joita on osoitettu olevan lähes kaikkialla elimistössä. Plasman leptiinitaso heijastaa rasvakudoksen määrää, ja sen onkin todettu olevan yhteydessä sepelvaltimotaudin riskiin. Vaikka aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu reseptoripolymorfioiden liittyvän useisiin valtimonkovettumataudin riskitekijöihin, niiden yhteyttä itse sydän- ja verisuonitauteihin on selvitetty vasta tässä väitöstutkimuksessa.

Paljon keskustelua herättänyttä hedelmäsokeria eli fruktoosia käytetään makeutusaineena useissa elintarvikkeissa, kuten virvoitusjuomissa. Pitkäaikaisen fruktoosinkulutuksen on osoitettu aiheuttavan leptiiniresistenssiä, jota voidaan usein havaita myös lihavilla henkilöillä. Leptiinin on arveltu olevan yhteydessä myös autofagiaan. Autofagia on solunsisäinen hajotusmekanismi, joka voi liittyä myös esimerkiksi rasvan varastoitumiseen rasvakudokseen ja maksaan. Autofagiaa onkin viime aikoina tutkittu paljon lihavuuden ja valtimonkovettumataudin sekä maksasairauksien yhteydessä. Väitöstutkimuksen tulokset antavat viitteitä leptiinin, fruktoosin ja autofagian yhteydestä ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta sydän- ja verisuonitauteihin sekä näiden riskitekijöihin.

Väitöstutkimus suoritettiin Oulun yliopistossa Kliinisen lääketieteen laitoksella.

Verkkojulkaisun osoite: http://urn.fi/urn:isbn:9789526203058