Uusi menetelmä keraamisten kruunujen murtumien laboratoriotestaukseen

Kliinisessä käytössä murtuneilla täyskeraamisilla kruunuilla tehdyt fraktografiset analyysit osoittavat, että kliinisessä tilanteessa syntyvät murtumat ovat erilaisia kuin ne, joita laboratoriotutkimuksissa tavallisesti havaitaan. Toistaiseksi julkaistuissa in vitro -murtumatutkimuksissa havaitut fraktuurat ovat yleensä olleet kontaktivaurioita, jotka ovat saaneet alkunsa kuormituskohdasta – molaareissa ja premolaareissa okklusaalipuolelta ja etuhampaissa linguaalisesti. Tyypillinen kliinisesti havaittava murtuma puolestaan näyttäisi alkavan kruunun runkomateriaalin kervikaalireunaan syntyvistä halkeamista, jotka tavallisesti ilmenevät approksimaalipinnalla. Täten laboratoriotutkimuksista saatu tieto ei ole kovin käyttökelpoista kliinisessä arkityössä.

NIOM ja Bergenin yliopiston lääketieteellis-hammaslääketieteellinen tiedekunta (Det medisinsk-odontologiske fakultet i Bergen) ovat yhteistyössä onnistuneet luomaan täyskeraamisten kruunujen testausta varten olosuhteet, jotka vastaavat paljolti todellisia olosuhteita suussa (1). Projektin tarkoitus oli kehittää menetelmä, jolla kliinisesti ilmeneviä fraktuuroja voitaisiin simuloida in vitro. Ensisijainen tavoite oli jäljitellä mahdollisimman todenmukaisesti niitä voimia, jotka synnyttävät fraktuuran alun kruunun kervikaalireunassa. Erilaisia menetelmiä kokeiltiin, ja kaikkia havaittuja kruunufraktuuroita verrattiin kliinisiin kruunufraktuuroihin (2). Kaikkein todenmukaisimmat murtumat saatiin aikaan käyttämällä mallimateriaalia, jonka suppeumakerroin on hyvin lähellä luonnondentiinin suppeumakerrointa; samalla okklusaaliseen kuormituskohtaan kohdistuvaa rasitusta vaimennettiin mekaanisesti siten, ettei kontaktivaurioita syntynyt. Kaikissa tällä menetelmällä testatuissa kruunuissa murtuma alkoi kervikaalisesti approksimaalialueelta, mikä vastaa tyypillisiä kliinisiä havaintoja.

Toistaiseksi johtopäätöksenä on, että jos täyskeraamisten kruunujen laboratoriotesteissä halutaan saada aikaan todenmukaisia murtumia, tarvitaan vetojännitystä kervikaalireunan ympärille, ja samalla rasituskohdan kontaktivaurioita tulee välttää. Lisätutkimuksia tarvitaan, jotta kaikille keraamisille dentaalimateriaaleille ja erimuotoisille kruunuille voitaisiin kehittää käyttökelpoisia laboratoriotestausmenetelmiä.

Tässä kuvattua menetelmää voidaan käyttää paitsi eri keraamisten materiaalien vertailuun, myös valmisteilla olevien täyskeraamisten kruunujen rakenteen arvioimiseen siitä näkökulmasta, miten murtumien riskiä voitaisiin vähentää.

Kuva 1. 37-asteisessa vedessä oleva koekappale, joka on kiinnitetty testausta varten muottiin kumipehmentimen alle.

Kuva 2. Haljennut koekappale sementoituna epoksimalliin.

Kirjallisuutta

1. Øilo M, Kvam K, Tibballs JE, Gjerdet NR. Clinically relevant fracture testing of all-ceramic crowns. Dent Mater 2013; 29: 815–23.
2. Øilo M, Gjerdet NR. Fractographic analyses of all-ceramic crowns: a study of 27 clinically fractured crowns. Dent Mater 2013; 29: e78–84.