Preparointitekniikka vaikuttaa yhdistelmämuovipaikkojen elinikään yllättävällä tavalla

Takahammasalueen II-luokan restauraatioihin kohdistuu kovempi purentarasitus kuin muiden hampaiden restauraatioihin. Lisäksi nämä paikat joutuvat muutenkin vaativampiin olosuhteisiin, koska sekä potilaan että hammaslääkärin on vaikeaa päästä käsiksi taka-alueen restauroituihin pintoihin (1). Perinteisesti II-luokan kaviteetit on preparoitu hyödyntäen mekaanista retentiota ja noudattaen Blackin karieshoidon periaatetta "extension for prevention" (2). Extension for prevention -tekniikan ideana oli välttää sekundaarikaries asettamalla täytteen reunat sellaisille alueille, joita voitiin esteettä puhdistaa. Adhesiivitekniikoiden käyttöönoton myötä kaviteettien muotoilua ei kuitenkaan enää pidetty yhtä tärkeänä paikkojen kestämisen kannalta. Lisäksi hampaan elinikä on osoittautunut sitä pitemmäksi, mitä vähemmän hammasta preparoidaan (3). Elderton väänsikin Blackin periaatteen muotoon "extension for destruction", koska hänen mielestään perinteistä preparointitekniikkaa käyttämällä menetettiin liian paljon tervettä hammaskudosta (4).

Uudet preparointitekniikat, kuten tunnelipreparointi ja kudosta säästävä preparointi, kehitettiin minimoimaan hammaskudoksen menetys (5). Myöhemmin on kuitenkin osoittautunut, että tunnelitekniikalla preparoituun hampaaseen asetettujen paikkojen elinikä on lyhyt (6–10). Nykyisessä hammaslääkärikoulutuksessa keskitytäänkin opettamaan kudosta säästävää preparointitekniikkaa (11, 12).

Hiljattain julkaistussa, NIOMissa työskentelevän tutkijan tekemässä tohtorinväitöskirjassa¹ selvitettiin, miten pitkä on kudosta säästävällä tekniikalla preparoituun hampaaseen laitetun paikan elinikä. Väitöskirjatyö on tehty Oslon yliopistossa yhteistyössä Hordalandin läänin kuntayhtymän hammashoitopalvelun (Den offentlige tannhelsetjenesten i Hordaland) kanssa, ja se koostuu kyselytutkimuksesta sekä prospektiivisesta kliinisestä tutkimuksesta.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin hammaslääkärien arvioita approksimaalikarieksen operatiivisesta hoidosta, ja siihen osallistui edustava otos Norjassa toimivia hammaslääkäreitä. Kliinisessä tutkimuksessa taas paikattiin yli 4 000 approksimaalikariesvauriota lasten ja nuorten pysyvissä takahampaissa. Näitä paikkauksia teki yhteensä 27 hammaslääkäriä, ja ne tehtiin Hordalandin läänin kuntayhtymän hammashoitopalvelussa vuosina 2001–2004. Paikkojen kestävyyttä seurattiin keskimäärin 4,6 vuotta.

Kyselytutkimus osoitti, että preparointitekniikoiden käyttö on ajan myötä muuttunut radikaalisti. Vuonna 1995 yhteensä 47 prosenttia norjalaisista hammaslääkäreistä ilmoitti käyttävänsä yläleuan toisen premolaarin distaalisten paikkausten yhteydessä tunnelipreparointia (13). Vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa yli kaksi kolmasosaa norjalaisista hammaslääkäreistä piti kudosta säästävää preparointitekniikkaa parempana vaihtoehtona, ja enää vähemmän kuin neljä prosenttia käytti tunnelipreparointia. Muutos selittynee huonoilla tuloksilla, joita tunnelipreparointi on kliinisissä tutkimuksissa saanut; heikot tulokset ovat johtaneet siihen, ettei kyseistä tekniikkaa ole enää voitu suositella.

Sitä, miten kudosta säästävän preparointitekniikan käyttö vaikuttaa paikan kestävyyteen, ei vielä tähän mennessä ole tutkittu tarpeeksi, ja niinpä tietoa kyseisen tekniikan hyödyllisyydestä on saatavilla niukasti. Tässä kuvatun väitöskirjatyön kliinisessä tutkimuksessa kävi ilmi, että yhdistelmämuovipaikkojen, jotka oli laitettu perinteisellä II-luokan kaviteetin preparointitekniikalla tehdyn kaviteetin päälle, kestävyys oli selvästi parempi kuin niiden paikkojen , jotka oli laitettu säästävällä tekniikalla preparoituun hampaaseen (p < 0,01). Paikkauksista 24,4 prosentissa oli käytetty perinteistä tekniikkaa, kun kudosta säästävän tekniikan osuus oli 74,6 prosenttia (n = 3 286). Sekundaarikaries oli tärkein syy paikan uusimistarpeeseen perinteisen preparointitekniikan kohdalla (75,8 % uusituista paikoista); säästävän preparointitekniikan kohdalla vastaava luku oli 64,6 prosenttia.

Toiseksi tavallisin syy uusimiseen oli perinteisen preparointitekniikan tapauksessa paikan lohkeaminen (8,1 %), ja säästävän preparointitekniikan kohdalla paikan irtoaminen (7,7 %). Perinteisellä tekniikalla preparoituihin hampaisiin laitetuista paikoista ei irronnut yksikään, mutta säästävällä tekniikalla preparoituihin hampaisiin laitetuista paikoista 4,4 prosenttia lohkesi.

On osoitettu, että kaviteetti laajenee joka kerta, kun paikka uusitaan, ja samalla heikkenee hampaan eliniän ennuste (14, 15). Vaikka säästävän preparointitekniikan tarkoitus on säilyttää hammaskudosta, saattaa lopputulos tätä tekniikkaa käytettäessä olla päinvastainen, jos paikka joudutaan uusimaan toistuvasti. Nähtäväksi jääkin, onko säästävä preparointitekniikka paras valinta hammaskudoksen säilyttämiseksi, kun otetaan huomioon näiden preparaatioiden päälle tehtyjen restaurointien elinikä. Väitöskirjan tulokset viittaavat siihen, että pienten II-luokan kaviteettien preparoinneissa saattaisi olla kannattavaa hyödyntää mekaanista retentiota.

¹ Kopperud SE. Treatment decisions on approximal caries and longevity of Class II restorations. Väitöskirja. Oslo: Oslon yliopisto; 2013.

Kuva 1. Perinteinen II-luokan kaviteetin preparaatio (vasemmalla) ja kudosta säästävä preparaatio (oikealla). Kuvat on lainattu Oslon yliopiston hammaslääketieteen laitoksen kariologian osastolla käytettävästä, internetpohjaisesta opetusohjelmasta.

Kuva 2. Elinikäkäyrä, joka osoittaa preparointitekniikan vaikutuksen yhdistelmämuovipaikan kestävyyteen. Käyrä putoaa pykälän verran joka kerta, kun paikka uusitaan. Kudosta säästävällä tekniikalla tehdyn II-luokan kaviteetin preparaation päälle laitetut paikat täytyy vaihtaa huomattavasti useammin kuin perinteisen preparaation päälle tehdyt paikat (HR = 1,92; p < 0,01).

Kirjallisuutta

1. Demarco FF, Corrêa MB, Cenci MS, Moraes RR, Opdam NJ. Longevity of posterior composite restorations: not only a matter of materials. Dent Mater 2012; 28(1): 87–101.
2. Black GV. A work on operative dentistry. The pathology of the hard tissues of the teeth. Chicago: Medico-Dental Publishing Company; 1908.
3. Walls AW, Murray JJ, McCabe JF. The management of occlusal caries in permanent molars. A clinical trial comparing a minimal composite restoration with an occlusal amalgam restoration. Br Dent J 1988; 164(9): 288–92.
4. Elderton RJ. The G.V. Black IADR Year of Oral Health Lecture. J Dent Res 1994; 73(12): 1794–6.
5. Peters MC, McLean ME. Minimally invasive operative care. I. Minimal intervention and concepts for minimally invasive cavity preparations. J Adhes Dent 2001; 3(1): 7–16.
6. Hasselrot L. Tunnel restorations in permanent teeth. A 7 year follow up study. Swed Dent J 1998; 22(1–2): 1–7.
7. Nicolaisen S, von der Fehr FR, Lunder N, Thomsen I. Performance of tunnel restorations at 3–6 years. J Dent 2000; 28(6): 383–7.
8. Pilebro CE, van Dijken JW, Stenberg R. Durability of tunnel restorations in general practice: a three-year multicenter study. Acta Odontol Scand 1999; 57(1): 35–9.
9. Strand GV, Nordbø H, Leirskar J, von der Fehr FR, Eide GE. Tunnel restorations placed in routine practice and observed for 24 to 54 months. Quintessence Int 2000; 31(7): 453–60.
10. Strand GV, Nordbø H, Tveit AB, Espelid I, Wikstrand K, Eide GE. A 3-year clinical study of tunnel restorations. Eur J Oral Sci 1996; 104(4): 384–9.
11. Mejàre I, Raadal M, Espelid I. Diagnosis and management of dental caries. Kirjassa: Koch G, Poulsen S. (toim.). Pediatric Dentistry: A Clinical Approach. Second Edition. Chichester: Wiley-Blackwell; 2009. s. 110–140.
12. Van Amerongen P, van Amerongen E, Watson TF, Opdam NJ, Roeters FJ, Bitterman D. ym. Restoring the tooth: 'the seal is the deal'. Kirjassa: Fejerskov O, Kidd E. (toim.). Dental Caries: The Disease and Its Clinical Management (2. painos). Blackwell Publishing; 2008. s. 402–10.
13. Tveit AB, Espelid I, Skodje F. Restorative treatment decisions on approximal caries in Norway. Int Dent J 1999; 49(3): 165–72.
14. Brantley CF, Bader JD, Shugars DA, Nesbit SP. Does the cycle of rerestoration lead to larger restorations? J Am Dent Assoc 1995; 126(10): 1407–13.
15. Elderton RJ. The quality of amalgam restorations. Kirjassa: Allred H. (toim.). A series of monographs on the assessment of the quality of dental care. Lontoo: London Hospital Medical College; 1977. s. 45–81.