Johtavat hammaslääkärit muutoksen pyörteissä

Väitöskirja tarkastettiin 27.2.2015 Helsingin yliopistossa

Management and Leadership in the Public Dental Service in Finland between 2003 and 2011

Vastaväittäjä: Eino Honkala, professori, Kuwaitin yliopisto,

Kustos: Kaisu Pitkälä, professori, Helsingin yliopisto

Esitarkastajat: Jorma Virtanen, professori, Oulun yliopisto, Heikki Tala, dosentti, (emeritus), Tampereen yliopisto

Ohjaaja: Eeva Widström, professori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Tromssan yliopisto

Kyselytutkimuksen tavoitteena oli tutkia terveyskeskusten suun terveydenhuollon johtamista kansanterveyslain muutoksen ja ns. hoitotakuulain säätämisen jälkeisinä vuosina 2003 ja 2011: Miten hammaslääkärit päätyivät johtajiksi, millaisia he olivat johtajanominaisuuksiltaan ja millainen heidän asemansa kuntahierarkiassa oli heidän itsensä, johtavien lääkärien, terveyskeskushammaslääkärien ja kunnallisten luottamushenkilöiden arvioimana?

Suurin osa johtavista hammaslääkäreistä (68 %) koki olevansa johtajia. Tällöin he arvioivat olevansa asiajohtajia ja heidän itsetuntonsa ja työhyvinvointinsa olivat parempia kuin henkilöjohtajiksi itsensä tuntevilla. Vaikka päätäntävalta koettiin vähäiseksi, johtajiksi itsensä kokevilla sitä oli kuitenkin enemmän kuin rivihammaslääkäreiksi itsensä kokevilla. Kaiken kaikkiaan johtavien hammaslääkärien vaikutusmahdollisuudet kuntahierarkiassa olivat tutkimusajankohtien välillä heikentyneet: he olivat menettäneet asemiaan sekä terveyskeskuksen johtoryhmässä että päättävien elinten kokouksissa.

Tutkimus osoitti, että vain vajaa viidennes johtavista hammaslääkäreistä oli kokopäivätoimisia johtajia. Muut osallistuivat potilastyöhön vaihtelevassa määrin riippuen terveyskeskuksen koosta ja henkilökohtaisista intresseistä. Jotkut toimivat myös yksityissektorilla ainakin ensimmäisen kyselyn aikoihin. Johtavien hammaslääkärien työtyytyväisyydestä puolet selittyi tärkeysjärjestyksessä seuraavilla tekijöillä: motivoituneisuus johtamiseen, itsenäinen päätäntävalta ja hyvä asema esimiehenä, asiajohtajuus ja riittävä koulutus johtajan tehtäviin. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että henkilö oli itse hakeutunut johtajan virkaan eikä vain suostuteltu siihen, samoin kuin hyvä yhteistyö muun terveydenhuollon kanssa ja toimivat suhteet esimieheen ja päättäjiin.

Terveyskeskushammaslääkärit pitivät naispuolisia esimiehiään monessa suhteessa parempina johtajina kuin miespuolisia esimiehiään: työilmapiiri oli epämuodollisempi ja esimies ja työtoverit kannustavampia.

Palautteen ja tuen antaminen ja kokemus niiden saamisesta eivät kohdanneet esimiesten ja alaisten välillä. Johtavat hammaslääkärit alaisina, samoin kuin terveyskeskushammaslääkärit heidän alaisinaan, kokivat saavansa paljon vähemmän palautetta ja tukea työssään kuin he itse ja heidän esimiehensä johtavat lääkärit kokivat antavansa.

Vuonna 2003 johtavat hammaslääkärit suhtautuivat positiivisemmin sairausvakuutuslain kuin kansanterveyslain muutokseen, ja vuonna 2011 vain 45 % katsoi hoitotakuun säätämisen olleen tarpeellista. Aikuishammashoidon laajennuksen toimeenpanon onnistuminen oli yhteydessä jonotusajan pituuteen. Vastaajien yleinen näkemys oli, että uudistusten aikataulu oli liian tiukka ja resursseja oli liian vähän niiden toteuttamiseen. Yleisesti ottaen johtavat hammaslääkärit pitivät asemaansa kuntahierarkiassa varsin heikkona ja yksinäisenä. Johtajuuden tukeminen terveyskeskusten suun terveydenhuollossa vaatinee jatkossa enemmän huomiota.

Väitöstutkimus käynnistettiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osastossa.

Verkkojulkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0520-2