Suomen Hammaslääkärilehti

Käytännön muistilistat kroonisen orofakiaalisen kivun diagnosointiin yleishammashoidossa

Suomen Hammaslääkärilehti
2016;5(23):
Per Alstergren, Lene Baad-Hansen, Anders Johansson ja Yrsa Le Bell

Artikkeli on yhteenveto teeman "Kipu ja kivun hallinta" aiemmista artikkeleista. Se tarjoaa käytännön muistilistan tavallisten kroonisten orofakiaalisten kiputilojen diagnosointiin. Artikkeli kattaa kroonisen orofakiaalisen kivun, sen riskitekijät, tavallisimmat muskuloskeletaalisen ja neuropaattisen kivun tilat orofakiaalisella alueella sekä niiden hoitoperiaatteet.

Artikkelin tarkoituksena on tarjota käytännön muistilistat tavallisimpien kroonisten orofakiaalisella alueella esiintyvien muskuloskeletaalisten tai neuropaattisten kiputilojen arviointiin sekä alustavien hoitopäätösten tekoon yleishammashoidossa. Artikkeli ei kuitenkaan kata akuuttia kipua. Kiputiloista ja niiden hoidosta syventävää tietoa kaipaaville suositellaan teemaan kuuluvia muita artikkeleita.

Suun ja kasvojen alueen kiputilat, samoin kuin muillakin alueilla esiintyvät kivut, voidaan luokitella akuutteihin ja kroonisiin kiputiloihin. Akuutti orofakiaalinen kipu on selkeä varoitusmerkki akuutista kudosvauriosta tai sen uhkasta. Se on useimmissa tapauksissa helppo hoitaa ja häviää asteittain sitä mukaa, kun kudosvauriot paranevat. Krooninen orofakiaalinen kipu voidaan määritellä kivuksi, joka jatkuu, vaikka kudosvaurio on parantunut. Jos kipu on kestänyt kauemmin kuin 3-6 kuukautta, eikä kudosvauriota enää voida todeta, kipu katsotaan krooniseksi. Krooninen kipu pitäisi jo sinänsä määritellä sairaudeksi, koska sen seurauksena on usein vakava kivusta johtuva invaliditeetti (Kansainvälinen kivuntutkimusyhdistys, IASP 1994) (1). Kroonisesta kivusta kärsivillä potilailla esiintyy myös hermoston toiminnan ja aivojen kipuhermoratojen rakenteellisia muutoksia, mikä tukee käsitystä kroonisesta kivusta sairautena (2, 3).

Vähemmän tunnettu seikka on kroonisen orofakiaalisen kivun, kuten esim. kivuliaiden purentaelimistön toimintahäiriöiden (TMD), korkea esiintyvyys (8-15 %) väestötasolla, (4). Kroonista orofakiaalista kipua esiintyy naisilla huomattavasti enemmän kuin miehillä, ja orofakiaalisen kivun esiintyvyys on korkeimmillaan 35–45 vuoden ikäisillä naisilla (ainakin kivuliaan TMD:n osalta) (4). Kuitenkin vain vähemmän kuin puolet kroonisesta orofakiaalisesta kivusta kärsivistä potilaista hakeutuu hoitoon. Hoitoon hakeudutaan joko omalääkärille tai hammaslääkärille.

Demografisten tekijöiden (ikä, suku-puoli, sosioekonominen asema) lisäksi myös muut samanaikaisesti esiintyvät kiputilat ja yleisterveyden heikentyminen ovat hyvin tärkeitä kroonisen orofakiaalisen kivun riskitekijöitä (5). Myös psyykkinen uupumus ja krooninen kipu liittyvät usein yhteen: vaikea psyykkinen uupumus lisää kroonisen kivun kehittymisen riskiä ja päinvastoin (6). Unihäiriöt (esim. obstruktiivinen uniapnea) sekä hormonaaliset ja geneettiset tekijät on myös dokumentoitu riskitekijöiksi. Okkluusiolla uskottiin aikaisemmin olevan tärkeä osa TMD:n kehittymisessä, mutta nykyisin sillä katsotaan olevan vain vähäinen vaikutus (7). Okklusaalisilla tekijöillä on kuitenkin merkitystä yksilötasolla (8, 9). Yöbruksismilla on perinteisesti katsottu olevan hyvin suuri rooli TMD:n kehityksessä, mutta yhteys TMD:hen vaikuttaisi olevan enemmän anekdoottinen kuin tieteellinen (10). Päiväbruksismilla on eri etiologia kuin yöbruksismilla, mutta on vielä epäselvää, missä määrin päiväbruksismi ja TMD liittyvät toisiinsa.

Muistilista 1

  1. Tee seulontatutkimus kaikille potilaille.
  2. Vähintään yhteen seulontakysymykseen 'kyllä'-vastauksen antaneille potilaille tehdään suppea DC/TMD-tutkimus, sekä Axis I että Axis II.
  3. Hyödynnä Axis II:sta saatavaa tietoa päättääksesi, hoidatko potilaan itse vai lähetätkö hänet erikoishammashoitoon.
  4. Jos hoidat potilasta itse, hyödynnä Axis II:sta saatavaa tietoa hoidon suunnittelussa ja ennusteen arvioinnissa.

Yleisimpien kroonisten muskuloskeletaalisten orofakiaalisten kiputilojen diagnosointi

Yleishammaslääkärille on tärkeää osata tunnistaa yleisimmät orofakiaaliset kiputilat. Vastikään julkaistut purentaelimistön toimintahäiriöiden diagnostiset kriteerit (DC/TMD) (11) tarjoavat helppokäyttöiset ja tarkat ohjeet tavallisimpien kroonisten orofakiaalisten kiputilojen ja leukojen toiminnan häiriöiden diagnosointiin yleishammashoidossa. DC/TMD:n Axis I käsittää kliinisen tilan ja Axis II psykososiaaliset tekijät. On kuitenkin tärkeää muistaa, että DC/TMD ei kata kaikkia kiputiloja, ainoastaan tavallisimmat kiputilat.

Axis I käsittää kliinisen tilan diagnoosit (lihas- tai nivelperäisen orofakiaalisen kivun, TMD:stä johtuvat päänsäryt, välilevyn sijoiltaanmenon ja degeneratiiviset nivelsairaudet) kun taas Axis II:ssa arvioidaan psykososiaalisten tekijöiden vaikutus sekä kroonisen kivun seurauksena että kipuun vaikuttavana taustatekijänä.

DC/TMD:ssä on kolme tasoa: seulonta, suppea DC/TMD-versio yleishammashoitoon ja laaja versio erikoishammashoitoon.

Seulonnan tarkoituksena on tunnistaa mahdolliset kroonisesta orofakiaalisesta kivusta ja purentaelimistön toimintahäiriöistä kärsivät potilaat. Tämä voidaan tehdä asettamalla jokaiselle potilaalle kolme kysymystä, johon vastauksena on ´kyllä' tai 'ei': 1) Esiintyykö kipua ohimoissa, kasvoissa, leukanivelissä tai leuoissa kerran viikossa tai useammin?; 2) Esiintyykö kipua suuta avattaessa tai purressa kerran viikossa tai useammin?; 3) Lukkiutuuko tai jumiutuuko leuka kerran viikossa tai useammin? Jos potilas vastaa 'kyllä' yhteen tai useampaan kysymykseen, on hyvin todennäköistä, että potilaalla on DC/TMD-diagnoosin mukainen orofakiaalinen kiputila tai leuan toimintahäiriö (kahden ensimmäisen kysymyksen herkkyys oli 0,98, 95 %:n LV 0,90-1,0 ja tarkkuus oli 0,90, 95 %:n LV 0,81-0,95 saman päivän aikana tehtyjä arvioita vertailtaessa) (12). Suurin osa näihin kysymyksiin myöntävästi (ts. 'kyllä') vastanneista potilaista on ilmoittanut tarvitsevansa hoitoa ja siksi kysymykset ovat kliinisesti merkityksellisiä ja käyttökelpoisia. Näitä kysymyksiä on käytetty monissa tutkimuksissa Ruotsissa ja ne on rutiininomaisesti otettu käyttöön monissa Ruotsin terveydenhoidosta vastaavissa maakäräjissä.

Jos potilas vastaa 'kyllä' yhteen tai useampaan kysymykseen, on tutkimuksessa aiheellista käyttää DC/TMD:n suppeaa versiota. Tutkimuksen tuloksena saattaa olla yksi tai useampi Axis I -diagnoosi, ja se antaa myös tietoa tärkeistä psyko-sosiaalisista tekijöistä (Axis II).

Potilaan Axis I -diagnostiikka edellyttää kysymyslomakkeeseen perustuvaa anamneesia ja strukturoitua, yksityiskohtaista kliinistä tutkimusta.

Potilaan psykososiaalisten tekijöiden (Axis II) arviointiin käytetään validoituja kyselykaavakkeita, jotka sisältävät vakiintuneet raja-arvot. Tarkoituksena on arvioida, missä määrin psykososiaaliset tekijät vaikuttavat ennusteeseen sekä opastaa hoidon suunnittelussa. Yleishammashoidossa nämä voivat olla myös hoidolle suuntaa-antavia, eli ne antavat pohjaa päätökselle siitä, lähetetäänkö potilas erikoishammashoitoon vai aloitetaanko hoito itse. DC/TMD:n suosittelemat kyselykaavakkeet kattavat suurimman osan kiputiloista ja niiden seuraukset sekä kroonisen kivun riskitekijät. Näitä ovat esimerkiksi mielialaa ja ahdistuneisuutta arvioiva kyselylomake PHQ-4, kipua ja päivittäistä toimintaa arvioiva GCPS, stressiä arvioiva PSS-10 ja kipualueet osoittava kipupiirros (11, 13).

DC/TMD ei luonnollisestikaan kata kaikkia kroonisia orofakiaalisia kiputiloja tai purentaelimistön toimintahäiriöitä. Laajennettu DC/TMD-taksonomia (14) sisältää entistä enemmän mm. yleissairauksiin liittyviä kiputiloja. Sen lisäksi kuitenkin tarvitaan - ainakin erikoishammashoidossa - spesifisiä tutkimuksia tietyistä kiputiloista, kuten neuropaattisesta kivusta.

DC/TMD-kriteereihin perehtyminen

DC/TMD-diagnosoinnin ohjeet on tarkoin määritelty ja ne sisältävät kyselylomakkeen, kliinisen tutkimuksen sekä potilasohjeet. Sen vuoksi on tärkeää, että DC/TMD on helppokäyttöinen eikä aikaa vievä, mutta sen tulos on kuitenkin pätevä ja hyvin täsmällinen. Vilanova ym. ovat osoittaneet, että opetusvideon ja dokumentin sisältävät ohjeet mahdollistavat diagnoosin luotettavuuden, mikä on verrattavissa kahden päivän aikana toteutettavaan strukturoituun teoreettiseen ja kliiniseen DC/TMD-kurssiin (15), ainakin suppean DC/TMD-version osalta.

Kaikki tarvittavat dokumentit ja opetusvideot voidaan ladata International RDC/TMD Consortiumin kotisivulta (http://www.rdc-tmdinternational.org).

DC/TMD sisältyy hammaslääkärien peruskoulutukseen kolmessa neljästä Ruotsin hammaslääketieteen laitoksesta ja ainakin yhdessä Tanskan hammaslääketieteen laitoksessa. DC/TMD-diagnostiikan sisällyttäminen niin peruskoulutukseen kuin myös erikoiskoulutukseen on aloitettu myös Suomessa. Sen vuoksi vastavalmistuneilla hammaslääkäreillä on tietoa ja taitoa hyödyntää DC/TMD-diagnostiikkaa käytännössä. Toivottavasti vähitellen päästään ko. diagnostiikan toteuttamiseen yleisesti hammashoidossa. Yleishammashoidossa onkin yhä tarvetta DC/TMD-koulutukseen. Kansainvälinen RDC/TMD Consortium laatii parhaillaan suosituksia kurssin sisällöksi ja kurssin laatuvaatimuksiksi.

Muistilista 2

  1. Hellittämätön kipu alueella, jossa on muuttunut tuntoherkkyys, vaikka tarkassa kliinisessä tutkimuksessa ja kuvantamistutkimuksessa ei löydy merkkejä patologiasta.
  2. Jos vastaus on myönteinen, harkitse lähetettä hammaslääkärille, joka on joko erikoistunut orofakiaalisen kivun hoitoon (jos saatavilla) tai jolla on erityisosaamista orofakiaalisen kivun hoidon alalta (maissa, jossa ei ole muodollista orofakiaaliseen kivun hoidon erityispätevyyttä), tai neurologille.
  3. Vältä tarpeettomia invasiivisia kirurgisia toimenpiteitä tai muita hampaaseen kohdistuvia toimenpiteitä.

Yleisimpien kroonisten neuropaattisten orofakiaalisten kiputilojen diagnosointi

Neuropaattinen kipu on määritelty somatosensorisessa järjestelmässä sijaitsevan vamman tai sairauden aiheuttamaksi kivuksi. Neuropaattinen kipu voidaan diagnosoida vaihtelevalla varmuudella riippuen saatavilla olevasta informaatiosta (16). Jos kipu on neuroanatomisesti looginen, ja jos potilaan sairaushistoriassa on olennainen hermokudokseen vaikuttava traumaattinen tapahtuma (esim. kirurginen toimenpide kyseisellä alueella), voidaan kipua pitää "mahdollisesti" neuropaattisena. Jos kipualueen sensoriset häiriöt voidaan todistaa esimerkiksi kvantitatiivisella tuntokynnysmittauksella, voidaan kipua pitää "todennäköisesti" neuropaattisena. Ja jos hermovaurio voidaan dokumentoida esimerkiksi neurofysiologisilla tutkimuksilla, kuvantamisella tai kirurgisesti, voidaan neuropaattisen kivun diagnoosia pitää "varmana" (16, 17).

Anamnestinen tieto

Jos potilaalla on kipua anatomisella alueella aistimuutoksineen (tuntoaistimusten yli- tai aliherkkyys), kipu on kestänyt enemmän kuin kuusi kuukautta, eivätkä hammaslääkärit tai lääkärit ole saaneet selvitettyä kivun patologiaa tai saaneet kipua hallintaan, pitäisi epäillä kivun olevan neuropaattista. Näissä tapauksissa pitäisi selvittää mahdolliset potilaan anamnestiset tapahtumat, jotka ovat saattaneet johtaa kolmoishermon hermosyiden vaurioon, esimerkiksi trauman tai suun kirurgian yhteydessä. Myös tavalliset endodonttiset toimenpiteet saattavat joskus (3-5 %:ssa tapauksista) (18) aiheuttaa hermoperäistä kroonista kipua, kun esimerkiksi pulp-ektomian yhteydessä primaariset afferentit hermosäikeet on katkaistu. Myös paikallispuudutteen pistäminen tai neurotoksisuus voivat aiheuttaa hermovaurioita (19). Orofakiaalisen neuropaattisen kivun kuvaaminen vaihtelee hyvin paljon yksittäisten potilaiden välillä. Kipu saattaa olla jatkuvaa, ulkoisiin ärsykkeisiin reagoimatonta, ja joissain tapauksissa (esim. kolmoishermosärky) potilas saattaa olla kivuton suuren osan aikaa ja kipu tulee esiin vain koskettamalla tiettyä aluetta kasvoissa (trigger zone). Neuropaattista kipua kuvataan usein sanoilla polttava, viiltävä tai pistävä kipu, mutta kuvaukset vaihtelevat potilaiden välillä.

Status

Tarkka kliininen tutkimus ei osoita merkkejä dentoalveolaarisesta patologiasta. Neuropaattisesta orofakiaalisesta kivusta kärsivillä potilailla saattaa olla samanaikaisesti TMD, ja useimmiten potilaat osaavat erottaa kyseiset kiputilat toisistaan.

Täydentävät tutkimukset

Kuvantamistutkimukset eivät osoita merkkejä patologiasta.

Epäillystä neuropaattisesta kivusta kärsivien potilaiden somatosensorinen herkkyys kipualueella pitäisi arvioida. Hammaslääkärin vastaanotolla voisi olla paikallaan yksinkertainen potilastuolissa tehtävä tutkimus saatavilla olevilla välineillä, esimerkiksi koskettamalla kevyesti vanutupolla ihoa kolmoishermon päähermojen hermottamalla alueella kasvojen molemmin puolin. Potilasta pyydetään sitten vertaamaan toisiinsa kosketuksen aikaansaamaa tunnetta kivuliaalla puolella ja sen vastakkaisella puolella sekä ilmoittamaan, oliko tunne hyvin voimakas, lievä vai sama kuin vastapuolella (20). Samoin voidaan testata terävätuntoa käyttämällä hammaslääkärin sondia tai hammastikkua. Kylmätuntoa voidaan testata käyttämällä kylmää spatulaa (esim. suoraan jääkaapista tai jäävedestä otettuna). Nämä yksinkertaiset testit eri tuntoaistialueilla voidaan tehdä suhteellisen luotettavasti niin ekstraoraalisesti kuin intraoraalisestikin (20). Jos tuntohäiriöitä havaitaan, potilas täytyy ohjata erikoishammashoitoon, jossa voidaan tehdä yksityiskohtainen kvantitatiivinen tuntokynnysmittaus ja mahdollisesti myös neurofysiologinen tutkimus kolmoishermon nosiseptiivisesta toiminnasta. Näiden tutkimusten perusteella voidaan neuropaattisen orofakiaalisen kivun diagnoosi joko vahvistaa tai hylätä.

Yksityiskohtaisten tietojen osalta viittaamme Piggin ym. viimevuotiseen teema-artikkeliin "Orofakiaalinen neuropaattinen kipu" (Hammaslääkärilehti 2015; 4: 34-40).

Kroonisen orofakiaalisen kivun hallinta

Orofakiaalisen kivun hoidon tarkoitus on vähentää kipua tai poistaa se kokonaan, palauttaa normaali leukojen toiminta ja elämänlaatu sekä vähentää tulevaa hoidon tarvetta. Näyttöön perustuva arviointi, hoito ja seuranta ovat keskeisen tärkeitä ja muodostavat synteesin tieteellisestä todistusaineistosta, kliinisestä kokemuksesta ja potilaan arvoista. Yleensä toimenpidevaihtoehdot käsittävät hammashoidon, lääkehoidon, käyttäytymisterapian, fysioterapian ja kirurgian. Vaikeammissa tapauksissa olisi hyötyä moniammatillisesta lähestymistavasta, toisin sanoen yhdistelmähoitojen toteuttamisesta (21).

Ruotsin sosiaalihallitus (socialstyrelsen.se) on laatinut kansalliset, näyttöön perustuvat kroonisen orofakiaalisen kivun ja purentaelimistön toimintahäiriöiden hoidon suuntaviivat ja suositukset. Lisäksi Ruotsin valtion lääketieteellisen arvioinnin valmistelukunta (sbu.se) painottaa biopsykososiaalisen kipumallin tärkeyttä kroonisen kivun arvioinnissa ja hoidon suunnittelussa potilaan ongelmien kokonaiskuvan kartoittamiseksi. DC/TMD-kriteerit täyttävät tämän mallin erinomaisesti (11).

Kansalliset suositukset antavat tukea näyttöön perustuvaan päätöksentekoon ja ovat vapaasti saatavilla verkossa. Suositukset on tarkoitettu lähinnä orofakiaalisen kivun ja purentaelimistön toimintahäiriöiden hoitotoimenpiteisiin, jotka perustuvat saatavilla olevaan, myös terveystaloudelliseen, näyttöön. Hoitovaihtoehtoja ovat esimerkiksi informaatio- ja muut käyttäytymisterapian muodot, rentoutumisharjoitukset, fysioterapia ja purentakiskot sekä lääkehoito riippuen yksittäisen potilaan tarpeista (Guidelines in the management of orofacial pain/TMD: An evidence-based approach).

Vastaavasti Suomessa laadittiin vuonna 2007 Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian ja Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin yhteistyönä purentaelimistön toimintahäiriöiden hoitoon tarkoitetut näyttöön perustuvat kansalliset suositukset (saatavilla verkko-osoitteessa www.kaypahoito.fi suomeksi ja ruotsiksi). Ohjeet on päivitetty vuonna 2013. Koska DC/TMD:stä ei vielä siihen aikaan ollut saatavilla suomenkielistä käännöstä, DC/TMD on vain mainittu suosituksissa, mutta tulee olemaan mukana seuraavassa versiossa.

Miten voidaan erottaa yleishammashoitoa, orofakiaalisen kivun erikoishammashoitoa ja lääkärin hoitoa tarvitsevat potilaat? Yleisesti ottaen vaikeasta kivusta kärsivät, moniammatillisen arvion tai hoidon tarpeessa olevat potilaat pitäisi lähettää erikoishoitoon. Kipua ja sen vaikutusta päivittäiseen toimintaan mittaava GCPS-asteikko osoittaa validoidut raja-arvot: luokkien III ja IV (Grade III ja IV) potilaat hyötyvät moniammatillisista hoidoista ja pitäisi sen vuoksi lähettää erikoishoitoon kun taas luokkien I ja II (Grade I ja II) potilaiden hoito pitäisi aloittaa yleishammashoidossa yllä mainitun ehdotuksen mukaisesti (22). Potilaat, jotka saavat korkeat masennus-, ahdistus-, stressi- tai vaikean kipuongelman pisteet, pitää luonnollisesti lähettää jatkotutkimuksiin.

Ennuste

Ennusteen arviointi on vaikea, mutta tärkeä asia. Taustalla olevat kivun mekanismit saattavat osoittaa, mitä on odotettavissa. Akuutilla dentoalveolaarisella tulehduskivulla on yleensä hyvä ennuste; kipu lievittyy hoidon vaikutuksesta usein lähes välittömästi. Kroonisten orofakiaalisten kiputilojen kohdalla tilanne on hieman vaikeampi. Kun potilaan kanssa keskustellaan kiputilojen ennusteesta, on tärkeää pohtia, mikä on kivun hoidon realistinen tulos.

Suurelle osalle TMD-potilaita (ts. Grade I, II ja ehkä myös jossain määrin Grade III) ennuste on suotuisa, mikä on osoitettu sekä epidemiologisissa että kontrolloiduissa hoitotutkimuksissa (21-26). Pallan mukaan 75–85 % kipupotilaista, joilla kipu on kestänyt jopa kauemmin kuin 3-6 kuukautta, ovat joko parantuneet tai kipu on huomattavasti vähentynyt, usein hoitomuodosta riippumatta (27). TMD-potilaat voidaan siten suurelta osin hoitaa menestyksekkäästi yleishammashoidossa aikaisemmin mainituilla yksinkertaisilla noninvasiivisilla hoidoilla edellyttäen, että he eivät kärsi masennuksesta tai invalidisoivasta kroonisesta kivusta (Grade III ja IV) (21, 27).

Vaikka TMD-potilailla on hyvä ennuste ja suurin osa potilaista voidaan hoitaa yleishammashoidossa huolimatta siitä, että kipu on kestänyt kauemmin kuin 3-6 kuukautta, on kuitenkin tärkeää pitää mielessä ne 10-15 % potilaista, jotka ovat hoitoresistenttejä, sillä he tarjoavat suurimman haasteen (28).

Kroonisesta kivusta kärsivillä TMD-potilailla kivun hoidossa pyritään ennemminkin tietynasteiseen kivun lievitykseen ja parempaan toimintakykyyn kuin täydelliseen parantumiseen (29, 30). Samoin kroonisia orofakiaalisia kiputiloja voidaan lievittää, mutta vain harvoin täysin parantaa. Riittävän perusteellinen potilaan informointi hänen omasta tilastaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta vältyttäisiin "lääkärissä juoksemiselta" sekä tarpeettomilta, invasiivisilta ja vahingollisiltakin hoidoilta (31). Vaikeiden orofakiaalisten kiputapausten realistinen hoitotavoite on pikemminkin vähentää kivun vaikutusta potilaan jokapäiväiseen elämään ja sen laatuun, kuin saada potilas täysin kivuttomaksi. Kivun vaikutuksen vähentämiseksi pitäisi harkita hoitomuotoja, joilla voidaan parantaa kivun hallintaa tai vähentää stressiä, masennusta, ahdistusta ja katastrofointia. Tällaiset tapaukset kuuluvat yleensä erikoishoidon piiriin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suurin osa TMD-potilaista voidaan hoitaa yleishammashoidossa. Monet kroonisen orofakiaalisen kivun kehittymistä edistävät tunnetut riskitekijät, kuten muut samanaikaiset kiputilat ja masennus, heikentävät pitkäaikaisen kivun lievittämisen ennustetta vaikeimmissa tapauksissa. Usein potilaalle on tarpeellista hakeutua samanaikaisesti myös muiden sairauksien hoitoon orofakiaalisen kivun hallinnan ennusteen parantamiseksi. On myös tärkeää ottaa huomioon, että mitä pitempään kipu on kestänyt, sitä huonompi on kivun lievityksen ennuste, mikä johtuu nosiseptiivisen järjestelmän mahdollisesti pysyvästä herkistymisestä.

Hands-on checklists for chronic orofacial pain in general dental practice

This article summarizes what has been said in the other articles in this series. Its purpose is to provide a hands-on check-list approach to diagnosis of the most common chronic orofacial pain conditions. Therefore the article covers chronic orofacial pain, risk factors, diagnosis of the most common musculoskeletal and neuropathic pain conditions in the orofacial region and management principles.

Per Alstergren
Apulaisprofessori, DDS, PhD, MD
Orofakiaalisen kivun ja leukojen toiminnan osasto, hammaslääketieteellinen tiedekunta, Malmön yliopisto, Ruotsi ja kipukuntoutuksen osasto, Skånen yliopistosairaala, Ruotsi ja Scandinavian Center for Orofacial Neurosciences (SCON)
per.alstergren@mah.se
Lene Baad-Hansen
Apulaisprofessori, DDS, PhD
Orofakiaalisen kivun ja leukojen toiminnan yksikkö, hammaslääketieteen laitos, Aarhusin yliopisto, Tanska ja Scandinavian Center for Orofacial Neurosciences (SCON)
Anders Johansson
Professori, DDS, PhD
Kliinisen hammashoidon laitos/protetiikka, lääketieteellinen ja hammaslääketieteellinen tiedekunta, Bergenin yliopisto, Norja ja vanhempi asiantuntija, Norjan unihäiriöiden osaamiskeskus ja suu- ja leukakirurgian laitos, suu- ja niskaklinikka, Haukelandin yliopisto-sairaala, Bergen, Norja
Yrsa Le Bell
Professori h.c., HLT
Hammaslääketieteen laitos, Turun yliopisto, Turku, Suomi

Kirjallisuutta

  1. Merskey H, Bogduk N. Classification of chronic pain. Seattle: IASP Press; 1994.
  2. Woolf CJ, Bennett GJ, Doherty M, Dubner R, Kidd B, Koltzenburg M. ym. Towards a mechanism-based classification of pain? Pain 1998; 77(3): 227-9.
  3. Lin CS, Niddam DM, Hsu ML. Meta-analysis on brain representation of experimental dental pain. J Dent Res 2014; 93(2): 126-33.
  4. LeResche L, Drangsholt MT. Epidemiology of orofacial pain: prevalence, incidence, and risk factors. Kirjassa: Sessle BJ, Lavigne GJ, Lund JP, Dubner R. (toim.). Orofacial pain - From basic science to clinical management. Canada: Quintessence Publishing Co, Inc; 2008. s. 13-8.
  5. Yekkalam N, Wanman A. Associations between craniomandibular disorders, sociodemographic factors and self-perceived general and oral health in an adult population. Acta Odontol Scand 2014; 72(8): 1054-65.
  6. MacFarlane TW. Epidemiology of Orofacial Pain. Kirjassa: Sessle BJ. (toim.). Orofacial pain: Recent advances in management and understanding of mechanisms. Washington D.C.: IASP Press; 2014. s. 33-51.
  7. Turp JC, Schindler H. The dental occlusion as a suspected cause for TMDs: epidemiological and etiological considerations. J Oral Rehabil 2012; 39(7): 502-12.
  8. Palla S. The interface of occlusion as a reflection of conflicts within prosthodontics. Int J Prosthodont 2005; 18(4): 304-6.
  9. Le Bell Y, Jamsa T, Korri S, Niemi PM, Alanen P. Effect of artificial occlusal interferences depends on previous experience of temporomandibular disorders. Acta Odontol Scand 2002; 60(4): 219-22.
  10. Svensson P, Jadidi F, Arima T, Baad-Hansen L, Sessle BJ. Relationships between craniofacial pain and bruxism. J Oral Rehabil 2008; 35(7): 524-47.
  11. Schiffman E, Ohrbach R, Truelove E, Look J, Anderson G. ym. Diagnostic criteria for temporomandibular disorders (DC/TMD) for clinical and research applications: Recommendations of the International RDC/TMD Consortium Network* and Orofacial Pain Special Interest Group. J Oral Facial Pain Headache 2014; 28(1): 6-27.
  12. Nilsson IM, List T, Drangsholt M. The reliability and validity of self-reported temporomandibular disorder pain in adolescents. J Orofac Pain 2006; 20(2): 138-144.
  13. List T, Ekberg E, Ernberg M, Svensson P. Diagnostik av käksmärta. Tandläkartidningen 2014; 3: 64-72.
  14. Peck CC, Goulet JP, Lobbezoo F, Schiffman EL, Alstergren P. ym. Expanding the taxonomy of the diagnostic criteria for temporomandibular disorders. J Oral Rehabil 2014; 41(1): 2-23.
  15. Vilanova LS, Garcia RC, List T, Alstergren P. Diagnostic criteria for temporomandibular disorders: self-instruction or formal training and calibration? J Headache Pain 2015; 16: 26.
  16. Pigg M, Baad-Hansen L, Svensson P, Skjelbred P, Larheim TA. Neuropatisk orofacial smärta - diagnostik och hantering (Nordic Theme article). Tandläkartidningen, Nor Tannlegeforen Tid, Tandlægebladet 2015.
  17. Treede RD, Jensen TS, Campbell JN, Cruccu G, Dostrovsky JO. ym. Neuropathic pain. Redefinition and a grading system for clinical and research purposes. Neurology 2008; 70(18): 1630-5.
  18. Nixdorf DR, Moana-Filho EJ, Law AS, McGuire LA, Hodges JS. ym. Frequency of nonodontogenic pain after endodontic therapy: a systematic review and meta-analysis. J Endod 2010; 36(9): 1494-8.
  19. Hillerup S, Jensen RH, Ersboll BK. Trigeminal nerve injury associated with injection of local anesthetics: needle lesion or neurotoxicity? J Am Dent Assoc 2011; 142(5): 531-9.
  20. Baad-Hansen L, Pigg M, Ivanovic SE, Faris H, List T. ym. Chairside intraoral qualitative somatosensory testing: reliability and comparison between patients with atypical odontalgia and healthy controls. J Orofac Pain 2013; 27(2): 165-70.
  21. Dworkin SF, Turner JA, Mancl L, Wilson L, Massoth D. ym. A randomized clinical trial of a tailored comprehensive care treatment program for temporomandibular disorders. J Orofac Pain 2002; 16(4): 259-76.
  22. Dworkin SF, Huggins KH, Wilson L, Mancl L, Turner J. ym. A randomized clinical trial using research diagnostic criteria for temporomandibular disorders-axis II to target clinic cases for a tailored self-care TMD treatment program. J Orofac Pain 2002; 16(1): 48-63.
  23. Magnusson T, Egermarki I, Carlsson GE. A prospective investigation over two decades on signs and symptoms of temporomandibular disorders and associated variables. A final summary. Acta Odontol Scand 2005; 63(2): 99-109.
  24. Ekberg E, Nilner M. Treatment outcome of appliance therapy in temporomandibular disorder patients with myofascial pain after 6 and 12 months. Acta Odontol Scand 2004; 62(6): 343-9.
  25. Doepel M, Nilner M, Ekberg E, LE Bell Y. Long-term effectiveness of a prefabricated oral appliance for myofascial pain. J Oral Rehabil 2012; 39(4): 252-260.
  26. Craane B, Dijkstra PU, Stappaerts K, De Laat A. One-year evaluation of the effect of physical therapy for masticatory muscle pain: a randomized controlled trial. Eur J Pain 2012; 16(5): 737-47.
  27. Palla S. A need to redefine chronic pain? J Orofac Pain 2006; 20(4): 265-6.
  28. Palla S. Biopsychosocial pain model crippled? J Orofac Pain 2011; 25(4): 289-90.
  29. Greene CS, Klasser GD, Epstein JB. Revision of the American Association of Dental Research's Science information statement about temporomandibular disorders. J Can Dent Assoc 2010; 76: a115.
  30. Greene CS, Obrez A. Treating temporomandibular disorders with permanent mandibular repositioning: is it medically necessary? Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol 2015; 119(5): 489-98.
  31. Baad-Hansen L. Atypical odontalgia - pathophysiology and clinical management. J Oral Rehabil 2008; 35(1): 1-11.