Opiskelijaohjausosaaminen suun terveydenhuollossa

Ohjattu harjoittelu suun terveydenhuollossa

Suun terveydenhuollossa opiskelijaoh- jauksen tavoitteena on varmistaa, että opiskelija saavuttaa geneeriset ja itsenäiseen asiantuntijuuteen vaadittavat kompetenssit (6, 10, 11, 13). Ohjauksen lähtökohtana on tukea opiskelijan oppimista, ja oppimisen yksi avaintekijä on ohjaajan taito integroida näyttöön perustuva tieto käytännön työhön (14, 15). Harjoittelu tapahtuu ohjauksen alaisena moniammatillisissa tiimeissä (3, 7, 8, 11, 14, 16). Vastuuohjaajan tehtävänä on tukea opiskelijan tietojen, taitojen ja asenteiden kehittymistä kliinisessä harjoittelussa, mutta myös välittää omaan kokemukseensa pohjautuvaa hiljaista tietoa sekä kliinisen työn realiteetteja ja ammatillisia odotuksia (2, 17). Onnistuneen harjoittelun edellytyksinä ovat selkeät ohjauskäytännöt ja ohjaajan selkeä rooli (4, 15). Opiskelijaohjauksella voidaan parantaa opiskelijan tietoisuutta omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan (5, 13, 15). Ohjaajan ja opiskelijan välisen ohjaussuhteen tulee olla toista kunnioittava ja pohjautua molemminpuoliseen luottamukseen sekä tietoiseen sitoutumiseen, ja siinä on voitava puolin ja toisin tuoda esille päämääriä ja näkemyksiä (2, 17). Ohjaajan on hyvä tunnistaa oman kliinisen osaamisensa vahvuudet ja heikkoudet, sillä ne tulevat ilmi opiskelijaohjaustilanteissa tapahtuvassa ammatillisessa päätöksenteossa (6, 14).

Opiskelijaohjausosaaminen tarkoittaa tässä tutkimuksessa ohjaajan ominaisuuksia, ohjauskäytäntöjä ja toimintatapoja työyhteisössä, ohjausmotivaatiota, opiskelijan yksilöllisen ohjaustarpeen tunnistamista, ohjauksen tavoitteellisuutta, opiskelijan oppimisprosessin tukemista, reflektiivistä ohjauskeskustelua, kehittävää palautetta ja arviointia. Kliinisesti osaava, eettiset näkökulmat huomioiva (14), kuunteleva, helposti lähestyttävä, selkeästi viestivä ja opiskelijaan luottava ohjaaja on opiskelijalle tärkeä (2, 3, 12). Ohjaajan tulisi huomioida työyhteisön ohjauskäytännöt ja -toimintatavat perehdyttämällä opiskelija työyksikön käytänteisiin, ohjaukseen liittyviin yhteisiin sääntöihin sekä opiskelijan ja ohjaajan keskinäiseen tehtävän- ja vastuunjakoon (12). Ohjatussa harjoittelussa osaamistavoitteet tulisi määritellä yhdessä opiskelijan kanssa sellaisiksi, että ne ovat saavutettavissa (4, 18). Reflektiivinen ja dialogiin pyrkivä ohjauskeskustelu laajentaa opiskelijan itsetuntemusta ja auttaa häntä tunnistamaan omassa toiminnassaan kehittämistä vaativat osa-alueet (18, 19). Ohjaajan tulee antaa johdonmukaista ja rakentavaa palautetta, joka perustuu asetettuihin tavoitteisiin, sillä tämä tukee opiskelijan ammatillisen autonomian kehittymistä (1, 14). Lähtökohtaisesti ohjaajan on kannustettava opiskelijaa arvioimaan oman asiantuntijuutensa kehittymistä harjoittelun eri vaiheissa; näin edistetään opiskelijan kriittistä ajattelua ja itsearviointitaitoja (5, 14, 15). Tavoitteellisen ja laadukkaan ohjauksen edellytys ovat konkreettiset arviointikriteerit (20).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla suun perusterveydenhuollossa työskentelevien hammaslääkärien, suuhygienistien ja hammashoitajien opiskelijaohjausosaamista ja siihen yhteydessä olevia taustamuuttujia. Samalla pyrittiin tuottamaan uutta tietoa näiden ammattiryhmien opiskelijaohjausosaamisen kehittämiseksi.

Aineisto ja menetelmät

Tämän poikkileikkaustutkimuksen tutkimusjoukon muodostivat hammaslääkärit, suuhygienistit ja hammashoitajat (N = 3 209), jotka työskentelivät Suomen Hammaslääkäriliiton tkharjoittelu.hammaslaakariliitto.fi-sivustolle kirjautuneissa sopimusterveyskeskuksissa tutkimusajankohtana eli loka-joulukuussa 2017. Lisäksi tutkimuksen vastaajissa oli mukana Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneita hammaslääkäreitä (N = 26). Ohjaajahammaslääkärikoulutus on tarkoitettu terveyskeskuksessa toimiville hammaslääkäreille, jotka ovat tai aikovat ryhtyä syventävän käytännön harjoittelun vastuuohjaajiksi, sekä hammaslääkäreille, jotka toimivat ohjaajina kliinisessä harjoittelussa. Tutkimukseen osallistui 92 % (n = 69) Hammaslääkäriliiton sivuston sopimusterveyskeskuksista.

Aineisto kerättiin sopimusterveyskeskusten hammaslääkäreiltä, suuhygienisteiltä ja hammashoitajilta paperisella kyselylomakkeella ja Oulun yliopistossa Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneilta hammaslääkäreiltä sähköisellä Webropol-kyselyllä. Kyselynä käytettiin Opiskelijaohjausosaamisen mittaria (^© Kääriäinen 2013). Tämä kysely sisältää 12 taustatietokysymystä ja 63 opiskelijaohjausosaamista mittaavaa väittämää osaamisen eri osa-alueilta: opiskelijaohjauskäytännöt, ohjaajan ominaisuudet, ohjaajan motivaatio, oppiminen, tavoitteellisuus, ohjauskeskustelu, palaute ja arviointi. Lisäksi vastaajat antavat kyselyssä itselleen kokonaisarvosanan opiskelijaohjausosaamisestaan. Mittarissa hyödynnetään neliportaista Likert-asteikkoa (1 = täysin eri mieltä – 4 = täysin samaa mieltä). Mittarin sisältövaliditeetti varmistettiin testaamalla sitä suun perusterveydenhuollon hammaslääkärillä, suuhygienistillä ja hammashoitajalla, ja heidän tekemiensä arvioiden perusteella mittarin taustamuuttujia muokattiin suun terveydenhuoltoon sopiviksi. Mittarin rakennevaliditeettia testattiin faktorianalyysillä, ja validiteetti todettiin hyväksi. Myös mittarin sisäinen johdonmukaisuus osoittautui hyväksi, sillä reliabiliteettia kuvaavat Cronbachin alphakertoimet vaihtelivat 0,89:n ja 0,91:n välillä (taulukko «»1). Kyselyyn vastasi 34,2 % tutkimusjoukosta (n = 1 097).

Aineisto analysoitiin IBM SPSS 22.0 -ohjelmalla yhteistyössä tilastotieteilijöiden kanssa. Vastaajien taustamuuttujista huomioitiin ikä, valmistumisvuosi, tehtävänimike, työkokemus ja mahdollinen ohjaajakoulutus. Lisäksi vastaajien omasta opiskelijaohjausosaamisestaan antamat kokonaisarvosanat luokiteltiin kolmiportaisesti (välttävä / tyydyttävä / hyvä). Aineiston kuvailussa käytettiin frekvenssi- ja prosenttilukuja sekä tunnuslukuja. Muuttujien välistä korrelaatiota tarkasteltiin Spearmanin korrelaatiokertoimilla ennen faktorianalyysiä, ja heikosti korreloivat muuttujat (r < 0,30) jätettiin analyysin ulkopuolelle. Faktorianalyysin avulla opiskelijaohjausosaamisesta muodostettiin yhteensä 10 faktoria ja niiden pohjalta summamuuttujat (taulukko «»1). Summamuuttujien jakaumia tarkasteltiin graafisten kuvioiden ja Kolmogorov-Smirnovin testin avulla. Koska summamuuttujien jakaumat olivat vinot, muuttujat luokiteltiin kolmiportaisesti: heikko (1–2,49), tyydyttävä (2,50–3,49) ja hyvä (3,50–4,0) (taulukko «»1). Taustatietojen ja summamuuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla, ja ryhmien välisten erojen tilastollista merkitsevyyttä testattiin Kruskal-Wallisin testillä. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin arvoa p < 0,05 (21).

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneista henkilöistä (n = 1 097) lähes kaikki (99,2 %) työskentelivät suun perusterveydenhuollossa. Osallistujista 32,6 % oli hammaslääkäreitä, 18,4 % suuhygienistejä ja 49,0 % hammashoitajia. Valtaosa (78,1 %) vastaajista ei ollut osallistunut minkäänlaiseen ohjaajakoulutukseen. Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen oli suorittanut kaikista vastanneista hammaslääkäreistä 3,4 %. Koulutuksen suorittaneista 58,3 % oli kliinisiä hammaslääkäreitä ja 41,7 % vastaavia hammaslääkäreitä. Suurin osa (83,3 %) Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen käyneistä toimi vastuuohjaajina, ja lähes kaikki (91,7 %) olivat ohjanneet opiskelijoita viimeisen kuukauden aikana. Opiskelijaohjausosaamistaan arvioi kokonaisarvosanalla ”hyvä” 48,8 % hammaslääkäreistä, 68,0 % suuhygienisteistä ja 68,4 % hammashoitajista. Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneista osaamisensa arvioi hyväksi 75 %.

Opiskelijaohjauskäytännöt

Vastaajat arvioivat opiskelijaohjauskäytäntöjen tuntemustaan työyksikön ohjauskäytäntöjen ja opiskelijan kanssa tarvittavien toimintatapojen näkökulmista. Suun terveydenhuollon sopimusterveyskeskuksissa työskentelevät arvioivat tuntevansa työyksikön opiskelijaohjauskäytännöt – jotka kattavat esim. terveysalan laatuvaatimukset ja -kriteerit, ohjausprosessin, opiskelijaohjauksen tehtävät sekä siihen liittyvät vastuut – keskimäärin heikosti. Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneet taas katsoivat tuntevansa nämä käytännöt keskimäärin tyydyttävästi (taulukko «»1). Opiskelijaohjauskäytännöt työyksikössään tunsi heikosti 44,0 % hammaslääkäreistä, 19,8 % suuhygienisteistä ja 36,2 % hammashoitajista. Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneista 41,0 % taas arvioi tuntevansa nämä käytännöt tyydyttävästi. Terveyskeskusten vastaavat hammaslääkärit ja vastuuohjaajina toimineet sekä kuukausittain tai vuosittain opiskelijoita ohjaavat arvioivat tuntevansa opiskelijaohjauskäytännöt paremmin kuin muut (p < 0,001). Ohjaajakoulutusta saaneet katsoivat keskimäärin tuntevansa työyksikön opiskelijaohjauskäytännöt paremmin kuin muut vastaajat (p < 0,001) (taulukko «»2).

Suun terveydenhuollon sopimusterveyskeskuksissa työskentelevät arvioivat tuntevansa opiskelijan kanssa tarvittavat toimintatavat – esim. työpaikan säännöt ja yhteiset toimintatavat sekä oikean tavan ottaa yhteyttä opettajaan – keskimäärin heikosti ja Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneet keskimäärin tyydyttävästi (taulukko «»1). Opiskelijan kanssa tarvittavat toimintatavat tunsi heikosti 57,4 % hammaslääkäreistä, 10,8 % suuhygienisteistä ja 31,8 % hammashoitajista. Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneista 25,8 % tunsi toimintatavat tyydyttävästi. Terveyskeskusten vastaavat hammaslääkärit ja vastuuohjaajina toimineet arvioivat keskimäärin tuntevansa toimintatavat opiskelijan kanssa paremmin kuin muut (p < 0,001). Kuukausittain opiskelijoita ohjaavat tunsivat opiskelijan kanssa tarvittavat toimintatavat heikommin kuin vuosittain tai harvemmin opiskelijoita ohjaavat (p = 0,015). Ohjaajakoulutusta saaneet arvioivat tuntevansa toimintatavat opiskelijan kanssa keskimäärin paremmin kuin ne, jotka eivät olleet saaneet ohjaajakoulutusta (p < 0,001) (taulukko «»2).

Pohdinta

Tässä tutkimuksessa useimmat vastaajat antoivat itselleen opiskelijaohjausosaamisen kokonaisarvosanaksi ”hyvä”. Tämä on yllättävää, sillä arvioidessaan ohjausosaamisensa eri osa-alueita he tavallisimmin antoivat arvosanaksi joko ”tyydyttävä” tai ”heikko”. Vastaajien henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, asenteilla ja sitoutumisella ohjaustyöhön on voinut olla yhteyttä ohjausosaamisen kokonaisarviointiin (17, 20). Lisäksi vastaajat ovat saattaneet ymmärtää kokonaisarvosanan merkityksen monella eri tavalla (3).

Tulokset osoittivat, että osallistumisella ohjaajakoulutukseen on yhteys hyvään opiskelijaohjausosaamiseen. Aikaisempien tutkimusten mukaan (14, 17) ohjaajakoulutuksella voidaan vaikuttaa ohjaajan pedagogisiin taitoihin ja ohjauksen laatuun. Se, että Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneet arvioivat osaamisensa keskimäärin paremmaksi kuin muut vastaajat, perustunee koulutuksen laaja-alaiseen sisältöön. Koulutuksessa ohjaukseen perehdytään sekä prosessina että ohjaajan ja ohjattavan välisen suhteen ja vuorovaikutuksen näkökulmista; lisäksi siinä tarkastellaan persoonallista ohjaajuutta myös haastavissa ohjaustilanteissa (12). Ohjaajakoulutukseen osallistuneet hyötyvät ohjausosaamisestaan niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Heidän käyttämänsä ohjausmenetelmät ja heidän vuorovaikutustapansa ovat opiskelijalähtöisempiä, mikä antaa paremmat valmiudet huomioida erilaiset oppijat (14, 21). Hammaslääkärit antoivat itselleen opiskelijaohjausosaamisesta keskimäärin matalamman kokonaisarvosanan kuin suuhygienistit ja hammashoitajat. Hammaslääkäreiden kriittisempi suhtautuminen omaan osaamiseensa johtunee hammaslääketieteen lisensiaatin koulutuksen rakenteesta ja siitä, että hammaslääkärit olivat osallistuneet ohjaajakoulutukseen varsin vähän. Lisäksi hammaslääkäriopiskelijoiden harjoittelu on aiemmin arvioitu vain hyväksytyksi tai hylätyksi, joten ohjaajan itsearvioinnin merkitys on ollut vähäinen (5, 7, 15).

Tässä tutkimuksessa havaittu työyksikön ohjauskäytäntöjen sekä opiskelijan ja ohjaajan välisten toimintatapojen heikko tuntemus liittynee siihen, että työyhteisöissä ei ole yhteisesti sovittuja opiskelijaohjauksen käytäntöjä ja toimintamalleja. Kaikkein heikoimmin työyksikkönsä ohjauksen laatuvaatimukset ja -kriteerit sekä opiskelijan ja ohjaajan vastuut ja roolit arvioivat tuntevansa hammaslääkärit. Suun terveydenhuollon suuri työkuormitus vaikeuttaa opiskelijaohjauksen yhdistämistä kliiniseen työhön (1). Se rajoittaa myös ohjaukseen käytettävissä olevia resursseja ja vastuiden selkeää jakamista työyhteisön sisällä. Nykyistä laaja-alaisempi ohjausvastuu vähentäisi ohjauksen kuormittavuutta ja parantaisi sen sujuvuutta (4, 15). Terveyskeskusten vastaavat hammaslääkärit ja vastuuohjaajat tunsivat muita hammaslääkärivastaajia paremmin harjoittelun ohjausprosessin ja -käytännöt sekä opiskelijaohjaajan ja harjoitteluvastaavan tehtävät ja vastuut. Ohjaajakoulutukselle on tarvetta, sillä koulutus parantaa ohjaajan edellytyksiä vastata opiskelijan tarpeisiin laaja-alaisesti ja tavoitteellisesti, mikä lisää ymmärrystä ohjausprosessista kokonaisuutena (15, 14, 21). Tässä tutkimuksessa ohjaajakoulutusta saaneet tunsivat keskimääräistä paremmin työyksikkönsä opiskelijaohjauskäytännöt. Lisäksi osoittautui, että Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneet tunsivat harjoittelun ja työssäoppimisen oh- jauksen yleiset laatuvaatimukset ja kriteerit. Heille olivat tuttuja myös ohjausprosessi sekä ohjaajan ja harjoitteluvastaavan tehtävät ja vastuut omassa organisaatiossaan.

Tulosten perusteella ohjausmotivaationsa arvioivat heikoimmaksi 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat. He eivät saaneet opiskelijaohjaajina toimiessaan kollegoilta kannustusta eivätkä rakentavaa palautetta, mikä on voinut vaikuttaa siihen, etteivät he olleet halukkaita oppimaan ja kehittymään opiskelijoiden ohjaajina. Heistä noin kolmasosa arvioi ohjausmotivaationsa heikoksi. Suun terveydenhuollossa tapahtuneet isot rakenteelliset muutokset ovat osaltaan kasvattaneet työn kuormittavuutta ja heikentäneet ammattilaisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä, mikä on mahdollisesti lisännyt iäkkäämpien halukkuutta antaa yhä enemmän tilaa nuoremmille kollegoille (6, 16). Hammaslääkärien syventävä käytännön harjoittelu osana tutkintoa käynnistyi vuonna 2014. Tulosten perusteella vuoden 2000 jälkeen valmistuneet vastaajat olivat kiinnostuneimpia ohjaamaan opiskelijoita sekä halukkaimpia oppimaan ja kehittymään opiskelijaohjaajina. Ohjausmotivaatiota lisäsi se, että vastaaja oli saanut rakentavaa palautetta toiminnastaan opiskelijan ohjaajana. Nuorten ja iäkkäämpien kollegoiden kannattaa tehdä opiskelijaohjauksessa tiimityötä, sillä se edistää ymmärtämystä osaamisen ja koulutusrakenteiden muutosten mukanaan tuomista hyödyistä (19). Kyselyyn osallistuneista ammattiryhmistä hammashoitajat arvioivat ohjausmotivaationsa kaikkein heikoimmaksi. Tähän on luultavasti vaikuttanut koulutusrakenteiden muutoksen aiheuttama opiskelijamäärän ja ohjausvastuun lisääntyminen.

Tulosten perusteella vastaavat hammaslääkärit ja vastuuohjaajat olivat yleisesti ottaen kiinnostuneita ohjaamaan opiskelijoita. Lisäksi säännöllinen ohjaaminen edisti halua oppia ja kehittyä ohjaajana. Vastaajat kokivat, että rakentavan palautteen saaminen ohjaajana toimimisesta sekä myönteiset kokemukset ohjaustilanteista lisäsivät uskoa omiin kykyihin toimia ohjaajana. Onnistunut ohjaus palkitsee aina ja tuo ohjaajalle tunteen siitä, että hän voi jakaa ammatillista tietämystään kehittääkseen tulevan kollegansa ammattitaitoa (14, 19). Oulun opetushammashoitolan työyksikössä työskentelevillä työyhteisön kollegiaalinen tuki ja kannustus lisäsivät kiinnostusta ohjaamiseen, ja samalla ne edistävät ohjaajana kehittymistä.

Tavoitteellisen ohjauksen ensisijaisena periaatteena on, että harjoittelulle laaditut tavoitteet perustuvat koulutusohjelman opetussuunnitelman osaamistavoitteisiin ja että tavoitteiden asettelulla voidaan vaikuttaa oppimisprosessin etenemiseen (18). Tulokset osoittivat, että hammaslääkäreillä on kehitettävää tavoitteiden huomioimisessa ja palautteen antamisessa. Terveyskeskusten vastaavilla hammaslääkäreillä ja vastuuohjaajana toimivilla on yleensä päävastuu ohjaamisesta. Heillä olikin paremmat valmiudet huomioida koulun opetussuunnitelman osaamistavoitteet ja opiskelijan asettamat oppimistavoitteet oppimistilanteissa kuin niillä, jotka ohjaavat vain satunnaisesti oman työnsä ohessa. He olivat myös kriittisempiä oman ohjausosaamisensa arvioinnissa ja löysivät kehitettävää siinä, kuinka hyvin he pystyivät rohkaisemaan opiskelijaa seuraamaan asetettujen tavoitteiden toteutumista. Kuitenkin suurin osa kaikista vastaajista jätti selvittämättä, perustuvatko harjoittelulle asetetut tavoitteet koulutuksen opetussuunnitelman osaamistavoitteisiin. Ohjauksen tavoitteellisuutta voidaan edistää yhdessä asetetuilla osaamistavoitteilla, mutta myös organisoimalla työ hyvin ja jakamalla ohjausvastuu selkeästi (4). Ohjaajakoulutus lisää ohjaajan valmiuksia seurata opiskelijan itselleen asettamien oppimistavoitteiden toteutumista. Kaikki Oulun yliopiston Ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneet vastaajat arvioivat käyneensä ohjaamiensa opiskelijoiden kanssa läpi harjoittelun tavoitteet ja sen, saavutettiinko tavoitteet. He selvittivät opiskelijalle, mitä harjoittelussa tulee tavoitteiden saavuttamiseksi tehdä; lisäksi he keskustelivat opiskelijan kanssa siitä, ovatko tämän asettamat tavoitteet niin konkreettisia, että tämä tietää käytännön työtilanteissa, mitä tavoittelee ja mihin pyrkii. Tavoitteet tarjoavat työkaluja sekä ohjaajalle että opiskelijalle ja edistävät siten opiskelijan ammatillista kehittymistä (19).

Tässä tutkimuksessa useimmat vastaajat pitivät opiskelijalähtöiseen arviointiin liittyvää osaamistaan heikkona. Tämä voi olla seurausta siitä, etteivät kaikki ymmärrä arviointiprosessin luonnetta tai arviointikriteereitä, mutta myös siitä, etteivät kaikki käytä sovittuja arviointikriteereitä (3, 20). Hammashoitajien ja suuhygienistien koulutuksessa arviointi pohjautuu usein laadulliseen arviointiin sekä opiskelijoiden itsearviointiin ja vertaisarviointiin, mikä antaa paremmat valmiudet opiskelijalähtöisyyteen kuin hammaslääkärikoulutuksessa käytetty arviointijärjestelmä (8, 11). Itsearviointitaitojen kehittäminen tukee ammatillista kehittymistä ja vahvistaa opiskelijan sisäistä motivaatiota oppimiseen (3, 5). Hammaslääkärit arvioivat, että heillä on kehitettävää opiskelijan itsearvioinnin tukemisessa samoin kuin opiskelijan kannustamisessa oppimiskokemusten reflektointiin. Lisäksi hammaslääkärit katsoivat, että heidän pitäisi kehittää osaamistaan liittyen epäselvien asioiden ja kielteisten tunteiden ottamiseen esille arviointikeskustelussa. Arviointitilanteeseen vaikuttavat usein kiire ja se, etteivät harjoittelua ohjaavat tavoitteet ole riittävän selkeät ja riittävän yksilöllisesti määritellyt (20). Kyselyvastauksia arvioitaessa on huomioitava myös koulutusohjelmien erilaiset lähtökohdat harjoittelun arviointiin. Kun hammaslääketieteen opiskelijalla on harjoitteluun liittyvä ongelmatilanne, hänen kuuluu ottaa yhteyttä tutkinto-ohjelmavastaavaan (7). Ohjaajakoulutuksen käyneillä oli muita vastaajia paremmat valmiudet tukea opiskelijan itsearviointia ja rohkaista tätä oppimiskokemusten reflektoimiseen. Oulun yliopiston ohjaajahammaslääkärikoulutuksen suorittaneilla oli lisäksi keskimääräistä paremmat valmiudet ohjata opiskelijaa käsittelemään mahdollisia kielteisiä tunteitaan arviointikeskustelussa.

Tutkimustulokset osoittavatkin, että ohjaajina toimivat tarvitsevat ohjaajakoulutusta. Sen avulla voidaan kehittää ohjaajien valmiuksia käyttää erilaisia arviointityökaluja sekä tehdä laadukasta ja oppimista tukevaa ohjaustyötä oman kliinisen työnsä rinnalla (3, 20).

Johtopäätökset

Vastaajat arvioivat opiskelijaohjausosaamisensa sen eri osa-alueilla enimmäkseen joko tyydyttäväksi tai heikoksi. Eniten kehitettävää on ohjauskäytäntöjen tuntemisessa, ohjaajan motivaatiossa, ohjauksen tavoitteellisuudessa sekä arvioinnissa. Ohjaajakoulutusta tarvitaan, sillä koulutukseen osallistumisella on positiivinen yhteys ohjausosaamiseen. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ohjaajakoulutuksen kehittämisessä sekä harjoittelupaikkojen ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä. Jatkotutkimushaasteena on selvittää ohjaajakoulutuksen vaikutusta ohjausosaamiseen suun terveydenhuollossa.

Kirjoitus perustuu Anna-Leena Keinäsen terveystieteiden maisterin tutkintoon liittyvään artikkeligraduun.

Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia, jotka voisivat vaikuttaa artikkelin sisältöön.

The competence of dental health care personnel in mentoring students

The changes in educational structures require dental health care personnel to possess competence in mentoring. The purpose of this study was to describe the competence of dentists, dental hygienists and dental assistants in mentoring students and its associations to the socio-demographics in primary health care.

The data was collected by Mentors’ Competence Instrument (MCI) during autumn 2017 from dentists, dental hygienists and dental assistants working in the health care centers of the Finnish dentist site (tkharjoittelu.hammaslaakariliitto.fi) (N=3209) and from dentists who had completed dentist mentoring training in the University of Oulu (N=26). The response rate was 34.2% (n=1097).

The respondents assessed their competence in mentoring to be fair in supporting students’ learning, interaction and constructive feedback. Knowledge of the students’ mentoring practices and procedures, the motivation of the mentor and goal-orientation of the mentoring and student-based evaluation was assessed to be poor. Participation in mentoring training was connected to the competence in mentoring.

There is a need for improvement in the competence of student mentoring, especially in knowledge of the mentoring practices, the goal-orientation of the men.