Kasvojen tulehdukselliset ihomuutokset

Atooppinen ekseema

Atooppisen ekseeman (vauvaikäisillä ns. maitorupi) esiintyvyys on lapsilla 10–20 % ja aikuisilla 10 % (5). Noin puolella atooppista ekseemaa sairastavista tauti alkaa ensimmäisen elinvuoden aikana ja muillakin usein varhaislapsuudessa (3). Geneettisten tekijöiden vaikutus varhain alkavaan muotoon on noin 90 %. Patogeneesiin kuuluvat tyypillisesti ihon läpäisyesteen toimintahäiriö, immuunijärjestelmän säätelyhäiriö ja mikrobiomin muuttuminen. Staphylococcus aureus (S. aureus) on kolonisoitunut ihoon yli 90 %:lla atooppista ekseemaa sairastavista, kun muussa väestössä osuus on noin 5 % (1). Joskus maitoruven taustalla on ruoka-aineallergia (5).

Tautiin kuuluu kutiava krooninen tai toistuva ihotulehdus, jossa esiintyy punoitusta (5), lievää hilseilyä (1), tulehdusta sekä ihon paksuuntumista ja karheutumista eli jäkälöitymistä (kuvat 1a ja c «»2). Myös raapimajäljet ja rikkoumat ovat tyypillisiä (5), ja raapiminen lisää jäkälöitymistä. Kutina on yleensä voimakkaampaa iltaisin ja pahenee esim. hikoilun seurauksena.

Lähes kaikilla alle 6 kuukauden ikäisillä, jotka sairastavat atooppista ekseemaa, on kasvoissaan näppyläistä ja rakkulaista ihottumaa (1). Leikki-ikäisillä ja sitä vanhemmilla lapsilla atooppisen ekseeman tyypillisimpiä esiintymispaikkoja ovat taipeet, kaula ja niska, mutta ekseemaa voi ilmetä myös korvantaustoissa, korvannipukoissa ja suun ympäristössä (kuva 1a «»2). Aikuisiässä atooppista ekseemaa havaitaan pääasiassa kaulassa, kasvoissa ja ylävartalolla (3). Kasvoissa ilmenevää ekseemaa saatetaan luulla esimerkiksi taliihottumaksi tai kosketusallergiaksi (5).

Atooppisen ekseeman paikalliset muodot ovat kasvoissa tavallisia. Alaluomessa on usein turvotusta ja luomen alla näkyy turvotuksen aiheuttama vaakasuora poimu (ns. Dennie-Morganin poimu) (1, 3) (kuva 1b «»2). Osalla yli 12-vuotiaista atoopikoista esiintyy kasvoekseemaa, johon usein liittyy silmäluomiekseema. Aikuisella silmäluomiekseema voi joskus olla ainut merkki atooppisesta ihottumasta (1) (kuva 1b «»2). Myös atooppinen suupielitulehdus on yleinen oire (3). Toisinaan huulenpunan alueella esiintyy tulehdusta (ns. cheilitis sicca), joka ilmenee kuivuutena, joskus myös kuoriutumisena ja halkeiluna. Huulten nuoleminen voi aiheuttaa ekseemaa myös huulten ympäristöön. Murrosiän jälkeen joillekin tautia sairastavista kehittyy pään ja kaulan atooppinen ihottuma, jota ilmaantuu lähinnä kasvoihin, päänahkaan ja niskaan ja joka jatkuu useimmiten vielä aikuisiässä. Malassezia-hiivat voivat pahentaa pään ja kaulan ihottumaa (1).

Atooppisen ihon perushoitona on atooppisten alueiden päivittäinen rasvaus perusvoiteella sekä hellät ihonhoitotavat (5). Ekseeman pahentumisvaiheissa kasvoihin käytetään mietoa tai korkeintaan keskivahvaa paikallista kortikosteroidia. Kortikosteroidien haittana on infektioalttiuden kasvu. Hydrokortisoni on mieto, kasvojen ohuelle iholle sopiva paikalliskortikosteroidi (3). Vahvat kortikosteroidit voivat aiheuttaa kasvoille myös ihoatrofiaa ja aknen kaltaisia muutoksia, joten vaihtoehtoisesti voidaan käyttää kalsineuriinin estäjiä (1).

Allerginen ekseema eli kosketusallergia

Noin viidesosalla ihmisistä esiintyy kosketusallergiaa vähintään yhdelle allergeenille. Yleisimpiä kosketusallergiaa aiheuttavia aineita ovat nikkeli, tiomersaali ja hajusteseos (6). Kasvoissa kosketusallergiaa aiheuttavat lähinnä hajusteet, säilöntäaineet, hiustenhoitotuotteet ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon käytettävien tuotteiden ainesosat (4, 7) (kuva 2a «»2).

Allerginen ekseema voi levitä kasvoihin tai kaulaan myös käsien välityksellä tai ilmavälitteisesti (3). Allergeenin aiheuttama ekseema on syytä erottaa ärsytysekseemasta, jonka voi synnyttää usein toistuva tai voimakas kemiallisen tai fysikaalisen tekijän aiheuttama ärsytys (1). Ärsytysekseemaa esiintyy tyypillisesti sormiväleissä (3), kun taas kasvoissa ärsytysekseema on selvästi harvinaisempi kuin allerginen ekseema (4).

Seborrooinen ekseema eli tali-ihottuma

Tali-ihottumassa ns. seborrooisilla eli paljon talirauhasia sisältävillä alueilla (mm. hiuspohja, nenänpielet, korvien ja parran alue, kulmakaaret ja silmäripsien juuret) esiintyy rasvaiselta vaikuttavia ekseemaläiskiä (kuvat 2b ja c «»2). Tali-ihottuman syynä pidetään runsasta talineritystä, Malassezia-hiivan lisääntymistä ja ihon tulehdusta (3, 8). Hilseilyn ja kutinan lisäksi seborrooiseen ekseemaan voi liittyä merkittävää punoitusta. Poskissa tali-ihottuma saattaa jäljitellä perhosen muotoa. Silmäripsien välissä voi esiintyä kellertävää hilsettä, joka saattaa aiheuttaa silmäluomitulehduksen (8).

Seborrooista ekseemaa ilmenee 3–5 %:lla väestöstä (3), ja sen esiintyvyys on suurimmillaan alle 3 kuukauden iässä, murrosiässä sekä 40–60-vuotiaana (8). Tali- ihottuma on yleisempää miehillä kuin naisilla (8). Se alkaa usein murrosiän alussa nenänpielten punoituksena, kutinana ja lievänä hilseilynä. Monilla keski-ikäisillä esiintyy samanaikaisesti ruusufinniä ja tali-ihottumaa (3).

Tali-ihottuman hoidolla pyritään oireiden, lähinnä kutinan, lievittämiseen. Yleisin hoitomuoto on paikallinen antifungaalinen ja anti-inflammatorinen lääkitys (8).

Nokkosihottuma eli urtikaria

Nokkosihottumalla tarkoitetaan verisuonista kudoksiin tihkuneen veriplasman aiheuttamaa, ohimenevää turvotusta iholla tai limakalvoilla (1). Nokkosihottuman aiheuttaa histamiinin ja muiden välittäjäaineiden vapautuminen ihon syöttösoluista (9). Urtikarian elinikäinen esiintyvyys on 15–25 % (3). Nokkosihottumat voidaan jakaa keston perusteella akuutteihin, enintään 6 viikkoa kestäviin sekä kroonisiin eli yli 6 viikkoa kestäviin.

Akuutti nokkosihottuma diagnosoidaan yleensä kliinisesti. Urtikaria voi olla spontaania, jolloin yksittäistä aiheuttajaa ei ole tai sitä ei tunnisteta, tai indusoituvaa, jolloin aiheuttaja on tiedossa. Indusoituvia tautimuotoja ovat esimerkiksi kosketus- tai kylmänokkosihottuma. (9.) Lääkkeiden aiheuttama urtikaria on kohtalaisen harvinaista. Akuutin urtikarian tärkeimpiä aiheuttajia ovat virus- ja bakteeri- infektiot sekä lapsilla ruokayliherkkyys (3), joskin puolet akuuteista nokkosihottumista on idiopaattisia (1). Äkillinen nokkosihottuma voi pahentua hengenvaaralliseksi anafylaksiaksi. Anafylaksian yleisimpiä aiheuttajia ovat lääkeaineet, ruoat ja hyönteisten pistot. Krooninen poskion- Kuva 3. Krooninen spontaani urtikaria on aikuisten yleisin nokkosihottuma, ja sille ei yleensä löydy yksittäistä aiheuttajaa. (Kuva: Raimo Suhonen). telotulehdus tai hammastulehdus saattaa ylläpitää kroonista nokkosihottumaa (3).

Nokkosihottuman tyypillisiä piirteitä ovat kutisevat ja punoittavan turvotuksen reunustamat paukamat (kuva 3 «»3) ja/tai angioödeema eli paikallinen turvotus (9). Paukamat ilmestyvät tavallisesti muutamassa minuutissa (3) ja kestävät yleensä 0,5–24 tuntia (9). Myös turvotus kehittyy minuuteissa, yleensä enintään tunnin kuluessa (3), ja se voi kestää jopa 72 tuntia (9).

Nokkosihottuman hoitokeinoja ovat sitä aiheuttavien tekijöiden välttäminen, toleranssin kehittäminen ja syöttösolujen välittäjäaineisiin vaikuttavien lääkeaineiden käyttö (9). Tavalliseen nokkosihottumaan tehoaa antihistamiini (3). Vaikean kroonisen spontaanin urtikarian hoidossa käytetään tarvittaessa biologista lääkettä (9).

Akne

Akne on ihon krooninen tulehdussairaus (10). Se on yleisintä nuorilla. Aknen syntyyn vaikuttavat mm. talirauhastiehyiden lisääntynyt bakteerikasvusto ja tukkeutuminen sekä tähän liittyvät tulehdusreaktio ja talivuodon lisääntyminen. Aknen diagnoosi tehdään oireiden perusteella. Taudille on tyypillistä märkärakkuloiden, näppylöiden sekä avoimien ja sulkeutuneiden komedojen eli musta- ja valkopäiden esiintyminen. Aknea esiintyy yleisimmin kasvoissa, rintakehässä ja selässä (3).

Noin kymmenesosalle nuorista kehittyy vaikea akne. Jos potilaalla on kyhmyinen tai arpeuttava akne, on suositeltavaa ohjata hänet ihotautilääkärille (3). Aknen hoidossa käytetään paikallisia ja systeemisiä lääkkeitä, kuten bentsoyyliperoksidia, paikallisia retinoideja, antibiootteja ja atselaiinihappoa. Vaikean aknen hoitoon tarvitaan usein isotretinoiinia (10).

Ruusufinni eli rosacea

Ruusufinni käsittää useita erilaisia kliinisiä löydöksiä, joista tärkeimpiä ovat kasvojen punoitus, tulehdukselliset näppylät ja märkärakkulat (1). Rosacean syy on tuntematon ja diagnoosi useimmiten kliininen. Ruusufinniä esiintyy pääasiassa kasvojen kuperilla ihoalueilla. Sen neljä tavallisinta alatyyppiä ovat erytematoteleangiektaattinen (ns. couperosa), papulopustulaarinen (kuva 4a «»4), rinofyyma (kuva 4b «»4) ja silmärosacea. Alatyypit esiintyvät tavallisesti yhtä aikaa. Rinofyymassa ilmenee voimakasta talirauhasten liikakasvua.

Glukokortikoidivoiteen käytön lisäksi ruusufinniä voivat pahentaa mm. auringonvalo, emotionaaliset tekijät, alkoholi sekä tuulinen, kuuma tai kylmä sää. Ruusufinni yleistyy 30–50 ikävuodesta alkaen (3). Ruusufinniä voidaan torjua välttämällä tekijöitä, jotka pahentavat oireita. Muut hoitovaihtoehdot riippuvat ruusufinnin alatyypistä, ja niihin voivat sisältyä mm. paikallishoitotuotteet (esim. brimonidiinigeeli ja metronidatsolia tai ivermektiiniä sisältävä emulsiovoide), isotretinoiini, antibiootit sekä hiussuonten laserkäsittely (11).

Perioraalidermatiitti

Perioraalidermatiitissa puhkeaa punoittavia pieniä näppylöitä ja märkärakkuloita pääasiassa suun ympärille – kuitenkin niin, että huulten ympärille jää yleensä kapea alue tervettä ihoa (12) (kuva 5 «»5). Myös nasolabiaali- ja labiomentaalipoimujen seutu, silmän ulkonurkka ja alaluomen seutu ovat perioraalidermatiitin tavallisia esiintymispaikkoja. Ihottumaan voi liittyä kutinaa, kirvelyä ja polttelua. Tyypillisesti perioraalidermatiittia esiintyy 15–50-vuotiailla (3).

Perioraalidermatiitin aiheuttavat todennäköisesti glukokortikoidivoiteet ja muut vastaavat ihonhoitotuotteet (3). Niiden käyttö kyseisellä ihoalueella onkin suositeltavaa lopettaa oireiden lievittämiseksi. Paikallishoitona voidaan kokeilla metronidatsolia, erytromysiiniä tai pimekrolimuusia ja systeemisenä hoitona tetrasykliinejä (13).

Vitiligo eli valkopälvi

Vitiligon ilmiasuun kuuluvat iholla näkyvät vaaleat läiskät, joiden syynä on autoimmuunireaktion aiheuttama melanosyyttien kato (14, 15). Pään ja kaulan alue ja kasvoissa suun ja silmien ympäristö kuuluvat vitiligon yleisimpiin esiintymispaikkoihin (3, 16). Vitiligoa esiintyy 0,5–1 %:lla väestöstä, ja puolet sairastuneista on alle 20-vuotiaita (15). Vitiligo on yhtä yleinen miehillä ja naisilla (3). Moni tulehduksellinen ihottuma, kuten psoriaasi tai läiskäekseema, voi parantuessaan jättää jälkeensä depigmentoituneita läiskiä, jotka kuitenkin ovat epätarkkarajaisempia ja sisältävät enemmän pigmenttiä kuin vitiligoläiskät (3). Paikallisista kortikosteroideista saattaa olla apua repigmentaation aikaansaamiseksi, varsinkin vitiligon alkuvaiheessa (14).

Märkärupi eli impetigo

Märkärupi (impetigo contagiosa) on tarttuva pinnallinen ihoinfektio, jonka pääasiallinen aiheuttaja on S. aureus, joskus myös ryhmän A beetahemolyyttinen streptokokki. Lapsilla märkärupi on yleisin bakteerin aiheuttama ihoinfektio. Tauti tarttuu erittäin helposti kosketuksen tai fomiittien eli elottomien esineiden, kuten välineiden tai lelujen, kautta myös aikuisiin (1). Tautia esiintyy etenkin loppukesällä (3).

Märkärupi alkaa yleensä kasvoista, suun tai nenän ympäristöstä, josta se kosketuksen välityksellä leviää muualle (3). Raavittu kohta ihossa, pieni vaurio tai ihoinfektio – kuten vesirokko – ovat tyypillisiä märkäruvelle altistavia tekijöitä. Märkärupi esiintyy useimmiten ilman rakkuloita, mutta joskus se voi ilmetä myös rakkulaisena (1). Rakkulaton tautimuoto alkaa makulopapulaarisina eli täpläisinä ja näppyläisinä leesioina, jotka muuttuvat ohutseinäisiksi vesikkeleiksi eli nesterakkuloiksi. Puhjettuaan ne jättävät jälkeensä pinnallisia eroosiovaurioita, joihin voi joskus liittyä kipua ja kutinaa. Eroosiovaurioiden yhteydessä esiintyy hunajanvärisiä rupia (kuva 6a). Rakkulatonta märkärupea ilmenee erityisesti kasvoissa ja raajojen ääreisosissa. Rakkulaisen tautimuodon aiheuttaa pelkästään S. aureus, ja siinä suuria, velttoja rakkuloita esiintyy lähinnä ihon hiertymäalueilla (18). Lymfadenopatia eli imusolmuketauti on märkäruven yhteydessä yleinen, ja noin puolella märkärupipotilaista voidaan todeta leukosytoosia eli korkeita valkosoluarvoja. Taudin diagnoosi on yleensä kliininen (1).

Märkärupi paranee tavallisesti ilman arpeutumista 2–3 viikon kuluessa (18). Rupien liottelu ja pehmittely edesauttavat niiden irtoamista (3). Jos hoidossa päädytään käyttämään mikrobilääkkeitä, paikallisantibiootit ovat rajoittuneissa tautimuodoissa ensisijainen vaihtoehto (18).

Ruusu ja selluliitti

Ruusu on ihon akuutti ja pinnallinen bakteeri-infektio, jolle altistavat immuunivajaus sekä ihon läpäisyesteen vaurioituminen. Ruusua esiintyy eniten lapsilla ja ikäihmisillä. Selluliitissa infektio on levinnyt syvemmälle ihonalaiseen rasvakudokseen (19). Alaraajat ovat ruusun ja selluliitin yleisin esiintymispaikka, mutta ruusua esiintyy usein myös kasvoissa (20). Ruusun aiheuttaa useimmiten Aryhmän beetahemolyyttinen streptokokki (19), selluliitin taas beetahemolyyttinen streptokokki ja stafylokokki (yleensä S. aureus) yhdessä tai erikseen (3).

Ruusun alkuvaiheessa potilaalla on usein kuumetta, vilunväristyksiä ja huonovointisuutta. Iholle ilmaantuu punoittava läiskä, joka muuttuu nopeasti induroituneeksi, kirkkaanpunaiseksi ja tarkkarajaiseksi (19) (kuva 6b «»6). Ruusulle ovat tyypillisiä ihon kuumotus ja voimakas särky (3). Selluliitissa tulehdus ulottuu syvemmälle ihoon ja rasvakudokseen, ja selluliitti on epätarkkarajaisempi ja reunoiltaan vähemmän koholla kuin ruusu (19). Voimakas turvotus ja rakkulanmuodostus voivat johtaa nekroottisiin haavaumiin (3).

Kasvoissa esiintyvä, nenästä alkanut ruusu voi olla muodoltaan symmetrinen, kun se jaloissa esiintyy aina epäsymmetrisenä. Kasvojen ruusu voi saada alkunsa esimerkiksi korvalehden ihorikkoumasta. Kasvoruusuun ei aina liity kuumetta ja yleisoireita, mikä voi hidastaa diagnoosiin pääsemistä (3).

Ruusun ja selluliitin ensisijaisena hoitona käytetään penisilliiniä (17). Ruusu voi aiheuttaa septisen infektion, jolloin hoito aloitetaan suonensisäisesti. Nekrotisoivassa infektiossa tulehdus ulottuu faskiatasolle saakka ja kudosnekroosi kehittyy nopeasti, joten näissä tapauksissa tarvitaan mikrobilääkehoidon lisäksi kiireellisesti kirurgista hoitoa. Infektioportti on muistettava hoitaa, jottei ruusu uusiutuisi (3).

Karvatupen tulehdus eli follikuliitti

Follikuliitti on tulehduksellinen reaktio karvatupen pinnallisessa osassa. Yleensä sen aiheuttaa S. aureus. Follikuliittia esiintyy esimerkiksi hiuspohjassa ja parran alueella, ja kliinisesti se ilmenee märkärakkuloina (kuva 6c «»6). Taudin kroonisessa muodossa voi esiintyä hyperkeratoosia ja keratoottisten tulppien muodostumista. Kutina on hyvin yleinen oire (21).

Follikuliitin erotusdiagnoosina on pseudofollikuliitti, jonka syynä on käyrän partakarvan kasvu ihon sisään mm. kiharatukkaisilla (3).

Syvempää tulehduksellista märkäpesäkettä karvatupessa ja sen ympäristössä kutsutaan furunkkeliksi (1). Pinnallista follikuliittia hoidetaan ihon säännöllisellä pesulla ja fusidiinivoiteella, kun taas furunkkelien hoitona on märkäpesäkkeen avaus ja tarvittaessa lisäksi systeeminen mikrobilääkitys (3).

Parvorokko eli pikkurokko

Parvorokko (erythema infectiosum, ns. viides tauti) on ihmisen parvovirus B19:n aiheuttama. Taudin alkuvaiheessa esiintyy yleisoireita, esimerkiksi päänsärkyä ja pahoinvointia. Joka toiselle potilaalle tulee ihottumaa noin 2 viikon kuluttua tartunnan saamisesta, ja tässä vaiheessa parvorokko ei enää tartu. Taudille on tyypillistä etenkin lapsilla poskien helakka punoitus (ns. slapped cheek, kuva 7a «»7), jota voi esiintyä jo joitakin päiviä ennen kuin vartaloon ja raajoihin ilmestyy ihottumaa. Aikuisilla parvorokkoinfektio on usein oireeton (3). Taudin yleisin oire on aikuisilla makulopapulaarinen ihottuma, jota esiintyy harvoin kasvoissa (1). Niveloireita tulee 50 %:lle sairastuneista aikuisista ja 10 %:lle lapsista. Parvoviruksen sairastamista seuraa immuniteetti (3).

Herpes simplex -virustulehdus

Herpes simplex -virus tyyppi 1 (HSV-1) on hyvin yleinen virus, joka saattaa aiheuttaa toistuvan kasvojen alueen herpesinfektion. Pienelle osalle tartunnan saaneista HSV:n ensi-infektio aiheuttaa voimakasoireisen gingivostomatiitin; lähinnä sitä esiintyy alle 2-vuotiailla. Gingivostomatiitti on kivulias, rakkulainen suutulehdus, johon liittyy kuumetta ja kaulan imusolmukkeiden turpoamista. Myös suun ympäristössä voi esiintyä rakkuloita (3).

Ensi-infektion jälkeen trigeminusganglioon kolonisoituneet virukset saattavat reaktivoitua ja aiheuttaa uusintainfektion. Uusintainfektiossa oireet voivat puuttua kokonaan tai oireena saattavat olla – infektion asteesta riippuen – esimerkiksi makulopapulaariset tai vesikulaariset, rupeutumalla parantuvat leesiot (22). Tyypillisin HSV-1-uusintainfektion muoto on kuitenkin yskänrokko eli herpes labialis (huuliherpes). Yskänrokossa huulen iholla tuntuu kutinaa ja pistelyä, iho punoittaa ja siihen muodostuu nopeasti vesikelloja eli yskänrokkorakkuloita (kuva 7b «»7). HSV- 1:n reaktivaatiolle altistavat flunssa, stressi, puolustusjärjestelmän heikkeneminen ja auringonvalo. HSV-2 aiheuttaa lähinnä genitaaliherpestä (3).

Eczema herpeticum eli yleistynyt herpes on HSV-1:n aiheuttama, yleensä pään ja kasvojen alueella esiintyvä laaja ihoinfektio (3). Atooppinen ekseema altistaa herpeksen leviämiselle (23). Yleistyneen HSV-infektion akuutin vaiheen hoitoon sekä pidempiaikaisena estolääkityksenä voidaan käyttää asikloviiria, valasikloviiria tai famsikloviiria (1, 3).

Vesirokko ja vyöruusu

Varicella-zostervirus (VZV) aiheuttaa ensi- infektiona vesirokon (varicella) ja uusiutuvana tulehduksena ihon vyöruusun (herpes zoster). Primaari-infektion jälkeen virus jää piileväksi hermosolmujen neuroneihin (24). Vesirokko sairastetaan useimmiten alle 10 vuoden iässä. Vesirokossa on noin 2 viikon itämisaika, ja se tarttuu jo muutamaa vuorokautta ennen oireiden alkamista pisara- ja kosketustartuntana (3).

Vesirokossa rakkuloita esiintyy eniten vartalolla, kasvoissa ja päänahassa; niiden määrä voi olla muutamista kymmenistä jopa satoihin. Toisinaan rakkuloita muodostuu niin vähän, että vesirokko voi jäädä huomaamatta. Rakkuloita syntyy 3–4 vuorokauden ajan; niiden koko vaihtelee ja muodot ovat moninaisia. Muutamassa päivässä rakkulat muuttuvat sameiksi, painuvat keskeltä kasaan ja rupeutuvat (kuva 7c «»7). Vesirokossa esiintyy usein yleisoireita, ja sen mahdollisia komplikaatioita ovat mm. enkefaliitti, keuhkokuume ja sekundaarinen ihon bakteeri-infektio (3).

Lapsilla vesirokko on usein lievä ja itsestään rajoittuva, ja oireiden lievittämiseen sopii parasetamoli. Sitä vastoin 13-vuotiailla ja tätä vanhemmilla tauti on vaarallinen, ja heille suositellaan aina antiviraalista lääkehoitoa (24).

Vyöruusua esiintyy yleisimmin yli 60-vuotiailla. Vyöruusun puhkeamista edeltää usein kipu (preherpeettinen neuralgia), jonka jälkeen dermatomille eli ihojaokkeelle ilmaantuu vesirokkomaisia rakkuloita vyömäiseen muodostelmaan. Rakkuloita esiintyy vain toispuoleisesti ja ne rajoittuvat keskiviivaan. Vyöruusun esiintymisalueena ovat usein rintakehä tai kasvot (kuva 7d «»7). Tauti kestää 1–3 viikkoa (3). Vyöruusuun suositellaan antiviraalista lääkitystä, joka varhain aloitettuna saattaa lyhentää taudin kestoa ja estää komplikaatioita (24).

Kaksi annosta vesirokkorokotetta antaa 92 %:n suojan vesirokkoa vastaan (25). Vesirokkorokote ei suojaa vyöruusulta, jolle on oma rokotteensa (24).

Ihmisen papilloomavirus -tulehdus

Ontelosyylä eli molluska

Ontelosyylä (molluscum contagiosum) on yleinen, itsestään rajoittuva, ontelosyylävirusten aiheuttama tauti, jossa iholla esiintyy runsaasti näppylöitä (kuva 7 f «»7). Opaalinhohtoisten tai ihonväristen näppylöiden halkaisija on tyypillisesti 2–6 mm, immuunipuutteisilla henkilöillä jopa yli 1 cm. Näppylöiden keskellä on ns. napa eli pieni kuoppa. Ontelosyylä leviää kosketuksesta tai fomiittien välityksellä. Tauti on yleisin lapsilla, seksuaalisesti aktiivisilla aikuisilla sekä immuunipuutteisilla. Lapsilla ontelosyylien esiintymisalueita ovat kasvot, vartalo ja raajat. Aikuisilla ontelosyyliä ilmenee tavallisimmin genitaalialueiden läheisyydessä (28).

Tarvittaessa ontelosyyliä voidaan hoitaa mm. kryohoidolla tai rikkomalla syylät neulalla (29).