Erosiivisen kulumisen diagnosointi ja hoito Suomessa

Aineisto ja menetelmät

Kysely tehtiin keväällä 2018 lähettämällä Suomen Hammaslääkäriseura Apolloniaan kuuluville työssä käyville hammaslääkäreille (n = 3 664) sähköinen Webropol-kysely. Sähköpostiosoitteet saatiin Apollonian jäsenrekisteristä. Kyselyyn vastaamisesta lähetettiin kaksi muistutusviestiä, ja siihen vastasi lopulta 866 hammaslääkäriä (vastausprosentti 24). Kysely oli pääpiirteissään samanlainen kuin Norjassa (9) ja Islannissa (8) tehdyissä tutkimuksissa.

Taustatietoina selvitettiin hammaslääkärin työskentelymaakunta, työpaikka, ikä, sukupuoli, mahdollinen erikoistumisala sekä se, hoitaako tai diagnosoiko hän kliinisessä työssään eroosiopotilaita (kyllä/ei). Lisäksi kysely sisälsi eroosioon liittyviä kysymyksiä sekä kaksi potilastapausta, joista toista käsitellään myös tässä artikkelissa. Kysymykset 1–6 käsittelivät eroosion diagnostiikkaa ja dokumentointia potilasasiakirjoihin. Kysymyksissä 7–14 kartoitettiin vastaajien näkemyksiä eroosion yleisyydestä ja syytekijöistä (taulukko 1 «»1). Viimeiset kysymykset (15–18) liittyivät eroosiomuutoksia koskeviin hoitopäätöksiin yleisesti sekä esitettyjen potilastapausten osalta. Potilastapauksesta, jonka esittelemme myös tässä artikkelissa, oli mukana kliiniset valokuvat yläetuhampaiden labiaali- ja palatinaalipuolilta sekä alatakahampaiden bukkaalipuolelta (kuvat 1 «»2 ja 2 «»3). Potilastapauksesta annettiin seuraavanlainen kuvaus: Potilas on 25-vuotias mies, jolla esiintyy voimakasta vihlontaa alamolaareissa. Esitietolomakkeessa hän ilmoittaa juovansa runsaasti Coca-Colaa.

Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, ja hammaslääkärit vastasivat kyselyyn nimettöminä. Vastaamisesta ei saanut palkkiota. Alkuperäisen norjalaisen kyselytutkimuksen tekijät (AM ja SK) ovat antaneet luvan kyselyn ja potilastapauksen käyttöön.

Vastausten jakauma on esitetty prosentteina, kuvailevien taulukoiden ja kuvioiden avulla. Vastausten tilastollinen analysointi tehtiin SPSS:llä (versio 25.0., SPSS, Inc., Chicago, IL, USA).

Tulokset

Kyselyyn vastanneista (n = 866) 52 ei diagnosoinut tai hoitanut eroosiopotilaita eikä myöskään halunnut vastata jatkokysymyksiin, joten heidän vastauksiaan ei huomioitu tilastollisissa analyyseissa. Kaiken kaikkiaan 814 hammaslääkärin vastaukset siis otettiin tutkimukseen mukaan.

Kaikki maakunnat Ahvenanmaata lukuun ottamatta olivat vastauksissa edustettuina. Eniten vastauksia saatiin Uudeltamaalta (30 %), Pohjois-Pohjanmaalta (10 %) ja Varsinais-Suomesta (10 %). Kyselyyn vastanneista 77 % oli naisia ja 23 % miehiä. Vastaajat olivat iältään 25–76-vuotiaita (keskiarvo 48 vuotta, keskihajonta 12 vuotta), ja 75 % oli työskennellyt hammaslääkärinä yli 10 vuotta. Terveyskeskuksissa toimi 58 % ja yksityisellä sektorilla 35 % vastaajista; loput 7,5 % työskentelivät esimerkiksi sairaaloissa, yliopistoissa tai Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä (YTHS). Vastanneista 137 (17 %) oli erikoistunut tai erikoistumassa. Yleisimmät erikoistumisalat olivat protetiikka ja purentafysiologia (26 %) sekä ortodontia (23 %).

Hammaslääkärien vastauksia liittyen eroosiovaurioiden etiologiaan, rekisteröintiin, dokumentointiin ja potilaskohtaisiin taustatekijöihin on esitetty taulukossa 1. Kyselyyn vastanneista 98 % ilmoitti yleensä kirjaavansa eroosiolöydökset potilasasiakirjoihin. Vastaajista 11 % raportoi jonkin syyn sille, miksei säännönmukaisesti aina kirjaa eroosiolöydöksiä. Yleisimmät syyt jättää kirjaus tekemättä olivat se, ettei vastaaja tiennyt, miten kirjaus kuuluisi tehdä, sekä se, ettei potilasasiakirjoissa ollut paikkaa eroosiovaurioita koskeville merkinnöille. Yli puolet hammaslääkäreistä ei käyttänyt mitään erityistä luokittelujärjestelmää eroosiolöydösten vakavuuden arvioimiseen. Kolmasosa ilmoitti käyttävänsä jotakin luokittelujärjestelmää; suurin osa hyödynsi kaksijakoista kiille-dentiini-luokittelua ja vain harva yksityiskohtaisempaa luokittelua (taulukko 1 «»1). Yli puolet hammaslääkäreistä ei koskaan dokumentoinut eroosiolöydöksiä kliinisten valokuvien tai kipsimallien avulla. Suurin osa yli 10 vuotta alalla olleista raportoi havaitsevansa potilailla eroosiota enemmän nykyään kuin 10–15 vuotta sitten (taulukko 1 «»1). Yli puolet vastaajista katsoi saavansa useimmiten selville potilaan eroosiovaurioiden syyn. Yleensä eroosion syyksi arvioitiin virvoitus- tai energiajuomat (kuvio 1 «»4).

Vastaajista noin puolet raportoi selvittävänsä aina dieettihistorian potilaalta, jolla on todettu eroosiomuutoksia (taulukko 1 «»1). Dieettihistorian selvitys tehtiin pääasiassa keskustelemalla potilaan kanssa vastaanotolla. Harva hammaslääkäri käytti muita tapoja, kuten potilaan pitämää ruokapäiväkirjaa tai valmista kyselylomaketta, jossa selvitetään ruoka- ja juomatottumuksia. Vajaa puolet vastaajista arvioi eroosiopotilaiden syljenerityksen olevan normaali, mutta suurin osa ei mitannut sitä koskaan. Suurin osa hammaslääkäreistä raportoi hoitavansa korjaavaa hoitoa vaativia eroosiovaurioita itse, ja vain noin joka kuudes lähetti potilaan tällaisessa tapauksessa aina eteenpäin erikoishammaslääkärille tai toiselle hammaslääkärille. Vastanneista 53 % oli lähettänyt eroosiopotilaita vähintään joskus erikoishammaslääkärille tai yliopisto- tai keskussairaalaan.

Neuvot, joita hammaslääkärit yleisimmin antaisivat potilastapauksessa esitellylle potilaalle, on esitetty kuviossa 2 «»5. Lähes kaikki vastaajat antaisivat potilaalle tietoa terveellisistä ruoka- ja juomatottumuksista. Suurin osa myös suosittelisi lisäfluoria ja opastaisi oikeaa hampaidenharjaustekniikkaa. Noin puolet suosittelisi potilaalle jotakin tiettyä hammastahnaa tai -huuhdetta. Näistä yleisimpiä olivat Sensodyne^®- ja Elmex^®- tuotesarjan eroosio- tai vihlontatuotteet ja Duraphat^®- reseptihammastahna. Osa hammaslääkäreistä antaisi potilaalle muita ohjeita liittyen esimerkiksi ksylitolin käyttöön. Toiset taas pohtisivat mahdollisen bruksauksen merkitystä tai miettisivät purennan kuntoutusta tapauksissa, joissa eroosioon liittyy etualueen avopurenta.

Hammaslääkärien yleisimmät hoitopäätökset liittyen potilastapaukseen on esitetty taulukossa 2 «»6. Tavallisin ratkaisu oli käsitellä sekä inkisiivit että molaarit paikallisesti fluorilla. Toiseksi yleisin hoitopäätös oli tehdä alakuutosiin, yläykkösiin ja alaseiskoihin korjaava hoito juoksevalla tai jäykällä yhdistelmämuovilla. Viidesosa vastaajista jättäisi yläkakkoset hoitamatta.

Pohdinta

Tämä tutkimus tarjoaa uutta tietoa suomalaisten hammaslääkärien tietämyksestä ja toimintatavoista liittyen eroosiovaurioiden diagnostiikkaan, kirjaamiseen sekä hoitoon. Tietoa tarvitaankin, sillä eroosiovaurioiden tunnistaminen ja hoito, samoin kuin suuren eroosioriskin omaavien potilaiden tunnistaminen, ovat yhä oleellisempi osa hammaslääkärin työtä. Kyselyn perusteella suurin osa yli 10 vuotta alalla olleista hammaslääkäreistä katsoo, että potilailla esiintyy eroosiota enemmän kuin 10–15 vuotta sitten. Tämän tutkimuksen perusteella suomalaiset hammaslääkärit tietävät melko hyvin, kuinka eroosiovaurioita tulee diagnosoida ja hoitaa. Lisäkoulutustarvetta ilmeni erityisesti eroosion diagnostiikkaan liittyvien käytäntöjen ja etiologian selvittämisen suhteen.

Lähes kaikki vastaajat raportoivat kirjaavansa eroosiolöydökset potilasasiakirjoihin, mikä on ilahduttavaa. Osa vastaajista ei kuitenkaan välttämättä kirjaa löydöksiä aina, sillä joka kymmenes raportoi syitä siihen, miksi jättää kirjauksia tekemättä. Yleisimmät syyt jättää eroosiolöydös kirjaamatta olivat epätietoisuus siitä, miten kirjaus kuuluisi tehdä, sekä se, että potilasasiakirjoissa ei ole paikkaa eroosioon liittyville merkinnöille. Suomalaisten hammaslääkärien kirjaamiskäytännöt näyttävät olevan samankaltaiset kuin Norjassa ja Islannissa on raportoitu (8, 9). Ottaen huomioon sen, kuinka paljon ja kuinka monilla eri tavoin eroosiovaurioita rekisteröidään ja kirjataan, on selvää, että kirjauskäytäntöjä olisi tarpeen yhtenäistää. Potilastietojärjestelmien rajallinen käytettävyys tuo omat haasteensa eroosiovaurioiden kirjaamiseen, minkä vuoksi järjestelmiä pitäisikin kehittää palvelemaan hammaslääkärin työtä paremmin.

Eroosiolöydösten arvioinnissa olisi tärkeää käyttää tätä tarkoitusta varten kehitettyä luokittelujärjestelmää, jotta vaurioiden asianmukainen rekisteröinti ja seuranta olisi mahdollista (10). BEWE-indeksiä (7) pidetään hyvin toimivana mittarina, ja siitä saattaa lähitulevaisuudessa tulla kansainvälisesti standardoitu eroosiovaurioiden luokittelujärjestelmä. BEWE-luokittelussa erosiivisia muutoksia arvioidaan sekstanteittain (vrt. CPI), ja jokainen sekstantti saa arvon asteikolla 0–3. Lopuksi sekstanttien arvot lasketaan yhteen ja saadaan BEWE-summaindeksi (0–18). BEWE-luokittelun arvojen määritelmät ja BEWE-summaindeksin avulla määritetyt hoitolinjaukset on esitetty taulukossa 3 «»7.

Kliiniset valokuvat voivat olla hyvä ja nopea apuväline eroosiolöydösten dokumentoinnissa ja seurannassa. Kuitenkin vain vajaa puolet hammaslääkäreistä kertoi ottavansa eroosiolöydöksistä valokuvia aina tai silloin tällöin. Myös kipsimalleja vastaajat ottavat eroosiopotilaalta harvoin. Norjassa ja Islannissa hammaslääkärit käyttävät valokuvia ja kipsimalleja dokumentoinnin tukena aktiivisemmin (8, 9). Myös 3D-skannaus voi olla toimiva apuväline eroosiolöydösten rekisteröinnissä ja seurannassa (10–11).

Eroosiovaurioiden taustalla ovat suomalaisten hammaslääkärien mielestä useimmiten virvoitusjuomat ja energiajuomat. Vuonna 2018 Suomessa juotiin virvoitusjuomia noin 48 litraa henkeä kohden (12). Euroopassa energiajuomia käyttävät eniten 10–18-vuotiaat nuoret (13), ja esimerkiksi THL:n vuonna 2017 toteuttaman kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista pojista 11 % joi energiajuomia 3–5 päivänä viikossa (14). Ruokavalio on yksi tärkeimmistä eroosion taustatekijöistä, ja sen merkitys on suuri etenkin lasten ja nuorten kohdalla (7, 15, 16). Virvoitusjuomien runsas käyttö on yhdistetty eroosioon monissa tutkimuksissa (4, 17, 18), mutta myös energia- ja urheilujuomat saattavat aiheuttaa eroosiota (19). Lasten ja nuorten eroosiota koskevista tutkimuksista tehdyssä laajassa meta-analyysissa todettiin, että virvoitusjuomat sekä happamat mehut, makeiset ja muut naposteltavat kasvattivat eroosiovaurioiden riskiä, kun taas kalsium- ja fosfaattipitoisten maidon ja jogurtin runsas kulutus suojasi eroosiolta (15). On hyvä huomioida, että pH ei yksinään määritä tuotteen aiheuttamaa eroosioriskiä, sillä siihen vaikuttavat monet muutkin asiat, kuten tuotteen puskurikapasiteetti, kalsiumpitoisuus ja tarttuvuus hammaspintaan (16). Islannissa ja Norjassa tehdyissä tutkimuksissa energiajuomat eivät olleet vastausvaihtoehtona, mutta muilta osin näiden tutkimusten vastaajat arvioivat eroosion taustatekijät melko samankaltaisiksi kuin suomalaisvastaajat (8, 9).

Noin puolet vastaajista kertoi selvittävänsä eroosiopotilaan dieettihistorian aina ja kolmannes useimmiten. Norjalaisiin ja islantilaisin kollegoihinsa verrattuna suomalaiset hammaslääkärit ovat hieman aktiivisempia tässä asiassa, mutta meilläkin riittää vielä parannettavaa. Dieettihistoria olisi tärkeää selvittää strukturoidulla menetelmällä jokaiselta eroosiopotilaalta, koska useimmiten eroosio johtuu ruokavaliosta (7). Nykytiedon perusteella napostelukulttuuri ja happamien juomien käytön lisääntyminen ovat tärkein syy eroosion yleistymiseen (2, 18). Yksi tärkeimmistä eroosiolta suojelevista tekijöistä taas on tämänhetkisen tiedon mukaan säännöllinen ateriarytmi (18). Useamman kuin kahden eroosiota aiheuttavan ruoan tai juoman nauttiminen päivittäin katsotaan riskitekijäksi, etenkin jos nämä tuotteet nautitaan hitaasti tai vaikkapa niin, että tuotetta pidetään kauan suussa tai purskutellaan ennen nielaisemista. Onkin tärkeää, että hammaslääkäri perehtyy potilaan ruokavalioon ja neuvoo yksilölliset toimet, joiden avulla uudet eroosiovauriot ehkäistään ennalta ja jo syntyneiden vaurioiden eteneminen pysähtyy. Kyselyn perusteella suomalaiset hammaslääkärit selvittävät dieettihistorian useimmiten keskustelemalla potilaan kanssa vastaanoton aikana, ja hyvin harva vastaaja kertoi käyttävänsä ruokavalion selvittämiseen ruokapäiväkirjaa tai valmista lomaketta. On kuitenkin todettu, että paras tapa saada kattava kuva potilaan ruokavaliosta on pyytää häntä pitämään tarkkaa ruokapäiväkirjaa neljän vuorokauden ajan (7, 20). Viikonloppu olisi hyvä sisällyttää kirjausajanjaksoon mukaan, jotta potilaan ruoka- ja juomatottumuksista saadaan todenmukainen kuva.

Suomalaiset hammaslääkärit arvioivat refluksitaudin olevan eroosion taustalla usein, ja syömishäiriöön liittyvää oksentelua pidettiin eroosion aiheuttajana toisinaan. Myös islantilaiset hammaslääkärit pitivät näitä sairauksia usein eroosion aiheuttajina, mutta Norjassa ne arvioitiin yllättävän harvoin (8 %) eroosion taustatekijöiksi (8, 9). Tätä eroa voi selittää se, että tutkimustieto eroosiomuutosten ja refluksitaudin yhteydestä on lisääntynyt nopeasti, ja sen myötä myös kiinnostus aihetta kohtaan on kasvanut (8). Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimuksessa havaittiin, että päivittäiset närästysoireet ovat yhteydessä vakavaan eroosioon; ne kasvattavat vakavien eroosiovaurioiden riskin noin nelinkertaiseksi (23). Syömishäiriötä sairastavalla riski hampaiden erosiiviseen kulumiseen on 8,5-kertainen verrattuna terveisiin verrokkeihin (21). Hammaslääkäri saattaakin olla ensimmäinen terveydenhuollon ammattilainen, joka epäilee potilaalla refluksitautia tai syömishäiriötä (7, 8, 22). On kuitenkin hyvä huomata, että näilläkin potilailla eroosio liittyy usein ruokavalioon, ja näin ollen myös refluksipotilaiden kanssa on syytä keskustella ruokavalion koostumuksesta.

Hieman vajaa puolet hammaslääkäreistä ei osannut arvioida, poikkeaako eroosiopotilaan syljenerityksen määrä normaalista. Tämä johtunee osittain siitä, että syljen eritysnopeuden mittaaminen ei ole rutiinitoimenpide hammaslääkärin vastaanotolla, eikä suurin osa hammaslääkäreistä näin ollen mittaa eroosiopotilaan syljenerityksen määrää. Sylkeä ja sen monia ominaisuuksia kuitenkin tutkitaan tällä hetkellä kiivaasti, ja nämä ominaisuudet voivat selittää myös eroosioriskin yksilöllistä vaihtelua (24). Tutkimuksissa on havaittu, että eroosiolla on yhteys vähäiseen syljeneritykseen sekä syljen alhaiseen puskurikapasiteettiin (2, 7, 25). Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimuksessa todettiin, että vähäinen leposyljen eritys (≤ 0,1 ml/min) kasvattaa vakavien eroosiovaurioiden riskin noin nelinkertaiseksi (23). Tarvittaessa hammaslääkärin onkin hyvä mitata eroosiopotilaalta syljenerityksen määrä ja syljen puskurikapasiteetti (7, 24).

Kyselyssä mukana olleen potilastapauksen yläetuhampaissa ja alatakahampaissa näkyy selkeitä eroosiomuutoksia. BEWE-indeksillä arvioiden potilaan kaikki hammassekstantit saisivat arvon 3, eli sekstantin pahiten vaurioituneesta hammaspinnasta yli puolet oli eroosion vaurioittamaa. Lähes kaikki vastaajat (99,6 %) antaisivat potilaalle tietoa eroosion kannalta terveellisistä ruoka- ja juomatottumuksista, mikä on ilahduttavaa. Täytyy kuitenkin huomioida, että normaalisti terveellisiksi mielletyt ruokailutottumukset, kuten runsas hedelmien syönti, voivat aiheuttaa eroosion etenemisen. Mikäli erosiivisen hampaiden kulumisen epäillään johtuvan ruokavaliosta, on hyvä kehottaa potilasta vähentämään erosiivisten tuotteiden käyttöä, noudattamaan säännöllistä ateriarytmiä ja käyttämään esimerkiksi runsaasti kalsiumia sisältäviä tuotteita erosiivisten tuotteiden rinnalla (4).

Yli puolet kyselyyn vastanneista hammaslääkäreistä antaisi potilaalle harjaustekniikkaan ja harjaustottumuksiin liittyviä neuvoja. Atraumaattinen harjaustekniikka onkin tärkeä, joskin se lähinnä ehkäisee bukkaalipintojen erosiivis-abrasiivisten muutosten pahenemista. Aiemmin ajateltiin, että hampaiden harjaaminen heti happamien tuotteiden nauttimisen jälkeen kuluttaisi hammaskiillettä tavallista enemmän, ja sen vuoksi harjausta suositeltiin välttämään 30–60 minuuttia happaman ruuan tai juoman nauttimisesta. Uusimpien tutkimusten mukaan happaman tuotteen pehmentämä kiille kuitenkin kuluu pois ilman mekaanista harjaustakin mm. purennan vaikutuksesta (4), eikä harjauksen lykkääminen siis juurikaan ehkäise erosiivista kulumista (26). Harjauksen vaikutuksesta erosiivisen kulumisen riskiin tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimustietoa.

Suurin osa hammaslääkäreistä kehottaisi potilasta käyttämään jotakin vahvaa fluorivalmistetta, ja puolet suosittelisi potilaalle jotakin tiettyä hammastahnaa, kuten vihlontaa vähentäviä hammastahnoja. Perinteisten natriumfluoridia tai amiinifluoridia sisältävien hammastahnojen hyöty erosiivisen kulumisen ehkäisyssä on tutkimusten mukaan vain vähäinen, sillä niiden fluoripitoisuus on liian pieni ehkäisemään erosiivista kulumista (27). Tinafluoridia sisältävien tuotteiden sen sijaan on havaittu hidastavan eroosion etenemistä (7, 27, 28), joskin näyttö tästä on vielä melko vähäistä. Yleisesti kirjallisuudessa suositellaan korkeafluoridisia valmisteita eroosion ehkäisyyn ja etenkin oireenmukaiseen hoitoon (29).

Hammaslääkärien yleisin hoitopäätös potilastapauksen yläetuhampaiden ja alatakahampaiden kohdalla oli fluorikäsittely (taulukko 2 «»6). Osa vastaajista jättäisi ylähampaat kokonaan hoitamatta. Sidosainetta puolestaan laittaisi hampaiden pinnoille hyvin harva hammaslääkäri. Sidosainekäsittelyn on kuitenkin havaittu vähentävän eroosiomuutosten etenemistä ja vihlonnasta aiheutuvaa kipua (7). Invasiivisemmista hoitovaihtoehdoista suosituin oli korjaaminen jäykällä yhdistelmämuovilla. Noin joka kahdeksas hammaslääkäri korjaisi alakuutoset keraamisella tai metallokeraamisella kruunulla. Eroosion hoidossa tärkein asia on ennaltaehkäisy, ja jo syntyneet vauriot pitäisi korjata mahdollisimman noninvasiivisesti, menetetyn kudoksen määrästä riippuen (1, 4, 9). Etenkin nuorten potilaiden eroosiovauriot on suositeltavaa korjata yhdistelmämuovilla, koska suora paikkausmenetelmä aiheuttaa useimmiten vähemmän kudosmenetystä kuin hoito epäsuorilla menetelmillä ja kruunutuksilla (4). Erityisesti nuorten potilaiden kohdalla eri paikkausratkaisujen kestävyyttä ja korjausmahdollisuuksia tulee pohtia pitkällä aikavälillä, eikä hoitopäätöksissä kannata kiirehtiä. Suomalaiset hammaslääkärit olisivat hoitaneet potilastapauksen takahampaita useammin muovipaikkauksilla kuin islantilaiset; islantilaisista hammaslääkäreistä vain joka viides olisi ryhtynyt tekemään paikkoja (8). Suomessa Webropol-kyselyn kohdasta ”Miten hoitaisit potilaan takahampaat?” jäi valitettavasti puuttumaan vastausvaihtoehto ”Ei hoitoa”. Näin ollen ei pystytä arvioimaan, kuinka moni hammaslääkäreistä olisi jättänyt potilaan takahampaat hoitamatta.

Suurin osa (91 %) kyselyyn vastanneista hammaslääkäreistä diagnosoi ja/tai hoiti työssään eroosiopotilaita. Vastaajista 3 % ei itse hoitanut eroosiopotilaita mutta halusi silti täyttää kyselyn. Nämä kaikki vastaajat otettiin mukaan tutkimukseen. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 24 % työssä käyvistä Apolloniaan kuuluvista hammaslääkäreistä. Vastausprosentti on melko pieni, minkä vuoksi tuloksiin tulee suhtautua varauksella. Vastaajien jakautuminen maakunnittain sekä maakuntakohtaiset ikä- ja sukupuolijakaumat vastasivat kuitenkin Suomen Hammaslääkäriliiton tekemissä selvityksissä havaittuja jakaumia (30, 31), ja tässä suhteessa vastaajat edustavat suomalaista hammaslääkärikuntaa hyvin. On kuitenkin mahdollista, että kyselyyn vastasivat erityisesti sellaiset hammaslääkärit, jotka jo lähtökohtaisesti olivat kiinnostuneita hampaiden erosiivisesta kulumisesta ja joilla oli keskimääräistä enemmän tietoa eroosiovaurioiden diagnosoinnista ja hoidosta. Kun vastaajat suhteutetaan Suomessa työskentelevien erikoishammaslääkärien erikoisalajakaumaan (31), voidaan todeta, että kyselyyn vastasivat erityisesti protetiikkaan, purentaelinfysiologiaan, kariologiaan tai endodontiaan suuntautuneet kliinisen hammashoidon erikoishammaslääkärit.

Hampaiden erosiivista kulumista on viime aikoina käsitelty entistä enemmän myös julkisuudessa, ja tämän tutkimuksen perusteella hammaslääkärit törmäävät eroosiovaurioihin potilastyössä aiempaa useammin. Lisää tutkimustietoa kaivataan etenkin erosiivisen kulumisen vakavuusluokittelun käytöstä ja näiden luokitusten käytettävyydestä, eroosion etiologisista tekijöistä ja niiden arvioimisesta sekä eroosiovaurioiden etenemisen seurannasta ja hoitolinjoista. Kaiken kaikkiaan suomalaiset hammaslääkärit vaikuttavat kuitenkin tuntevan eroosion diagnosoinnin ja hoidon pääperiaatteet. On myös ilahduttavaa, että kyselyvastausten perusteella hammaslääkärit ymmärtävät ennaltaehkäisyn ja noninvasiivisen hoidon merkityksen. Eroosiopotilaan preventiivinen ja korjaava hoito vaativat hammaslääkäriltä ennen kaikkea aikaa ja keskustelutaitoa, joten näiden potilaiden auttamiseen tulisi löytyä resursseja. Lisäksi on syytä korostaa, että eroosion diagnostiikka ja ennaltaehkäisy ansaitsevat saada osansa suomalaisten hammaslääkärien jokapäiväisestä työpanoksesta. Eroosioon tulee puuttua jo ennen kuin vaativat ja kalliit hoitotoimenpiteet ovat ainoa ratkaisu.

How is erosive tooth wear diagnosed and treated in Finland?

Erosive tooth wear (ETW) is an increasing and common problem, especially among adolescents and young adults. It is important to identify the causes and stop the progression of erosive lesions. This study is the first one to analyse the diagnosing and treatment choices of Finnish dentists for ETW.

In this questionnaire-based study we investigated how Finnish dentists diagnose and document ETW. Opinions about the prevalence, the causes of ETW and the treatment decisions in patient cases were also investigated. An electronic questionnaire was sent to 3664 Finnish dentists whose e-mail address was found in Finnish Dental Society Apollonia register. 866 dentists responded to the questionnaire.

The results indicated that almost all (98%) dentists recorded ETW in patient records. 62% did not use any specific scoring system. Over half of the dentists (65%) reported finding the cause for ETW. Carbonated beverages and energy drinks were the most common causes. The majority of the respondents (81%) usually assessed the patient’s dietary history. There were dispersions in the dentists’ treatment decisions and given advices in patient cases. All respondents would provide information about healthy dietary and drinking habits. The most common treatment choice was the use of local fluoride.

To conclude, there is a need for standardized current guidelines to document, follow and treat the ETW patients.

Artikkeli perustuu Amanda Flankkumäen hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluvien syventävien opintojen kirjalliseen työhön.