Potilasvahingot hammasprotetiikassa

Vahingon korvattavuus

Jotta vahinko voidaan korvata, täytyy jonkun kahdeksasta korvausperusteesta täyttyä. Korvausperusteita ovat hoitovahinko, infektiovahinko, tapaturmavahinko, laitevahinko, implanttivahinko (1.1.2021 lähtien), hoitohuoneiston tai -laitteiston vahinko, lääkkeen toimittamisvahinko ja kohtuuton vahinko (4). Jos potilaalle aiheutunut henkilövahinko saattaa olla seurausta muusta kuin hoidosta, arvioidaan potilaan hoidon ja vahingon välistä syy-yhteyttä. Potilasvakuutuslain näkökulmasta todennäköinen syy-yhteys tarkoittaa yli 50 %:n todennäköisyyttä. Tutkimuksesta, hoidosta tai niiden laiminlyönnistä todennäköisesti aiheutunut henkilövahinko korvataan, jos kokenut terveydenhuollon ammattilainen olisi toiminut toisin ja näin toimimalla olisi vältytty vahingoilta (1). Myös potilaalle annettavan riski-informaation tai ohjeistuksen laiminlyönti voi aiheuttaa korvattavan potilasvahingon, samoin kuin diagnoosin tai hoidon viivästyminen (1, 2).

Hoitovirhe vai potilasvahinko

Hammaslääketieteellinen hoito on jo toimenpidekeskeisyytensä vuoksi altis virheille. Termit potilasvahinko ja hoitovirhe sekoitetaan usein toisiinsa. Hoitovirhe on yhden tai useamman hoitavan henkilön toteuttama selvästi virheellinen menettely, joka saattaa aiheuttaa haittaa potilaalle. Potilasvahinko sen sijaan on potilaalle terveyden- tai sairaanhoidossa aiheutunut henkilövahinko, joka katsotaan korvattavaksi potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön mukaan (5). Hoitovirheet vaarantavat potilasturvallisuutta ja saattavat johtaa potilasvahinkoon.

Suomessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas hammaslääkäri oli havainnut 12 viime kuukauden aikana ainakin yhden tilanteen, joka aiheutti potilasvahingon tai joka olisi voinut aiheuttaa potilasvahingon, jolloin kyseessä oli niin sanottu läheltä piti -tilanne (6). Potilasvahinkojen ennaltaehkäisyyn tiedetään monia keinoja, joista hammaslääkärit nimeävät useimmiten työskentelyn huolellisuuden ja potilastietojen asianmukaisen käytön. Vaikuttaa siltä, että myös hammaslääkärin perehtyneisyys potilasvahinkoihin ehkäisee niiden syntymistä (7).

Vaikka potilasvahingot, hoitovirheet ja komplikaatiot linkittyvät vahvasti toisiinsa, ne ovat kuitenkin omia käsitteitään. Komplikaatiot eivät ole aina seurausta annetusta hoidosta, jolloin ne eivät ole potilasvahinkoja, eivätkä potilasvahingot ole välttämättä seurausta hoitohenkilökunnan väärästä toiminnasta, jolloin ne eivät ole hoitovirheitä. Osa hoidon komplikaatioista ei todennäköisesti olisi ollut toisin toimien vältettävissä, jolloin ne eivät ole korvattavia potilasvahinkoja (5).

Hoidon lääketieteellinen perusteltavuus

Potilasvahingoista puhuttaessa huomio keskittyy usein siihen, toteutettiinko työ kokeneen ammattihenkilön osaamisen tason mukaisesti. Vähintään yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota hoidon lääketieteellisiin perusteisiin sekä hoidon suunnittelussa että toteutuksessa.

Lääketieteellisesti perustellun hoidon keskeisiä kriteereitä ovat potilaan riittävän perusteellinen tutkimus sen vaatimine osa-alueineen, taudinmääritys sekä huolellinen potilaan edun mukaisen hoitosuunnitelman laatiminen. Vuonna 2011 voimaan astuneen terveydenhuoltolain mukaan terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviksi todettuihin hoito- ja toimintakäytäntöihin (8). Lisäksi laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä määrää, että kaikkien terveydenhuollon ammattihenkilöiden on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisesti perusteltuja menettelytapoja (9). Suomessa käytetään kansallisia Käypä hoito -suosituksia, joiden tarkoitus on auttaa hammaslääkäreitä saavuttamaan laadukas ja tasainen hoitotulos (10). Hammaslääkäri voi poiketa ohjeista ja suosituksista perustellusta syystä.

Hoidosta tulee päättää aina yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Se, että potilas haluaa jotain tiettyä hoitoa, ei kuitenkaan tee siitä lääketieteellisesti perusteltua hoitoa. Jos potilas kieltäytyy ehdotetusta, lääketieteellisesti perustellusta hoidosta, häntä tulee mahdollisuuksien mukaan hoitaa jollain muulla lääketieteellisesti hyväksytyllä tavalla (11).

Hammaslääketiede on muun terveydenhuollon tapaan tasapainoilua hoitoihin liittyvien riskien sekä hoitamattomuudesta johtuvien sairauksien tai vammojen tuottamien haittojen välillä (5). Hoitoihin liittyvät riskit, hoitamattomuuden mahdolliset seuraukset sekä hoidon todennäköinen vaikuttavuus tulee huomioida hoitopäätöksessä.

Hammasproteettisen hoidon suunnittelu ja perusteltavuus

Hammasprotetiikka on ADA:n (The American Dental Association) määritelmän mukaan purentaelimistön toiminnan, terveyden ja ulkonäön kuntouttamista ja ylläpitoa (12). Vaurioituneita hampaita korjataan protetiikalla tai niitä korvataan erilaisilla proteettisilla ratkaisuilla. Hammaskantoisen kiinteän proteettisen rakenteen tulee tuoda hampaalle lisäarvoa paikkaushoitoon verrattuna. Proteettisen rakenteen odotettu kestoikä on pidempi kuin yhdistelmämuovilla korjattujen hampaiden (13,14).

Proteettisissa hoitopäätöksissä on tärkeää perehtyä muun muassa potilaan hoitohistoriaan, terveydentilaan, hoitomyöntyvyyteen ja suun kokonaistilanteeseen, jotta voidaan arvioida hoidon ja hoitamattomuuden hyöty-riskisuhdetta (16). Proteettinen hoito edellyttää potilaalta sitoutumista suun kokonaishoitoon. Ennen hoitopäätöstä tulee arvioida myös potilaan ylläpitohoidon mahdollisuudet ja sitoutuminen rakenteen vaatimaan ylläpitohoitoon. Niin ikään tulee arvioida yksittäisen hampaan ja koko hampaiston kunto ja ennuste. Kiinteä proteettinen rakenne ei todennäköisesti enää tuo hampaalle toivottua hyötyä, jos esimerkiksi hampaan kruunuosassa ei ole riittävästi restauraation vaatimaa tervettä hammaskudosta jäljellä tai juurihoitoa ei ole pystytty toteuttamaan toivotulla tavalla.

Kunkin hoitovaihtoehdon lääketieteelliset perusteet on mahdollista arvioida kattavan tilanneanalyysin perusteella. Hoitosuunnitelma ja sen perustelut tulee kirjata potilasasiakirjoihin.

Hammasproteettisen hoidon komplikaatiot

Komplikaatio on määritelmältään sivuvaikutus tai jälkitauti, joka vaikeuttaa potilaan hoitoa tai toipumista. Komplikaatio voi olla vältettävissä oleva tai väistämätön hoidon seuraus. Komplikaatio voi olla hoidon lisäksi seurausta aiemmasta sairaudesta tai vammasta (5). Protetiikassa komplikaatiot voidaan jakaa teknisiin ja biologisiin komplikaatioihin. Biologisilla komplikaatioilla tarkoitetaan muun muassa hoidon jälkeen ilmaantuvia kariesvaurioita, juuren murtumia ja epäedullisia hampaan kiinnityskudoksen tai pulpan muutoksia. Valtaosa proteettisen hoidon jälkeisistä komplikaatioista on teknisiä vaurioita, kuten proteesin lohkeamia tai halkeamia, siltarungon murtumisia, muoviosan kulumisia, yli- tai alimääräisiä kruunun saumoja tai sementoinnin irtoamisia (17, 18).

Erilaisten proteettisten hoitojen onnistumista on tutkittu melko laajasti. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että komplikaatioita esiintyy proteettisen hoidon yhteydessä melko yleisesti (19–24). Usein tutkimukset eivät kuitenkaan käsittele komplikaatioihin johtaneita syitä tai niiden vältettävyyttä.

Sailer ym. vertailivat vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessaan zirkoniasta ja metallokeramiasta valmistettujen kiinteiden hammaskantoisten proteettisten rakenteiden selviytymistä 10 vuoden aikana ja tänä aikana ilmaantuvia biologisia ja teknisiä komplikaatioita. Kaikkiaan 45 potilaasta kuusi menetti yhden proteettisen rakenteen vakavan teknisen tai biologisen komplikaation takia. Kolmessa tapauksessa syynä oli tukihampaan menetys fraktuuran tai endodonttisen ongelman takia. Sekundaarikariesta esiintyi viidessä tapauksessa 10 vuoden aikana. Muiden biologisten komplikaatioiden, kuten parodontiumin sairauksien, eroa vastapuolen luonnonhampaistoon ei havaittu (15). Kiinteiden hammaskantoisten rakenteiden yhteydessä esiintyy tavallisimmin vakavina komplikaatioina kariesta, proteettisen rakenteen kiinnityksen menetystä tai juurihoidon tarvetta (24).

Komplikaatioiden vaikutus hoidon ennusteeseen

Brägger ym. arvioivat vuonna 2005 julkaistussa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessaan yksittäisten implanttikruunujen, implanttikantoisten kiinteiden proteettisten rakenteiden ja hammas-implanttikantoisten kiinteiden proteettisten rakenteiden epäonnistumisprosentteja 10 vuoden aikana (21). Tutkimuksessa havaittiin, että kiinnityksen menettäminen ja posliinin halkeaminen teknisinä komplikaatioina lisäsivät merkittävästi proteettisten rakenteiden epäonnistumisriskiä. Hammas- ja implanttikantoisten rakenteiden yhteydessä esiintyi merkittävästi enemmän teknisiä komplikaatioita kuin yksittäisten kruunujen tai ainoastaan implanttikantoisten rakenteiden yhteydessä, mikä selitti kyseisten rakenteiden suurta epäonnistumisprosenttia (yli 30 %). Peri-implantiittihoitoa saaneilla potilailla proteettisen rakenteen epäonnistumisriski biologisista syistä kasvoi huomattavasti verrattuna potilaisiin, joille kyseistä hoitoa ei tehty (21). Sekä tekniset että biologiset komplikaatiot heikentävät siis merkittävästi proteettisen hoidon onnistumista pitkällä aikavälillä.

Potilasvahingot protetiikassa

Proteettinen hoito jakautuu kolmeen vaiheeseen, joista jokainen on altis hoitovirheille. Ennen toimenpiteitä tehdään tarvittavat tutkimukset, määritetään diagnoosi ja laaditaan hoitosuunnitelma. Tässä vaiheessa potilaalle esitetään erilaiset hoitovaihtoehdot, niihin liittyvät riskit sekä kustannukset ja saadaan suostumus hoitoon. Hoitosuunnitelman tulee perustua lääketieteellisesti perusteltuihin hoitovaihtoehtoihin. Toisessa vaiheessa proteettinen hoito toteutetaan ja potilaalle annetaan tarvittavat omahoito-ohjeet. Kolmas tärkeä vaihe on hoidon ylläpitovaihe. Jokainen vaihe on hoidon onnistumisen kannalta tärkeä, joten hammaslääkärin tulee saavuttaa riittävä ammatillisen osaamisen taso jokaisessa hoidon vaiheessa.

Potilasvalituksia analysoineissa kansainvälisissä tutkimuksissa suurin osa tapauksista koski kiinteää proteettista hoitoa tai proteettista hoitoa ylipäätään (25–29). Kyseisissä tutkimuksissa tapausten jakautuminen eri proteesityyppien kesken on tehty hyvin karkeasti tai sitä ei ole tehty lainkaan.

PVK:n vuosiraporttien perusteella proteettinen hoito on pitkään ollut juurihoitojen jälkeen suurin korvauksiin johtanut hammashoidollinen toimenpideryhmä Suomessa (3). Proteettisten potilasvahinkojen jakautumista eri proteesityyppien kesken ei ole aiemmin tutkittu Suomessa eikä siitä ole aikaisempaa tietoa. Tämä tieto on hyödyksi potilasvahinkojen ennaltaehkäisyssä, jotta ongelma-alueet tunnistettaisiin selkeämmin ja osattaisiin kohdentaa ennaltaehkäiseviä toimia näihin riskitekijöihin.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus toteutettiin retrospektiivisena rekisteritutkimuksena käyttäen Potilasvakuutuskeskuksen rekisteriä. Kaikki PVK:lle ilmoitetut potilasvahinkotapaukset muodostavat rekisterin, josta tutkijat saavat arvokasta tietoa eri vahinkotyyppien yleisyydestä sekä vahinkoihin liittyvistä tekijöistä. Rekisteristä löytyy muun muassa vahinkoilmoitus, asianosaisen selvitys, tapauksen käsittelyssä saatavilla olleet potilasasiakirjat ja kuvantamismateriaali, asiantuntijalääkärien lausunnot ja korvauspäätös (2).

PVK arvioi hoidon lääketieteelliset perusteet sekä hoidon asianmukaisuuden käytettävissä olevien asiakirjojen, kuvantamismateriaalin ja hoidon muun dokumentaation sekä hammaslääketieteen asiantuntijalääkärin arvion perusteella. Vahinkoasian käsittelyä varten tapauksesta pyydetään tarvittavilta erikoisaloilta riittävä määrä kirjallisia asiantuntijalääkärin lausuntoja. Jokaisen lausunnon tulee ottaa kantaa siihen, oliko hoito todennäköisesti lääketieteellisesti perusteltua sekä siihen, oliko annetussa hoidossa todennäköisesti saavutettu kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön osaamisen taso. Potilasvakuutuslainsäädännössä terveydenhuollon toimien ja haitallisen seurauksen väliseltä syy-yhteydeltä ei edellytetä täyttä varmuutta, vaan arviointiin riittää yli 50:n % todennäköisyys. PVK:lla on kutsuttuina lukuisia asiantuntijahammaslääkäreitä (30). Asiantuntijalääkärien kirjalliset lausunnot perustuvat käytettävissä oleviin asiakirjoihin, röntgenkuviin ja muuhun potilasaineistoon. Mikäli yksittäinen lausunto vaikuttaa poikkeavan vallitsevasta korvauskäytännöstä tai kahden asiantuntijalääkärin näkemykset ovat eriäviä, korvauskäsittelijät pyytävät lisälausuntoja. Tapausta voidaan tutkia myös kokouksessa, jossa on mukana useita hammaslääketieteen asiantuntijoita sekä oikeudellista osaamista. PVK:n on potilasvakuutuslain mukaan huolehdittava korvauskäytännön yhdenmukaisuudesta. Kulloinkin vallitsevaa ammatillisen osaamisen tasoa ja yhtenevää korvauskäytäntöä tarkistetaan jatkuvasti lääketieteellisten lausuntojen, ylilääkärien ja asiantuntijakokousten sekä asiantuntevan korvauskäsittelyn avulla (Muukkonen Elina, Potilasvakuutuskeskus, suullinen tiedonanto 4.11.2021).

Tässä tutkimuksessa tieto ratkaisun perusteista etsittiin PVK:n rekisteristä kunkin tapauksen korvauspäätöksestä. Mikäli ratkaisun peruste ei tästä asiakirjasta käynyt selkeästi ilmi, tutkittiin tapauksesta annetut asiantuntijalausunnot. Mikäli hoito oli joltakin osin katsottu lääketieteellisesti perusteettomaksi ja tästä oli aiheutunut potilaalle henkilövahinkoa, luettiin tapaus lääketieteellisesti perusteettomien hoitojen joukkoon. Tässä artikkelissa esitellään kaksi esimerkkiä korvauksiin johtaneista hoidoista ja niiden lääketieteellisistä perusteista

Vuosina 2017, 2018 ja 2019 ratkaistut korvattaviksi katsotut proteettiset potilasvahinkotapaukset jaoteltiin viiteen kategoriaan, jotka olivat 1) irtoprotetiikka, hammas- ja/tai lima-kalvokantoinen, 2) irtoprotetiikka, joko osittain tai kokonaan implanttikantoinen, 3) kiinteä protetiikka, hammaskantoinen, 4) kiinteä protetiikka, implanttikantoinen, 5) kiinteä protetiikka, hammas- ja implanttikantoinen. Lisäksi kussakin kategoriassa laskettiin lääketieteellisesti perusteettomien hoitojen määrä. Hammaskantoiseen kiinteään protetiikkaan ei ole sisällytetty suun ulkopuolella valmistettavia täytteitä, mutta endokruunut ovat ryhmässä mukana. Jos vahinkoilmoitus koski useampaa erityyppistä proteettista hoitoa, jaoteltiin kukin korvattavaksi katsottu hoito omaan kategoriaansa. Vahinkoilmoitus on esimerkiksi voinut koskea sekä kiinteää hammaskantoista protetiikkaa että irtoprotetiikkaa. Jos molemmissa hoidon osissa on todettu syntyneen korvattava potilasvahinko, tapaus näyttäytyy tutkimuksessamme kahtena eri vahinkona.

Eettiset kysymykset

Tutkimukseen osallistuneet kirjoittajat hyväksyivät PVK:n salassapito- ja tietoturvavaatimukset ennen tutkimuksen käynnistymistä. Tulokset on julkaistu niin, että yksittäisiä potilastapauksia ei pysty tunnistamaan.

Tulokset

Kaikissa tämän tutkimuksen proteettisissa vahinkotapauksissa korvausperusteena on ollut hoitovahinko, eli tutkimuksesta, hoidosta tai niiden laiminlyönnistä todennäköisesti aiheutunut henkilövahinko. PVK antoi tutkittavana aikana korvauspäätöksen 468 proteettisen hoidon tapauksesta. Näistä 298 (64 %) johti korvauksiin. Korvatuista vahingoista 136 (46 %) tapauksessa hoidon arvioitiin olleen lääketieteellisesti perusteetonta. Korvatuista tapauksista 61 % luokiteltiin kiinteään, hammaskantoiseen protetiikkaan ja 29 % kiinteään, implanttikantoiseen protetiikkaan. Muiden kategorioiden osuudet korvatuista tapauksista jäivät pieniksi, 2–6 %:iin (kuvio 1 «»2).

Kiinteää, hammaskantoista protetiikkaa koskevista vahingoista 60 %:ssa oli ollut kyse lääketieteellisesti perusteettomasta hoidosta. Toiseksi suurimmassa vahinkokategoriassa eli kiinteässä, implanttikantoisessa protetiikassa, vastaava lukema oli 15 % (kuvio 1 «»2).

Lääketieteellisesti perusteettomista proteettisista hoidoista jopa 81 % lukeutui suurimpaan vahinkokategoriaan eli kiinteään, hammaskantoiseen protetiikkaan ja 10 % kiinteään, implanttikantoiseen protetiikkaan. Loput 9 % jakautuivat kolmeen pienimpään kategoriaan (kuvio 2 «»3).

Kiinteän hammaskantoisen protetiikan lääketieteellisesti perusteettomista vahinkotapauksista 77 %:n katsottiin aiheutuneen siitä, että rakenne oli tehty liian heikkoennusteisen hampaan varaan. Proteettinen hoitosuunnitelma ei ollut perusteltavissa 21 %:ssa muusta kuin edellä mainitusta syystä. Kokonaishoitosuunnitelma oli esimerkiksi ollut puutteellinen tai suun perushoitoa ei ollut toteutettu ennen protetiikkaa. Tässä tutkimuksessa kiinteiden hammaskantoisten, lääketieteellisesti perusteettomien proteettisten rakenteiden kestoikä suussa (survival) oli keskimäärin 1,8 vuotta (vaihteluväli 1 päivä – 6 vuotta). Oireilu tai ongelmat rakenteessa alkoivat usein jo paljon ennen rakenteen menettämistä.

Esimerkkejä korvaukseen johtaneista hoidoista

Seuraavat potilastapaukset luokiteltiin kiinteään, hammaskantoiseen protetiikkaan sekä lääketieteellisesti perusteettomiksi hoidoiksi. Ensimmäisessä tapauksessa potilaalta puuttui d 25. Asiakirjojen mukaan eri hammaslääkärit olivat useampana vuonna todenneet d 24:n poistokuntoiseksi, sillä hammas oli lohjennut ienrajan alle, juuritäytteet olivat vajaat, kanavien apikaalikolmannes vaikutti tukkeutuneelta ja röntgenkuvassa oli havaittavissa periapikaaliseen tulehdukseen sopiva muutos. Potilas ei kuitenkaan halunnut hammasta poistettavan. Potilaalle valmistettiin lopulta dd 24–25 kokokeraamiset, yhteen kytketyt kruunut. Rakennelma irtosi kolmen kuukauden käytön jälkeen.

Toisessa esimerkkitapauksessa potilaalla oli lähtötilanteessa ienrajan alle, osittain luurajaan saakka karioitunut d 35. Juurihoidon jälkeen hampaaseen valmistettiin keraaminen kruunu. Reilun vuoden kuluttua todettiin hampaan vieressä fisteli ja hampaan epäiltiin olevan halki. PVK:n arvion mukaan keraaminen kruunu katsottiin todennäköisesti lääketieteellisesti perusteettomaksi. Alkutilanteen röntgenkuvien perusteella arvioituna hammas oli kovakudoksen vähyyden vuoksi niin huonoennusteinen, ettei se enää soveltunut proteettisen rakenteen tukihampaaksi.

Pohdinta

Tutkimuksen mukaan huomattava osa potilasvakuutuksesta korvattavista proteettisista vahingoista olisi vältettävissä huolellisemmalla hoidon suunnittelulla. Tämä korostuu erityisesti kiinteässä hammaskantoisessa protetiikassa, jossa tulee huomioida erityisesti tukihampaiden kunnon ja ennusteen huolellinen arviointi.

Perusteettomasta hoidosta pidättäytyminen edistää osaltaan potilasturvallisuutta, sillä perusteeton hoito altistaa potilaan turhaan myös hoidon haitoille. Tuloksissa esiteltyjä esimerkkitapauksia, kuten kaikkia tämän tutkimuksen lääketieteellisesti perusteettomaksi hoidoksi luokiteltuja tapauksia, yhdistää se, että vahingoilta olisi vältytty pidättäytymällä perusteettomasta proteettisesta hoidosta. Hoidosta tulee pidättäytyä silloin, kun proteettiselta rakenteelta vaadittavaa ennustetta ei todennäköisesti ole mahdollista saavuttaa. Proteettisen ratkaisun ennustetta varten hammaslääkärin tulee arvioida potilaan soveltuvuus proteettiseen hoitoon ylläpitohoitoineen. Anamnestisten tietojen lisäksi tarvitaan huolellinen kliininen tutkimus ja röntgenkuvat, joiden perusteella voidaan tehdä huolellinen tilanneanalyysi. Proteettinen hoito ilman edeltävää asianmukaista suun perushoitoa ei väliaikaisratkaisuja lukuun ottamatta ole lääketieteellisesti perusteltua.

Diagnostiikan ja hoidon suunnittelun ohella myös proteettisen hoidon käytännön toteutuksessa alitetaan joskus ammattistandardi. Toimenpiteissä tapahtuvia virheitä sekä ympäröiviin kudoksiin kohdistuvia vahinkoja voidaan välttää muun muassa hyvillä kliinisillä taidoilla ja työskentelemällä harkitsevasti. Huolellinen kliininen dokumentaatio on onnistuneen hoidon kannalta tärkeää. Ilman riittävää kliinistä dokumentaatiota voi olla vaikeaa myöhemmin osoittaa hoidon asianmukaisuus.

Vain osa proteettisista potilasvahingoista tulee ilmi vahinkoilmoitusten tai muun potilaspalautteen kautta (5). Todennäköisesti potilasvahinkotapaukset eivät kokonaisuudessaan näy Potilasvakuutuskeskuksen tilastoissa, vaan osa tapauksista hoidetaan niin sanottuina takuuhoitoina, tai vahinkoilmoitusta ei ole muusta syystä tehty.

Mitä laajempia hammaspuutoksia korvataan kiinteällä protetiikalla, sitä suurempi taloudellinen rasite se on potilaalle. Hoidon hinta voi vaikuttaa potilaan halukkuuteen hakea korvauksia vahinkoa epäiltäessä. Tämä taas saattaa heijastua vahinkoilmoitusten jakautumiseen erilaisten proteettisten ratkaisujen välillä.

On tärkeää tutkia jo tapahtuneita potilasvahinkoja, jotta mahdollisimman suuri osa vahingoista voitaisiin tulevaisuudessa välttää ja näin edistää potilasturvallisuutta. Tutkimustuloksia tulisi hyödyntää hammaslääkärien jatkuvassa oppimisessa sekä hammaslääketieteen perus- ja jatkokoulutuksessa. Hammaslääkärien ja erikoishammaslääkärien koulutuksessa tulee myös kiinnittää erityistä huomiota hoidon ehkä haastavimpaan ja erittäin tärkeään vaiheeseen, eli diagnostiikkaan ja hoitosuunnitelman laatimiseen. Olisi hyvä pohtia, voitaisiinko erikoishammaslääkäreitä käyttää enemmän apuna hoidon suunnittelussa. Tämän tutkimuksen perusteella erityisesti kiinteän hammaskantoisen protetiikan laadukkaan suunnittelun ja toteutuksen tueksi kaivattaisiin Käypä hoito -suositusta. Protetiikkaa koskeva Käypä hoito -suositus koskee tällä hetkellä vain lyhentyneen hammaskaaren hoitoa.

Johtopäätökset

Potilasvakuutuksesta korvattavat protetiikan potilasvahingot painottuvat selkeästi kiinteään hammaskantoiseen protetiikkaan. Tutkimuksen tuloksia voi yleistää vain potilasvakuutuksesta korvattaviin proteettisiin vahinkoihin, ei kaikkeen maassamme tehtävään protetiikkaan. Tutkimuksemme nostaa kuitenkin esiin huolen siitä, että proteettisia hoitoja tehdään toisinaan ilman riittävän huolellista tutkimusta ja hoidon suunnittelua. Tämä koskee erityisesti kiinteän hammaskantoisen protetiikan tukihampaiden kunnon arviointia. Asiaan tulee kiinnittää huomiota hammaslääketieteellisessä perus- ja jatkokoulutuksessa sekä Käypä hoito -suosituksia laadittaessa.

Patient injuries in prosthodontics

Since 1987, decisions regarding compensation for personal injuries resulting from patient care have been handled centrally by the Patient Insurance Centre (PVK) in Finland. The focus has typically been on whether or not the technical procedures have been performed to the level of a knowledgeable and experienced professional. However, of equal importance is the medical justification for treatment, which is based on a thorough patient examination and diagnosis. A medically justified treatment plan takes into careful consideration the indications, contraindications and prognosis for the various treatment options and it follows commonly accepted practices.

This retrospective registry study examined decision cases of 298 favourable claims of the PVK related to prosthodontics in 2017–2019. The study examined the distribution of compensable dental prosthetic patient injuries in five different types of prosthetic appliances: 1) tooth or soft tissue supported removable, 2) partly or fully implant supported removable, 3) tooth supported fixed, 4) implant supported fixed and 5) tooth and implant supported fixed. The proportion of those patient injury cases in which the treatment was not considered to be medically justified was also reported.

A majority of the compensated patient injury cases (61%) in this study were related to tooth supported fixed prostheses. According to the PVK, the treatment was not considered to be medically justified in 60% of these cases. In most of these cases, the abutment tooth/teeth had a poor prognosis for fixed prosthodontics at the time of the treatment planning. Overall, the treatment in 45% of prosthetic patient injury cases leading to compensation was not considered to be medically justified.

These findings draw special attention to diagnostics and treatment planning. The study highlights the necessity of careful assessment of the condition of the supporting teeth, being the most common problem area leading to patient injuries in fixed dental prostheses. Treatment planning for fixed prosthodontics requires special attention in the undergraduate as well as graduate dental education. There is also a need for more comprehensive Current Care Guidelines to enhance successful treatment decisions in the field of prosthodontics in Finland.

Kiitokset arvokkaista kommenteista OTK, VT Elina Muukkoselle ja professori Liisa Suomiselle.