Sairauskäyttäytyminen

Sairauskäyttäytymisellä tarkoitetaan yksilön reagointia ja suhtautumista sairauteen ja myös muiden tekijöiden kuin pelkästään sairauden välittömien seurausten vaikutusta hänen toimintaansa. Sairauskäyttäytyminen ei ole sidoksissa yksittäiseen sairauteen tai tautitilaan, ja se voi vaihdella huomattavasti samalla henkilöllä samassa sairaudessa eri elämäntilanteissa. Sairauskäyttäytyminen on henkilökohtaisista ominaisuuksista, sairaudesta ja tilanteeseen liittyvistä ympäristötekijöistä koostuva toimintatapa. Persoonallisuustekijöillä on siinä merkittävä osuus (Uutela 1996, Alaranta ym. 1997, Hyyppä 1997).

Elämäntilannetekijät ja sairaudesta saatava tai odotettavissa oleva mahdollinen haitta tai hyöty ohjaavat paranemis-, kuntoutumis- ja toipumisennustetta. Potilaan suhtautuminen siihen, mitä voi hän tehdä sairaudesta huolimatta, vaihtelee huomattavasti motivaatiotekijöiden mukaisesti. Pitkäkestoisten sairauksien yhteydessä tulisikin arvioida potilaan kulloinenkin elämäntilanne ja saadun kokonaiskuvan perusteella tukea toipumista edistäviä elementtejä hänen käyttäytymisessään ja torjua tarpeetonta sairausregressiota (Uutela 1996, Alaranta ym. 1997, Hyyppä 1997).

Sairauskäyttäytymistä ohjaavat psykologiset tekijät ovat potilaalle itselleen tiedostamattomia, vaikka ne saattavat olla lääkärille tai potilaan läheisille ilmeisiä (Uutela 1996, Hyyppä 1997). Lääkärin ei ole syytä ryhtyä tulkitsemaan potilaalle havaintojaan. Tulkinnat johtavat usein loukkaantumiseen, hoitosuhteen katkeamiseen ja joskus myös kanteluihin. Riittää, kun lääkärillä itsellään on kuva sairauskäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Sairauskäyttäytymisen arviointia helpottaa psykososiaalisia ja ympäristöön liittyviä ongelmia kartoittava kysely (DSM lyhennettynä, Suomen Psykiatriyhdistys1997).