Niskapotilaan hoito ja kuntoutus

Akuutissa niskakivussa potilasta rohkaistaan pysymään aktiivisena sekä jatkamaan päivittäisiä toimia ja työtään kivusta huolimatta (Niskakivun hoito: Käypä hoito -suositus 2002). Akuutin niskavamman jälkeen potilaan kannustaminen aktiivisuuteen heti alusta alkaen, johtaa suotuisampaan pitkäaikaistulokseen kuin passiiviset hoitomenetelmät. Lepoa ja immobilisaatiota, esimerkiksi tukikaulurin käyttöä tulee välttää ja pyrkiä nopeasti niskan normaaliin käyttöön.

Parasetamoli on osoitettu tehokkaaksi akuutissa kivussa, ja sitä pidetään turvallisempana kuin tulehduskipulääkkeitä. Akuutissa niskakivussa se on ensisijaislääke potilaille, jotka ovat yliherkkiä tulehduskipulääkkeille tai kuuluvat maha-suolihaittojen kannalta riskiryhmiin. Parasetamolin tehokas vuorokausiannos aikuisilla on 3 000 mg jaettuna kolmeen ottokertaan (Niskakivun hoito: Käypä hoito -suositus 2002).

Tulehduskipulääkettä voidaan käyttää akuutin niskakivun hoidossa. Lääkkeen valinnassa tulee painottaa valmisteen turvallisuutta. Lihasrelaksantti voi olla vaihtoehto silloin, kun tulehduskipulääke ei sovi potilaalle. Sen käyttöä rajoittavat usein esiintyvät haittavaikutukset. Paikallisesti iholle siveltävien kipulääkevalmisteiden tehosta ei ole tieteellistä näyttöä, ei myöskään paikallisten puudute- tai kortisoniruiskeiden vaikutuksesta. Parasetamolin ja tulehduskipulääkkeen tehoa liikuntaelinten kivuissa voidaan parantaa yhdistämällä hoitoon heikko opioidi, kuten kodeiini tai tramadoli (Niskakivun hoito: Käypä hoito -suositus 2002).

Passiivisten hoitojen kuten hieronnan, akupunktuurin, mobilisaation ja manipulaation vaikuttavuudesta akuutissa kivussa ei ole näyttöä. Pitkittyneessä niskakivussa mobilisaatiohoidosta on lievää näyttöä, joten sitä voidaan harkita.

Kroonisessa niskakivussa lääkehoitojen vaikuttavuutta ei ole osoitettu, mutta niitä voidaan kokeilla oireenmukaisessa hoidossa. Paikallisessa niskakivussa niskalihasten voimaa tai kestävyyttä lisäävästä säännöllisestä, aktiivisesta liikehoidosta saattaa olla hyötyä (Viljanen ym. 2003, Ylinen ym. 2004, Takala 2006). Behavioraalisesti suuntautunut aktiivinen fysioterapia nopeuttaa työhönpaluuta (Jensen ym. 2005, Sjögren ym. 2005). Passiivisista fysioterapeuttisista hoidoista ei näyttöä. Jos niskakipu liittyy servikaaliseen dystoniaan, botuliinin väliaikainen teho on hyvä.

Kroonisen niskavamman jälkeiseen oireistoon ei ole olemassa spesifisiä hoitoja. Aktiivisesta elämäntavasta on osoitettu olevan hyötyä. Moniammatillinen kuntoutus voi vähentää kroonisten niskavammapotilaiden kipua ja parantaa toimintakykyä (Vendrig ym. 2000).

Yläraajaan säteilevässä niskakivussa valtaosa potilaista hoidetaan samoin periaattein kuin paikallisessa niskakivussa. Jos merkittävää haittaa aiheuttava niskakipu tai motorinen puutosoire kestää 8 –12 viikkoa, on perusterveydenhuollossa käynnistettävä erikoislääkärin arvio tai tarvittaessa moniammatillinen selvitys ja toimenpiteet (Niskakivun hoito: Käypä hoito -suositus 2002). Moniammatillisuudella tarkoitetaan vähintään kahden ammattiryhmän edustajan yhteistoimintaa, yhteisen päämäärän saavuttamiseksi (Nykänen ym. 2003).

Yläraajan motoriset puutosoireet ja etenkin myelopatiaoireet edellyttävät leikkausaiheen arviointia. Etenevä myelopatia on kiireellisen leikkausarvion aihe.

Niskan venähdysvamman hoidossa potilasta kannustetaan aktiivisuuteen alusta alkaen (McClune ym. 2002, Crawford ym. 2004). Kroonisen venähdysvamman hoidossa aktiivisesta elämäntavasta on ilmeisesti hyötyä ja moniammatillinen kuntoutus voi vähentää kipua sekä parantaa toimintakykyä (McClune ym. 2002).