Reaktiovaiheen piirteet

Tietoisuus tapahtumasta ja sen merkityksestä

Sokkivaiheesta siirrytään reaktiovaiheeseen. Reaktiovaiheen tavoitteena on tulla tietoiseksi siitä, mitä on tapahtunut ja sen merkityksestä omalle elämälle. Tapahtuma siirtyy vähitellen tietoisuuteen. Tyypillinen siirtymä sokkivaiheesta reaktiovaiheeseen ei tapahdu jyrkästi, vaan vähitellen. Hetkittäin tietoisuuteen tunkeutuu se, mitä on tapahtunut, ja tapahtuman merkitys omalle itselle ja elämälle. Sitten taas palataan sokkivaiheeseen ja epätodelliseen oloon. Vähitellen kuitenkin tietoisten vaiheiden kesto pitenee, ja jossain vaiheessa tietoisuus tapahtuneesta jää pysyväksi olotilaksi.

Reaktiovaiheelle ovat ominaisia voimakkaat ajatukset ja tunteet. Reaktiovaihe on yhtä tunteiden ja ajatusten myllerrystä. Kun ihminen tajuaa, mitä on tapahtunut, hän alkaa taistella tietoisuutta ja tapahtunutta vastaan. Tapahtunutta on vaikeaa ottaa vastaan ja siihen on miltei mahdotonta tyytyä. "En minä halua tällaista todellisuutta, en minä tätä ole valinnut", ovat tyypillisiä ajatuksia.

Syyttäminen ja syyllisyydentunnot

Äkilliset, järkyttävät tapahtumat tuntuvat usein äärimmäisen epäoikeudenmukaisilta. Tyypillistä on, että joku halutaan saada vastuuseen tapahtuneesta. Halutaan löytää ulkopuolinen syyllinen, johon syytökset ja aggressio voitaisiin kohdistaa. Joskus ulkopuolinen syyllinen löytyykin, mutta joskus syylliseksi ja aggressioiden kohteeksi joutuu helposti jokin muu sopiva taho. Tällaisia syyllisiä voivat olla vastuussa olevat viranomaiset, esimerkiksi ulkoministeriö tsunamin yhteydessä, pelastushenkilökunta, poliisi, sairaanhoitohenkilökunta tai muu vastaava taho.

Syyttäminen, syyllisten etsiminen ja muihin kohdistuva aggressio ja viha suojaavat muilta tunteilta. Kun järkyttävän tapahtuman syy on oman itsen ulkopuolella, ei omassa itsessä tarvitse tapahtua mitään. Tästä syystä on tärkeää päästä syyttämisvaiheen yli, jotta sopeutumisprosessi jatkuisi ja tavoitettaisiin esimerkiksi surun ja menetyksen tunteet.

Itse asiassa syyttämistä ja syyllisten etsimistä tapahtuu kuitenkin vähemmän kuin voisi kuvitella. Sen sijaan syyllisyydentunteita ja "jos olisi toimittu toisin" -ajatuksia on melkein kaikilla. Vaikka syyllisyydentunteet ovat sitkeitä, niitä tulee käsitellä, niitä pitää ajatella ja niistä täytyy puhua. Käsittely johtaa vähitellen niiden helpottumiseen.

Tunteiden myllerrys

Tunteet tulevat yleensä vasta ajatusten jälkeen. Ensimmäisiä tunteita ovat yleensä avuttomuuden tunne ja lohduttomuus. Avuttomuus on seurausta siitä, että ihminen ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu, ei myöskään läheistensä kärsimykseen. Avuttomuudentunnetta on vaikea kestää, mutta muuta mahdollisuutta ei ole olemassa. Sitä on vain opittava sietämään.

Hyvin yleisiä tunteita ovat myös ahdistuneisuus ja erilaiset voimakkaat pelot. Tuntematon ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa. Kun turvallisuudentunne on kokonaan järkkynyt, tilalle astuvat monenlaiset pelot. Jotkut pelot saattavat tuntua käsittämättömiltä ja siksi vielä tavanomaista pelottavimmilta. Ihminen ei aina pysty nimeämään pelkoaan. Hän saattaa myös pelätä jotain sellaista, mitä itsekään ei ymmärrä tai hyväksy. On yllättävän yleistä, että ihminen kokee näkevänsä kuolleen läheisensä tai tuntee hänen läsnäolonsa varsinkin, jos kuolemaan liittyy jotakin mystistä tai väkivaltaista. Yliluonnollisilta vaikuttavat ilmiöt aiheuttavat pelkoa.

Tyypillisiä tunteita ovat myös menetyksen tunteet: suru, tyhjyys, epätoivo ja kaipaus. Nämä ovat luonnollisia tunteita silloin, kun läheinen on kuollut, mutta niitä voi kokea myös muissa traumaattisissa tilanteissa. Ihminen voi myös surra "viattomuuden" menetystä, tietoisuutta siitä, mitä kaikkea voi tapahtua. Hän saattaa kaivata aikaa, jolloin hän oli vielä tietämätön maailman pahuudesta.

Surun ja menetyksen tunteet viipyvät pitkään. Välillä surussa korostuvat oma epätoivo ja menetys, välillä taas ikävä ja kaipaus menetettyä ihmistä kohtaan.

Usein äkillisiin, järkyttäviin tapahtumiin liittyy myös häpeää, joka voi olla luonteeltaan sosiaalista häpeää: Mitä muut minusta ja tästä tapahtumasta ajattelevat? Yllättävää on, että tällaista häpeää aiheuttavat myös sellaiset onnettomuudet, joihin kuollut henkilö ei ole millään tavalla syyllinen. Läheisen ihmisen kuolema saattaa aiheuttaa häpeä. Vielä yleisempää häpeän tunteminen on esimerkiksi itsemurhien yhteydessä. Tällöin mieleen tunkevat ajatukset siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta puolisona, isänä, äitinä, sisaruksensa, ystävänä tai hoitajana. Häpeän tunteeseen liittyy epäonnistumisen tunnetta: en ole ollut riittävän hyvä siinä roolissa, mikä minulla on ollut.

Väkivallan kohteeksi joutuminen herättää aina voimakasta häpeää, koska ihmisen omimmalle alueelle on tunkeuduttu, hänen asettamiaan rajoja ja itsemääräämisoikeutta on rikottu. Erityisen vahvaa häpeää koetaan, jos väkivalta on ollut luonteeltaan seksuaalista. Seksuaalinen väkivalta koettelee rajusti persoonallisuuden eheyttä.

Äkillinen järkyttävä tapahtuma saattaa tuottaa myös kateuden tunteita. Kateuden pohjana voi olla ajatus, että muille ihmisille ei ole tapahtunut mitään, vaan he saavat jatkaa elämäänsä niin kuin aikaisemminkin. Kateutta aiheuttaa usein myös se, että muilla on ehjät perheet, sisar tai tytär elossa, mutta minä olen lopullisesti menettänyt läheiseni. Kateudentunteet ovat vaikeita sietää, vaikka ne ovat täysin luonnollisia ja ymmärrettäviä.

Ruumiilliset reaktiot

Ihminen toimii kokonaisvaltaisesti. Mielessä liikkuviin tunteisiin ja ajatuksiin liittyy usein ruumiillisia tuntemuksia. Jo sokkivaiheessa näitä ruumiillisia tuntemuksia aiheuttaa autonomisen hermoston toiminta. Sokille on ominaista kiihtymystila: sydän hakkaa, hengitysrytmi on tiheä, kädet tai koko ruumis vapisevat.

Vähitellen vapina kääntyy sisäänpäin. Puhutaan sisäisestä vapinasta, inhottavasta olotilasta, joka menee ohi muutamassa päivässä. Tyypillisiä ruumiillisia reaktioita reaktiovaiheessa ovat painon tunne rinnassa tai puristus rinnan ympärillä, puristuksia voi tuntea myös vatsan tai pään alueella. Tyypillistä on myös painostava väsymys, pohjaton uupumus, joka ei mene lepäämällä ohi. Kävelykin saattaa muuttua laahustavaksi ja kaikki liikkeet hitaiksi. Ruokahaluttomuus, kuvotus ja nielemisvaikeudet ovat myös yleisiä piirteitä. Joitakin huimaa, joillakin on päänsärkyä ja vatsavaivoja. Äkilliseen kriisiin voi liittyä monenlaisia fyysisiä vaivoja.

Myös unettomuus on yleistä. Toisten on vaikeaa saada unta, jotkut nukkuvat katkonaisesti. Melkein kaikilla äkillisen kriisin kokeneilla on univaikeuksia. Jos aikaisemmin elämässä ei ole kärsinyt unettomuudesta, kannattaa tässäkin tilanteessa pyrkiä luottamaan oman elimistön säätelykykyyn.

Kriisitilanteessa ihmisen mieli ei pysty rauhoittamaan itseään, koska on niin paljon ajateltavaa. Unettomuus antaa ajattelulle lisäaikaa. Tarvittaessa voi keskustella lääkärin kanssa, olisiko unilääkkeistä apua.