Lasten ja nuorten selviytymisen tukeminen

Omaisen tukeminen lasten auttamiseksi

Suurin osa järkytyksen tai menetyksen kokeneista lapsista selviää siitä oman perheensä ja sukunsa tuella. Ulkopuolisen ensiapua antavan auttajan on yritettävä rauhoittaa tarvittaessa mukana olevat aikuiset, jotta nämä voisivat puolestaan auttaa lasta kriisitilanteessa ja sen jälkeen.

Silloin kun lapsi on joutunut onnettomuuden vuoksi eroon läheisistä ihmistä, auttajan ensisijainen tehtävä on palauttaa lapsi mahdollisimman nopeasti huoltajiensa luo. Ero vanhemmista ja muista huoltajan asemassa olevista ihmisistä tai pelko heidän menettämisestään on lapselle järkyttävä kokemus, joka järkyttää perusturvallisuutta.

Joskus lasten avun tarve nousee esille vasta kun onnettomuudesta on kulunut pitkä aika. Kriisitilanteen voi laukaista esimerkiksi aikaisemmasta järkyttävästä kokemuksesta muistuttava aistielämys tai vaikkapa valo- tai elokuva, jossa käsitellään samanlaisia tapahtumia. Koska välitön yhteys onnettomuuden ja reaktion välillä ei ole suoraan havaittavissa, auttaja ei voi tietää, mikä on reaktion tausta. Rauhallinen keskustelu, lapsen tarkka kuunteleminen tai leikin tarkkailu selvittää usein asiaa.

Auttaja voi jäsentää järkyttävää tapahtumaa ja sen jälkimaininkeja kertomalla vanhemmille ja muille lasta lähellä oleville ihmisille lasten tyypillisistä reaktioista onnettomuuksien ja menetysten jälkeen. Lapsen kanssa elävien aikuisten on esimerkiksi hyvä tietää, että lasten läheisyyden tarve lisääntyy yleensä ikäkaudesta riippumatta uhkaavien tilanteiden jälkeen. Lapsi voi olla myös kohtuuttoman huolissaan läheisten terveydentilasta.

Miten omainen voi auttaa lasta

Lapsi tarvitsee aikuisen läheisyyttä järkyttävän tapahtuman jälkeen. Tutussa, turvallisessa seurassa lapsi voi rohkaistua puhumaan tapahtumasta tai kuvaamaan sitä esimerkiksi leikissään. Lapsen olisi saatava kertoa tarinansa mahdollisimman vähin keskeytyksin. Aikuinen voi kuitenkin esittää tarkentavia kysymyksiä ja korjata mahdolliset väärinkäsitykset. Lapsen kysymyksiin olisi vastattava ikätason mukaista kieltä käyttäen.

Jos kriisi on kohdannut koko perhettä, vanhemmat eivät ehkä jaksa olla riittävästi lapsen tukena, koska omat voimakkaat tunteet valtaavat mielen. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen auttaja voi olla avuksi tarjoamalla käytännön apua, joka ankkuroi lapsen arkitodellisuuteen.

Vaikka kuolema on joskus aikuisellekin vaikea aihe, siitä olisi yritettävä puhua lapsen kanssa. Avoimuus ja sanamuotojen valinta on tärkeää, kiertoilmauksia olisi vältettävä. Lapselle ei pidä esimerkiksi puhua "ikuiseen uneen nukahtamisesta" tai "pois nukkumisesta", koska lapsi saattaa alkaa pelätä nukahtamista. Järkyttäviä tapahtumia lasten käsitellessä olisi muutenkin vältettävä vertauskuvallista kieltä väärinkäsitysten välttämiseksi.

Leikki on usein lapsen keino kertoa järkyttävästä tapahtumasta ja työstää sitä. Myös piirtäminen, muovailu, musiikki ja muut luovat keinot auttavat ilmaisemaan vakavia asioita, joita on vaikea kuvata sanoin. Varsinkin tunteiden tai tuntemusten kuvaaminen on monelle lapselle vaikeaa. Kertomista helpottaa joskus, jos aikuinen tarjoaa vaihtoehtoja: "Monia lapsia pelottaa tällaisessa tilanteessa. Miltä sinusta tuntuu?" Joskus lapsi voi löytää myös omia tunteitaan ja tunnelmiaan esimerkiksi saduista, joiden ääneen lukeminen auttaa lasta saamaan tunnekosketuksen järkyttävään tapahtumaan turvallisissa olosuhteissa.

Aikuisten ei pitäisi peitellä liikaa omia tunteitaan. Aikuinen voi kertoa esimerkiksi oman itkunsa olevan seurausta järkyttävästä tapahtumasta ja että suru on aivan normaali tunne tällaisessa tilanteessa. Näin lapsi saattaa oppia tunnistamaan muiden ihmisten tunnetiloja ja antamaan nimen omillekin tuntemuksilleen. Lapselle on myös hyvä tehdä selväksi, että aikuisen tunnereaktiot eivät johdu lapsesta, vaan muista syistä.

Lapsi saattaa esittää leikissään onnettomuuden todellisuuttakin pelottavammassa muodossa. Näin lapsi yrittää päästä sinuksi pelottavan kokemuksensa kanssa. Aikuisen on hyvä tarkkailla lapsen leikkejä, jotta hän ei leikkiessään vahingoittaisi itseään tai ympäristöään.

Päivärutiinit tukevat lapsen selviytymistä, joten niitä olisi ryhdyttävä noudattamaan niin pian kuin mahdollista. Siksi lapsen olisi palattava esim. päiväkotiin ja kouluun mahdollisimman pian. Päiväkodin ohjaajille tai opettajalle olisi kerrottava lapsen järkyttävästä kokemuksesta, jotta he ymmärtäisivät paremmin lapsen mahdollisia, tavallisuudesta poikkeavia reaktioita.

Lapsi voi järkyttyä myös onnettomuudesta, josta hän on saanut tietää esimerkiksi television välityksellä. Aikuisten pitäisikin suojella lasta liialliselta informaatiolta. Jos lapsi on ollut mukana onnettomuudessa, on tärkeää suojata lasta uteliailta ihmisiltä ja liian tunkeilevilta tiedotusvälineiden edustajilta.

Onnettomuuksissa kuolleiden muistoa kunnioitetaan yleensä yhteisillä rituaaleilla, joihin osallistuminen on lapsillekin tärkeää. Rituaali nostaa menetyksen tietoisuuteen ja edistää suruprosessia. Lapsille voidaan järjestää myös omia muistotilaisuuksia, jotta jäähyväisten jättäminen voisi tapahtua mieliin painuvalla tavalla. Surun yhteinen jakaminen on lapsillekin merkittävä kokemus. Kynttilän sytyttäminen, hiljainen hetki, laulu tai tervehdyskortin piirtäminen antaa lapselle mahdollisuuden tehdä jotakin konkreettista ja auttaa saamaan kosketuksen menetykseen.

Milloin pitkäkestoisemman avun piiriin?

Useimmat lapset ja nuoret selviävät järkyttävistä tapahtumista omin avuin ja lähipiirinsä tukemana. Toisinaan tarvitaan kuitenkin ammattiauttajan apua. Terapiaa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun lapsella on ollut jo aikaisempia menetyksiä, jotka syventävät uuden järkyttävän tapahtuman aiheuttamaa ahdistusta. Tällöin lapsi tai nuori pyrkii välttämään erotilanteita, esimerkiksi kavereiden luokse yökylään, leirikouluun ja jopa kouluun lähtemistä. Myös järkyttävän tapahtuman aikaisemmin läpikäyneet lapset, joiden vanhemmilla on mielenterveysongelmia, tarvitsevat usein apua. Tällaisissa perheissä vanhempien voimat saattavat kulua omaan selviytymiseen eikä kyky pitää huolta lapsista ole aina riittävä. Toisaalta mielenterveysongelmista kärsivät vanhemmat saattavat olla liiankin huolestuneita lapsistaan ja tukahduttaa heidät ylenmääräisellä huolenpidollaan.

Ammatilliset auttajat ja lainsäädäntö

Vuoden 2008 alussa voimaan tullut lastensuojelulaki (417/13.4.2007) velvoittaa lapsen kanssa ammatillisesti tekemisissä olevia henkilöitä ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä "ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, mikäli hän on tehtävässään saanut tietää lapsesta, jonka kehitykselliset olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelutarpeen selvittämistä. Myös muut henkilöt voivat tehdä vastaavanlaisen ilmoituksen".

Lastensuojelulakia on sovellettava ainakin ilmoituksen osalta silloin, kun lapsi joutuu kokemaan ruumiillista tai seksuaalista väkivaltaa. Jos tällainen tulee auttajan tietoon, hänen on lastensuojelulain mukaisesti ilmoitettava viipymättä tietoonsa tulleista väärinkäytöksistä lastensuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa ottaa yhteyttä poliisiin.

Onnettomuustilanteiden ennakoiminen

Useimmat onnettomuudet tapahtuvat odottamatta. Monissa maissa on kuitenkin opittu ennakoimaan luonnonkatastrofeja, joita kohtaamaan lapsiakin voidaan valmentaa. Vaikka meillä Suomessa ei ole tällaisia suuria onnettomuuksia, lapset voivat oppia toimimaan oikein esimerkiksi tulipaloissa ja kotitapaturmissa. Kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa voidaankin valmentaa lapsia selviämään tällaisista tilanteista.