Itsemurhan tehneen läheisen tuki

Itsemurhat koskettavat monia

Suomessa tehdään vuosittain hieman alle 1 000 itsemurhaa, lähes kolme itsemurhaa joka päivä. Vaikka itsemurhat ovat viimeisten 15 vuoden aikana vähentyneet Suomessa noin kolmanneksella, itsemurha on edelleen työikäisten neljänneksi yleisin kuolinsyy ja nuorilla miehillä toiseksi yleisin. Toteutuneet itsemurhat koskettavat arviolta ainakin kuudesta kymmeneen ihmistä, eli 10 000:tta suomalaista joka vuosi. Kun lisäksi itsemurhayrityksiä tehdään arviolta ainakin kymmenkertainen määrä, on mahdollista, että itsemurha tai sen yritys koskettaa vuosittain jopa 100 000 suomalaista.

Miksi läheiset tarvitsevat tukea?

Itsemurhakuolema on omaisille henkisesti raskas menetys, jolla on voimakas vaikutus läheisiin teon syistä riippumatta. Vaikutusten voimakkuus on suoraan verrannollinen siihen, miten läheinen itsemurhan tehnyt henkilö on ollut. Itsemurha on järkyttävä tapahtuma, joka kuormittaa psyykkisesti omaisia, työtovereita ja myös hoitohenkilökuntaa enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä. Itsemurha on pahin menetyskriisi, jonka ihminen joutuu elämässään kohtaamaan.

Läheisen henkilön itsemurhan jälkeen on olennaista, että kuolemasta voidaan puhua. Omaiset ja läheiset tarvitsevat ulkopuolista tukea ja tapahtuman psykologisen läpikäymisen mahdollisuutta oman jaksamisensa vuoksi ja myös siksi, että ulkopuolisen auttajan avulla tapahtumasta puhuminen voi olla helpompaa. Erityisesti lasten kannalta on tärkeää, että lähiomainen käsittelee heidän kanssaan itsemurhaa. Näin estetään itsemurhaa jäämästä perheen salaisuudeksi ja varsinkin lapsille käsittämättömäksi asiaksi. Lapsen ikä ja kehitysvaihe vaikuttaa tapaan, jolla asiasta puhutaan. Edellytyksenä on, että aikuinen pystyy kertomaan itsemurhasta rauhallisesti, joutumatta itse suuren tunnekuohun valtaan.

Tapahtuman läpikäymisellä pyritään myös varmistamaan, ettei itsemurhasta tule ratkaisukeinoa perheen muille jäsenille, ikätovereille, ystäville tai työ- ja opiskelutovereille. Tästä syystä on tärkeää tarjota aktiivisesti tapahtuneen psykologisen läpikäymisen mahdollisuutta mahdollisimman nopeasti tapahtuman jälkeen.

Itsemurhien syitä

Itsemurharatkaisulle löytyy harvoin yhtä yksittäistä selittävää tekijää. Sen taustalla on yleensä monien tekijöiden kasautuminen, joista osa on pitempiaikaisia altistavia tekijöitä ja osa ajankohtaisia laukaisevia tekijöitä. Lähes aina se on pitkän kehityksen lopputulos. Jossain elämänvaiheessa riskitekijät, esimerkiksi erilaiset elämänvaikeudet, voivat kasautua ja jokin ajankohtainen (laukaiseva) tekijä johtaa siihen, että ajatus itsemurhasta konkretisoituu teoksi, itsemurhayritykseksi. Itsemurhayritys voi olla viimeinen epätoivoinen selviytymiskeino, yritys päästä eroon sietämättömästä tilanteesta. Aina se ei merkitse yksiselitteistä halua kuolla. Lopputulokseen vaikuttaa itsetuhopyrkimyksen vakavuus ja se, millaisia itsemurhamenetelmiä on ollut saatavilla.

Tapahtumien kulkuun voivat vaikuttaa myös sattuman mukanaan tuomat tekijät. Henkilö itsekin voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun vielä itsemurhayrityksen jälkeen esimerkiksi muuttamalla käyttäytymistään ja hakemalla apua. Itsemurhaa yrittäneen kohtaloon ja tulevaisuuteen vaikuttaa myös auttamis- ja hoitojärjestelmän tehokkuus.

Suomessa itsemurhien taustalta tunnistettuja riskitekijöitä ovat aikaisempi itsetuhokäyttäytyminen, vakava psyykkinen sairastaminen, erityisesti vakava masennus, runsas alkoholinkäyttö, vakavat somaattiset sairaudet, negatiivisten elämäntapahtumien kuten erojen ja menetysten kasautuminen, taloudelliset vaikeudet ja sosiaalisen tuen puute.

Itsemurhateon laukaisevia tekijöitä ovat tavallisimmin menetykset tai niiden uhat ihmissuhteissa, työelämässä tai muissa yhteisöissä. Myös todellinen tai kuviteltu terveyden menetys tai kasvojen menettämisen pelko (häpeä) voi johtaa itsetuhokäyttäytymiseen. Olennaista kuitenkin on monien tekijöiden kasautuminen, ei yksi yksittäinen tekijä. Aika usein itsemurhaa on edeltänyt myös kontakti sosiaali- ja terveydenhuoltoon, mutta sen yhteydessä itsemurhavaaran tunnistaminen tai masennuksen hoito on jäänyt puutteelliseksi.

Itsemurha on miehillä kolme kertaa yleisempi kuin naisilla. Nuorten miesten itsemurhatilastoissa Suomi kuuluu Euroopan kärkimaihin. EU:n tilastokeskuksen Eurostatin vuonna 2006 julkaiseman tilaston mukaan 20–44-vuotiaista suomalaismiehistä itsemurhaan päätyi 100 000 asukasta kohden runsaat 43, eli yksi noin 2 300 asukasta kohden. On arvioitu, että merkittävän riskiryhmän muodostavat koulutuksesta varhain syrjäytyvät ja alkoholisoituvat työttömät nuoret miehet.

Nuorten naisten itsemurhat ovat suhteellisen harvinaisia. Naisten itsemurhat lisääntyvät iän myötä myöhäiseen keski-ikään saakka, jonka jälkeen itsemurhakuolleisuus hieman laskee. Lapsilla itsemurhat ovat harvinaisia, mutta ne yleistyvät nuoruusiässä.

Itsemurhaa voi pitää myös yhteiskunnan tilan mittarina: Siellä, missä voidaan pahoin ja yhteiskunta toimii huonosti, itsemurhaluvut ovat korkeita.

Läheisten reaktiot itsemurhan jälkeen

Itsemurha herättää omaisissa usein voimakasta syyllisyyttä, häpeää, vainajaan kohdistuvaa vihaa tai suuttumusta sekä tarvetta löytää tapahtumille selitys. Syyllisyyden ja häpeän tunteet voivat eristää perheen muista ihmisistä ja vaikeuttaa myös avun antamista ja saamista, koska häpeä ja syyllisyys estää ottamasta vastaan ulkopuolista tukea.

Vihan tunteiden taustalla on hylätyksi tulemisen tunne, ja aggressiivisen ja julman teon herättämä suuttumus. Joskus vihan tunteet kyetään tunnistamaan ja ilmaisemaan vasta myöhemmin, koska ne aiheuttavat syyllisyyttä ja ne on siksi aluksi torjuttava. Itsemurhan jälkeen läheiset kokevat usein myös vahvoja epäonnistumisen tunteita, joista toipuminen voi viedä vuosia.

Itsemurhan jälkeen koetaan joskus myös helpotusta. Näin on esimerkiksi silloin, kun omaiset ovat pitkään joutuneet elämään alituisen itsemurhan uhan alla ja kokeneet suurta voimattomuutta ja keinottomuutta asian suhteen. Tällöin itsemurhaan liittyy ristiriitaisia tunteita: suru ja kaipaus sekoittuvat syyllisyyden tunteisiin eikä läheisten ole aina helppo hyväksyä helpotuksen tunnettaan.

Itsemurhan jälkeen läheiset saattavat turvautua psyykkisiin suojautumisreaktioihin, kuten itsemurhan kieltämiseen tai kiistämiseen. Oman surun, syyllisyyden tai muiden tunteiden kieltäminen voi olla vieläkin tavallisempaa. Jos tällaiset psyyken suojautumismekanismit jatkuvat pitkään, ammattiavun saaminen tapahtuman läpikäymiseen ja omien tunteiden ja reaktioiden käsittelyyn on tarpeen.

Läheinen voi myös reagoida itsemurhatapahtumaan aluksi pelkästään somaattisin oirein. Toisinaan läheinen voi alkaa harkita itsemurhaa omaisen itsemurhan seurauksena. Näin voi tapahtua silloinkin, kun henkilöllä ei ole aikaisemmin ollut itsemurha-aikeita. Läheisen itsemurha lisää myös lähiomaisten itsemurhariskiä, ja sen tähden tapahtuman psykologinen läpikäynti ja ammattiapu on äärettömän tärkeää.

Läheisten tuki

Itsemurhan jälkeen läheiset tarvitsevat psyykkistä tukea sosiaaliselta verkostolta ja usein myös ammattiauttajalta. Tapahtuman psykologisella läpikäynnillä voidaan vähentää erityisesti nuorten itsetuhon vaaraa, koska juuri nuoret ovat erityisen alttiita mallivaikutuksille.

Itsemurhia koskevissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että useimmat omaiset ovat arvostaneet itsemurhan jälkeistä aktiivista yhteydenottoa, esimerkiksi terveydenhuollon järjestämää kotikäyntiä. Kaikki omaiset tai läheiset eivät kuitenkaan halua tai tarvitse ammattiapua läheisen itsemurhan jälkeen. On tärkeää, että myös tällaista kokemusta kunnioitetaan. Näissäkin tilanteissa on aina informoitava mahdollisuuksista saada tarvittaessa ammattiapua myöhemmin.

Kaikissa itsemurhatapauksissa omaisille ja läheisille tulisi aktiivisesti tarjota mahdollisuutta tapahtuman psykologiseen läpikäyntiin tai kriisihoitoon mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen. Ihanneajankohta on muutaman päivän sisällä tapahtuneesta, mutta myöhempikin käsittely on mahdollinen.

Psykologisessa läpikäynnissä käsitellään tapahtumia ja niiden aiheuttamia ajatuksia ja tunteita kaikkien läheisten näkökulmasta. Erityisesti kiinnitetään huomiota syyllisyyden ja häpeän tunteiden käsittelyyn, samoin kuin mahdollisiin vihan tunteisiin. Sitä, tuliko itsemurha yllätyksenä ja olisiko se voitu estää, on tässä yhteydessä hyvä käsitellä. Läheisten mahdolliset itsemurha-ajatukset tai aikeet on otettava esille. On hyvä muistaa, että itsemurha-ajatuksista tai aikeista kysyminen ei lisää itsemurhan riskiä tai provosoi itsemurhaa, vaan päinvastoin purkaa mahdollista itsetuhoista latausta. On hyvä myös ennakoida, millaisia reaktioita tulevat vuosipäivät (vainajan syntymäpäivä, muut merkkipäivät ja juhlapäivät) voivat herättää. Samoin on tärkeää ohjata läheisiä kertomaan asiasta muille esimerkiksi työpaikalla tai koulussa.

Seurantaistunnon järjestäminen on itsemurhatapahtuman jälkeen aina tarpeen. Seurantaistunto järjestetään läheisten tilanteesta riippuen viikon, kahden viikon tai kuukauden kuluttua itsemurhatapahtuman jälkeen. Istunnossa selvitetään, kuinka omaiset tai läheiset ovat selviytyneet. Jatkoavun tarvitsijat ohjataan terapiaan viimeistään tässä vaiheessa. On myös arvioitava, tarvitaanko vielä kriisiryhmän pitempiaikaista seurantaa. Myös vertaistuen mahdollisuuksista on tässä vaiheessa hyvä informoida. Riittävän pitkäaikaisen seurannan ja tuen järjestäminen on äärimmäisen tärkeää.

Myös itsemurhan tehneen työtoverit, koulutoverit, ystävät ja harrastuspiirien jäsenet tarvitsevat tukea ja tapahtuman psykologisen läpikäynnin mahdollisuutta. Tällaista apua tarvitsevat myös työntekijät, jotka joutuvat työssään tekemisiin itsemurhien kanssa. Säännöllinen työnohjaus on heille elintärkeää.

Purkuistuntoja ja tapahtuman psykologista läpikäyntiä järjestävät kun-tien, työpaikkojen ja koulujen kriisiryhmät ja paikalliset kriisikeskukset. Vertaistukea järjestävät seurakunnat ja järjestöt erilaisten sururyhmien muodossa.

Miten suhtautua itsemurhan tehneen läheiseen?

Kaikkein tärkeintä, mitä ympäristö, naapurit, työtoverit ja ystävät voivat tehdä itsemurhan tehneen omaiselle ja läheiselle on, että he jotenkin ilmaisevat ottavansa osaa perheen menetykseen ja suruun. Ihmisille tulee usein hyvin keinoton ja ahdistunut olo, kun he kuulevat kanssaihmistä kohdanneesta itsemurhasta, ja he voivat tästä syystä vältellä kohtaamista ja yhteydenottoa. Tässä tilanteessa kuitenkin karu ja kömpelökin osanoton ilmaisu on paljon parempi kuin välttely, kylmyys ja hiljaisuus. Aito ja vilpitön osanotto ja läsnäolo ovat sitä, mitä jäljelle jäänyt omainen tai läheinen kaipaa.

Toinen asia, mitä itsemurhan tehneen läheinen kaipaa, on se, ettei häntä hylätä ja jätetä yksin. Kanssaihmisten olisi hyvä varmistua siitä, että hänellä on omaisia tai ystäviä, jotka huolehtivat hänestä ensimmäisten päivien ja viikkojenkin aikana. Aluksi ihan konkreettinen apu ja tuki voi olla tarpeen ja kullan arvoista. On myös tärkeää, että apu ja tuki jatkuu riittävän pitkään.

Omaisilla on myös oikeus saada apua alan ammattilaisilta, joilla on näkemystä suruprosessin kulusta, riskitekijöistä ja käytännön asioiden hoitamisesta. Jos apua ei ammattilaisten taholta aktiivisesti tarjota, kanssaihmisten on hyvä varmistaa, että omaiset saavat tarvitsemansa avun. Läheisen menettäneellä itsellään ei useinkaan ole voimia avun piiriin hakeutumiseen.

Ei myöskään pidä tuomita itsemurhan tehnyttä eikä syyllistää omaisia. Tällainen suhtautuminen tuottaa suurta tuskaa omaisille. Myötätunto, avoin kuuntelu ja rinnalla kulkeminen tukevat omaista ja auttavat häntä, kun hän kamppailee tuskansa kanssa ja yrittää ymmärtää, miksi näin tapahtui.

Itsemurhakuoleman aiheuttama suru ja tuska voi jatkua pitkäänkin. Vaikka tapahtuma muille voi olla jo etäisempi, omaisella suru jatkuu ja hän kaipaa kanssaihmisiltä tämän ymmärtämistä. Kanssaihmisten tulisikin kunnioittaa läheisensä menettäneen oikeutta surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan, kuin siltä tuntuu.

Vaikka itsemurhan tehneen läheiset tarvitsevat tukea ja rinnalla kulkemista, tulisi silti muistaa, että heidän oikeuttaan yksityisyyteen kunnioitetaan. Läheisensä menettäneellä on oikeus elää täyttä elämää iloineen ja suruineen ilman, että häntä sen vuoksi leimataan tai tuomitaan.