Uudentyyppiset uhat ja niihin varautuminen

Yhteiskunnan haavoittuvuus

Ihmisten elämään on aina liittynyt erilaisia uhkatekijöitä. Niiltä on yritetty suojautua, taistella niitä vastaan monenlaisin keinoin ja tehdä niitä vaarattomiksi. Yhteiskunnan kehityksen myötä vaaratilanteet ovat muuttuneet. Monia luonnonilmiöitä on saatu ihmisen hallintaan tekniikan kehittyessä. Samanaikaisesti ihmiset ja yhteiskunnat ovat tulleet riippuvaisiksi monista sellaisista teknisistä laitteista ja järjestelmistä, jotka olivat aikaisemmille sukupolville täysin tuntemattomia.

Mitä monimutkaisempia ja kehittyneempiä laitteet ja järjestelmät ovat, sitä haavoittuvampia ne ovat erilaisille toimintahäiriöille. Laaja ja pitkäkestoinen sähkönjakelun häiriö sotkee ja lamauttaa yhteiskunnan monet toiminta-alueet. Suuri osa erilaisista yhteiskunnan perustoimintoja ylläpitävistä järjestelmistä ja laitteista on tietokoneohjattua ja siten sähköstä riippuvaista. Lämmön, valon ja veden jakelu kuuluvat näihin perustoimintoihin, samoin liikenne ja sen myötä ruoan jakelu kauppoihin ja edelleen kauppojen varastokirjanpito ja kassatoiminnat. Terveydenhuolto on pitkälle teknisistä laitteista riippuvaista jne. Osaltaan haavoittuvuutta lisää se, että samalla kun ihmiset ovat oppineet taitavasti käyttämään monimutkaisia teknisiä laitteita ja järjestelmiä, riippuvuus niistä on lisääntynyt ja kyky toimia ilman niitä on osittain kadonnut.

Monenlaiset vaaratilanteet ovat ihmisille entuudestaan tuttuja. He ovat kohdanneet erilaisia vaaroja elämänsä aikana joko henkilökohtaisesti tai heidän läheisensä ovat olleet vaaratilanteissa. Nykyisin monista itselle etäisistäkin vaaratilanteista voi kuulla, lukea ja nähdä tiedotusvälineiden kautta. Tällaisille "tutuille" vaaroille on siten ominaista, että ihmisillä on monenlaisia mielikuvia niistä ja jonkinlainen käsitys myös siitä, miten tällaisissa vaaratilanteissa tulee tai kannattaa toimia. He ovat voineet kuvitella mielessään mitä itse tekisivät tai olisivat tehneet, jos olisivat joutuneet vastaavaan tilanteeseen. Yhteisöt ja yhteiskunnat ovat varautuneet näihin vaaroihin monella tavalla ja kehittäneet järjestelmiä, joiden avulla vaaroilta pyritään suojautumaan.

Pandemian uhka

Kehittynyt lääketiede näytti jossain vaiheessa tuoneen mukanaan parannuskeinon lähes kaikkiin sairauksiin. Luottamus lääketieteen mahdollisuuksiin oli suurta. Niinpä uusien, parantumattomien sairauksien syntyminen ja leviäminen koetaan yllättävänä ja pelottavana. Sairastuminen vakavasti tai jopa kuoleminen nuorella iällä on nyky-yhteiskunnassa yllättävä poikkeustapaus tai johtuu äkillisestä onnettomuudesta. Aikaisemmille vuosisadoille ominaisten laajojen epidemioiden ja pandemioidenkin on uskottu kuuluvan historiaan. Kuitenkin maapallon voimakkaasti kasvanut väestömäärä ja runsas ja nopea liikkuminen paikasta toiseen tekevät tarttuvien tautien leviämisen mahdollisuuden entistä suuremmaksi.

Maaliskuun 12. päivä 2003 WHO antoi maailmanlaajuisen hälytyksen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Syynä oli pelko epidemiaksi leviävästä äkillisestä vakavasta hengitystieoireyhtymästä (SARS). Se on epätavallinen keuhkokuume, joka havaittiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2002 Itä-Aasiassa. Taudinaiheuttajana pidetään koronavirusta, joka tarttuu pisaratartuntana. Antibiooteilla ei ole vaikutusta tautiin. Lähes kaikki tartunnan saaneet olivat sairaalahenkilökuntaa tai sairastuneiden perheenjäseniä. Tämän jälkeen uusia tautitapauksia löytyi turisteilta, jotka olivat hiljattain vierailleet Aasiassa. Huhtikuussa 2003 SARS vaati suomalaisen uhrin, kun työmatkalla Kiinassa ollut suomalainen mies menehtyi sairauteen.

Tartunnan saaminen edellyttää läheistä kontaktia sairastuneeseen, mutta lisääntynyt matkailu teki taudin nopean leviämisen riskin mahdolliseksi. Tilanne oli varsin uudenlainen: kyseessä on mahdollisesti kuolemaan johtava pisaratartuntana leviävä tauti, johon ei ole parannuskeinoa.

Lintuinfluenssa on lintujen virustauti, jota tunnetaan yli sata erilaista tyyppiä. Useimmat ovat linnuillekin melko harmittomia, äärimmäisen harvat voivat tarttua ihmiseen. Nykyisen maailmalla olevan epidemian on aiheuttanut H5N1-virus. Kyse on edelleen ennen kaikkea lintujen sairaudesta, vaikka tauti voi harvinaisissa tapauksissa tarttua myös ihmisiin. H5N1-tartuntoja siipikarjasta ihmisiin on todettu eniten Kaakkois-Aasiassa.

Nykypäivän suomalaisista vain harvoilla on kokemusta epidemioiksi levinneistä sairauksista. Mahdollisesti kuolemaan johtavan, huonosti parannettavissa olevan tarttuvan taudin uhka herättää ihmisissä voimakasta pelkoa, joka on osittain tuntemattoman pelkoa. Kun uhkaavista taudeista, kuten lintuinfluenssasta, puhutaan paljon tiedotusvälineissä, niiden aiheuttama riski tulkitaan todellista suuremmaksi. Kun asiat tulevat tutuiksi, niihin jossain määrin totutaan ja niiden koettu uhkaavuuskin pienenee. Jos helposti tarttuvaa tautia tiedetään esiintyvän omalla asuinalueella, syntyy osittain samanlaisia uhkakuvia kuin jos tiedetään, että vaarallista säteilyä on vuotanut läheisestä ydinvoimalasta. Jos sairauden oireet ovat kovin yleisiä, saatetaan vähäisetkin, tutut oireet tulkita merkiksi tappavasta taudista. Tappavalla tarttuvalla taudilla voi olla suuria sosiaalisia vaikutuksia. Kun ihmiset pelkäävät tartuntaa, he saattavat ruveta välttelemään erityisesti sairastuneita ihmisiä, mutta myös muita joita pelkäävät tartunnankantajiksi. Tartuntaa pelkäävät ihmiset voivat yrittää eristäytyä muista ja sairastuneita voidaan syrjiä. Jos sairastuneita on lisäksi paljon, yhteiskunnan toimintakyky voi olla vakavasti uhattuna. Yhteiskunnan teknistyminen on tehnyt länsimaiset yhteiskunnat entistä haavoittuvammiksi, koska olemme niin pitkälti riippuvaisia toimivasta infrastruktuurista.

Luonnonkatastrofit

Luonnonkatastrofit ovat kuuluneet ihmisten elämään aina ja ne on totuttu näkemään ja hyväksymään luonnon tai Jumalan tekoina. Suomi on maantieteelliseltä sijainniltaan sellainen, että meitä eivät luonnonkatastrofit ole juuri koskettaneet. Kevättulvien tai syysmyrskyjen aiheuttamat tuhot ovat olleet suhteellisen vähäisiä ja niiden kanssa on opittu elämään. Ilmaston muuttuminen ja sen myötä lisääntyneet luonnonkatastrofit maailmalla saattavat muuttaa tämän tilanteen. Kiistely ilmaston muutoksen syistä ja ihmisen osuudesta siihen herättää ihmisissä syyllisyyden tunnetta ja pelkoa, jotka ovat kuitenkin useimpien ihmisten kohdalla sen verran lieviä, etteivät he ole valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan. Lievä pelko on suhteellisen helppoa työntää pois mielestä ja hitaasti etenevään muutokseen on helpompi sopeutua kuin äkilliseen.

Suomalaiselle luonnonkatastrofin uhriksi joutuminen on yllättävä kokemus. Suomessa niitä ei odoteta tapahtuvan eikä niihin varauduta lomamatkalle lähdettäessä, kun mielessä ovat lomaan liittyvät myönteiset odotukset. Siten kokemus voi olla järkyttävä ja aiheuttaa tavanomaisia traumaperäisen stressin oireita. Luonnonkatastrofista toipuminen on silti yleensä helpompaa kuin ihmisen aiheuttamasta onnettomuudesta toipuminen, koska siihen ei liity tahallisuutta ja tarkoituksellista toisten ihmisten vahingoittamista. Yhteisöllisesti luonnonkatastrofista toipumista helpottaa se, että uhka tulee ulkopuolelta ja siten useimmiten toimii yhteisön jäseniä psykologisesti yhdistävänä kokemuksena, josta yritetään selviytyä yhteisvoimin. Jos konflikteja, ristiriitoja ja syyttelyä esiintyy, se kohdistuu lähinnä viranomaisten pelastus- ja avustustoimiin, jotka saatetaan nähdä puutteellisiksi ja liian hitaasti tai epäoikeudenmukaisesti toteutetuiksi.

Ydinvoima uhkana

Moderni yhteiskunta on kuitenkin tuonut mukanaan myös uudentyyppisiä vaaroja, jotka poikkeavat perinteisistä uhkatekijöistä. Erityisesti ydinvoimaan liittyvät riskit ovat ihmisille vieraita ja ne koetaan hyvin pelottavina. Ydinvoimaan liitetyt mielikuvat korostavat mahdollista laajamittaista uhkaa, jopa maailmanlaajuisen katastrofin uhkaa. Osittain ydinvoiman pelko johtuukin ydinvoimaonnettomuuden aiheuttaman vaaran mahdollisesta laajuudesta ja pitkäkestoisuudesta. Ydinvoimaonnettomuuden pelätään uhkaavan koko tulevaa ihmiskuntaa.

Radioaktiivisen säteilyn kohdalla näkyy selvästi tuttuuden ja tuntemattomuuden vaikutus koettuun pelkoon. Röntgenkuvista aiheutuvaa säteilyä tai maaperästä lähtevää radon-säteilyä ei juurikaan pelätä, koska se on niin tuttua ja jokapäiväistä. Ydinvoimalaitoksista onnettomuuden yhteydessä mahdollisesti tuleva radioaktiivinen säteily koetaan laadultaan erilaiseksi.

Radioaktiivisen säteilyn keskeinen piirre on se, että sitä ei voi aistia millään tavalla. Se on havaittavissa vain säteilymittarien avulla. Siksi tavallinen ihminen ei pysty itse havaitsemaan säteilyä ympäristössään. Ydinvoimaonnettomuuden yhteydessä tavallinen ihminen ei voi millään tavalla hallita tilannetta, ei edes arvioida sitä. Hän on täysin riippuvainen viranomaisten ja tiedotusvälineiden jakamasta tiedosta. Voidaan jopa sanoa, että ydinvoimaonnettomuuden yhteydessä tapahtuu kaksi toisistaan osittain irrallista prosessia. Toisaalta on olemassa konkreettinen, fyysinen onnettomuustapahtuma, toisaalta on olemassa onnettomuuden psykologinen todellisuus, joka syntyy ja kehittyy tiedottamisen ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen kautta. Viranomaisten luotettavuuden merkitys korostuu. Viranomaisiin luottamista vaikeuttaa usein se, että nyky-yhteiskunnassa tiedotusvälineet ovat aktiivisesti ja varhain mukana onnettomuudesta tiedottamisessa. Usein tiedotusvälineet pyytävät lausuntoja erilaisilta asiantuntijoilta. Nämä lausunnot voivat poiketa toisistaan ja olla ristiriitaisia keskenään, jolloin tavallisen ihmisen on hyvin vaikeata tietää, kehen hän voi luottaa, etenkin kun säteilyarvoista puhuttaessa käytetään erikoisalan teknistä käsitteistöä, joka on tavalliselle ihmiselle vierasta ja vaikeasti ymmärrettävää.

Ydinvoimaonnettomuuden aiheuttamaan vaaraan liittyvä toinen perinteisistä vaaroista poikkeava ominaisuus on sen pitkäkestoisuus. Muissa vaaratilanteissa voidaan havaita ja ilmoittaa, milloin vaara on ohi. Ydinvoiman kohdalla sen sijaan puuttuu tämä vaaran päättymisajankohta. Säteilyarvot laskevat vähitellen, eri säteilyn aiheuttajien puoliintumisaika on erilainen ja niiden aiheuttama terveysriski samoin pienenee vähitellen. Silloinkin kun on vältetty suuren radioaktiivisen säteilyannoksen aiheuttama akuutti säteilysairaus, on olemassa jonkinasteinen riski sairastua myöhemmin säteilyn seurauksena esimerkiksi syöpään.

Psykologisesti ydinvoimaonnettomuuden uhkaa on siten erittäin vaikea käsitellä, koska siihen liittyy hyvin paljon epävarmuutta. Se on nähtävissä säteilyvaaran psykologisissa vaikutuksissa. Akuutissa säteilyvaaratilanteessa ihminen voi pelätä saaneensa niin suuren annoksen radioaktiivista säteilyä, että se aiheuttaa säteilysairauden. Säteilysairauden ensimmäiset oireet ovat aika epämääräisiä: pahoinvointia, ripulia ja kipuja. Samanlaisia oireita voi syntyä monesta muustakin syystä, esimerkiksi reaktiona voimakkaaseen stressiin. Siten ihminen voi tulkita kokemansa stressioireet merkiksi säteilysairaudesta ja pelästyä, mikä voimistaa stressireaktiota ja edelleen hänen kokemiaan fyysisiä oireita. Sama ilmiö pätee myös pitkäaikaisvaikutuksiin. Tietoisuus siitä, että on altistunut radioaktiiviselle säteilylle, saa ihmiset tulkitsemaan ja uskomaan helposti kaikki sairautensa ja oireensa säteilystä johtuviksi, myös sellaiset joita radioaktiivisen säteilyn ei tiedetä aiheuttavan. Tämä ilmiö on havaittu Tshernobylin onnettomuuden vaikutusalueella Venäjällä. Edes koulutus ei näytä muuttavan tilannetta. Alueella työskentelevät lääkärit, joilla pitäisi koulutuksensa perusteella olla paremmin tietoa syy-yhteyksistä, näyttävät suhtautuvan sairauksiin samalla tavalla kuin muut asukkaat. Altistuminen radioaktiiviselle säteilylle voikin siten aiheuttaa pysyvän sairastumisen pelon ja kroonisen stressitilan. Pelko geenimutaatioista ja tulevien lasten sairauksista voi tehdä pelosta yli sukupolvien jatkuvan.

Terrorismi

Meidän on vaikea kuvitella omaa kuolemaamme ja ajatus oman ruumiin tuhoutumisesta herättää meissä kauhua. Normaalin elämän keskellä pystymme unohtamaan ja työntämään mielestämme oman kuolevaisuutemme ja sen meissä herättämän pelon. Se on kuitenkin sopivin ärsykkein helposti herätettävissä, jolloin voimme kokea voimakasta tuhoutumisen pelkoa. Tätä pelkoa terroristit käyttävät hyväkseen. Terroritekojen yhtenä tavoitteena on herättää kauhua ihmisissä ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Kun terrori-iskujen kohteet on valittu täysin sattumanvaraisesti viattomien sivullisten joukosta, on täysin mahdotonta ennakoida missä, milloin ja kehen isku kohdistuu. Tämä täydellinen ennustamattomuus ja hallitsemattomuus lisäävät pelkoa.

Kun terrori-iskuja tapahtuu niin usein, että niiden uhkaa voidaan pitää jatkuvana, uhka voi aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja huolta omasta ja läheisten turvallisuudesta. Pelkoon voi yhdistyä viha, koska terroritekoja ei voi käsittää eikä hyväksyä. Toisaalta jatkuvan uhan alla elämiseen voi vähitellen tottua, siitä tulee osa jokapäiväistä elämää. Ihmiset voivat vältellä julkisia tiloja tai reittejä, jotka saattaisivat olla terrori-iskun kohteena. Ehkä juuri tästä syystä terrori-iskuja tehdään harvakseltaan toistuen. Tällöin ihmiset eivät totu jatkuvaan uhkaan, vaan heidän turvallisuudentunteensa palaa vähitellen yksittäisen iskun jälkeen. Siten uusi isku pääsee ikään kuin uudelleen yllättämään heidät ja tuottaa jälleen uuden pelkovaikutuksen.

Terrori-iskun uhrille tai hänen läheiselleen psyykkisesti vaikeata on iskun kohteeksi joutumisen sattumanvaraisuus ja tietoisuus siitä, että tuho ja kärsimys ovat ihmisen tietoisesti ja tarkoituksella toisille, tuntemattomille ihmisille aiheuttamaa. Sen ymmärtäminen voi olla mahdotonta ja kuten muissakin ihmisen aiheuttamissa traumoissa, seurauksena voi olla itsetunnon järkkyminen muiden psyykkisten reaktioiden ohella. "Kun toinen ihminen ei ole kunnioittanut minun ihmisarvoani, ehkä en olekaan sen arvoinen."

Jatkuvan tai pysyvän terrorin uhan alla eläminen aiheuttaa kroonisen stressitilan ja varuillaanolon. Toisaalta sanotaan, että ainoa tapa selviytyä terrorismista on kieltäytyä pelaamasta terroristien ehdoilla, estää heitä pääsemästä tavoitteeseensa. Sen sijaan, että antaisimme terrorin pelon lamaannuttaa ja rajoittaa elämäämme kuten he toivovat, voimme kieltäytyä antamasta pelolle valtaa ja jatkaa elämäämme mahdollisimman normaalisti.

Uudentyyppisten uhkien yhteisölliset vaikutukset

Perinteisille uhkille on ominaista, että vaara on selkeä ja tunnistettavissa ja se tulee yhteisön ulkopuolelta. Silloin yhteisössä syntyy yhteisymmärrys siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä ja keskeisiä (uhreista huolehtiminen ja yhteisön säilyminen). Keskinäinen solidaarisuus ja myötätunto onnettomuuden uhriksi joutuneita kohtaan heräävät, mikä lisää halua auttaa paitsi omia läheisiä, myös tuntemattomia uhreja. Kaikki tämä on omiaan tukemaan toipumista onnettomuudesta.

Silloin kun vaaran aiheuttaja on epämääräinen tai tilanteen vaarallisuudesta on erilaisia käsityksiä, yhteisymmärrystä ei synny, vaan yhteisöön saattaa muodostua keskenään kiisteleviä ja toisiaan syyttäviä ryhmittymiä. Mahdollisesti on epäselvää, kuka on tilanteen todellinen uhri ja siten ansaitsee tukea ja myötätuntoa. Kun vaara syntyy yhteisön sisällä, voi esiintyä syyttelyä ja syyllisten etsimistä. Jos jokin ryhmä nähdään syylliseksi, ryhmän jäseniä saatetaan syrjiä. Tämä vaikeuttaa sekä uhrien että yhteisön toipumista onnettomuudesta.