Onko stressi aina pahasta?

Fysiologisesta eli elimistön näkökulmasta katsottuna stressi hälyttää haasteesta ja aktivoi elimistöä. Stressistä tulee haitallista, kun virittyneisyys on kovin voimakasta tai kestää pitkään. Psykologisesta näkökulmasta stressillä tarkoitetaan useimmiten kielteisiä tuntemuksia, jotka liittyvät haasteeseen tai uhkaan, jota liialliset vaatimukset tai riittämättömät voimavarat aiheuttavat. Stressitilanne muuttuu haitalliseksi, kun ihminen ei itse usko selviytyvänsä tilanteesta.

Myös liian vähäiset virikkeet ja haasteeton ympäristö luovat ihmiselle stressiä, koska passiivisuus ei ole elimistön toiminnalle ja kehittymiselle hyväksi. Suorituskyvyn kannalta on parasta, että kuormituksen määrä on sopiva ihmisen edellytyksiin nähden: ei liian vähäinen eikä liian korkea. Selvyyden vuoksi stressi-sanan käyttö rajoitetaan usein ylikuormitustilanteisiin (Semmer ym. 2005). Liian vähäisen kuormituksen tilanteista voidaan puhua esimerkiksi leipääntymisenä (Hakanen 2011) ja kohtuullisesta ja ohimenevästä stressistä haasteena.

Erisävyisiä virittyneisyystiloja ei välttämättä ole helppoa erottaa toisistaan edes fysiologisissa mittauksissa. Positiivinen, työ- ja toimintakyvyn kannalta hyvä vireystilan nousu, niin sanottu flow-tila, ja haitallinen ylikuormitus muistuttavat jossain määrin toisiaan. Esimerkiksi työpäivän aikana innostuneen työntekijän ja ylikuormittuneen työntekijän fysiologisen tilan rekisteröinti voi joiltain osin näyttää samanlaiselta. Erotteluun tarvitaankin monipuolista arviointia. Herkkä haitallisen stressin osoitin on esimerkiksi huono palautuminen työpäivän jälkeen ja unen aikana. Ihmiset pystyvät myös itse arvioimaan oireitaan ja niiden merkitystä melko luotettavasti.