Miten temperamentti liittyy persoonallisuuteen ja stressiin?

Temperamentilla tarkoitetaan biologisesti määräytyneitä, aikaisin ilmeneviä ja verrattain pysyviä yksilöllisiä käyttäytymistaipumuksia (Bates 1989).

Temperamentti ei ole uusi keksintö, sillä jo antiikissa lääketieteen isänä pidetty Hippokrates (n. 400 eKr) puhui ihmistyypeistä, joiden määrittely perustui biologiaan. Vaikka hän ei nimittänyt tyypittelyään temperamentiksi, hänen käyttämänsä käsitteet olivat hyvin lähellä sitä, minkä nykyään ymmärrämme temperamentiksi.

Myöhemmin roomalainen lääkäri Galen of Pergamum (n. 100-luvulla) määritteli neljä temperamenttityyppiä: melankolinen, koleerinen, flegmaattinen ja sangviininen. Hänen mukaansa nesteiden tasapaino oli yhteydessä optimaaliseen temperamenttiin. Siitä, että nesteet olivat epätasapainossa, seurasi ruumiillisia ja psyykkisiä vaivoja.

Hippokrates ja Galen olivat oikeilla jäljillä:

• Ihmisillä on käyttäytymistaipumuksia, jotka erottavat heidät muista ihmisistä.
• Ihmisten käyttäytymistaipumukset ovat synnynnäisiä.
• Temparamentti näkyy jo varhain ja on verraten pysyvä.
• Temperamentissa tunne-elämän osuus on tärkeä ja se ilmenee reagointina uusissa tilanteissa.
• Temperamentti muodostaa pohjan persoonallisuudelle.

Temperamentilla on neuro-biologinen perusta. Se on melko pysyvä läpi elämän, joskin sen ilmenemistavat muuttuvat eri kehitysvaiheissa (Rothbart 1989, Saudino 2005). Esimerkiksi korkea aktiivisuus näkyy pikkulapsella jatkuvana liikkumisena, kun taas aikuisella se voi näkyä esimerkiksi harrastusten suurena määränä tai reippaana työtahtina. Temperamentti (genotyyppi) siis pysyy, mutta sen ilmeneminen (fenotyyppi) muuttuu eri ikäkausina.

Temperamentti vaikuttaa luonteenpiirteiden ja persoonallisuuden taustalla (Costa & McRae 2001). Ihmisten väliset temperamenttierot näkyvät parhaiten uusissa tai haastavissa tilanteissa (Wachs 2006). Temperamentti määrää muun muassa sen, mitä ihminen tällaisissa tilanteissa tuntee ja minkälainen toimintavalmius hänessä herää (Bates 1989, Goldsmith ym. 1987, Rothbart 1989). Temperamentti voi esimerkiksi selittää, miksi toinen ihminen on helposti kärsimätön seistessään kaupan kassajonossa, kun taas toinen odottaa vuoroaan tyynen rauhallisena. Temperamentti selittää ihmisten välisiä eroja siinä, miten he reagoivat asioihin, mutta monet temperamentin ulkopuoliset asiat määräävät lopullisen käyttäytymisen. Temperamentti ei siis yksin määrää sitä, miten ihminen reagointinsa perusteella toimii.

Persoonallisuus liittyy moniin elimistön toimintoihin kuten keskushermoston (erityisesti sympaattisen ja jossain määrin para-sympaattisen hermoston) sekä aivojen välittäjäaineiden toimintaan (Bouchard & McGue 2003, Canli 2006, Cloninger ym. 1993). Kun on kuvattu aivojen toimintaa, on huomattu, että persoonallisuus näkyy aivojen aktivoitumisena sellaisissa paikoissa, jotka ovat yhteydessä tunteiden säätelyyn ja käyttäytymisen ehkäisemiseen ja säätelyyn (Adelstein ym. 2011).