Mitä on työuupumus?
Työuupumusta voidaan pitää stressin seurauksena, koska työuupumusta edeltää stressitila. Ei ole olemassa selkeää määritelmää sille, missä vaiheessa stressi muuttuu työuupumukseksi. Riittävän voimakas tai pitkäaikainen stressitilanne työssä johtaa psyykkiseen ylikuormittumiseen, jota kutsutaan työuupumukseksi.
Psykologisissa malleissa työuupumus kuvataan kehityskulkuna, jossa alun perin työhönsä innolla sitoutuneen ja motivoituneen työntekijän voimavarat vähitellen kuluvat loppuun, suhde työhön muuttuu kielteiseksi ja ihminen ajautuu henkilökohtaiseen kriisiin (Maslach 2003, Maslach ym. 2001).
Useimpien määritelmien mukaan työuupumus (Schaufeli & Enzmann 1998)
- kuvastaa voimakasta henkistä väsymystä
- ilmenee pääosin tunteiden, ajattelun tai käyttäytymisen oireina
- liittyy työhön ja työympäristöön
- esiintyy tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole aiempia mielenterveysongelmia
- aiheuttaa työtulosten heikkenemistä.
Työuupumuksen esiintymistä selvitetään tutkimalla sen oireiden esiintymistä. Suomessa käytössä olevan määritelmän mukaan työuupumusoireiden viikoittainen tai päivittäinen esiintyminen kertoo vakavasta työuupumuksesta (Kalimo ym. 2006). Tällä tavoin määriteltynä vakavaa työuupumusta voidaan pitää tilana, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Työuupumusta ei ole määritelty sairaudeksi, vaan sen ajatellaan olevan yksilön terveydentilaan vaikuttavaa oireilua, josta voidaan toipua (World Health Organization 1992).
Fysiologisissa malleissa työuupumus liitetään krooniseen stressiin, joka voi olla myötävaikuttavana tekijänä monissa sairauksiin johtavissa prosesseissa. Näin ymmärrettynä työuupumuksella viitataan lähinnä uupumusasteisen väsymyksen kokemiseen ja sen näkymiseen fysiologisilla kuvaajilla. Kuvassa «»1 on kuvattu stressin vaiheita sekä psykologisten että fysiologisten seurausten kautta.
Voimakas äkillinen tai kohtalaisen voimakas pitkään jatkunut stressi aiheuttaa elimistössä fysiologisia muutoksia, jotka voidaan todeta fysiologisilla stressimittareilla. Yhteistä näille muutoksille on se, että ne kertovat elimistön jatkuvasta hälytystilasta. Erittäin pitkään jatkuneessa stressitilassa, kuten vaikeassa työuupumuksessa, elimistö uupuu jatkuvan hälytystilan ylläpitämiseen. Mittauslöydökset voivatkin tällaisessa tilanteessa viitata aliaktiivisuuteen ja elimistön vetäytymiseen kuoreensa.
Muutos ei tapahdu hetkessä vaan liukuvasti: jossain vaiheessa hälytystilasta sulkeutumiseen siirryttäessä monien fysiologisten stressimittareiden arvot näyttävätkin normaaleilta. Yksittäiset fysiologiset mittaukset ovat lähinnä työuupumuksen arviointia täydentäviä, eivätkä diagnostisia mittauksia. Usean biologisen mittarin yhtäaikainen käyttö saattaa avata uusia mahdollisuuksia stressikuorman ja fyysisen terveyden yhteyksien tutkimiseen (Juster ym. 2010).