Miten stressi liittyy sydän- ja verisuonitauteihin?
Vaikka työstressin yhteydestä sydäntautiin ei ole olemassa aukotonta tutkimusnäyttöä, stressin ohessa havaitut biologiset muutokset tukevat stressin mahdollista osuutta sydäntautien synnyssä ja ennusteessa (Steptoe & Kivimäki 2012).
Tiedetään, että stressi voi aiheuttaa pitkittynyttä autonomisen hermoston sekä hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori (HPA)-akselin yliaktiivisuutta ja epätasapainoa. Pitkittynyt stressi voi vähentää sydämen sykevaihtelua ja lisätä valtimoiden kovettumista. Herkillä yksilöillä pitkittynyt stressi voi myös aiheuttaa metabolisia muutoksia, kuten insuliiniresistenssin lisääntymistä ja immuunivasteen heikentymistä (kuva «»1).
Sydäninfarktin psykososiaaliset riskitekijät kartoitettiin maailmanlaajuisesti
Interheart-tutkimuksessa tutkittiin psykososiaalisten tekijöiden yhteyttä sydäninfarktiin. Siihen rekrytoitiin 15 000 sydäninfarktin saanutta miestä ja naista vuosina 1999-2003 kaikkiaan 52 maasta. Heille valittiin samoista sairaaloista tai samoilta asuinalueilta yhtä monta samanikäistä ja samaa sukupuolta olevaa sydäntervettä verrokkihenkilöä kontrolliryhmäksi. Osallistujilta kyseltiin tietoja mm. koetusta stressistä kotona ja töissä, taloudellisista vaikeuksista, rasittavista elämäntapahtumista ja käsityksistä oman elämän hallinnasta ennen sydäninfarktia.
Tulosten mukaan perinteiset riskitekijät (tupakointi, korkea verenpaine, keskivartalolihavuus, kohonnut veren lipoproteiinien suhde, vähäinen hedelmien ja vihannesten syönti sekä liikunnan puute) lisäsivät sydäninfarktin riskiä. Tämän lisäksi stressikokemukset olivat yhteydessä kohonneeseen sydäninfarktiriskiin. Yhteys näkyi, vaikka perinteisten riskitekijöiden vaikutus oli otettu huomioon. Riski oli olemassa sekä miehillä että naisilla.
Koska tutkimus oli tapaus-verrokkitutkimus, siinä ei kyetty täysin pois sulkemaan sitä mahdollisuutta, että stressin kokemus olikin seurausta sepelvaltiomotaudista eikä sen syy. Ei myöskään ollut täysin selvää, milloin sepelvaltimotauti oli alkanut.
Yusuf ym. 2004.
Sydäninfarkti tai aivohalvaus stressin seurauksena
Stressaava tilanne voi myös aiheuttaa kuormituspiikin, joka laukaisee sydäninfarktin sellaisilla ihmisillä, joilla jo ennestään on diagnosoitu tai diagnosoimaton sydäntauti. Tällaisia tilanteita on kuvattu Japanissa maanjäristysten yhteydessä ja USA:ssa syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen, joskin myös muut tekijät noiden katastrofien yhteydessä saattoivat lisätä sydäninfarktin vaaraa.
Myös "karoshi" eli ylityön aiheuttama äkkikuolema Japanissa on yleensä sydäninfarkti tai aivohalvaus. Äkillinen kova stressi laukaisee sydämen ja aivojen välillä mekanismeja, jotka johtavat pahimmillaan henkeä uhkaaviin rytmihäiriöihin.
On tunnistettu myös kovaan stressiin ja korkeisiin stressihormonitasoihin liittyvä sydänlihaksen toimintahäiriö (Tako-Tsubo vaurio eli "särkyneen sydämen oireyhtymä"), joka varhaisvaiheessa sekä oireiltaan että sydänfilmilöydöksiltään muistuttaa sydäninfarktia.
Brotman ym. 2007, Taggart ym. 2011, Sinning ym. 2010.
Stressi voi vaikuttaa myös epäsuorasti sepelvaltimotaudin kehittymiseen. Psykososiaalinen stressi huonontaa elintapoja ja sitä kautta lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tutkimusten mukaan stressi voi lisätä univaikeuksia, tupakointia ja ylipainoa sekä vähentää liikuntaa (Kouvonen ym. 2005c, Knutson 2012, Nyberg ym. 2011). Nämä kaikki ovat yhteydessä lisääntyneeseen sydäntautiriskiin (Yusuf ym. 2004, Knutson 2012). Stressin on osoitettu ennustavan sepelvaltimotaudin kehittymistä itsenäisesti senkin jälkeen, kun yksilön elintavat on otettu huomioon.
Eurooppalainen Sydäntautiliittojen yhdistys on katsonut, että näyttöä on niin paljon, että se on listannut stressin sydäntautien riskitekijäksi ja kehottaa välttämään liiallista stressiä (ns. European Heart Health Charter).
Onko oikeudenmukaisuuden kokemuksella ja sepelvaltiomotaudilla yhteys?
Vuonna 2006 julkaistussa meta-analyysissä oli koottu yhteen 14 seurantatutkimusta, jotka tarkastelivat kahden keskeisen työstressimalliteorian mukaisen stressin lisäksi johtamisen epäoikeudenmukaisuuden (ks. luku 5) ja sepelvaltimotaudin yhteyttä. Tutkimusten kohteena oli yhteensä noin 100 000 henkilöä. Tulosten mukaan työstressiin liittyi keskimäärin 50 % lisääntynyt sydän- ja verisuonitaudin riski. Kohonnut riski havaittiin kaikkien tutkittujen työstressimallien, myös epäoikeudenmukaisuuden kohdalla.
Kivimäki ym. 2006.
Saadut tutkimustulokset stressin ja sydän- ja verisuonisairauksien yhteydestä eivät kuitenkaan ole täysin aukottomia. Työstressiä mitattaessa kyselymenetelmillä on mahdollista, että ihmisen kokema työstressi heijastaakin ihmisen muita ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä sepelvaltimotautiin. Toinen merkittävä puute on se, että työstressin kokeminen on yleensä mitattu vain kerran. Tällöin on vaikea erottaa muiden pitkäkestoisten tekijöiden merkitystä sydän- ja verisuonitaudin kehittymisessä. Ei myöskään vielä ole tutkimusnäyttöä siitä, että stressin poistaminella voitaisiin vähentää sydäntautiriskiä.
Riskilaskuri
Tehtyjen tutkimusten perusteella on kehitetty riskilaskuri, jonka avulla voidaan selvittää yksilön riski sairastua sydäninfarktiin hänen elämäntapojensa perusteella.
Suomalais-englantilainen tutkimusryhmä testasi, paljonko työstressin huomioiminen vaikuttaa ennusteeseen. Muiden sydän- ja verisuonitaudin riskien jälkeen työstressin huomioinen paransi ennustetta vain 0,7 %. Tutkijat kuitenkin korostivat, että tulokset eivät tarkoita sitä, että työstressi ei ole terveysriski.
FINRISKI-laskuri: www.thl.fi/finriski > Kansallinen FINRISKI-terveystutkimus 2012 > FINRISKI-laskuri (2.2.2010).
Kivimäki ym. 2011a & 2011b.
Työstressi on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin
Kolmestatoista Eurooppalaisesta tutkimuksesta vuosilta 1985–2006 kootun aineiston perusteella työstressiä kokevilla työtekijöillä on 23 % suurempi sydäntaudin riski niihin työntekijöihin verrattuna, joilla ei ole ollut työstressiä. Aineisto käsitti kaiken kaikkiaan lähes 200 000 työntekijää, joilla ei vielä ollut merkkejä sydäntaudista.
Työstressi määriteltiin työn vaatimusten ja työn hallinta mahdollisuuksien avulla. Kuormittavaa työtä verrattiin analyyseissä muihin töihin (vähän kuormittava työ, aktiivinen työ ja passiivinen työ, kuva 4 s. 39). Analyyseissä otettiin myös huomioon muut sydäntaudin mahdolliset riskit, kuten ikä, sukupuoli, ammattiasema ja elämäntavat.
Eurooppalaisessa aineistossa oli mahdollista tarkastella erikseen aiemmin julkaistuja ja julkaisematta jääneitä tuloksia. Yhteys työstressin ja sydäntaudin välillä oli vahvempi julkaistuissa tutkimuksissa (työstressiin liittyvä riski 43 %) kuin julkaisemattomissa tuloksissa (riski 16 %). Työstressin aiheuttama riski vaikuttaa siis olevan hieman oletettua pienempi.
Kivimäki ym. 2012.
Suuret henkilöstösupistukset lisäävät sydän ja verisuonisairauksien riskiä
Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksessa havaittiin, että suuret henkilöstösupistukset uhkaavat työnsä menettäneiden terveyttä, koska sairauspoissasolot lisääntyvät. Tämän lisäksi todettiin, että suurten henkilösupistusten (yli 18 %) jälkeen myös työhön jääneillä oli kaksinkertainen vaara kuolla sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna henkilöstösupistuksilta säästyneisiin. Suurimmillaan vaara oli muutosten jälkeisinä neljänä vuotena, jolloin se nousi viisinkertaiseksi. Tämän jälkeen kuolleisuuserot tasoittuivat. Suuret henkilöstösupistukset lisäsivät työntekijöiden työmäärää ja tunnetta työsuhteen epävarmuudesta. Samalla supistukset vähensivät työn monipuolisuutta ja henkilöstön mahdollisuuksia osallistua omaa työtään koskevaan päätöksentekoon.
Tällaiset psykososiaalisten tekijöiden muutokset voivat olla osasyy sille, miksi henkilösupistukset olivat riski terveyden heikentymiselle. Lisäksi henkilöstösupistukset aiheuttivat myös kielteisiä muutoksia työn ulkopuolella: Suhde puolisoon heikentyi ja tupakointi lisääntyi.
Kivimäki ym. 2000, Vahtera ym. 2004 & 2005.
Työstressi ennusti vakavaa sydänsairautta
Jyväskylän Valmetin tehtailla, joilla valmistettiin paperikoneita, työskenteli vuonna 1973 kaiken kaikkiaan 4570 työntekijää. Työtehtävät ulottuivat valimotyöstä ja hienomekaniikasta toimistotyöhön ja hallinnollisiin tehtäviin. Työntekijöistä, jotka olivat olleet Valmetin palkkalistoilla vähintään 15 kuukautta, poimittiin 902 henkilön edustava otos. Näitä työntekijöitä pyydettiin osallistumaan tutkimukseen, johon kuului haastattelu, terveystarkastus ja kyselylomakkeen täyttäminen. Haastattelussa ja terveystarkastuksessa kartoitettiin työntekijän ikä, työtehtävä, sairaudet, verenpaine, kolesteroli, painoindeksi sekä elintavat. Kyselylomakkeella kartoitettiin työolosuhteet. Lomake sisälsi muun muassa 4 kysymystä työn vaatimuksista, 9 kysymystä työssä ponnistelusta, 12 kysymystä työn hallintamahdollisuuksista, 16 kysymystä työn palkitsevuudesta ja 1 kysymyksen oikeudenmukaisesta kohtelusta työssä. Ne henkilöt, joilla todettiin jo terveystarkastuksessa sydäntauti, jätettiin tulosten analysoinnista pois. Aineistoon jäi 812 henkilöä.
Tilastokeskuksen ylläpitämästä kuolinsyyrekisteristä selvitettiin sosiaaliturvatunnuksen avulla, kuinka moni tehtaan työntekijä kuoli sydän- tai verisuonitautiin vuosina 1973–2000. Analyyseissa todettiin, että niistä henkilöistä, joilla oli vuonna 1973 ollut työssään suuret tai keskimääräiset vaatimukset ja vähäiset hallinnanmahdollisuudet, kuoli 28 vuoden aikana sydäntautiin keskimäärin 2,2 henkilöä jokaista vähäisempää työstressiä edustanutta kuollutta kohti (riskin vaihteluväli 1,2–4,2 henkilöä). Analyysissä vakioitiin kaikki muut tiedossa olleet sydäntaudin riskitekijät. Vastaavasti niistä henkilöistä, joilla oli vuonna 1973 ollut epäsuhta työssä ponnistelun ja työn palkitsevuuden välillä (osamäärämuuttujan ylin kolmannes) kuoli 28 vuoden aikana sydäntautiin keskimäärin 2,4 henkilöä kutakin vähäisempää stressiä edustanutta kuollutta kohti (riskin vaihteluväli 1,3–4,4 henkilöä). Edelleen niillä työntekijöillä, jotka kokivat vuonna 1973 tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluksi työssä (ylin kolmannes), oli muita pienempi riski kuolla sydäntautiin seuranta-aikana. Heistä kuoli sydäntautiin 28 vuoden aikana 0,6 henkilöä kutakin yhtä epäoikeudenmukaista työtilannetta edustanutta kuollutta kohti. Niillä työntekijöillä, joilla oli työstressiä, oli siis suurempi todennäköisyys sairastua vakavasti tulevaisuudessa.
Kivimäki ym. 2002b, Elovainio ym. 2006.