Työhön tartutaan välitilan aikana
Sairauspoissaolon aikana pohditaan työn jatkoa monin tavoin. Mieli jäsentää tulevaa selviytymistä. Paluupalaverin pitäminen eli yhteinen neuvonpito esimiehen kanssa tuo näkyväksi palaamisprosessin ja antaa vauhtia uudelle vaiheelle työssä.
Työhönpaluun jälkeistä 1–2 viikon mittaista aikaa voidaan kutsua välitilaksi. Se poikkeaa työnteon pysyvästä arkirytmistä. Erilaiset työjärjestelyt ja paluuvaiheeseen sopiva tehtävänkuva ovat tuolloin avainasemassa. Paluun jälkeen ystävällinen ele palaajalle on tärkeä, mutta se ei riitä, vaan tarvitaan arkirytmin ja työnteon jatkuvien käytäntöjen tarkastelua pitemmän aikaa. Arkirytmin tiukkuus ja vaihtoehdottomuus voi aiheuttaa takapakkia työkyvyn palautumisessa. Pysyvämpiä ratkaisuja työhön kannattaa tehdä vasta välitilan jälkeen, jolloin pystytään paremmin arvioimaan, mikä auttaa takaisin täysipainoiseen työotteeseen, toivotun työkyvyn tavoittamiseen. (Kivistö 2005, Young ym. 2005.)
Sairastaessa ammatillinen itseluottamus saattaa rakoilla. "Miten jaksan, miten selviän" huolet ovat tavallisia. Tämän vuoksi toipilaiden ammatillisen kehittymisen edellytyksistä on hyvä huolehtia yksilöllisesti. Monella on kokemusta syrjinnän alkamisesta sairauspoissaolon jälkeen. Ammatillisesta kehittymisestä huolehtiminen saattaa toimia merkittävänä kannustajana eteenpäin.
Palaaja tarvitsee pohdintaa siitä, miten puhua sairaudestaan työpaikalla ja miten vastata kysymyksiin. Avoimuus on useimmiten mielenterveyskuntoutujan edun mukaista. Sisäisten jännitysten lievennyttyä toiveikas mieli palautuu ja tuntuu, että on hyvä palata normaaliin elämään ja tavata työtovereita.
"Jatkuva työpäivien venyttäminen saa riittää, palaan normaaliin päiväjärjestykseen ja teen päivän työt työajalla."
Toimistosihteeri
Arvostavia välitilan työtehtäviä
Japanilaiset tutkijat ovat tuoneet esiin, että mielenterveyssyistä sairauslomalla olleiden kohdalla on syytä varoa muutoksia, jotka asettavat henkilön työuraansa nähden vähemmän arvostettuun asemaan tai työtehtävään. On tärkeää, että sovitaan työjärjestelyistä niin, ettei se aiheuta kasvojen menetystä.
Mino ym. 2000.
Työyhteisön tuki
Eräässä työyksikössä sovittiin, että palaaja tekee aluksi vain ydintehtäväänsä ja työtoverit tekevät ”ekstratehtävät”, esimerkiksi vaativat lausunnot. Pidettiin tärkeänä, että kevennyksestä oli selvästi sovittu palaajan kanssa, eikä vain säästetty ja kannateltu taustalta. Piilotukemista pidettiin epäreiluna, sillä tuolloin palaajan tasavertaisuus kyseenalaistettaisiin.
Kivistö ym. 2008.
Toimintamallit tukevat
Työ ja terveys Suomessa 2012 tutkimuksen mukaan 34 % työpaikoista on sopinut toimintavoista, miten tuetaan työhön paluuta pitkän sairauspoissaolon jälkeen.
Perkiö-Mäkelä & Hirvonen 2013.
Paluupalaverin käyttö vähäistä
Paperiteollisuuden hankkeessa noin 10 % sairauspoissaolon jälkeen työhön palanneista kertoi keskustelleensa esimiehen kanssa aina työhön palattuaan. Kuitenkin 77 % palanneista ilmoitti, että ei ole ollut paluupalaverissa kertaakaan.
Pahkin 2010.
Parhaimmillaan sairaudesta kertominen on johtanut yhteisiin sopimuksiin menettelytavoista työpaikan ja työterveyshuollon kanssa. Mielihyvä omasta työstä ja havainnot, että pystyy sitä taas tekemään, ovat toimintakykyä vahvistavia seikkoja.
"Minulta vähennettiin toisten työntekijöiden sijaistuksia. Olen aina ajatellut, että pitää tehdä kuten käsketään ja on tehtävä ahkerasti. Sairauslomalla tuli oivallus, että kaikkeen ei tarvitse suostua."
Perushoitaja
On hankalaa, jos muokkaamismahdollisuuksia ei ole ja jos on palattava sataprosenttiseen työtahtiin ja -suorituksiin pystyvänä. Kun paluupalaverissa mietitään, sujuvatko päätöksentekotilanteet, onnistuuko työtehtävien suunnittelu, tiedonkäsittely tai asiakastilanteiden hallinta, saadaan tietoa työtehtävien muokkaamiseen työkuntoa vastaavaksi.
"Jatkossa jaan potilaiden hoidon toisten työryhmän jäsenten kesken, otan vähemmän niitä potilaita, joille olen ainoa hoitava henkilö."
Lääkäri
Työterveyshuolto voi seurata työkyvyn palautumista ja tarvittaessa sopia terveystarkastuksesta. On tärkeää saattaa palaaja täysipainoiseen työotteeseen asti eikä jättää piilovajaakuntoiseksi. Usein paluun jälkeisen välitilan pehmeä lasku onnistuu myönteisesti, mutta pitempijänteisten ratkaisujen etsimisestä luovutaan liian herkästi (Kivistö 2001).