Haasteena luottamuksen saavuttaminen
Hyvä viestintä tukee sisäilmasto-ongelman ratkaisua. Se ei ole pelkästään tiedon välittämistä vaan vastavuoroista tietojen, näkemysten ja kokemusten vaihtamista.
Sisäilmasto-ongelmiin liittyvä viestintä on monella tapaa haasteellista. Sisäilmasto-ongelmat ovat usein monimuotoisia ja yksinomaan tekniseltä kannalta vaikeita tutkia ja ratkoa. Asiantuntijat joutuvat toimimaan tilanteessa, jossa on paljon epävarmuustekijöitä: usein joudutaan turvautumaan epäsuoriin mittausmenetelmiin, eikä terveysperusteisia raja-arvoja sisäilman altisteille ole riittävästi. Lisäksi laajoissa, pitkään jatkuneissa sisäilmasto-ongelmissa on kysymys paljon muustakin kuin teknisestä ongelmasta ja sen korjaamisesta. On tavallista, että sisäilmastoon liittyvät ongelmat herättävät tilan käyttäjien keskuudessa huolta terveydestä, ahdistuneisuutta, pelkoja ja vihamielisyyttäkin.
Joskus vaikeissa sisäilmasto-ongelmissa, erityisesti pitkittyneissä kosteus- ja homevaurioissa, syntyy luottamuspula tilan käyttäjien ja kiinteistöhallinnan välille. Silloin asiaa hoitavien käsissä on kaksi yhteen kietoutuvaa ongelmaa
- rakennuksen ongelma ja siihen liittyvät mahdolliset terveyshaitat
- luottamuksen rapautuminen eri osapuolten välillä vaikeassa tilanteessa.
Molempien ongelmien hoitaminen on tärkeää.
Pahimmillaan sisäilmasto-ongelmasta voi kehittyä syvenevä ja laajeneva ongelmakierre (kuva «»1). Kierre voi käynnistyä sisäilmasto-ongelmaa koskevista näkemyseroista tai erimielisyydestä esimerkiksi tilanteessa, jossa tilan käyttäjät oireilevat mutta oireilun aiheuttajaa ei löydetä. Myös todetun ongelmatilanteen terveydellisestä merkityksestä voidaan kiistellä. Mikäli erimielisyyksien selvittelyssä ei onnistuta, luottamus osapuolien välillä saattaa alkaa rapautua. Asiallisen keskustelun korvauduttua syyttelyllä ongelmatilanteen hoitaminen vaikeutuu ja ratkaisut viivästyvät. Jos luottamuspula syvenee, ristiriitatilanne voi laajeta eri tahojen välille; tilan käyttäjät voivat kyseenalaistaa esimerkiksi työterveyshuollon tai käytettyjen sisäilmastoasiantuntijoiden puolueettomuuden ja tilata "omia" tutkimuksiaan luotettavampina pitämiltään tahoilta. Syntipukin rooliin on tarjolla monta ehdokasta kuviteltuine tai todellisine laiminlyönteineen.
Sisäilmasto-ongelman vatvominen ja työskentely remontin keskellä tai mahdollisesti hajautettuna eri väistötiloihin tuottavat helposti uusia ongelmia työyhteisöön ja työn tekemiseen. Jaksaminen joutuu koetukselle. Työyhteisön sisälle saattaa syntyä vastakkainasetteluja: oireilevat "herkkänahat" ja oireettomat "vähättelijät". Erityisen haastavia ovat ne tilanteet, joissa tilan käyttäjäryhmään kuuluu useita osapuolia. Esimerkiksi koulu- tai päiväkotiorganisaatioissa vanhempien huoli lasten terveydestä ja paine niin koulun/päiväkodin kuin kunnan kiinteistötoimen työntekijöitä kohtaan voi olla suuri. Työyhteisökriisin lisäksi sisäilmasto-ongelmasta voi seurata myös julkisuuskriisi jonkun osapuolen lähtiessä hakemaan oikeutta lehtien palstoilta.
Sisäilmasto-ongelmiin liittyvät julkisuuskriisit ovat olleet viime vuosina tuttuja monessa kunnassa. Valtakunnallinen media ja paikallislehdet ovat kertoneet suurin otsikoin "homekouluista" tai päiväkotien ja terveyskeskusten evakoista sisäilmaongelmien vuoksi. Valtion virastotalojen ongelmatkaan eivät ole jääneet vähemmälle huomiolle. Näyttääkin siltä, että kohu sisäilmasto-ongelmien ympärillä keskittyy erityisesti julkisiin rakennuksiin. Luottamus julkiseen toimijaan ja kunnan tai valtion "byrokratiaan" tuntuu olevan ajoittain kehnolla tolalla.
Julkisen sektorin erityispiirteisiin sisäilmaston ongelmatilanteissa kuuluu myös sidosryhmien moninaisuus. Kunnan päiväkodin kosteus- ja homevaurio kiinnostaa laajasti kuntalaisia: päiväkodissa hoidetaan minun, naapurini tai tuttavani lapsia ja myös veronmaksajan roolissa olen kiinnostunut siitä, mihin veroeurot menevät. Tilanteet kärjistyvät pahimmillaan "pieni kuntalainen vastaan harmaa ja tunteeton byrokratia" -otteluksi, jota seurataan jatkokertomuksena lehtien palstoilta ja puidaan internetin keskustelufoorumeilla.
Epäluottamuksen vallitessa keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten kiinteistön omistaja voi varmistua siitä, että toteutettavat korjaukset ovat onnistuneita ja rakennus tulee kuntoon? Miten myös tilan käyttäjät ja muut sidosryhmät voisivat luottaa siihen, että rakennus on korjausten jälkeen turvallinen ja terveellinen? Haasteena on rakentaa suunnitelmallinen prosessi, jossa molempiin kysymyksiin vastataan.
Luottamuksen ilmapiirin rakentaminen ja ylläpitäminen on olennaista sisäilmasto-ongelman ratkaisun kannalta. Luottamuksen ilmapiiriä ovat ensisijaisesti luomassa hyvä prosessin hoito ja hallinta kokonaisuudessaan. Sisäilmasto-ongelman kohdalla se tarkoittaa kokonaisvaltaista ongelmatilanteen tutkimista luotettavin menetelmin ja systemaattista, projektinomaista toimintaa ongelman ratkaisemiseksi. Ilman luotettavaa ongelmanmäärittelyä ja riskinarviointia sekä tarkoituksenmukaisia ja riittävän laajoja riskinhallintatoimenpiteitä uskottavuutta on hankala saavuttaa. Viestinnän uskottavuus ja luottamuksen rakentuminen perustuvat vankalle, moniammatilliselle sisäilmaston, rakennustekniikan ja työterveyden osaamiselle. Tilan käyttäjiä osallistava toimintatapa heijastaa välittämistä ja myötätuntoa, ja rehellisyys ja avoimuus sekä näkyvä sitoutuminen edistävät osaltaan viestinnän uskottavuutta ja luottamusta.
Avoin toimintatapa vähentää vastakkainasetteluja ja parantaa yleistä tietämystä sisäilmastosta, vaikka alkuvaiheessa ristiriidat ja luottamuspula nousisivatkin korostuneesti esille. Kaikkien yhteentörmäysten välttäminen ei ole realistista ja sen vuoksi syntyneiden ristiriitojen käsittely on tärkeä osa sisäilmasto-ongelman hoitamista. Keskeistä konfliktien selvittelyssä on tulevaan suuntautunut ja ratkaisukeskeinen asenne ongelmien repostelemisen ja syntipukkiajattelun sijaan. Ongelmien ratkaisu on tärkeämpää kuin menneestä moittiminen. Aito kuuntelu ja keskustelu ovat konfliktien käsittelyn välineitä.
Luottamuksen aikaansaamisessa ei siis ole kysymys yksittäisistä tiedottamisen tempuista. Ihmiset arvioivat uskottavuutta pikemminkin tekojen kuin sanojen mukaan. Kun teot kertovat toista, sanoihin ei enää luoteta. On myös hyvä muistaa, että pohja luottamukselle luodaan arjen normaalissa toiminnassa silloin, kun erityistä ongelmatilannetta ei vielä ole.