Itsereflektointi ja eläytyminen
Itsen tarkastelu on osataitoihin jäsentyvää ajatusten, tunteiden ja tekojen havainnointia. Varhaisimmalla tasolla tunnistetaan omia kokemuksia. Seuraavalla nähdään niiden välisiä yhteyksiä. Korkeimmalla kohteena eivät ole vain henkilökohtaiset elämykset, vaan niissä ilmenevät yleiset rakenteet «Kokemisen yleisten rakenteiden analyysi kuuluu fenomenologian tehtäviin. Husserl, E. (1907, 1923, 1926). Fenomenologian idea. Viisi luentoa. Suom. J. Himanka, J. Hämäläinen & H. Sivenius. Helsinki: Lo»1.
Kieli ohjaa havainnointia tuoden siihen mukaan kulttuurin. Kokemukset jäsentyvät ajassa ja paikassa vaikuttavan tietovarannon varassa.
Sanat sekä auttavat että häiritsevät todellisuuden tavoittamista. Kieli poimii elämysten virrasta ilmiöitä. Mitä enemmän malleja mielessä on, sitä laajemmin omia kokemuksiaan voi tavoittaa. Diskursiivisten jäsennysten sisältäessä myös epätotta ainesta voi haltuun otettu viedä myös harhaan. Pätevätkin mallit haittaavat havainnointia ajattelun takertuessa niihin liikaa.
Havainnointi on psyykkistä eli mielessä tapahtuvaa. Kokeminen sen sijaan on psyko-fyysis-sosiaalista «Ks. esim. Rauhala, L. (1989). Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Helsinki: Sairaanhoitajien koulutussäätiö.»2, minkä vuoksi itsen reflektointi merkitsee mielen, kehon ja ihmissuhteiden tarkastelua.
Mielen ja kehon tiivistä yhteyttä ilmentävät psyykkiset oireet. Ahdistus ei häiritse vain ajattelua, vaan voi ilmetä myös huimauksena tai painon tunteena rinnassa. Samoin stressistä viestivät niin keskittymisvaikeudet kuin kehon kivutkin. Myös tunteessa mielen ja kehon yhteys on vahva: emootio on fyysisen tuntemuksen ja sen verbaalisen tulkinnan yhdistelmä.
Psyykkisen ja sosiaalisen yhteys ilmenee identiteetissä. Minuus ei ole päänsisäinen, synnynnäinen entiteetti, vaan elämän varrella muodostuneita tulkintoja siitä, minkälaisena näyttäytyy muiden silmissä.
Itsen havainnointi niveltyykin tiiviisti eläytymiseen eli kykyyn asettua toisen asemaan. Taidon yhteydessä puhutaan usein empatiasta, mikä synnyttää virheellisen mielleyhtymän myötätuntoon. Nähdyn ja tulkitun mukaan eläytyminen aikaansaa niin myönteisiä kuin kielteisiäkin tuntemuksia.
Eläytymistä tapahtuu itsereflektoinnin tapaan eri tasoilla. Varhaisimmalla tavoitetaan toisen tunnetiloja – mikä tapahtuu pitkälti tiedostamatta ja spontaanisti. Mitä enemmän mukana on ajatusten haltuunottoa, sitä enemmän mukaan tarvitaan mielen metakognitiivista puolta.
Itseymmärrys asettaa eläytymiselle rajat. Toisessa voi tavoittaa vain niitä kokemisen muotoja, joita tavalla tai toisella on itse kohdannut.
Totuuden suhteen eläytyminen on kaksitahoista. Muiden asemaan asettuminen laajentaa havaitun todellisuuden alaa, mutta vain spekulatiivisesti: eläytyminen on luonteeltaan arvailua. Kyseiseen taitoon kuuluukin keskeisenä ymmärrys siitä, että tehdyt tulkinnat voivat olla aina myös vääriä.
Kirjallisuutta
- Kokemisen yleisten rakenteiden analyysi kuuluu fenomenologian tehtäviin. Husserl, E. (1907, 1923, 1926). Fenomenologian idea. Viisi luentoa. Suom. J. Himanka, J. Hämäläinen & H. Sivenius. Helsinki: Loki–kirjat (1995); Heidegger, M. (1926). Oleminen ja aika. Suom. R. Kupiainen. Tampere: Vastapaino (2000); Boss, M. (1979). Existential Foundations of medicine and psychology. New York: Jason Aronson.
- Ks. esim. Rauhala, L. (1989). Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Helsinki: Sairaanhoitajien koulutussäätiö.