Irti taistelusta

Ristiriitoja ratkottaessa ei riitä katsoa vain myönteiseen. On hyödyksi tunnistaa myös toimijoita syövereihinsä vetävä taistelun dynamiikka.

Äärimuodossaan taistelu tähtää toisen tuhoon «Glasl, F. (1982). The process of conflict escalation and roles of third parties. Teoksessa Bomers, G. B. J. & Peterson, R. B. (ed.) Conflict management and industrial relations. Boston: Nijhoff Publis»1. Työelämässä vihaa hillitsevät sisäistetyn moraalin ohella säännöt, ja niinpä mittavin aggressio ilmenee yleensä vain kiistan osapuolten ajatuksissa tai luottamuksellisissa keskusteluissa jaetuissa kostofantasioissa.

Tekojen tasolla voidaan taistella pyrkimällä toisesta eroon tai heikentämällä tämän toimintakykyä. Keinot riippuvat henkilön omaamasta vallasta. Organisatorinen valta on erityisen vahvaa ja salakavalaa, sillä siinä samat teot käyvät niin rakentavaan ratkontaan kuin taisteluun – olkoonkin, että huonosti ajoitettu työnjohdollinen toimi voi johtua savustamisen halun ohella myös kyvyttömyydestä käsitellä ongelmia.

Välttelyn motiivina on turvaan hakeutuminen. Täysin vastakkaisesta reagoinnista ei ole kyse, sillä vetäytyminenkin voidaan valjastaa taisteluun. Työpaikalla kanssakäymisestä tai kommunikaatiosta pidättäytyminen voi luottamuksellisen tunnesuhteen puuttuessa olla erityisen haavoittavaa.

Parhaiten hankalaksi koettua henkilöä voidaan vältellä jäämällä töistä pois kokonaan – jos ei muuten niin hakemalla sairauslomaa. Valtaa enemmän omaavaa provosoivana ja vaikeuksien kohtaamisen kynnystä kasvattavana menettely ei tosin toimi sen paremmin taistelu- kuin suojakeinonakaan.

Työterveystoimijoiden yhteistyö on tärkeää sairauslomien väärinkäytön estämiseksi. Myös muissa toimeksiannoissa asiattomat motiivit ovat mahdollisia; toivomallaan psykologisella tutkimuksella työnantaja voi pyrkiä näpäyttämään ongelmaksi kokemaansa henkilöä.

Henkilöhistorioiden ohella reagointia ohjaa yhteisön dynamiikka, jonka epäreiluin muoto on syntipukkimekanismi: taipumus kanavoida vihaa, kateutta ja muita kielteisiä jännitteitä yhteen henkilöön «Syntipukkimekanismia on käsitellyt muiden muassa René Girard. Girard, R. (1986). The Scapegoat. Baltimore: Johns Hopkins University.»2. Vihan kohteeksi sopii lähes kuka tahansa poikkeava ryhmän jäsen – uusi tai vanha, väärin pukeutuva tai vain muita hiljaisempi.

Syntipukkimekanismi on hyvä erottaa aiheellisesta ärtymyksestä; työtään laiminlyöneen esimiehen tai epäasiallisesti toimineen työntekijän ei pidä antaa selittää tekojaan sillä. Mainitun dynamiikan vaikutusta kannattaakin epäillä vain tilanteissa, joissa yksilöön kohdistuva viha on suhteetonta hänen tekemiinsä virheisiin nähden.

Todellisuutta jäsentävät puhe- ja toimintamallit osallistuvat myös monin tavoin taisteluun. Sama diskurssi voi olla sekä hyödyllinen että haitallinen. Tällainen on esimerkiksi puhe narsismista.

Narsismilla viitataan persoonallisuushäiriöön, johon kuuluvat ylisuuret kuvitelmat itsestä, kokemus ainutlaatuisuudesta, korostunut ihailun ja erityskohtelun tarve, kateus, ylimielisyys, empatian puute ja toisten hyväksikäyttö «DSM-IV»3. Psykiatrista määritelmää täydentää runsaslukuinen narsisteista varoitteleva maallikkokirjallisuus.

Narsismin tiedostaminen voi havahduttaa laittamaan rajat huonolle kohtelulle. Sen avulla voidaan poistaa turhaa sinisilmäisyyttä ja tunnistaa tilanteita, joissa ihmiset ajavat etujaan muiden hyvinvoinnista piittaamatta.

Ongelmallinen käsite on mustavalkoisuutensa vuoksi. Sen otteessa jää huomaamatta, että narsistisia piirteitä omaavissa voi olla myös myönteisiä ominaisuuksia. Lisäksi kielteiset piirteet kuten itsekeskeisyys tai kateus ovat yhtä ihmisryhmää universaalimpia ilmiöitä. Koska narsismi kuvaa ihmisissä eriasteisina ilmeneviä taipumuksia, on sen erottaminen muista mielenterveydenhäiriöistä ja normaalista osoittautunutkin vaikeaksi «Narsismia ei mainita itsenäisenä häiriönä Euroopassa käytössä olevassa diagnoosikäsikirjassa ICD-10.»4.

Työyhteisössä kyseisestä ilmiöstä puhuminen on yleensä haitallista. Ongelmien korjaamiseen ei ole motivaatiota, koska narsistin ei uskota muuttuvan. Leiman pesiydyttyä yhteisön puheavaruuteen konfliktilla tapaa olla vain yksi ratkaisu: eliminoida leimattu henkilö.

Narsisteiksi ei myöskään määritetä vain häiriön virallisia kriteereitä täyttäviä. Käsite toimii kätevänä kielellisenä muottina eri tavoin vaikeaksi koetuille – ihmisille, joiden kanssa ei syystä tai toisesta pärjätä.

Hankalista henkilöistä puhuttaessa unohdetaan helposti ilmiön vuorovaikutteisuus. Kyseisessä ristiriidassa ei vaikuta välttämättä vain vaikeaksi koetun toiminta, vaan myös vaikeutta kokevan ongelmat; puutteet itseilmaisussa tai vaikkapa osaamisessa. Niinpä tärkeää on – kuten jo painotettu – eritellä, mikä ongelmien vyyhdissä on asiaa ja mikä käytöstä.

Kirjallisuutta

1. Glasl, F. (1982). The process of conflict escalation and roles of third parties. Teoksessa Bomers, G. B. J. & Peterson, R. B. (ed.) Conflict management and industrial relations. Boston: Nijhoff Publishing, 119–140.
2. Syntipukkimekanismia on käsitellyt muiden muassa René Girard. Girard, R. (1986). The Scapegoat. Baltimore: Johns Hopkins University.
3. DSM-IV
4. Narsismia ei mainita itsenäisenä häiriönä Euroopassa käytössä olevassa diagnoosikäsikirjassa ICD-10.