Miten hallita työkykyä virtuaalisessa maailmassa?
Digitaaliset laitteet eivät ole enää vain tiedon siirron välineitä, vaan paikka, jossa eletään ja tehdään työtä. Muun terveydenhuollon tapaan työterveyshuollon on hyvä olla muutoksessa mukana.
Mission pohjalta olennainen kysymys on: missä määrin työkykyä voidaan edistää sähköisin keinoin? Vastausta kannattaa peilata tavoitteen kannalta kriittisiin ilmiöihin – tietotyössä mielenterveyteen, tiedonkäsittelyyn ja ristiriitojen hallintaan.
Verkosta löytyy hyvinvoinnin edistämisen sovelluksia, joissa punaisena lankana kulkee oman kehon ja mielen reaktioiden mittaaminen. Itsen kvantifiointi voi tukea elämäntapamuutoksissa. Samalla ratkaisevat kysymykset säilyvät ennallaan: Miten motivoitua? Mistä saada tahdonvoimaa? Niihin vastaaminen vaatii ajattelua – yksin tai auttajan kanssa.
Psyykkistä terveyttä voidaan edistää ammattilaisten kanssa keskustelemalla. Se voidaan tehdä myös virtuaalisesti; sähköpostitse, skypella tai vaikkapa chataten. Uutta etätyö ei tosin ole. Asiakkailla on jo pitkään ollut mahdollisuus saada psykologista apua myös puhelimitse. Silti useimmiten halutaan tulla vastaanotolle. Aika näyttää, tuleeko asia muuttumaan.
Asiakas saa matkakuluista säästävästä työstä kustannushyötyä. Palveluntuottajia asia ei auta, maksaahan työntekijöiden työ saman verran tehtiinpä se vastaanotoilla tai etänä.
Paras tapa säästää työstä on olla tekemättä sitä, mikä onkin mahdollista delegoitaessa osa toiminnasta teknisille sovelluksille tai niiden avulla asiakkaille. On myös mahdollista, että työn ulkoistaminen haastaa ihmisiä vastuuseen terveydestään. Varjopuolena voi olla, että ratkaisu puhuttelee eniten terveimpiä – niitä, jotka vähiten apua tarvitsevat.
Terveisiin keskittymistä voidaan perustella ennaltaehkäisyn idealla. Näyttöä menettelyn toimivuudesta ei kuitenkaan ole, ainakaan psyykkisen todellisuuden alueella. Yksilötasolla auttaminen puree parhaiten, kenties ainoastaan, terveydellisistä pulmista jonkin verran jo kärsiviin. Siten otollisin vaikuttamisen hetki on oireilun varhainen vaihe. Tuolloin ratkaisevaa on muutokseen motivointi; taito, jota ei toistaiseksi ole kyetty mallintamaan. Koneille tehtävä voitaisiin siirtää vasta teoreettisen haltuunoton jälkeen.
Virtuaalimaailma koettelee tiedonkäsittelyä. Eri suunnista tulviva informaatio laittaa mielen koville. Vielä pahempi on, mikäli ajattelua kuormittavat yhteistyön ongelmat tai muut häiritsevät ympäristötekijät.
Sujuvan yhteistyön ja tiedonkäsittelyn tueksi tarvittaneen jatkossakin työpaikkaselvityksiä. Teknologian suurimmat mahdollisuudet löytynevätkin työolosuhdetekijöiden kaltaisen kompleksisen tiedon hallinnasta; niiltä tiedonkäsittelyn ulottuvuuksilta, jonne inhimillinen ajattelu ei yksin yllä. Siellä voisi syntyä aidosti uusia työn ja toiminnan muotoja.
Digitaalisen maailman mahdollistama etätyö vaatii johtamiskäytäntöjen sopeuttamista. Uudenlaista johtamista se ei peräänkuuluta, päinvastoin: kanssakäymisen määrän vähentyessä ja sen laadun samalla usein ohentuessa on entistä tärkeämpää hallita esimiestyön perusasiat. Kuten todettu, ne ovat psykologisia; erisuuntaisten mielen tendenssien hallintaa.
Ristiriidoissa digiviestintä ei auta. Yhteistyön solmut aukeavat parhaiten perinteisen vuorovaikutuksen keinoin. On myös mahdollista, että moni niistä voitaisiin välttää keskustelemalla tärkeistä asioista kasvokkain.
Vaikka teknologia auttaa hallinnoimaan tietoa tehokkaammin, tietotyöntekijän syvimpiin työkykyhaasteisiin – mielenterveyteen ja yhteistyöhön – se ei juuri tuo apua, saati murrosta. Sellainen edellyttäisi bittien sijaan muutosta mielessä ja kielessä.