Työperäinen syöpä Suomessa

Työperäisiä syöpiä tilastoidaan ammattisyöpinä Suomessa vuosittain noin sata. Niiden aiheuttaja on lähes poikkeuksetta ollut asbesti. Epidemiologisin perustein tehtyjen arvioiden mukaan työperäisiä syöpiä on kuitenkin moninkertainen määrä. Asbestin jälkeen tärkein syöpää aiheuttava työaltiste Suomessa lienee kvartsipitoinen kivipöly. Työperäisten syöpien tunnistaminen on haasteellinen tehtävä, jossa altistumisten selvittämisen merkitys on keskeinen.

Syöpään sairastuu vuosittain noin 20 000 suomalaista. Työperäisten syöpien määrää tai osuutta ei tarkoin tunneta, mutta asiasta voidaan esittää epidemiologisiin tutkimuksiin perustuvia arvioita. Erään arvion mukaan työ olisi aiheuttanut Suomessa vuosittain noin 500 syöpätapausta 1990-luvun alkupuolella (Aitio ja Kauppinen 1992). Tämä merkitsisi, että 2-3% syövistä eli yksi syöpä noin neljästäkymmenestä olisi työperäinen. Toisen arvion mukaan työperäisiä syöpiä olisi ollut Suomessa noin 2% kaikista syövistä vuonna 2000 (Dreyer, Andersen and Pukkala 1997). Miehillä työperäisiä syöpiä esiintyy selvästi yleisemmin (arvioitu osuus 4% miesten syövistä) kuin naisilla (alle 0,1% naisten syövistä). Yleisimpiä työperäisiä syöpätyyppejä ovat keuhkosyöpä ja keuhkopussin syöpä. Lisäksi työaltistumisen tiedetään aiheuttavan varmuudella myös virtsarakon syöpää, leukemiaa, nenäsyöpää, ihosyöpää ja eräitä muita syöpiä.

Asbestisyövät tunnistetaan melko hyvin

Tunnetuin työssä syöpävaaraa aiheuttava aine on asbesti, jonka on arvioitu aiheuttavan vuosittain Suomessa 100-200 syöpää. Asbestisyövät ovat useimmiten keuhkosyöpiä, keuhkopussin mesotelioomia tai vatsakalvon mesotelioomia. Suurin osa näistä syövistä rekisteröidään jo ammattitauteina Työterveyslaitoksen ylläpitämään Työperäisten sairauksien rekisteriin (TPSR). Tyypillinen asbestisyöpätapaus on yli 60-vuotias mies, joka on altistunut asbestille vuosikymmeniä sitten lämpöeristystyössä, rakennustyössä, telakalla, asbestiteollisuudessa tai muussa vastaavassa työssä. Altistumista asbestille on voimakkaasti rajoitettu 1980- ja 1990-luvuilla ja tulevaisuudessa asbestisyöpien määrän odotetaankin vähitellen pienenevän huomattavasti. Kokonaan asbestin haitoista ei päästäne eroon vielä pitkään aikaan, sillä rakennusten saneeraus- ja purkutöissä sekä asbestijätteiden käsittelyssä asbestille voi edellenkin altistua.

Lääkärien ilmoittamia syöpätapauksia on TPSR-rekisterissä lähes 1500 (taulukko «Taulukko 1. Työterveyslaitoksen Työperäisten sairauksien rekisteriin (TPSR) ammattitauteina ilmoitetut syöpätapaukset vuosina 1964-2001»1). Näistä yli 95 %:ssa syövän aiheuttajaksi on ilmoitettu asbesti. Muiden altisteiden aiheuttamia syöpiä ilmoitetaan yleensä vain muutama tapaus vuodessa. Taulukko sisältää esimerkkejä tällaisista altisteista ja niihin liittyvistä syövistä. Keuhkosyövän ja monen muun syövän osalta työperäisyyden toteaminen on hankalaa. Syöpä saattaa pitkän latenssiajan takia ilmetä vasta kun henkilö on jo eläkeellä, eikä sitä tällöin ehkä huomata yhdistää työhön. Jos henkilö on tupakoija tai tupakoinut, työperäinenkin syöpä saattaa mennä tupakansavun tiliin. Asbestisyöpiä lukuunottamatta työperäisistä syövistä suuri osa (200-300 syöpää vuodessa) jääkin havaitsematta ja ilmoittamatta ammattitautina.

Muut ammattisyövät jäävät useimmmiten havaitsematta

Millaiset ammattisyöpätapaukset jäävät sitten helposti toteamatta? Tätä asiaa voi arvioida tarkastelemalla karsinogeeneille altistumisen laajuutta ja voimakkuutta Suomessa. Kansainvälinen Syöpätutkimuslaitos (IARC) on luetteloinut kymmenittäin työaltisteita, jotka varmasti tai todennäköisesti aiheuttavat syöpää (ks. www.iarc.fr «http://www.iarc.fr»1). Jos lähtökohdaksi otetaan IARC:n luettelot, Suomessa altistuu karsinogeeneille työssä peräti noin puoli miljoonaa työntekijää (Kuva 1). Tässä arviossa altistuneiksi on laskettu mm. auringon ultraviolettisäteilylle säännöllisesti altistuvat ulkotyöntekijät (ihosyöpävaara), työssä tupakansavulle altistuvat ravintolatyöntekijät (keuhkosyöpävaara) ja suurille radonpitoisuuksille altistuvat sisätyöntekijät (keuhkosyöpävaara).

Yleisesti esiintyviä karsinogeeneja työpaikoilla ovat myös kvartsipöly, puupöly, dieselpakokaasut, bentseeni, kromaatit ja nikkeliyhdisteet. Suomalaiset kivilajit kuten graniitti sisältävät yleisesti kvartsia, joka voi pitkäaikaisen ja voimakkaan altistumisen seurauksena aiheuttaa keuhkosyöpää. Kvartsille voi altistua mm. kiviporaustyössä, kivi- ja lasiteollisuudessa ja monissa rakennustöissä. Hiekkapuhallus ja kvartsihiekan käsittely ovat olleet aiemmin yleisiä mm. valimoissa. Puupöly voi aiheuttaa harvinaista nenäsyöpää, mutta vaara todennäköisesti vaihtelee puulajeittain. Ainakin tammi- ja pyökkipölyt lienevät syöpää aiheuttavia. Dieselpakokaasut voivat aiheuttaa keuhkosyövän vaaraa pitkään dieselajoneuvojen tai -työkoneiden parissa työskennelleillä. Bentseenin on jo pitkään tiedetty aiheuttavan leukemiaa. Vaikka liimat ja maalit eivät enää juuri sisälläkään bentseeniä, voivat esimerkiksi autonasentajat edelleen altistua ihon kautta moottoribensiinin sisältämille pienille bentseenimäärille. Kromaatti- ja nikkelihiukkaset saattavat aiheuttaa nenäsyöpää ja keuhkosyöpää esimerkiksi perusmetalliteollisuudessa, ja mahdollisesti myös ruostumattoman teräksen hitsauksessa.

Syöpävaaran suuruudesta voidaan esittää epidemiologisiin tutkimuksiin perustuvia arvioita. Esimerkiksi auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttamaa ihosyöpävaaraa on selvitetty yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa. Sen mukaan ihosyöpävaara ei ole ulkotyöammateissa merkittävästi kohonnut Suomessa (Andersen et al 1999). Selvää ihosyöpävaaraa ei ole havaittu edes melko voimakkaasti auringonvalolle altistuneilla työntekijäryhmillä, kuten asfalttityöntekijöillä (Kauppinen ym 1996). Ihosyövän mahdollisuutta ulkotyössä ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois, koska ohje-arvoja suurempi altistuminen ja esimerkiksi ihon ’palaminen’ ovat Suomessakin ajoittain mahdollisia. Yksittäisiä työperäisiä ihosyöpiä todennäköisesti syntyy, mutta niiden työperäisyyden osoittaminen on hankalaa, ellei työntekijä ole työssään altistunut voimakkaasti keinotekoiselle ultraviolettisätelylle. Ulkotyöhön ja auringonvaloon voi liittyä myös huulisyövän vaara. Pohjoismaisessa seurantatutkimuksessa korkein huulisyövän riski oli kalastajilla, puutarhureilla, maanviljelijöillä ja metsätyöntekijöillä. Tämän vaaran on katsottu liittyvän tupakoinnin ja auringonvalon yhteisvaikutukseen (Andersen et al 1999).

Ympäristön tupakansavulle altistui Suomessa vuoden 2000 alussa noin 100 000 työntekijää (Kauppinen and Virtanen 2002). Altistuneiksi tässä arviossa laskettiin henkilöt, jotka altistuivat vähintään noin neljäsosan vuotuisesta työajastaan (eli vähintään noin 2-3 kuukautta) asiakkaiden tai työtovereiden tuottamalle tupakansavulle. Altistuneista noin neljäsosa oli ravintolatyöntekijöitä. Ravintoloiden lisäksi altistumista esiintyi mm metalliteollisuudessa, rakennustyömailla ja monilla pientyöpaikoilla. Työhygieenisten mittausten mukaan ravintolatyöntekijöiden altistumistaso oli keskimäärin suurempi kuin muilla työpaikoilla. Työilman nikotiinipitoisuus ravintoloissa vaihtelee huomattavasti (0-150 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa, mg/m³). Keskimääräiset tasot ovat olleet ravintolatyypistä riippuen 1-30 mg/m³. Muilla työpaikoilla, joilla tupakointia esiintyy, pitoisuustasot ovat olleet selvästi pienempiä, yleensä 0,5-3 mg/m³. Tupakkalain muutos edellyttää, että ravintolatyöntekijät, jotka altistuvat vähintään 40 työpäivänä vuodessa huomattavan osan työajastaan ympäristön tupakansavulle, tulee ilmoittaa ASA-rekisteriin (ks artikkeli toisaalla tässä lehdessä). Nykylaajuisen ja –tasoisen altistumisen ympäristön tupakansavulle on arvioitu aiheuttavan Suomessa tulevaisuudessa vuosittain vain muutaman keuhkosyöpätapauksen. Sairastumisen vaara on suurin hyvin savuisissa ravintoloissa koko työikänsä työskennelleillä työntekijöillä (jopa 1-2 % sairastumisvaara). Tyypillisen ravintolatyöntekijän riski saada syöpä ympäristön tupakansavusta on tätä huomattavasti pienempi, suuruusluokkaa 1/10000. Passiivitupakointiin liittyy syöpävaaran ohella myös muita selvästi yleisempiä terveysvaaroja, kuten sydänkohtaus, keuhkoahtaumatauti, aivoverisuonien sairaus, ärsytyshaitat ja mahdolliset sikiövaikutukset (Sosiaali- ja terveysministeriö 2000).

Kiviaineksen kvartsipölylle altistuminen on myös melko yleistä. Merkittävää altistumista esiintyy edelleen esimerkiksi kiviteollisuudessa ja rakennuksilla. Kvartsipölyn aiheuttamasta keuhkosyöpäkuolleisuudesta Suomessa on esitetty arvio vuodelle 1996 (Nurminen and Karjalainen 2001). Sen mukaan miesten keuhkosyövistä noin 2,7 % ja naisten keuhkosyövistä 0,2 % olisi aiheutunut 10-30 vuoden takaisesta kvartsipölyaltistumisesta. Lukumääräisesti tämä vastaa 45-50 syöpätapausta vuodessa. Arvio perustuu suomalaisia kivityöntekijöitä koskevaan epidemiologiseen tutkimukseen (Koskela et al 1994). Tällä perusteella kvartsipöly saattaisi nykyisin olla asbestin jälkeen seuraavaksi tärkein ammattisyöpien aiheuttaja.

Puupölylle altistuminen on Suomessa myös varsin yleistä, joskin tammi- ja pyökkipölylle altistuminen on vähäisempää kuin kotimaisille puupölyille (mänty, kuusi, koivu) altistuminen. Syöpävaaran kannalta puulajilla voi olla suuri merkitys. Tästä on saatu viitteitä mm pohjoismaisessa syöpätutkimuksessa. Nenäsyöpiä ilmeni puutyöntekijöillä Suomessa 21 vuoden aikana (1971-91) yhteensä 28 kappaletta, kun väestön sairastuvuuden perusteella laskettu odotusarvo oli 18 (Andersen et al 1999). Tällä perusteella puupölylle altistuminen ei Suomessa aiheuttaisi vuosittain kuin noin yhden nenäsyövän. Esimerkiksi tanskalaisten puutyöntekijöiden nenäsyöpäriski oli samassa tutkimuksessa kaksinkertainen suomalaisiin verrattuna. Koska osa puupölystä kulkeutuu keuhkoihin, myös keuhkosyövän vaara on mahdollinen. Pohjoismaisessa tutkimuksessa puutyöntekijöiden keuhkosyöpäilmaantuvuus oli kuitenkin pienempi kuin väestössä keskimäärin (Andersen et al 1999). Suomalaisten puutyöntekijöiden seurannassa ja sen jatkotutkimuksessa, jossa selvitettiin kaikki työperäiset altistumiset ja tupakointitottumukset, puupölyaltistumiseen ei havaittu liittyvän keuhkosyövän vaaraa (Kauppinen ym 1993). Puupölyyn liittyy kuitenkin muita lievempiä terveyshaittoja, jotka ovat varsin yleisiä, ja joita voi esiintyä matalillakin pitoisuuksilla (Kallas ym.1997).

Suomen maaperän korkeahkon radonpitoisuuden takia merkittäviä radonaltistumisia voi esiintyä myös työpaikoilla. Esiintyminen on kuitenkin hyvin työpaikkakohtaista. Korkeita pitoisuuksia havaitaan työpaikoilla erityisesti niissä kunnissa, joissa asuntojenkin radontasot ovat korkeita. Radonista on arvioitu aiheutuvan Suomessa vuosittain noin 200 keuhkosyöpätapausta (Säteilyturvakeskuksen arvio). Jos työperäinen radonaltistuminen on 10-15% kokonaisaltistumisesta, työperäisiä radonsyöpiä ilmaantuisi vuosittain 20-30 tapausta. Altistuneiden suuren kokonaismäärän takia keskimääräinen riski on yksilötasolla pieni, ellei työpaikan radontaso ole poikkeuksellisen korkea. Maanalaisissa kaivoksissa radonpitoisuudet ovat useimmiten jo melko matalia. Korkeimmat pitoisuudet mitataankin nykyisin aivan tavanomaisten työpaikkojen pohjakerroksissa ja maanalaisissa tiloissa niillä paikkakunnilla, joilla luonnolliset radontasot ovat korkeita.

Dieselpakokaasuille altistuneilla työntekijöillä on todennäköisesti vaara sairastua keuhkosyöpään. Dieselpakokaasujen aiheuttamasta keuhkosyöpäkuolleisuudesta Suomessa on esitetty arvio, jonka mukaan miesten keuhkosyövistä 2,5 % ja naisten keuhkosyövistä 0,1 % aiheutuisi dieselpakokaasuista (Nurminen and Karjalainen 2001). Lukumääräisesti tämä vastaisi 40-45 syöpätapausta vuodessa. Arvio perustuu saksalaiseen epidemiologiseen tutkimukseen, jossa dieselpakokaasuun liittyvä vaarasuhde oli 1,4. (Brüske-Hohlfield et al 2000). Pohjoismaisessa tutkimuksessa ajoneuvonkuljettajilla keuhkosyöpäriski oli 1,2-kertainen verrattuna väestöön. Suomalaisilla mieskuljettajilla vaarasuhde oli kuitenkin vain 1,0 mikä saattaa johtua eroista kuljettajien tupakointitavoissa, altistumistasoissa (pakokaasupitoisuudet kaupungeissa) ja dieselpakokaasujen koostumuksessa (talvidieselin käyttö) eri maissa (Andersen et al 1999). Näillä perusteilla tilanne Suomessa voi olla edullisempi kuin Saksassa, ja laskennallinen syöpätapausten määrä siten yliarvio.

Kromi(VI)yhdisteille ja nikkeliyhdisteille altistutaan esimerkiksi ruostumattoman teräksen hitsauksessa. Miesten keuhkosyövistä 1,6 % ja naisten keuhkosyövistä 0,1 % on arvioitu johtuvan altistumisesta kromi(VI)yhdisteille (Nurminen and Karjalainen 2001). Lukumääräisesti tämä vastaisi Suomessa 25-30 syöpätapausta vuodessa. Arvio vaarasuhteen suuruudesta perustuu belgialaiseen epidemiologiseen tutkimukseen (Droste et al 1999). Ruostumattoman teräksen hitsaajien seurantatutkimuksissa on saatu melko vaihtelevia tuloksia eikä kaikissa tutkimuksissa seuranta-aika ole ollut vielä riittävä mahdollisen syöpävaaran havaitsemmiseksi. Tämän takia riskiarvioihin ja tapausmäärälaskelmiin liittyy melko paljon epävarmuutta. Kromaatti- ja nikkelialtistumiseen saattaa keuhkosyövän lisäksi liittyä nenäsyöpävaara.

Bentseenin käyttö teollisena liuotinaineena on jo menneisyyttä Suomessa. Laboratorioissa bentseeniä edelleen käytetään tilanteissa, joissa korvaavaa kemikaalia ei ole löytynyt. Työperäisen altistumisen kannalta oleellisempi lienee moottoribensiinin sisältämä bentseeni, jolle autonasentajat voivat altistua esimerkiksi kaasutinkorjausten ja bensiinisuodattimien vaihdon yhteydessä. Bentseeni voi imeytyä elimistöön ihon läpi ja periaatteessa aiheuttaa altistuneelle työntekijälle leukemian. Syöpäsairastuvuuden ammattikohtaisessa seurannassa autonasentajien leukemiavaara on Suomessa kuitenkin ollut samansuuruinen kuin muillakin ammattitaitoisilla työntekijäryhmillä (Pukkala 1995). Tällä perusteella bentseenileukemiat lienevät Suomessa enää harvinaisia yksittäistapauksia. Ihokontaktin välttäminen moottoribensiinin käsitelyssä ja hyvä hygienia ovat edelleen aiheellisia, koska leukemian mahdollisuutta ei voida sulkea pois, jos altistuminen on voimakasta.

Muita karsinogeeneja käsitellään työelämässä myös kohtalaisen yleisesti. Esimerkiksi ASA-tiedostoon ilmoitetaan vuosittain altistumisesta noin 100 eri karsinogeenille. Yksittäisten ammattisyöpien syntyminen on mahdollista, jos altistutaan mille tahansa karsinogeenille.

Syövän työperäisyyden diagnostiikka vaatii Suomessa, ja kaikissa muissakin maissa, vielä paljon kehittämistä. Asbestisyövät tunnistetaan jo melko hyvin, mutta muut työperäiset syövät huonosti. Asbestin osalta hyvä tilanne perustuu ohjeistukseen ja tiedotukseen (ks. esim. Karjalainen 2002). Seuraava kehittämiskohde voisi olla kvartsipölyn aiheuttamien keuhkosyöpien tunnistaminen. Myös tupakoimattomien henkilöiden keuhkosyöpien ja kaikkien nenäsyöpien osalta ammattihistorian huolellinen selvitys ja työperäisyyden arviointi olisivat aiheellisia, koska työperäisyyden todennäköisyys on kohtalainen. Asiaa edistäisivät selkeät ohjeet ja samankaltaiset ‘työkalut’, joita on jo kehitetty esimerkiksi astman työperäisyyden arviointiin (http://www.occuphealth.fi/ttl/projekti/aihekohtaiset/tth/astma/index_ta.html «http://www.occuphealth.fi/ttl/projekti/aihekohtaiset/tth/astma/index_ta.html»2).

Kirjallisuutta

• Aitio A ja Kauppinen T (1992) Syöpä ammattitautina. Tilastokirjassa: Ammattitaudit 1991. Katsauksia 121. Työterveyslaitos. Helsinki
• Andersen A, Barlow L, Engeland A, Kjaerheim K, Lynge E, Pukkala E (1999). Work-related cancer in the Nordic countries. Scand J Work Environ Health, 25;suppl 2.
• Brüske-Hohlfield I, Möhner M, Pohlabehn H, Ahrens W, Bolm-Audorf U, Kreienbrock L, et al. (2000) Occupational lung cancer risk for men in Germany: results from a pooled case-control study. Am J Epidemiol 151:384-95.
• Dreyer L, Andersen A, Pukkala E (1997) Occupation. APMIS Suppl 76;105:68-79.
• Droste J, Weyler J, van Meerbeeck J, Mermeire P, van Sprundel M. (1999) Occupational risk factors of lung cancer: a hospital-based case-control study. Occup Environ Med 56:322-7.
• Kallas T, Lindroos L, Uitti J, Nordman H, Hytönen M, Eskelinen E ym. (1997) Kotimaisen puupölyaltistumisen terveydellinen merkitys hengitysteiden toiminnan muutosten yhteydessä. Raporttisarja 6. Lappeenrannan aluetyöterveyslaitos, Lappeenranta.
• Karjalainen A (2002) Altistumisen selvittäminen ammattisyöpäepäilyissä. Suomen Lääkärilehti 57;1505-8.
• Kauppinen T, Partanen T, Hernberg S, Nickels J, Luukkonen R, Hakulinen T, Pukkala E. (1993) Chemical exposures and respiratory cancer among Finnish woodworkers. Br J Ind Med 50:143-8.
• Kauppinen T, Heikkilä P, Koskinen H, Ojajärvi A, Partanen T, Pukkala E, Savela A, Vuorela R, Ylöstalo P. (1996) Bitumihuuruille altistuneiden työntekijöiden syöpävaara. Raportti Työsuojelurahastolle. Työterveyslaitos ja Suomen Syöpärekisteri, Helsinki.
• Koskela RS, Klockars M, Laurent H, Holopainen M. (1994) Silica dust exposure and lung cancer. Scand J Work Environ Health 20:407-16.
• Nurminen M, Karjalainen A. (2001) Epidemiologic estimate of the proportion of fatalities related to occupational factors in Finland. Scand J Work Environ Health 27:161-213.
• Pukkala E. (1995) Cancer risk by social class and occupation. A survey of 109,000 cancer cases among Finns of working age, Contributions to Epidemiology and Biostatistics, Volume 7, Karger, Basel.
• Sosiaali- ja terveysministeriö (2001) Tieteellinen perustelukatsaus ympäristön tupakansavun terveyshaitoista. Selvityksiä 2000:11. Kemiallisten aineiden terveysvaaran arviointineuvosto (KATA), Helsinki.