Miten pelastaja kuormittuu sairaankuljetus- ja ensihoitotyössä?

Taustaa

Pelastajan työ edellyttää työntekijältä kykyä sopeutua hyvin erilaisiin ja äkillisiinkin kuormituksiin. Sairaankuljetuksen ja ensihoidon kuormitustekijät poikkeavat palo- ja sammutustehtävistä. Työtehtäviä vertailevia tutkimuksia on julkaistu varsin vähän. On raportoitu, että palomiestyössä esiintyisi enemmän fyysisiä oireita kun taas sairaankuljetukseen liittyisi enemmän psyykkistä stressiä «Young K, Cooper C. Occupational stress in the ambulance service: a diagnostic study. Health Manpow Manage 1997;23:140-147.»1. Työssä jaksamisen ongelmia on tuotu esille enemmän sairaankuljetukseen kuin palomiestyöhön liittyen «Murphy S, Beaton R, Pike K, Cain K. Firefighters and paramedics: years of service , job aspirations and burnout. AAOHN J 1994;42:534-540.»2. Työn organisoinnilla on havaittu olevan jopa suurempi vaikutus stressin kokemiseen kuin lääkinnällisillä hätätilanteilla itsessään «Mahony K. Management and the creation of occupational stressors in an Australian and UK ambulance service. Aust Health Rev 2001;24:135-145.»3. Kalimon «Kalimo R, Lehtonen A, Daleva M, Kuorinka I. Psychological and biochemical strain in firemen´s work. Scand J Work Environ Health 1980: 6: 170- 18.»4 tutkimuksessa sairaankuljetukseen liittyi enemmän ylimääräisen stressin kokemuksia kuin palomiestyöhön. Sairaankuljetuksessakin on työtehtäviä, joista selviäminen edellyttää hyvää lihaskuntoa ja kestävyyttä «Gamble R, Stevens A, McBrien H, Black A, Cran G, Boreham C. Physical fitness and occupational demands of the Belfast ambulance service. Br J Ind Med 1991; 48: 592- 596.»5. Yöaikaan tapahtuvat toistuvat hälytykset ilman riittävää palautumisaikaa hidastavat sekä fyysistä että psyykkistä elpymistä «Motohashi Y, Takano T. Effects of 24- hour shift work with nighttime napping on circadian rhythm characteristics in ambulance personel. Chronobiol Int 1993; 10: 461- 470.»6. Työn henkistä rasittavuutta lisää vaara aiheuttaa tapaturma jollekin toiselle «Korpela-Koskinen M. Sairaankuljetustehtäviin osallistuvien henkilöiden käsityksiä työstään Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella, Pro gradu tutkielmat 27/1998, Helsinki 1998.»7. Tällaisia vaaratilanteita saattaa aiheuttaa oma epävarmuus työtehtävissä selviytymisessä, väsyneenä työskentely sekä työn fyysinen rasittavuus.

Sairaankuljetus- ja ensihoitotehtävät muodostavat nykyisin suurimman osan pelastustehtävistä. Vuonna 2001 Helsingin pelastuslaitoksella hälytystehtäviä oli yhteensä 43918, joista ensihoitotehtäviä ja sairaankuljetusta 36138 eli 82 %. Palo- ja pelastustehtäviä oli 7780, joista sammutustehtäviä 867. Automaattihälytykset ja ilkivalta käsittivät 3620 tehtävää «Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen toimintakertomus 2001.»8. Sairaankuljetustyön luonne ja ambulanssien varustetaso ovat muuttuneet. On mahdollista, että henkilö, joka ei voi terveydentilansa puolesta savusukeltaa voikin osallistua sairaankuljetukseen.

Tavoite

Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa Helsingin pelastuslaitoksella sairaankuljetus- ja ensihoitotyön vaatimuksia sekä pelastajien fyysistä ja psyykkistä kuormittuneisuutta sairaankuljetus- ja ensihoitotyössä. Pyrkimyksenä oli parantaa työterveyshuollon valmiuksia arvioida sairaankuljetusta ja ensihoitotyötä tekevien pelastajien työkykyä.

Aineisto ja menetelmät

Tulokset

Yhteenveto ja pohdinta

Sykintätaajuuden perusteella arvioituna sairaankuljetustehtävät eivät mitattuina aikoina ylittäneet fyysiseltä kuormittavuudeltaan hyväkuntoisten tutkittavien yksilöllistä kapasiteettia. Sairaankuljetustehtäviin näytti kuitenkin liittyvän korkeampi sympaattisen eli kiihdyttävän hermoston aktiivisuus kuin palomiesjaksoon. Sairaankuljetusjakson jälkeen rentoutuminen oli viitteellisesti hitaampaa kuin palomiesjakson jälkeen. Tulokset tukevat aiempia havaintoja, joissa sairaankuljetus/ensiaputyöhön on liitetty suurempi henkinen kuormittavuus kuin palomiestyöhön. Autonomisen hermoston mittauksia voidaan käyttää kenttäoloissa, mutta niihin tulee liittyä työtehtävien tuntemus ja myös yksilöllisen fysiologisen reagointitavan mittaus.

Työasentojen aiheuttamasta kuormituksesta on vaikea saada keskimääräistä arviota. Työpäivät, työtehtävät, ensihoitomenetelmät, potilasaines, työtavat, työtilat jne. voivat vaihdella ja olla eri tavoin kuormittavia jokaisella osa-alueella. Sairaankuljetus- ja ensihoitotyössä on kuitenkin kantamista, nostamista, eteen kumartuneita työasentoja, kumartuneita ja kiertyneitä asentoja, kyykistelyjä ja syväkyykkyjä. Näihin työasentoihin pitää työntekijän pystyä tässä työssä. Tuolia ja ensihoitovälineitä käytetään paljon. Niiden käyttämisessä tulee paljon nostamista ja kantamista.

Kahden palomies-sairaankuljettajan käyttämien välineiden seurannasta voidaan todeta, että tehtävämäärät jäivät suhteellisen pieniksi, joten tulokset ovat suuntaa-antavia. Toisaalta kahden toisistaan riippumattoman seurannan samankaltaisuudet taas ehkä vihjaavat jonkinlaisesta keskivertorutiinista sairaankuljetustyössä. Seurannan tulokset antavat kuvaa siitä, kuinka paljon palomies-sairaankuljettaja kantaa eri välineitä ja potilasta. Yhteenvetohavainnoissa ilmeni, että 15.5 kg painava "pakki" (tutkimus- ja hoitovälinelaukku) on mukana lähes aina.

Kuvaavia vapaamuotoisia kommentteja olivat: "vaikea nosto, jota vaikeutti kuljettajan kipeä selkä". "Melkein tappelu, päästään karkuun/potilas oksentaa, molemmat sairastutaan 12 tunnin viiveellä vatsatautiin/masentuneiden ihmisten kohtaaminen kuluttaa pikku hiljaa/ahtaat portaat/yöllä vaikea ajatella "kirkkaasti". Henkisen kuormituksen osuutta korosti mm. spontaani kommentti: "En olis jaksanu päivääkään enää sen tyypin (=työpari) kanssa".

Työkuormituksen arvioinnissa käytettiin apuna taustatietoina myös Helsingin pelastuslaitoksella laadittua tehtäväsidonnaisuusraporttia tammikuun 2001 tehtävistä «Lääkinnällisen pelastustoimen tehtäväsidonnaisuus 2001/1, Helsingin kaupungin pelastuslaitos, lääkintäyksikkö, tutkimuksia 2/2001.»16. Siinä on kuvattu mm. yksikkökohtaiset tehtäväsidonnaisuusajat ja tehtävämäärät, yksikkökohtainen tehtäväprofiili, tehtävien alueellinen jakaantuminen ja yksittäisten henkilöiden tehtäväsidonnaisuusajat. Sairaankuljetustyön määrä saattaa olla epätasaisesti jakautunut asemien, vuorojen ja henkilöiden kesken. Jos vuorossa on useita henkilöitä, jotka eivät voi osallistua sairaankuljetukseen kasvaa muiden tehtäväsidonnaisuus. Sellaisilla asemilla, joilla on nuoria, hyväkuntoisia henkilöitä ja joilla ambulanssivuorot kiertävät tasaisesti, ei välttämättä koeta vastaavaa kuormittuneisuutta. Sairaankuljetusvuorojen määrän voidaan ajatella vaihtelevan täten kokemusperäisesti esim. 30 tunnista 90 tuntiin kuukaudessa. Toisaalta ns. X-tehtävien (=ei johda kuljetukseen) määrä saattaa olla 1/3 kaikista. Toisaalla yksittäisen työntekijän tilastoinnin mukaan tammi-kesäkuun SAKU-tehtävämäärät vuosilta 2000-2002 vaihtelivat ko työkuukausien aikana välillä 0 – 42, keskiarvon ollessa 18 tehtävää työkuukautta kohti.

Terveydentilaedellytykset ja työkyvynarviointi

Terveydelliseltä kannalta sairaankuljetus- ja ensihoitotyön tärkeimmät vaatimukset kohdistuvat psyykkiseen jaksamiseen sekä tuki- ja liikuntaelimistön terveyteen. Työntekijän on selviydyttävä tietyistä tehtävistä, eivätkä ne saa vaarantaa hänen terveydentilaansa. Työn henkisen kuormittavuuden ja ihmissuhdetaitovaatimusten takia työntekijän psyykkisen tilanteen tulee olla sopusoinnussa työn vaatimusten kanssa.

Rajat eri TULE-sairaustilojen aiheuttamissa toiminnanhaitassa ovat varsin yksilöllisiä ja epätarkkoja ja rajoituksiin päädytään seurannan ja hoitojaksojen ja usein ortopedien tai fysiatrien konsultaatioiden jälkeen. Verrattuna savusukellustehtäviin, jotka vaativat erittäin hyvää ylä- ja alaraajojen ja selän toimintakykyä, on sairaankuljetustyö hallitumpaa. Taidosta ja kokemuksesta on hyötyä ja sairaankuljetuksessa voidaan toimia alentuneellakin toimintakyvyllä.

Olkanivelen kiertäjäkalvosinvaurio, johon liittyy lihasheikkoutta heikentää nivelen stabiliteettia merkitsevästi eikä tällöin voida vaatia ylöspäin hartiatason yläpuolelle työskentelyä, moottorisahan käyttöä tmv. Myös krooninen olkanivelen pinneyhtymä aiheuttaa samankaltaisen rajoitteen. Kummassakin tilassa pysyvä rajoite asetetaan vasta asianmukaisen tuloksettoman kuntoutuksen jälkeen jos operatiivista hoitoa ei ole tarjolla. Em tiloissa sairaankuljetus ja paarien kantaminen voi onnistua hyvin.

Kaularangan alueella välilevypullistuma aiheuttaa tilapäisen työkyvyttömyyden ja tästä toipumisennuste on periaatteessa hyvä, myös operaation jälkeen. Välilevymadaltumaan liittyvä juurikanava-ahtaus aiheuttaa kaularangan ojennuksessa ääriasennossa juuriärsytystä säteilyineen. Pysyvään työrajoitteeseen vaaditaan yleensä enmg-muutokset ja neurokirurgin tai fysiatrin konsultaatio hoito- ja operaatiomahdollisuuksista. Tällaisessa savusukellus on poissuljettu, mutta sairaankuljetuksessa voidaan toimia.

Lannerangan ongelmilla on tilapäisen työkyvyttömyysjakson jälkeen hyvä luontainen parantumistaipumus, kuten esim välilevynpullistumalla. Degeneratiivinen instabiliteetti tai spondylolisteesi aiheuttaa toiminnanhaittaa. Kuntoutuksella voidaan saada tuloksia ja kuntoutuksen aikana voidaan tietyin rajoituksin kuitenkin usein toimia töissä. Ajan kanssa tila degeneraation edetessä yleensä stabiloituu. Tähän saattaa kulua aikaa kuitenkin 2-3 vuotta. Myös spondylodeesin jälkeen toimintakyky saattaa palautua normaaliksi. Sekä savusukellus- että sairaankuljetustyö kuormittavat selkää ja rajoitteet kohdistuvat kumpaankin työhön. Kaularangan ja lannerangan spinaalistenoosipotilaat ovat vanhempaa ikäluokkaa ja tällöin tulee pysyvä työkyvyttömyys helpommin kysymykseen.

Lonkkanivelen artroosi aiheuttaa varhain oireita, toimintakyky ja degeneraatio kuitenkin hitaasti huononevat. Selvät liikerajoitukset, röntgenologiset reunakerrostumat ja nivelraon madaltuma ovat perusteita työrajoituksille ja työkyvyttömyydelle mutta artroplastian jälkeen työhönpaluu sairaankujetuksiin on mahdollista. Polvinivelen inoperaabeli instabiliteetti aiheuttaa työkyvyttömyyden. Polven artroosissa pärjätään alkuvaiheessa ilman työrajoituksiakin konservatiivisella hoidolla ja päästään pitkiin niukkaoireisiin jaksoihin, varsinkin koska palomiesten kuntoutus-ja liikuntamotivaatio on hyvä. Tilaa seuratessa yhteistyössä ortopedien kanssa tulevat työrajoitteet ja työkyvyttömyys myöhemmin vastaan varsinkin artroosin deformoidessa niveltä. Rajat ovat tässäkin hyvin liukuvat.

Astmaatikko voi olla sairaankuljettaja-ensihoitaja, mutta ei savusukeltaja. Sairaankuljetuksen aiheuttamasta aineenvaihdunnallisesta ja verenkierrollisesta kuormituksesta selviämiseen näyttäisi riittävän normaalitasoinen kunto. Kuntotestissä tämä merkitsee noin 8 MET:n maksimaalista suoritustasoa eli 26 – 30 ml/min/kg hapenkulutuksena ilmaistuna. Sellaisen sydänsairauden osalta, jossa esiintyy sympaattisen aktiivisuuden kohoamiseen liittyvää rytmihäiriötaipumusta, voi harkita kuormituskokeen lisäksi työvuoron aikaista ekg:n pitkäaikaisrekisteröintiä.

Konkreettista "närää" on herättänyt havainto siitä, että joillakin henkilöillä on epävirallinen tai virallinen työrajoite sairaankuljetustyöhön, ja silti he käyvät kuntoilemassa tai heidän tiedetään tekevän fyysisesti kuormittavaa sivutyötä. Kyseiset tilanteet voivat olla joku seuraavista (Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia. Tilanteet on kerätty yhdistellen todellisuudesta ja kuvitteellisesti):

1. Työntekijällä A on lonkkanivelen etenevä nivelrikko. Hän ei pysty suoriutumaan sairaankuljetustehtävistä – tai voisi jonkun kerran yrittää huonolla lopputuloksella, kun lonkka pettää ja kipeytyy. Hänellä ei ole edellytyksiä "päästä" työkyvyttömyyseläkkeelle, koska hän on "nuori" ja hänellä on jäljellä olevaa työkykyä. Hän on läpikäynyt hoidot, kuntoutukset ja joutunut hyväksymään tietoisuuden siitä, että ei voi enää työskennellä ja harrastaa kuten ennen. Hän yrittää parhaansa estääkseen tilanteen pahenemisen – esimerkiksi hoitamalla omaa fyysistä kuntoaan ja toimintakykyään saamiensa ohjeiden mukaan – uimista, pyöräilyä, yksilöllisesti laadittu lihaskunto-ohjelma – ei sählyä, koska sen seurauksena hän on täysin työkyvytön seuraavat pari viikkoa, jolloin ehkä joudutaan ottamaan kuljetustehtäviin nuori savusukeltaja. Henkilöllä A on virallinen savusukellus- ja sairaankuljetustyörajoite. Hänen avoin toimintansa auttaa myös organisaation johtoa tekemään realistisia suunnitelmia henkilöstön suhteen.
2. Työntekijä B on ollut aktiiviurheilija ja hänellä on ollut toistuvia polvennivelkierukkavammoja, tähystyksiä ja leikkauksia. Polvi on instabiili eli väljä ja pettää pienessäkin rasituksessa. Hän ei voi työskennellä kyykky- tai polviasennossa. Hän voi kuitenkin kuljettaa erikoisajoneuvoja ja kävellä – ehkä polvituen avulla - sekä osallistua ennaltaehkäisevään työhön (palotarkastukset, valistus). Työpaikalla puskaradio kertoo, että hän osallistuu muuttokeikkoihin – ja ihmetellään, miksi hän ei voi osallistua sairaankuljetustyöhön? Vastaus: henkilö A teippaa ja tukee polvensa ja ottaa kipulääkettä välittämättä omalle terveydentilalleen koituvista seuraamuksista tehdessään sivutöitä – hän kokee ne välttämättömäksi esim. lankeavan asuntolainalyhennyksen takia. Tässä tilanteessa hän ottaa itse riskin vapaa-aikanaan. Työnantaja ei kuitenkaan saa ottaa tätä riskiä – terveydentilan tulee olla riittävä – eikä työstä saa aiheutua terveydenvaaraa. Lisäesimerkkinä voitaisiin mainita henkilö X, jolla on sepelvaltimotauti ja sairastettu tuore sydäninfarkti. Työnantaja ei saa päästää häntä fyysisesti kuormittavaan työhön/savusukellukseen. Itse omalla vastuullaan vapaa-aikanaan hän voi kuitenkin tehdä ihan mitä haluaa (vastoin saamiaan ohjeita; vuorikiipeillä, juosta maratonia jne.)
3. Aina voi sadan henkilön joukossa olla yksi, joka käyttää ja osaa käyttää systeemiä hyväkseen omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Tämän takia ei saa epäillä tai rajoittaa niitä 99 muuta rehellisesti toimivaa henkilöä. Ja loppujen lopuksi –tälläkin henkilöllä on syynsä; epävarmuus, oma elämäntilanne, koettu puutteellinen työn hallinta, ammattitaidon rapistuminen, syyt joita ei ole tullut esille – ja hän saattaa kokea keinottomuutta löytää muita ratkaisuvaihtoehtoja.
4. Ikääntyvällä henkilöllä D on myös lonkan nivelrikko. Hän on viettänyt "nuhteetonta" elämää, ei tupakointia, ei alkoholia, runsaasti liikuntaa, terveellinen ruokavalio. Hän ei ole ottanut vaivojaan esille niin työpaikallaan kuin työterveyshuollossakaan vaan yrittänyt pärjätä jotenkuten, työvuoron jälkeen särkylääkettä syöden ja yöt kipujen takia valvoen. Vihdoin hän kipujensa takia joutui tulemaan työterveyslääkärin vastaanotolle. Todettiin, että ainoa keino nyt on lonkan rasituksen välttäminen, kipujen lievitys ja keinonivelleikkausarvio. Nyt hän tuli omasta aloitteestaan sairasvastaanotolle, jota sitoo vaitiolovelvollisuus. Kun ao henkilö kieltää ilmoittamasta tilannetta työpaikalle ja sanoo, että hän aikoo yrittää töissä ja ehkä neuvotella työtehtävistä lähiesimiehensä kanssa – voi vain tarjota sairaslomatodistusta ja toivoa parasta.

• Mikäli hän on tullut työnantajan ohjaamaan työkyvynarvioon, terveystarkastukseen tai antaa itse luvan voi työrajoitukset ilmoittaa työnantajalle ( sairauksista tai terveydellisestä syystä ei silloinkaan voi ilmoittaa ilman asianomaisen lupaa). Tällä hetkellä näyttää vallitsevan epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko jatkoseuraamuksista, joten enenevässä määrin työntekijät haluavat salata vaivansa; ottaa terveydellisiä riskejä tai sopia vaivihkaa "työrajoitteesta" epävirallisesti vain lähiesimiehensä kanssa – eli paluu vanhaan.

Uusia haasteita palo- ja pelastusalan työnantajille sekä työterveyshuollon ja työnantajien väliselle yhteistyölle tuo muuttuva lainsäädäntö. Äskettäin voimaan tulleen työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työntekijä voi perustellusta syystä pyytää selvityksen työkuormituksestaan. Selvittelyn tulisi tapahtua pääsääntöisesti työpaikan normaalina toimintana. Työterveyshuolto osallistuu selvitykseen tarvittaessa asiantuntijana. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva työturvallisuuslaki (738/2002) puolestaan korostaa työnantajan roolia riittävän järjestelmällisesti selvittää työn vaaroja ja haittatekijöitä turvallisuuden ja terveyden kannalta ottaen huomioon mm. työntekijän henkilökohtaiset edellytykset ja työn kuormitustekijät. Suunnitteilla on myös mahdollisesti vuoden 2004 alussa voimaantuleva työeläkelain uudistus, jonka mukaan jokaisella työntekijällä olisi oikeus ammatilliseen kuntoutukseen, mikäli on havaittavissa uhka joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Työterveyshuollon tulisi tällöin pystyä auttamaan työpaikkoja kuntoutuksesta hyötyvien työntekijöiden tunnistamisessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset

1. Ergonomiakoulutus huomioidaan riittävästi perus- ja jatkokoulutuksessa. Tällä pystytään keventämään nostoja ja raskaita työasentoja.
2. Kehitetään nostolaitteita erityisesti raskaimpiin tehtäviin. Ambulanssissa olevalla henkilöllä, joka nostaa tuolissa istuvaa potilasta autoon, on erityisen kuormittava ja hankala nostoasento. Sama pätee, jos potilas joudutaan nostamaan autossa tuolista paareille.
3. Välineistön huoltoon ja kuntoon kiinnitetään erityistä huomiota samoin kuin henkilöstön opastukseen. Toistuvat tehtävät harjaannuttavat rutiineja, lisäävät työn hallinnan tunnetta ja täten vähentävät kuormittuneisuuden astetta.
4. Töiden organisoinnin ja tehtävien jakamisen keinot työkuormituksen vähentämiseksi on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti.
5. Kuormittavuuden selvittämismenetelmänä kuvattu sykeseurantatutkimus on toimiva. Lisätiedon saamiseksi tutkimus suositellaan uusittavaksi edustavammalla ryhmällä, jossa on suuremman koon lisäksi myös ikääntyneitä ja huonompikuntoisia henkiöitä.
6. Terveydentilasoveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon työtehtävien moninaisuus ja vaihtelevuus. Työt ovat erilaisia eri paikkakunnilla ja joka paikassa on omat erityispiirteensä. Arviointeja tehtäessä mikään ei korvaa työn tuntemusta.
7. Sairaankuljetus- ja ensihoitotehtävissä terveydentilasoveltuvuutta arvioitaessa kynnyskysymyksenä eivät niinkään ole sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet vaan tuki- ja liikuntaelinvaivat, joiden lisäksi henkisen kuormittavuuden takia psyykkisen tilan arvioinnin merkitystä tulee korostaa.
8. Työyhteisön, työtovereiden ja esimiesten asenteet välittyvät ja voivat osaltaan vaikuttaa kuormittuneisuuteen ja edistää vajaakuntoistumista terveydentilan muuttuessa. Työyhteisön tuki ja ymmärtämys voivat vapauttaa ilmapiiriä ja tukea työkyvyn säilymisessä, mikä edelleen on riippuvainen organisaation johdon näkemyksestä.
9. Sairaankuljetus- ja ensihoitotyön sekä sammutustyön terveydelliset edellytykset eivät saatujen selvitysten perusteella ole täysin identtiset. Tämän perusteella on arvioitavissa, että savusukellukseen soveltumattomien henkilöiden joukossa on henkilöitä, jotka voivat terveydentilan perusteella osallistua sairaankuljetus- ja ensihoitotehtäviin.

Kirjoittajat

Saila Lindqvist-Virkamäki, työterveyshuollon erikoislääkäri, Helsingin kaupunki, työterveyskeskus

Harri Lindholm, kliinisen fysiologian erikoislääkäri, Työterveyslaitos

Heikki Levon, fysiatrian erikoislääkäri, Työterveyslaitos; Helsingin kaupunki, työterveyskeskus

Ritva Matikainen, työfysioterapeutti, Helsingin kaupunki, työterveyskeskus

Kimmo Paulo, palomies-sairaankuljettaja, Helsingin kaupunki, pelastuslaitos

Reijo Ronkanen, ylipalomies-sairaankuljettaja, Helsingin kaupunki, pelastuslaitos

Sirpa Lusa, erikoistutkija, Työterveyslaitos

Jorma Katajisalo, liikunnanohjaaja, Helsingin kaupunki, pelastuslaitos

Heli Sistonen, tutkimushoitaja, Työterveyslaitos

Jorma Riihelä, lääkintämestari, Helsingin kaupunki, pelastuslaitos