Tiedontaju - tajuanko tietämiseni?
Informaatiosta on tullut työelämässä tuotannon tekijä ainakin kahdessa mielessä. Sen merkitys osaamiselle - yhdelle työkyvyn osatekijälle - on lisääntynyt työn tiedollisten vaatimusten kasvaessa. Lisäksi informaatiosta on tullut tuotannon kohde. Informaation tuotannossa työskentelee yli puolet suomalaisesta työväestöstä. Informaation muodostuminen tuotannon ehkä keskeisimmäksi tekijäksi on osaltaan voimistanut sen lisääntymisen ja vanhenemisen nopeutta. Tähän kehitykseen on oleellisesti vaikuttanut myös informaatioyhteiskunnan ytimen eli informaation käsittelemisen ja välittämisen teknologian nopea kehittyminen. Tämä kehitys on saanut useat kysymään sekä ihmisen oppimiskyvyn että informaation karsimismahdollisuuksien perään.
Tiedontaju
Työntekijän näkökulmasta keskeinen kysymys on, mitä taitoja meidän on harjaannutettava, jotta työskentely informaation parissa olisi sujuvaa. Kysymystä voi tarkentaa vielä koskemaan erityisesti tietoa eli informaation semanttista käsitettä. Tilanne on verrattavissa 1900-luvun alkupuolen tilanteeseen, kun työnteon painopiste siirtyi luonnon parissa työskentelystä koneen parissa työskentelyyn. Silloin koneesta ja sen tuottamasta tavarasta tuli tuotannon ydin.
On arvioitu, että noin kymmenen vuoden kuluttua tieto olisi fysikaalisen informaation sijaan tuotannon keskeisin tekijä. Tällöin työn sujuvuuteen vaikuttaa voimakkaasti toimintaa ohjaava ymmärrys tiedosta, tietämisestä ja niiden välisestä suhteesta. Tätä ymmärrystä voi kutsua tiedontajuksi (kuva 1). Se koostuu tiedon ja tietämisen ymmärtämisen lisäksi kyvystä esittää ja käyttää tietoa. Nämä kaksi kykyä ovat jääneet selvästi vähemmälle huomiolle kuin tiedon löytäminen ja omaksuminen. Käytännön työelämässä ne ovat kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä tiimityön ja erityisesti moniammatillisen työskentelyn yleistyttyä.
Mitä tieto on?
Kysymys on vaikea ja johtaa helposti filosofiseen pohdintaan, joka ei palaudu käytännön työelämään. Tästä huolimatta yritämme lähestyä kysymystä. Yhtä lailla kuin tavaran tuottajan on tärkeä ymmärtää, mistä raaka-aineista saadaan hyvä lopputuote, niin myös tiedon tuottajan on hyvä ymmärtää omaa raaka-ainettaan.
Klassisen määritelmän mukaan tieto on riittävän hyvin perusteltu tosi uskomus. Tieto on siis vakuuttavasti perusteltu totuus. Jos tätä pidetään tiedon määritelmänä työelämässä, tuskin kukaan kärsii tietoylikuormasta. Toisen, hieman kevennetyn version mukaan tieto on hyvin perusteltu olennainen tai merkittävä uskomus. Tämä lienee työelämään käyttökelpoisempi määritelmä tiedosta kuin klassinen määritelmä. Määritelmä sisältää jälleen perustelun, mutta ei vaadi tiedolta totuusarvoa vaan pelkästään merkityksellisyyttä. Tämäkin määritelmä jättää ulkopuolelle fysikaalisen informaation, jonka tehokkaaseen levittämiseen nyky-yhteiskunnassa on hyvät välineet. Fysikaalinen informaatio ei sisällä vastauksia kysymyksiin kenelle se on tarkoitettu, kenelle se on tärkeää tai mitä vaikutuksia sillä on.
Milloin tiedämme?
Meillä voi olla tietoa, mutta emme silti tiedä. Yksi esimerkki tästä on tieto, jonka ihminen kykenee tuottamaan vain hypnoosissa. Toinen esimerkki tiedon omistamisesta ilman tahdonalaista käyttömahdollisuutta on kuuloaivokuorelle syntyvät muistijäljet äänistä, joihin emme kiinnitä huomiota ja joita emme havaitse. Yhtenä tietämisen kriteerinä voidaan pitää sitä, että kykenemme tarvittaessa käyttämään aivoihin tallentunutta tietoa. Vain tällainen tieto tekee työskentelyn sujuvaksi.
Kullakin hetkellä voimme käyttää vain rajallisen määrän tiedoistamme, joita säilömuistiin mahtuu rajattomasti. Tämä seikka yhtäaikaa rajoittaa tietämistä ja mahdollistaa järkevän toiminnan. Rajallisuus liittyy kapasiteetiltaan rajalliseen työmuistiin, jonne tieto säilömuistista palautetaan. Ihminen voi pitää mielessä samanaikaisesti vain muutaman asian, ja kun kuormitus kasvaa erityisesti päätöksenteko hankaloituu.
Tietämisen kannalta on tärkeää, että työssä on mahdollisuus keskittyä yhteen asiakokonaisuuteen kerrallaan. Tämä auttaa luomaan säilömuistiin toimivia käsiteverkkoja tai tietorakenteita, jotka ovat ratkaisevassa asemassa tiedon palauttamisessa mieleen. Yhden käsitteen aktivoituminen toimii hakuavaimena muiden samaan käsiteverkkoon kuuluvien asioiden mieleenpalauttamiselle. Aktivoituminen on sitä heikompaa, mitä kauemmaksi ydinkäsitteestä siirrytään.
Tulevaisuuden todellisen tietoyhteiskunnan ytimen voikin veikata olevan tietokoneen transistorin sijaan aivojen säilömuistiin toimivaksi kokonaisuudeksi tallentunut tietämys. Tiedon sirpaloituminen vaikeuttaa merkityskokonaisuuksien muodostumista ja johtaa helposti siihen, että meillä on tietoa, mutta ei tietämystä.
Milloin olemme oppineet?
Työkyvyn kannalta oppiminen - tiedon ja tietämisen yhdistävä prosessi - on yksi keskeisimpiä asioita. Se on osaamisen perusta ja vaikuttaa näin esimerkiksi työssä syntyvään kuormitukseen. Oppimiselle on monta määritelmää. Se voidaan käsittää opettelun myötä tapahtuvina muutoksina aivojen välittäjäaineissa. Toisaalta oppiminen käsitetään usein muistamisena: olemme oppineet asian, kun muistamme sen. Kolmas määritelmä lähtee siitä, että olemme oppineet jotain, kun käyttäytymisemme muuttuu tarkoituksenmukaisemmaksi opettelun myötä. Viimeksi mainittu on keskeisin määritelmä työn tuottavuuden ja siinä hyvinvoinnin kannalta.
Oppimiseen vaikuttaa monta tekijää, joita ei voi sivuuttaa, jos haluaa lisätä käytössä olevan tiedon määrää hyvinvointiaan heikentämättä (kuva 2). Oppimisen perusta on yllä esitetyssä tiedon määritelmässä, jossa tiedolta edellytettiin merkityksellisyyttä. Merkityksellisyys luo oppimisen perustan - motivaation. Oman työn kannalta merkityksellisen tiedon löytämisen tekee haasteelliseksi se, että tieto lisääntyy voimakkaasti ja vanhenee nopeasti. Toisaalta jos oleellisen tiedon löytämiseen ei panosta, oppimiskyvyn raja ylittyy ja motivaatio heikkenee. Rajan vetäminen oman työn kannalta merkityksellisen ja merkityksettömän tiedon välille helpottuu, jos toiminnan tavoite on kristallisoitunut. Kristallisoitumista voi arvioida sillä, kuinka selvä kysymys tai oletus meillä on lähtiessämme etsimään tietoa. Pelkistäen voi sanoa, että oma kysymys muodostaa oppimisen ja myös tiedontajun ytimen. Se luo toimimiselle sekä mielekkyyttä että rajoja, jotka ehkäisevät tiedosta syntyvää ylikuormitusta. Tätä ajatusta vasten ei ole ihme, ettei pieni lapsi kärsi tietoylikuormasta, vaikka ympäristö on pullollaan uutta tietoa. Lapsella on mielessään kysymys tai kysymyksiä, joihin hän hakee vastauksia.
Toinen oppimisen perusta on oppimisolosuhteet, jotka kattavat sekä fyysisen ympäristön että mielentilan. Yleensä oppiminen sujuu parhaiten silloin, kun ympäristö mahdollistaa sekä yksinään uuteen asiaan paneutumisen että asian työstämisen yhdessä muiden kanssa. Työelämässä ehkä tärkein oppimisen muoto on työssä oppiminen. Yksi työssä oppimisen etu on se, että siinä opettelu johtaa helpoiten toimintatapojen muuttumiseen, koska opettelu tapahtuu samoissa olosuhteissa, jossa itse työkin. Tällöin uusi tieto yhdistyy vaivattomasti säilömuistissa oleviin tietorakenteisiin, koska ne ovat aktivoituneet opettelun aikana.
Oppiminen edellyttää motivaation ja hyvien oppimisolosuhteiden lisäksi kohtuullisesti toimivia aivojen tiedonkäsittelyn toimintoja kuten tarkkaavuutta, muistia, päättelyä ja toiminnan organisointia. Jos informaatiosta sen semanttisessa mielessä todella tulee tuotannon ydin, on oletettavaa että aivojen tiedonkäsittelytoimintoja eli kognitiivisia toimintoja heikentävien ja edistävien tekijöiden merkitys työn tuottavuudelle korostuu. Heikentäviä tekijöitä ovat esimerkiksi univaje ja stressi. Edistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi myönteiset oppimiskokemukset ja sopivalle tasolle asetetut tavoitteet.
Miten esitämme tietoa?
Ihmisen kyky löytää tietoa ja oppia sitä ovat saaneet päähuomion, kun puhutaan informaatioympäristössä toimimisesta. Erityisesti moniammatillisen työskentelyn yleistyminen johtaa kuitenkin myös kysymykseen: miten esitämme tietoa? Kyky esittää tietoa nousee ratkaisevaan asemaan sekä yhteisen tavoitteen saavuttamisen että tiedosta johtuvan kuormituksen kannalta. Moniammatillisessa yhteistyössä esimerkiksi alakohtaisten termien ja ilmiöiden yleistajuistaminen luovat yhteisesti jaettua tietoutta. Yleistajuistamisen lisäksi muita hyvään tiedon esittämiseen liittyviä piirteitä ovat suhteellistaminen eli tiedon rajoitusten kuvaaminen, painottaminen eli tärkeimpien asioiden korostaminen ja konkretisoiminen eli tiedon käytettävyyden valaiseminen käytännön esimerkein. Näiden kriteerien mukainen tiedon esittäminen edellyttää sitä, että esittäjä on itse sisäistänyt asiansa. Tämä on kova ehto pintaoppimiseen houkuttelevassa tietoympäristössä. Toisaalta jokainen tiedon esittäjä luo tietoympäristöä. Työn tuottavuuden kannalta työyhteisön itselleen luoman tietoympäristön laatu on vähintään yhtä tärkeä kuin sen yksittäisten jäsenten muistissa olevan tiedon määrä. Laadukkaasti esitetty tieto lisää todennäköisyyttä, jolla tieto muuttaa sen vastaanottajien käyttäytymistä tavoitetta edistävällä tavalla.
Toinen tärkeä tiedon esittämiseen liittyvä tekijä on keskustelun taso. Keskustelussa usein ratkeaa, minkälainen kokonaisuus yksittäisten työntekijöiden tietämyksestä syntyy. Keskustelun taso voidaan jakaa kiistelyyn, kohteliaaseen keskusteluun, taitavaan keskusteluun ja dialogiin. Kiistelyssä tavoitteena on voittaa sekä tiedoilla että kommunikaatiotaidoilla. Kohteliaassa keskustelussa yhden jäsenen sosiaalinen asema tekee hänen tiedostaan ylivertaista muiden tietoon verrattuna. Taitavaa keskustelua johdattavat perustellut mielipiteet. Dialogissa, keskustelun korkeimmassa tasossa, pyritään yhdessä ääneen ajattelemalla oivaltamaan. Dialogi perustuu turvallisuuteen ja tasavertaisuuteen. Sen ydin on ymmärtävä avoin kuuntelu, jossa omat mielipiteet ja tiedot jäävät taka-alalle tarkkaavaisuuden keskittyessä toisen puheeseen. Kuuntelu ei kuitenkaan ole helppoa jo yksin sen takia, että ihminen puhuu noin 150 sanaa minuutissa, mutta ajattelee arviolta noin 450 sanaa minuutissa. Tämä iso ero vaatii kuuntelijalta tietoista pyrkimystä kuunnella ja ymmärtää.
Miten käytämme tietoa?
Pelkkä tieto, tietäminen ja kyky esittää tietoa eivät itsessään takaa onnistumista. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että tiedon käyttäminen edellyttää viisautta. Aivan samoin kuin tavaran tuotannossa tavaralla on välinearvo niin tiedon tuotannossa tiedolla on välineellinen asema.
Viisauden voisi tässä yhteydessä määritellä kyvyksi yhdistää kokemukset, tilannetekijät, tavoitteet ja arvot tiedon käyttöä ohjaavaksi ymmärrykseksi. Fysikaalisen informaation valtakaudella tiedon käyttöä on voimakkaasti ohjannut taloudelliset arvot. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että kiire on lisääntynyt työssä, vaikka keskeisen työvälineen - tietokoneen - teho on kaksinkertaistunut 20-40 kuukauden välein aina 70-luvulta lähtien. Tuottavuuden lisäämisellä ei ole ylärajaa voimakkaasti taloudelliseen arvoon perustuvassa yhteiskunnassa. On oletettavaa, että taloudellisen arvon etusijalle asettava yhteiskunta säilyy polarisoivana hyvinvoinnin suhteen oli sen ytimessä sitten kone, tietoverkko tai aivot. Ennustus ymmärrys- tai viisausyhteiskunnan tulemisesta tietoyhteiskunnan jälkeen onkin toiveita herättävä. Ymmärrysyhteiskunnassa tiedon käytön painopiste siirtyisi taloudellisen hyödyn tavoittelusta hyvän elämän edellytysten luomiseen. Tällöin se tieto, joka meillä todennäköisimmin on jo nyt olemassa hyvän elämän luomisesta - ainakin nollina ja ykkösinä -, tulisi otetuksi käyttöön.
Kirjallisuutta
Ilkka Tuomi. The lives and death of Moores law. http://www.firstmonday.dk/issues/issue7_11/tuomi/ «http://www.firstmonday.dk/issues/issue7_11/tuomi/»1
Senge P, Kleiner A, Roberts C, Ross R, Smith B. (1999). Fifth Discipline Fieldbook. Strategies and Tools for Building a Learning Organization. WSOY.