Kysely työpaikkaselvityksestä ja riskinarvioinnista
Työterveyshuollon tekemällä työpaikkaselvityksellä ja yritysten riskinarvioinneilla on yhteiset tavoitteet ja varsin pitkälle myös yhtenevä sisältö. Työterveyshuollon tehtäviin kuuluu työn ja työolosuhteiden selvittäminen työterveyshuoltolain mukaan. Työterveyshuolto on perinteisesti arvioinut työpaikkojen olosuhteita työpaikkaselvityskäytännöllä, joka on perusta koko työterveyshuollon toiminnalle. Työpaikoilla tehdään riskinarviointia työturvallisuuslain perusteella usein ilman työterveyshuollon osallistumista siihen. Lainsäädännössä yleisperiaatteena on työturvallisuuden järjestelmällinen hallinta sekä työolojen jatkuva parantaminen. Työturvallisuuslaissa työpaikkaselvitys nähdään yrityksen turvallisuustoiminnassa vaarojen tunnistamisen ja selvittämisen apuna tai pohjana. Esille on noussut kysymys, miten työterveyshuollon tekemää työpaikkaselvitystä pitäisi kehittää, jotta se paremmin tukisi myös yritysten turvallisuustoimintaa.
(Pääkkönen R, Rantanen S, Jokitulppo J ja Palmroos P: Työterveyshuollon kysely. Tampereen aluetyöterveyslaitos, Tampere 2003. 19 s+liitteet. Artikkeli perustuu edellä mainittuun tutkimukseen. Raporttia saa kirjoittajilta.)
Johdanto
Aikaisemmissa työpaikkojen riskinarviointeja käsittelevissä selvityksissämme olemme joutuneet toteamaan, että monissa yrityksissä työterveyshuoltoa ei ole nähty merkittävänä vaikuttajana yritysten riskinarviointeja tehtäessä (4, 5). Yksittäisten mielipiteiden mukaan yritys ei jopa halua työterveyshuoltoa mukaan riskinarviointityöhön. Toisaalta työterveyshuollossa nähdään usein, että yritys haluaa vain ostaa pienimmän mahdollisen työterveyshuollon osuuden. Tällöin mahdollisuudet tarkempiin työympäristöä koskeviin selvityksiin puuttuvat. On muistettava, että työterveyshuolto on lähes ainoa asiantuntijaorganisaatio, joka työsuojeluviranomaisten lisäksi voi antaa apuaan valtaosalle suomalaisista yrityksistä.
Kun Hämäläinen ja Lanne vuonna 2001 selvittivät onnistuneen turvallisuusjohtamisen sisältöä ja käytäntöä, työterveyshuollolla nähtiin olevan merkittävä rooli. Selvitys tehtiin yrityksissä, joissa töitä turvallisuuden eteen oli tehty systemaattisesti ja turvallisuustoiminta oli jatkuvaa toimintaa. Nämä yritykset hyödynsivät työterveyshuollon osaamista mm. riskien arvioinnissa ja ergonomiassa. Tutkimusraportissa tosin todettiin, että laajempi yhteistyö vaati uutta otetta ja tietämystä työterveyshuollolta (15).
Työterveyshuollon rooli ja merkitys työpaikkojen työolojen kartoituksissa ja erityisesti riskinarvioinneissa on jäänyt käytännössä epäselväksi. Riskinarviointia tehdään monella tasolla sekä riskinarvioinnilla ymmärretään yrityksissä ja työterveyshuollossa erilaisia asioita (5). Ajatus kyselystä työterveyshuolloille nousi esiin, kun arvioitiin KEFY - ARVI hankeen tuloksia (5). Tässä selvityksessä todettiin, että työterveyshuolto on varsin vähän mukana yritysten riskinarvioinneissa ja turvallisuustoiminnassa.
Kyselyn tavoitteet, menetelmä ja aineisto
Kyselyn tavoitteina oli selvittää työterveyshuollon näkökulmasta työpaikkaselvitysten sisältöä ja miten työterveyshuollon tekemät työpaikkaselvitykset liittyvät yritysten riskinarviointeihin. Tavoitteena oli myös selvittää, mitä tietoja yritykset saavavat työpaikkaselvityksistä ja edelleen miten työterveyshuollot näkevät työpaikkaselvityksiä hyödynnettävän yrityksissä. Kyselyllä haluttiin lisäksi saada lähtötietoja työpaikkaselvityskäytäntöjen ja työpaikkaselvitysmenetelmien kehittämiseen niin, että työpaikkaselvitykset nivoutuisivat kiinteämmin yritysten tekemiin riskinarviointeihin ja turvallisuustoimintaan. Samoin haluttiin selvittää mitä ongelmia ja esteitä on hyvälle yritysten ja työterveyshuollon yhteistyölle ja työterveyshuollon työn vaikuttavuudelle.
Suomessa on noin 2200 työterveyshoitajaa ja noin 1800 työterveyslääkäriä (16). Kysely rajattiin koskemaan Tampereen aluetyöterveyslaitoksen toimialueen (Hämeen ja Vaasan työsuojelupiirit) työterveyshuolloissa työskenteleviä hoitajia ja lääkäreitä. Kyselylomake lähetettiin 100 tämän alueen työterveyslääkärille ja 200 työterveyshoitajalle, jotka oli valittu satunnaisotannalla Työterveyslaitoksen koulurekisteristä. Koulurekisteri on Työterveyslaitoksen ylläpitämä rekisteri, joka koostuu vähintään yhteen koulutustapahtumaan osallistuneista henkilöistä. Kyselylomake postitettiin marraskuussa 2002 ja noin kolme viikkoa ensimmäisen kirjeen jälkeen lähetettiin muistutuskirje ja uusi lomake.
Aineiston analysointi tehtiin Tampereen aluetyöterveyslaitoksessa ja analysoinnissa apuna käytetyt ohjelmistot olivat SPSS 10.0 sekä Microsoft Excel 97. Aineistosta muodostettiin kysymyksittäin jakaumat ja/tai keskitunnusluvut. Tarkastelut tehtiin paitsi koko aineistolle, myös erikseen työterveyshoitajille ja -lääkäreille. Tilastollinen testaus ja riippuvuussuhteiden tarkasteleminen jätettiin tässä vaiheessa pois.
Aineisto koostui 158 henkilön vastauksista (53 % lähetetyistä lomakkeista), vastanneista työterveyshoitajia oli 103 ja työterveyslääkäreitä 42. Vastaajista 13 henkilöä oli ilmoittanut tehtävänimikkeekseen "muu", heistä valtaosa oli esimiesasemassa toimivia hoitajia ja lääkäreitä Työterveyshoitajista oli naisia 95 % ja työterveyslääkäreistä 55 %. Vastanneiden hoitajien keski-ikä oli 46 ja lääkäreiden 45 vuotta. Kokopäivätoimessa oli lääkäreistä 69 % ja hoitajista 78 %. Työterveyshuollon tehtävissä hoitajat olivat toimineet keskimäärin 14 vuotta ja lääkärit 13 vuotta. Sekä työterveyslääkäreistä että työterveyshoitajista 45 % työskenteli terveyskeskuksen työterveysasemalla.
Työterveyslääkäreistä erikoistumiskoulutuksen oli suorittanut 31 % ja työterveyshoitajista 86 %. Ammatilliseen täydennyskoulutukseen oli osallistuttu seuraavasti: 84 % lääkäreistä ja 69 % hoitajista oli käynyt Työterveyslaitoksen järjestämän työterveyshuollon pitkän kurssin, Työterveyslaitoksen järjestämään riskinarviointikoulutukseen oli osallistunut 26 % lääkäreistä ja 25 % hoitajista, muiden järjestämään riskinarviointikoulutukseen oli osallistunut 11 % lääkäreistä ja 17 % hoitajista.
Työterveyshoitajilla oli vastuullaan keskimäärin 50 yritystä ja lääkäreillä 72 yritystä. Kysymykseen, minkä alan työpaikkoja vastuullasi on eniten, 40 % vastasi teollisen alan työpaikkoja, 29 % kunnan tai valtion työpaikkoja, 19 % palvelualan työpaikkoja, 8 % maatalousalan työpaikkoja ja 5 % muiden alojen työpaikkoja.
Tulokset
Työpaikkaselvitys
Työterveyshuolto keräsi tietoa asiakasyritysten työympäristötekijöistä useilla eri tavoilla. Tärkeimpien tiedonkeruumenetelmien joukossa oli 97 prosentilla vastanneista työpaikkakäynnit, 85 prosentilla terveystarkastukset ja 59 prosentilla suunnatut työyksikkö- tai työpistekohtaiset selvitykset. Vastaajista 66 % ilmoitti työhygieenisiä mittauksia tehdyn jonkin verran, paljon tai erittäin paljon ilmoitti 9 % vastanneista.
Työpaikkaselvitysten tekemiseen arvioitiin kokonaistyöajasta kuluvan keskimäärin 17 % työajasta. Luku oli hoitajilla 20 % ja lääkäreillä 10 %.
Työpaikkaselvitysmenetelmistä kysyttäessä KUVA, JTPS ja ELMERI olivat vähiten tunnettuja (ei lainkaan käyttänyt yli 60 % vastaajista). Eniten käytettyjä menetelmiä olivat työolojen arviointilomake (hyvä työterveyshuoltokäytäntö), ergonominen tarkastusohje ja työstressikysely. Käytetyin menetelmä oli vapaamuotoinen havainnointi ja haastattelu, jota käytti paljon tai erittäin paljon 62 % vastanneista. Muuta menetelmää, useimmiten itse kehitetty lomake, käytti erittäin paljon 33 % vastanneista.
Kun kysyttiin mitä kuormitustekijöitä asiakasyrityksissä esiintyy, niin lähes kaikissa yrityksissä arvioitiin esiintyvän henkisiä kuormitustekijöitä (51 % ilmoitti esiintyvän kaikissa yrityksissä), seuraavaksi yleisimpiä olivat fyysiset kuormitustekijät ja tapaturmavaarat sekä kemialliset ja fysikaaliset tekijät. Biologisia tekijöitä arvioitiin esiintyvän vähiten. Työympäristö- ja kuormitustekijöistä vaikeimmin arvioitavat tekijät olivat henkiset kuormitustekijät (65 %), seuraavaksi vaikeimmat kemialliset tekijät (18 %) ja biologiset tekijät (10 %). Sekä hoitajat että lääkärit olivat suhteellisen samaa mieltä näistä painotuksista.
Tärkeimmät yhteistyökumppanit yrityksissä olivat työsuojeluvaltuutettu (61 %), työnjohtaja (49 %), yksittäiset työntekijät (43 %), työsuojelupäällikkö (41 %) ja muut henkilöt (10 %). Lähinnä siis työntekijäpuolen edustajat tai työpaikan yksittäiset henkilöt koettiin tärkeimmiksi yhteistyökumppaneiksi. Työnantajapuolelta oltiin useimmiten yhteydessä työnjohtajan kanssa. Kysyttäessä asiakasyritysten tilastoista, tapaturmatietoja käytti usein 40 % vastanneista, "läheltä piti" -tapauksien tietoja joskus 43 % vastanneista ja sairauspoissaoloista usein 38 % vastanneista. Lääkäreiden ja hoitajien vastaukset eivät merkittävästi poikenneet toisistaan. Kysyttäessä onko työterveysasemalla mahdollisuus systemaattisesti koota ja tuottaa tietoa yksittäisen työpaikan työntekijöiden työperäisestä oireilusta, 54 % oli samaa mieltä, 30 % vastanneista ei nähnyt sitä mahdolliseksi, ja 16 % vastanneista ei osannut sanoa.
Terveysvaikutusten arviointi. Vastaajista 61 % koki saavansa työympäristötekijöistä riittävästi tietoa työpaikkaselvityksen johtopäätösten tekemiseksi. Vastaajista 16 % ei kokenut saavansa riittävästi tietoa ja 23 % ei osannut vastata. Kun työpaikkaselvityksessä todetaan työympäristön vaaratekijöitä (tapaturmavaaroja, kemiallisia tekijöitä, fysikaalisia tekijöitä, työn fyysistä kuormittavuutta sekä henkisiä tekijöitä), arvioi niiden vaikutuksia terveyteen usein (45 - 58 %) ja erittäin usein 29 - 38 % vastaajista. Sen sijaan biologisten tekijöiden suhteen vastaukset hajosivat. Terveysvaikutusten priorisointia tehtiin silloin tällöin (57 %), usein (38 %) ja ei koskaan (5 %). Selvästi yli puolet arvioi terveysvaikutusten tärkeysjärjestystä vain silloin tällöin tai ei koskaan.
Raportointi. Työpaikkaselvitysten palaute annettiin tavallisimmin kirjallisena raporttina 51 %, kirjallisena raporttina ja suullisena palautetilaisuutena 41 % sekä muulla tavalla 8 %. Vaikeimmin tehtävät toimenpide-ehdotukset koettiin olevan henkiset tekijät 82 %, kemialliset tekijät 27 % ja biologiset tekijät 22 %. Toimenpide-ehdotuksista keskusteltiin yleensä työtoverin 81 %, työnantajan 63 % ja työsuojeluvaltuutetun kanssa 27 %.
Työterveyshuollon esittämien toimenpide-ehdotusten toteutuminen. Tapaturmavaarojen, kemiallisten ja fysikaalisten tekijöiden, henkilönsuojaimiin kohdistuvien sekä ensiaputarvikkeisiin kohdistuvien toimenpide-ehdotusten arvioitiin toteutuvan yleisimmin usein (44 - 63 %). Biologisten tekijöiden, fyysisten kuormitustekijöiden ja henkisten kuormitustekijöiden osalta joskus (51 - 56 %). Avokysymyksen mukaan (76 vastausta) suurimmat syyt toimenpide-ehdotusten toteutumattomuuteen olivat raha ja kustannukset 60 %, asenteet 17 % sekä asioiden unohtaminen 14 %. Kysymykseen toteuttaako työnantaja tai työnjohto työterveyshuollon esitykset, vastattiin kyllä 70 % ja ei 30 %. Kolmasosan mielestä työpaikalla ei toteuteta työterveyshuollon toimenpide-esityksiä.
Vastanneita pyydettiin jakamaan asiakasyrityksensä kolmeen ryhmään sen mukaan, miten yhteistyö yritysten kanssa toimii (hyvin, kohtalaisesti tai huonosti), ja arvioimaan näiden ryhmien suhteelliset osuudet. Yhteistyön yritysten kanssa nähtiin toimivan hyvin keskimäärin 62 %:ssa, kohtalaisesti 36 %:ssa ja huonosti 14 %:ssa yrityksistä (edellä olevien lukujen summa on yli 100 %, mikä johtuu siitä, että monet vastasivat kahteen kohtaan). Lääkärit arvioivat huonosti toimivaa yhteistyötä olevan enemmän kuin hoitajat (lääkärit keskimäärin 17 %:ssa ja hoitajat 12 %:ssa yrityksistä).
Riskinarviointi
Asiakasyritysten riskinarviointeihin vastaajista 54 % ei ollut osallistunut lainkaan, muutamassa yrityksessä 38 % ja useissa yrityksissä 8 %. Valtaosa oli siis osallistunut yritysten riskinarviointeihin vain erittäin vähän tai ei lainkaan. Kysymykseen "voiko työterveyshuolto käyttää hyväkseen yritysten riskinarviointeja" vastasi "kyllä" 88 % vastanneista. Riskinarviointityössä useimmat vastaajat sijoittivat itsensä asiantuntijaksi (hoitajista 84 %, lääkäreistä 100 %), työterveyshoitajista noin 10 % arvioi roolinsa olevan useimmiten aloitteentekijä. Riskinarviointimenetelmistä tunnettiin parhaiten sosiaali- ja terveysministeriön riskinarviointi-työkirja 63 %, jokin muu menetelmä 27 % ja vakuutusyhtiön menetelmä 23 %. Erityisalueiden riskinarviointimenetelmiä ja PK-yritysten riskienhallinnan välinesarja tunnettiin huonommin (10 - 16 %). Kuvassa 1 on esitetty erikseen hoitajien ja lääkäreiden eri riskinarviointimenetelmien tuntemus.
Yrityksen riskinarvioinnista saatuja tuloksia ei yleensä verrattu muiden saman alan yritysten tuloksiin. Noin puolet vastaajista (48 %) ei koskaan suhteuttanut riskiä, noin puolet (49 %) suhteutti riskiä joskus ja vain 3 % suhteutti riskin usein muiden yritysten tuloksiin.
Koulutustarve ja kehittämiskohteet
Riskinarviointikoulutusta arvioi tarvitsevansa 89 % vastanneista. Eniten arvioitiin tarvittavan lisäkoulutusta koko riskinarviointiprosessista (72 %), henkisten kuormitustekijöiden arvioimisesta (63 %) ja kemiallisten tekijöiden arvioimisesta (46 %). Muiden aihealueiden osalta tarve jäi alle 35 %:iin vastanneista. Useimpien (74 %) mielestä riskinarviointikoulutus pitäisi suunnata yhdessä työterveyshuollolle, työpaikkojen työsuojeluhenkilöstölle ja työnantajalle. Noin viidennes (19 %) vastanneista oli sitä mieltä, että riskinarviointikoulutus tulisi suunnata joillekin muille kuin vastausvaihtoehdoissa annetuille tahoille. Näistä vastauksista valtaosassa tarkoitettiin kahdelle osapuolelle yhdessä, esim. työterveyshuollolle, työsuojeluhenkilöstölle ja työnantajalle (ei kuitenkaan kaikille yhteisesti). Työterveyshuolto, työsuojeluhenkilöstö tai työnantaja yksinään saivat kukin vain muutaman prosentin kannatuksen.
Tulisiko yritysten riskinarviointi ja työpaikkaselvitys tehdä yhtenä kokonaisuutena? Kysymykseen vastasi "kyllä" 65 %, "ei" 7 % ja "en osaa sanoa" 29 % vastanneista. Lähes kolmasosalla kaikista vastanneista ei siis ollut näkemystä asiasta. Kuitenkin niistä 12 vastanneesta, jotka ilmoittivat osallistuneensa riskinarviointiin useissa yrityksissä, 11 henkilöä (92 %) oli riskinarvioinnin ja työpaikkaselvityksen yhtenä kokonaisuutena tekemisen kannalla. Kysymys heijastelee työturvallisuuslain ja työterveyshuoltolain näkemyksiä riskinarviointityöstä. Molemmissa laeissa viitataan riskinarviointiin vaikkakin eri näkökulmista.
Jos arvioidaan vaaratekijöittäin arviointien vaikeutta, toimenpide-ehdotusten tekemistä sekä koulutustarvetta, saadaan taulukon 2 mukainen yhteenveto. Taulukon perusteella henkiset kuormitustekijät nousevat selvästi ylitse muiden. Yli 70 % vastanneista halusi myös kokonaisvaltaista riskinarviointikoulutusta. Fysikaalisten tekijöiden osalta tunnuttiin selviytyvän helpoimmin eikä koulutustarvetta ollut kuin 30 %:lla.
Kyselyssä pyydettiin nimeämään työpaikkaselvityksen kehittämiskohteita. Vastaajista 80 (52 %) esitti ajatuksia työpaikkaselvityksen kehittämiseksi. Arviointiin liittyvistä asioista tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nousi henkisten kuormitustekijöiden arviointi, joka mainittiin 24 vastauksessa. Työpaikkaselvityksen selkeyttämistä ja järjestelmällisyyttä haluttiin kehittää yhteensä 31 vastauksessa eli tähän liittyviä kommentteja oli eniten. Kehittämiskohteiksi esitettiin lisäksi työolojen arviointikriteerejä, alakohtaisia ohjeita, erillistä ohjetta pientyöpaikoille, atk-pohjaista dokumentointiohjelmaa ja lomakkeita. Kehittämistarvetta nähtiin myös raportoinnissa, raporttien selkeyttämisessä ja yhtenäistämisessä. Kehittämiskohteiksi nähtiin myös yhteistyö työpaikkojen kanssa, vaikuttavuuden parantaminen, palautteen anto sekä erilaiset seurantaan liittyvät asiat (näitä mainittiin 30 vastauksessa). Useassa vastauksessa mainittiin kehittämiskohteeksi riskinarviointiin liittyvät asiat. Kehittämistarvetta nähtiin myös kemiallisten tekijöiden, biologisten tekijöiden ja fyysisen kuormituksen arvioinnissa.
Pohdinta ja päätelmät
Kyselyn otos edusti työterveyshenkilöstöä, joka oli käynyt Työterveyslaitoksen koulutuksessa. Vastanneet olivat pääasiassa kokeneita ja esimiestehtävissä toimivia, joiden voi olettaa olevan keskimääräistä paremmin perehtyneitä työterveyshuollon toimintaan ja he edustivat todennäköisesti aktiivista ryhmää ammattikunnastaan.
Työpaikkaselvitysten tekemiseen työterveyshuolto käytti noin 20 % työajasta (lääkärit 10 %). Työpaikkaselvitystä tehtäessä tärkeimmät yhteistyökumppanit yrityksissä olivat työsuojeluvaltuutettu ja työnjohtaja. Työnantajan edustaja eli työsuojelupäällikkö oli selvästi vähemmän mukana kuin työsuojeluvaltuutettu selvityksiä tehtäessä. Tämä on hyvä lähtökohta ajatellen vaarojen ja kuormitustekijöiden tunnistamista, mutta toisaalta voidaan kysyä, saadaanko tällä tavalla toimien riittävä käsitys yrityksen toiminnasta kokonaisuutena.
Työpaikkaselvityksen yleisin menetelmä on vapaamuotoinen havainnointi ja haastattelu. Systemaattisia tiedonkeruumenetelmiä käytetään vähän. Tällöin samankin työpaikan eri kohteiden vertailu on vaikeaa. Työpaikkaselvityksen tuloksia ei myöskään yleensä suhteuteta muiden saman alan yritysten riskinarviointeihin (en koskaan tai silloin tällöin 97 %). Työterveyshoitajalla, joka on työpaikkaselvityksen keskeinen tekijä, voi olla paljon tietoa yritysten työolosuhteista. Hän keskustelee asioista työsuojeluhenkilöiden ja työntekijöiden kanssa, mutta kaikki tieto ei tule lopulliseen raporttiin. Kyselyn tulosten perusteella voidaan siis kysyä, saako toimitusjohtaja, suunnittelija tai tekninen johtaja riittävästi ja oikeassa muodossa olevaa tietoa tehdessään päätöksiä koko yritystä ja sen riskejä koskien ehkäpä miljoonia euroja maksavasta investointiohjelmasta.
Voisiko työterveyshuollon toimintatavasta ja käytetyistä työpaikkaselvitysmenetelmistä (asiantuntijana tehty havainnointi ja vapaamuotoiset haastattelut) seurata, että työyhteisöön ja laajoihin kokonaisuuksiin kohdentuvat toimenpiteet (esimerkiksi meluntorjunta, ilmastointi, prosessimuutokset, työmenetelmät jne.) nähdään työterveyshuollossakin huonommin kuin yksilöön kohdistuvat ja yksittäiset toimenpiteet (henkilökohtaiset suojaimet, ensiaputarvikkeet, kohdeimu). Tämä saattaa heijastua myös vaikeutena arvioida henkisiä kuormitustekijöitä.
Tulokset osoittavat, että riskejä pitäisi arvioida enemmän yhdessä työpaikan henkilöstön kanssa. Työterveyshuollon pitäisi käyttää enemmän systemaattisia, vertailukelpoisia arviointimenetelmiä ja hyödyntää paremmin yritysten tunnuslukuja ja työalakohtaisia tilastoja. Voitaisiin päätellä, että työpaikkaselvitys ei riittävästi tue yrityksen päätöksentekojärjestelmää ja tästä johtuen työympäristössä ja tuotannossa tarvittavat korjaavat toimenpiteet jäävät vähäisiksi. Työterveyshuollolla pitää olla laaja työelämän tuntemus, jotta se pystyisi tehokkaasti palvelemaan kaikkia yrityksiä. Vaarat ja kuormitustekijät samoin kuin yritysten toimintatavat ja mahdollisuudet toteuttaa toimenpide-esityksiä ovat eri aloilla erilaiset. Ne ovat erilaiset myös pienissä ja suurissa yrityksissä. Riskin suhteuttaminen vaatii moniammatillista osaamista, mutta toisi lisäarvoa yrityksille. Tässä näyttäisi olevan kehittämistarvetta.
Puuttuuko työterveyshuollolta jotain tärkeää tietoa? Kyselyn perusteella tietoa kerättiin yrityksistä eniten tapaturmista (usein 40 %) ja sairauspoissaoloista (usein 38 %). Vain puolella vastanneista oli mahdollisuus koota ja tuottaa tietoa työpaikan työntekijöiden työperäisestä oireilusta. Vastanneista 61 % koki saavansa riittävästi tietoa työpaikkaselvityksen johtopäätösten tekemiseksi. Edellä olevat esimerkit kuvaavat perinteisiä työterveyshuollon toiminnan lähtötietoja. Herää kysymys, pitäisikö tietoa hankkia muistakin alueista, esimerkiksi osoitetietoja ja kokemuksia hyvistä konsulteista ja insinööritoimistoista, tietoa erilaisten toimenpiteiden kustannusvaikutuksista, kokemuksia saman alan yritysten tekemistä parannustoimenpiteistä tai yleisemmin sanottuna alakohtaista riskinhallintatietoa. Tällä tiedolla voitaisiin alentaa varsinkin PK-yritysten kynnystä käynnistää toimenpiteitä. Pitäisi hankkia luotettavaa tietoa terveysvaikutusten seurauksista niin tuotantoon, kustannuksiin kuin sairaspoissaoloihinkin.
Tässä kyselyssä vastattiin yhteistyön toimivan hyvin keskimäärin 62 prosentissa asiakasyritysten kanssa, lääkärit olivat kyselyssä hieman pessimistisempiä kuin työterveyshoitajat hyvin toimivan yhteistyön osalta (yhteistyö toimii hyvin 66 % hoitajien mielestä ja 55 % lääkärien mielestä). Lääkärit saattavat olla enemmän mukana hankalimmissa tapauksissa. Toisaalta keskimäärin vain 14 % vastaajista koki yhteistyön toimivan huonosti.
Riskienarviointitutkimusten (4 - 5) mukaan, työterveyshuolto ei osallistu paljonkaan yritysten riskinarviointeihin. Yritykset eivät näytä osaavan käyttää työterveyshuoltoa tähän tehtävään. Toisaalta työterveyshuollolla olisi ilmeisesti halua, mutta koulutusta puuttuu. Yritysten ja työterveyshuollon yhteistyön kehittäminen edellyttää selkeää määrittelyä siitä, missä yritykset haluavat hyödyntää työterveyshuollon osaamista. Silloin työterveyshuolto voi vastata vaatimuksiin ja varmistaa henkilöstönsä riittävän osaamisen. Samaan tulokseen tulivat myös Hämäläinen ja Lanne selvittäessään yritysten turvallisuusjohtamista (15).
Useimmat vastaajista eivät olleet osallistuneet lainkaan asiakasyritysten riskinarviointeihin (54 %) tai olivat osallistuneet vain muutamassa yrityksessä (38 %). Työterveyshuoltolain (2) mukaan työterveyshuollon tehtäviin kuuluu työn ja työolosuhteiden terveellisyyden ja turvallisuuden selvittäminen ja arviointi (12 §). Tässä mielessä riskinarviointi varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten osalta on työterveyshuollon tulevaisuuden merkittävä osaamisalue. Riskinarviointiin tarvitaan siis koulutusta ja käytännön soveltamisohjeita. Samantyyppistä näkökantaa ovat edustaneet Kivi, Uitti ja Saarinen vuonna 1998 julkaistussa artikkelissaan (12).
Kyselyn tuloksista sai vaikutelman, että tapaturmavaarat osataan työterveyshuollon toimesta arvioida. Voidaan silti kysyä, riittääkö työterveyshuollon tekninen tietämys ja esimerkiksi koneturvallisuuden tuntemus vaarojen arviointiin Tapaturmavaarojen arviointi on perinteisesti ollut työpaikan työsuojeluhenkilöstön osaamisaluetta ja ammattitauteihin johtavat vaarat työterveyshuollon osaamisaluetta. Tulosten perusteella jää pohtimaan työterveyshuollon mahdollisuuksia erityisesti pienillä ja keskisuurilla työpaikoilla, kun muistetaan työterveyshuollon tärkeä rooli myös työympäristön asiantuntijana. Hallituksen esityksessä työterveyshuoltolaiksi (14) korostetaan tapaturma- ja väkivaltavaaran ja työn kuormittavuuden arviointia työterveyshuollon lakisääteisenä tehtävänä. Työsuojelun, työpaikan linjaorganisaation ja työterveyshuollon välistä kiinteää yhteistyötä on myös korostettu (14).
Työpaikkaselvitysmenetelmiä pitää kehittää rinnan työpaikkojen riskinarviointimenetelmien kanssa. Toisaalta tulisi kehittää entistä tehokkaampia ja toimivampia yhteistyön muotoja. Esteitä tämän suuntaiselle kehittämiselle ei näyttäisi olevan. Kyselyssä työpaikkaselvityksen tärkeimpinä kehittämiskohteina työterveyshuolto piti työolojen arviointikriteerien kehittämistä ja raportoinnin yhtenäistämistä sekä riskinarviointia. Varsin tärkeäksi kehittämiskohteeksi nähtiin myös yhteistyön parantaminen työpaikkojen kanssa ja työterveyshuollon työn vaikuttavuuden lisääminen työpaikoilla.
Johtopäätöksinä voitaneen todeta, että työpaikkaselvitysten tekemiseen käytetään vain keskimäärin viides osa työajasta (lääkäreillä kymmenesosa), mikä tuntuu liian pieneltä ajalta. Työterveyshuollon työpaikkaselvitysmenetelmissä olisi vastausten mukaan kehittämisen ja systemoinnin tarvetta. Erityisesti henkisen kuormittavuuden arviointi koetaan vaikeana asiana. Työterveyshuolto oli osallistunut vähän yritysten omaan riskinarviointiin.
Salme Rantanen, ins., erikoistyöhygieenikko
Rauno Pääkkönen, dos., TkT, vanhempi tutkija
Jaana Jokitulppo, FM, työhygieenikko
Pirjo Palmroos, FM, atk-suunnittelija
Kirjallisuutta
- Työturvallisuuslaki 738/2002. Säädöskokoelma. Valtioneuvoston kanslia 2002.
- Työterveyshuoltolaki 1383/2001. Säädöskokoelma. Valtioneuvoston kanslia 2001.
- Pääkkönen, R. amp Rantanen, S.: Työympäristön kemiallisten ja fysikaalisten riskien arviointi ja hallinta. Työterveyslaitos, Helsinki 1999. 100 s.
- Rantanen, S. amp Pääkkönen, R.: Työhygieenisten riskien arviointi työpaikalla. Yrityskokeilu. Työsuojelujulkaisuja 52. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tampere 2001. 35 s. + liitteet 10 s.
- Rantanen, S., Pääkkönen, R., Lindroos, L., Kauhaniemi, P., Engström, K., Hämäläinen, M., Riala, R.: Kemiallisten ja fysikaalisten tekijöiden arviointi työpaikalla. Työsuojelujulkaisuja 62. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tampere 2002. 52 s. + liitteet 28 s.
- Valtioneuvoston asetus kemiallisista tekijöistä työssä 715/2001. Säädöskokoelma. Valtioneuvoston kanslia 2001.
- Murtonen M.: Riskien arviointi työpaikalla. Työkirja. Työsuojeluosasto, Sosiaali- ja terveysministeriö. Tampere 2000.
- Työpaikkaselvitykset työterveyshuollossa. Työterveyslaitos, Helsinki 1982.
- Miten selvitetään rakentamisen terveysriskit - työpaikkaselvitysmenetelmät ja niiden käyttö. Toim. Lappalainen J., Oksa P., Mattila M., ym. Työterveyslaitos, Helsinki 1997.
- Työterveyshuolto. Sosiaali- ja terveysministeriö, työsuojeluoppaita ja ohjeita 6. Tampere 2002.
- Hyvä työterveyshuoltokäytäntö, opas toiminnan suunnitteluun ja seurantaan. Sosiaali- ja terveysministeriö, Työterveyslaitos. Helsinki 1997. 285 s.
- Kivi, P., Uitti, J., Saarinen, K.: Työpaikkaselvitys ja riskin arviointi - valmis tuote vai kehittelyn tarvetta. Työterveyslääkäri 16(1998);2, 185-187.
- Hautamäki, T. amp Pääkkönen, R.: Kysely työterveyshuollolle. Psyykkisen työsuojelun kehittäminen tärkeintä. TyöTerveysTurvallisuus 11/1987, 32-33.
- HE 114-2001 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle työterveyshuoltolaiksi sekä laiksi työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 4 ja 11 § muuttamisesta. Nykyään www.finlex.fi/esitykset.
- Hämäläinen P., Lanne M.: Onnistuneen turvallisuusjohtamisen sisältö ja käytännöt. Työsuojelujulkaisuja 54. Sosiaali- ja terveysministeriö, työsuojeluosasto. Tampere 2001 84 s.
- Räsänen, K. (toim.): Työterveyshuolto Suomessa vuonna 2000 - 1990-luvun kehitystrendit. Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2002. 172 s.
- Työsuojeluhallitus: Euroopan yhteisöjen työolodirektiivejä 89/391/EEC, 12.06.1989. Pirkan painotuote Ky. Tampere 1990. 85 s.
- Työturvallisuuslaki. Soveltamisopas. Työterveyslaitos, Helsinki 2002. 128 s.