Ideasta lääkäreiden kulttuuriseuraksi

Kun aikoinani hakeuduin opiskelemaan lääketieteelliseen, olin asiasta kovin onnellinen. Tulevaisuuteni olisi taattu kohtuulliseksi, pieni mies saanut kompensaationsa jne. Yksi merkittävä tekijä oli silloin ja nytkin näkemykseni siitä, että saan tehdä työtä lahjakkaiden ihmisten kanssa. Saisin vaihtaa mielipiteitä ammattiasioista, mutta myös muista, vaikkapa kulttuuriin liittyvistä ilmiöistä. Ajattelin tiedekuntaamme keskittyneen kansamme parhaimmistoa, joilla on kapasiteettia vaikka mihin. Tämä oli osin nuoruuden utopiaa, mutta sillä on kuitenkin vankka pohja. Ajatukseni muokkautui aikojen kuluessa samaa linjaa, mutta pian huomasin arjen raskauden tukkivan monet ihmisyyden kehityslinjat. Kansan keskuudessa kulkeneet tarinat eettisesti asioihin suhtautuvista lääkäreistä saivat rinnalleen sekularisoituneen lääkärin mallin. Kun työ oli tehty ja ovi painettu kiinni, lääkäri eli kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen välittämättä juurikaan kulttuuriarvoista. Nuoruuden haaveet ja intomieli olivat hävinneet leikkaussalien jätteisiin ja vastaanottohuoneiden roskakoreihin. Näin saattoi monilla ollakin, mutta onneksi sain myös toisenlaisia viestejä.

Lääkärikunta työskentelee kovin sektoroituna. Erikoisaloja on paljon, lääkäri ei hallitse yleensä kuin omat erikoisalansa, muita vierastetaan. Myös lääkäreiden harrastukset ovat monenmoisia, säveltämisestä arkeologiaan, kirjoittamisesta kuvanveistoon. Kiinnostuksen kohteita on valtavasti.

Yksilöt harrastavat tavallisesti toisistaan tietämättä. Yksinäisiä susia on joukossamme runsaasti. Monenlaiset naamiot kasvoillaan lääkärit työskentelevät arjessa ja työpäivän päätyttyä alkavat elää väkevää ja antoisaa kulttuurielämää. Monet painivat erilaisten taiteen tekemisen pulmien kanssa koettaen ratkaista niitä taitonsa mukaan. Hyvä näin, asioihin perehtyminen tällä tavalla takaa varmaa tietoa, mutta tämä tie on pitkä ja hankala. Miksi keksiä ruutia yhä uudelleen, miksi suunnitella uutta pyörää! Olisi helpompaa konsultoida kollegaa myös harrastuksista.

Toinen hämmästelyn linja on yhteiskunnallinen. Meistä lääkäreistä on muodostunut sellainen kuva, että olemme vain kansaa rahastavia superihmisiä, joilla rypistyneet setelitukot täyttävät aivojen tunnekeskukset. Ehkä tällaisia onkin, mutta tuskin monia. Kateuden mielikuvat ovat kuitenkin valitettavan yleisiä. Ne ilmenevät mm. suhtautumisessa palkkaukseemme ja työoloihimme. Olisi luotava humaanimpi imago, se todempi ja usein itseltämmekin piilossa oleva. Mielestäni lääkärikunnalla on paljon annettavaa toinen toisilleen ja yhteiskunnalle nimenomaan kulttuurin alueella. Tämä merkitsee sitä, että meidän on tultava esille vaikkapa taiteita harrastavina taiteilijoina. Tässäpä haastetta!

Kesällä 1993 tapasin Tanskassa työskentelevän suomalaisen lääkärin Irma Caloniuksen. Keskustelimme lääkäreiden kulttuuriharrastuksista ja niiden merkityksestä ammatti-identiteettiin. Mielestämme hyvät harrastukset voivat vaikuttaa terveyteen monella tasolla. Hän kertoi järjestävänsä suurta lääkäreiden taidenäyttelyä Tanskaan. Hän kuvaa suhdettaan taiteeseensa näin: " Minulla ei ole pitkä matka järjen maasta siihen maahan, joka on syvällä meissä kaikissa – se usvan maa, jossa vain näkee hämärästi, mutta tuntee voimakkaasti". Hän kehotti minua aktiivisuuteen näissä asioissa. Lääkärikunta tarvitsee yhteisen tien tuohon alitajunnan maahan.

Pohdin asiaa parisen vuotta. Olin jäänyt leskeksi ja kokenut runojen kirjoittamisen ja kuvanveiston pelastuksekseni. Nämä harrastukseni antoivat voimaa arjen hyörinästä selviytymiseen. Halusin rohkaista muitakin harrastuksiin ja itsensä kehittämiseen. Tämä on tavallaan itsehoitoa, ei pakenemista, pikemminkin tavallaan ihmiselämän tyky-toimintaa.

Rohkenisinko tuoda idean julkisuuteen? Mitä kollegat sanovat? Mikä minä olen toteuttamaan näitä asioita? Aikaa kului, ajatuksia tuli ja meni. Aloin keskustella lääkäreiden kulttuuriseuran ideasta eräiden turkulaisten kollegoiden kanssa vuonna 1995. Etenkin kollegoiden Martti Ollisen ja Iiro Kilpikarin tuki ovat olleet merkittäviä alkutaipaleella. Rohkaistuneena saamistani kehotuksista käynnistin valmistelevia toimia. Ensin olisi saatava aikaan jonkinlaisen lääkäreiden taideseura.

Samaisen vuoden viimeisessä lääkärilehden numerossa oli seuraava ilmoitus:

"Hyvät kollegat!

Onko uraputkesi kovin ahdas? Onko se sulkemassa henkisen kasvusi mahdollisuuksia? Haluaisitko nähdä elämäsi mielekkäänä kokonaisuutena? Haluaisitko saada taiteen tekemisestäsi palautetta?

Tervetuloa laajentamaan lääkärikuvaroolia! Tervetuloa uutta luovaan tilaisuuteen!

Kutsumme kaikkia taiteita "kuluttavia", harrastavia ja luovia kollegoita pohtimaan lääkäreiden kulttuuripäivän perustamista sekä valitsemaan valmistelevaa toimikuntaa. Tilaisuus on Lääketiede 96-päivien yhteydessä 10.1.1996 klo 15.00 – 16.00 päivien lehdistöhuoneessa.

Turussa 9.11.1995

Turussa Veikko Karskela Iiro Kilpikari Martti Ollinen Kirsti Pakkala"

Jännittyneenä odotin vuoden 1996 lääkäripäiviä. Tulisiko varsinaiseen seuran perustamiskokoukseen riittävästi lääkäreitä? Mielialani vaihteli epäuskosta toivon kautta menestykseen. Perustamiskokoukseen saapui yhdeksän lääkäriä. Enää ei ollut epäuskoa vaikkakin menestys odotutti. Tästä kokouksesta alkoi seuran varsinainen toiminta.

Keskustelin ideasta myös silloisen arkkiatrimme Nils Okerblomin kanssa. Hän piti ehdotustani hyvänä ja tervetulleena. Hän valitteli vain sitä, että ei voi enää osallistua toimintaan. Tammikuun lopulla hän poistui keskuudestamme.

Kerroin kokouksessa näkemyksiäni seuran tarpeellisuudesta:

"Taide tarjoaa purkautumistien niistä paineista, joita raskas vastaanottotyö tuo mukanaan. Luomistyö on usein terapiaa lääkärille itselleen. Se vie ajatukset yli arjen yksitoikkoisuuden samalla kun se antaa keinon tunteiden ja ajatusten ilmaisemiseen. Taide voi myös olla silta elämän vaikeuksien ja surujen yli."

Kaavailin seuran toiminnan periaatteita ja toimintalinjoja esityksessäni seuraavasti:

1. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea lääkäreiden kaikenlaista taiteellista toimintaa."
2. "Yhdistys järjestää tarkoituksensa toteuttamiseksi lääkäreiden kulttuuripäiviä sekä lääkäreiden taideharrastuksia edesauttavaa näyttely- ja koulutustoimintaa."
3. Esitin lisäksi joitakin suuntaviivoja mahdolliseen tulevaan toimintaan, seuraavat referaatit ovat suoraan esityskalvoistani:
4. "Päämääriä: roolikuvan laajentaminen, itsensä toteuttaminen, purkautumistien tarjoaminen, elämysten tarjoaminen, inhimillisyyden lisääminen, yhteistyökanavien luominen, viihdetoimintamahdollisuuksien luominen"
5. "Tunne- ja asiatiedon välittäminen: ilmaisukyvyn ja taidon lisääntyminen: esimerkit, virikkeet, rohkaisu, arvioinnit, mahdollisuudet"
6. "Taidekanava: esiintyminen: konsertit, näyttelyt, yms.".
7. "Kouluttautuminen: tiedonvälitys, vierailut, taideleirit, harrastusryhmät, taidekurssit, lääkäreiden kulttuuripäivien luominen määräajoin tapahtuvana"
8. "Myyntikanava: kollegoiden ja lääketehtaiden mahdollisuus teosten ostamiseksi."

Kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti seuran perustamisen tarpeellisuudesta ja periaatteista. Seura päätettiin perustaa.

Perustetulle kulttuuriseuralle valittiin toimintaa valmisteleva työryhmä, johon valittiin Veikko Karskela, Iiro Kilpikari, Martti Ollinen, Kirsti Pakkala, Kati Myllymäki ja Sirkku Hämäläinen.

Tämä työryhmä sai tehtäväkseen tarkistaa Iiro Kilpikarin vaimonsa avustuksella laatimat seuran sääntöehdotukset seuraavaan kokoukseen.

Kesäkuun 3. päivänä pidetyssä kokouksessa päätettiin jättää korjatut sääntöehdotukset "pakasteeseen", koska katsottiin tiukan sääntöihin perustuvan toiminnan kangistavan orastavan seuran toimintaa. Samassa kokouksessa pidettiin tärkeänä, että seura on avoin kaikenlaista taidetta ja kulttuuria harrastaville lääkäreille. Jos tarvetta ilmenee, voidaan perustaa erilaisia jaostoja.

Tässä kokouksessa päätettiin myös toteuttaa seuraavien lääkäripäivien yhteydessä ensimmäinen lääkäreiden taidenäyttely.

Näyttely pidettiin 1997 Messukeskuksessa. Siitä tuli menestys. Yhdeksäntoista kollegaa toi töitään esille. Teoksia oli kaikkiaan yhdeksänkymmentäyksi. Potentiaalia tuntui olevan kovastikin. Taso oli varsin korkea, monet

teokset olisin milloin tahansa huolinut kotini kaunistukseksi.

Kevään aikana teimme kyselyn lääkärikunnalle kulttuuriseuran tarpeellisuudesta. Samalla kartoitimme lääkäreiden harrastuksia sekä toiveita kulttuuriseuran suhteen.

Kysymyslomakkeita lähetettiin 14.000 kpl Novartis Finland Oy:n suosiollisella avustuksella. Vastauksia tuli loppujen lopuksi yli kahdeksansataa.

Muutama lääketehdas oli lupautunut analysoimaan tiedot. Heidän vetäydyttyään lupauksestaan koetin itse analysoida vastaukset osoitteineen tiedostoiksi. Tämä työ olisi vienyt koko kesälomani. Käsialojen selvittäminen tuntui perin vaikealta. Tämän jälkeen ymmärsin apteekkarien ja farmaseuttien reseptituskat. Lienee niin, että joillekin kirjoittaminen on tärkeää, lukeminen ei. Viitisenkymmentä lomaketta jäi selvittämättä, koska selvänäkijä Aino Kassista tarvittiin toisissa maailmoissa. Sain työnantajani Wärtsilä NSD Oy:n apuun ja luvut saatiin lopulta tiedostoiksi.

Seuraavaksi joitakin tietoja tuloksista.

Musiikkia harrastavat oli odotetusti suurin yksittäinen ryhmä, heitä oli peräti yli viisisataa. Teatterista kiinnostuneiden ryhmä oli melkein yhtä suuri.

Ennakko-odotusten mukaisesti eri kuvataiteiden lajeja harrasti yhteensä yli seitsemänsataa kollegaa. Kuvanveistoakin harrasti peräti yhdeksänkymmentä viisi lääkäriä. Kirjallisuus ja kirjoittaminen oli kolmensadan lääkärin harrastuksena.

Muita harrastuskohteita oli pitkälle toista sataa, arkeologiasta sukututkimukseen, pitsin nypläyksestä raveihin.

Kysyttäessä halukkuutta osallistua taideleireille vastaukset yllättivät. Lähes neljäsataa lääkäriä oli kiinnostunut tämänkaltaisesta toiminnasta..

Seuran toimintaa piti tarpeellisena suurin osa vastanneista, vain viisi henkilöä piti toimintaa tarpeettomana.

Vastauksia kyselyyn tuli vielä vuosia jälkeenkin päin.

Vuoden 1998 lääkäripäivien yhteyteen järjestettiin lääkäreiden ei-lääketieteellisten kirjojen näyttely. Näyttelyyn oli koottu lääkärikirjoittajilta ja lääkäriliiton kirjastosta pitkälti yli sata teosta. Kirjoja oli seikkailukirjoista romaaneihin, uusia ja vanhoja.

Kesällä järjestettiin ensimmäinen taideleirimme Sinisen Saimaan taideinstituutissa Ristiinan Himalansaaressa. Kollegat Pirjo ja Hannu Jokela olivat hankkineet vanhan kansakoulun ja perustaneet sinne taidekoulutuskeskuksen, jossa oli pidetty mm. akvarellikursseja. Tämä oli ilon asia seuralle. Aloimme suunnitella sinne ensimmäisiä akvarellikursseja kulttuuriseuran jäsenille. Hankin sponsoriapua ja ensimmäiset kurssit saatiin kesällä käyntiin. Pirjo taitavana akvarellistina lupautui kurssin vetäjäksi. Kurssi ja kurssipaikka oli hyvä sekä opetus tehokasta. Ensimmäisellä maalausleirillä meitä kurssilaisia oli vain seitsemän. Taideinstituutissa on sen jälkeen pidetty useita akvarellikursseja. Ne ovat olleet suosittuja, kursseille alkoi muodostua jonotusta.

Parisen vuotta myöhemmin lisättiin seuran ohjelmaan kirjoittajakurssit. Nekin pidettiin Himalansaaressa. Ensimmäisenä kesänä opettajana oli kirjailija Kari Levola. Seuraavina kesinä saimme opettajavahvistusta Kari Levolan lisäksi kirjailija-filosofi Torsti Lehtisestä. Nämä kurssit ovat olleet antoisia kuten jokainen lääkärilehden kulttuuripalstaa lukeva on havainnut. Monia kirjoituksia ja runoja on julkaistu palstoillamme.

Epäonnistumisiakin on ollut. Kesälle 1998 suunniteltiin Turkuun kirjallisuusseminaaria ja 1999 lääketieteen päivien yhteyteen valokuvanäyttelyä. Osanottoilmoituksia tuli niukasta, joten aiotuista tapahtumista ei tullutkaan mitään.

Lääkärilehden huomattava tuki kulttuuripalstan avaamisessa ja toimintamme tukemisessa on ollut ratkaisevan tärkeää. Kulttuuripalstan vetäjänä on alusta asti toiminut Veikko Karskela apunaan kollegat Taito Pekkarinen, Martti Ollinen, Pirjo ja Hannu Jokela, Martti Rannikko ja toimittaja Ulla Toikkanen.

Kun Veikko Karskela luopui kulttuuriseuran puheenjohtajuudesta, saatiin aktiivinen Ulla-Kaija Lammi puheenjohtajaksi. Seuran toiminnassa alkoi uusi kausi. Lääkärilehden kulttuuripalstan työryhmään kutsuttiin nyt myös U-K. Lammi. Kokouksien luonne muuttui jossakin määrin. Kulttuuripalstan kokouksissa voitiin käsitellä myös kulttuuriseuran asioita.

Seuran toiminnassa alusta asti mukana ollut idea lääkäreiden kulttuuripäivistä alkoi hahmottua vuonna 2001. Päätettiin perustaa toimikunta asian eteenpäin viemiseksi. Suomen Lääkäreiden Kulttuuriseuran edustajiksi valmistelutoimikuntaan nimettiin seuran puheenjohtaja Ulla-Kaija Lammi ja Hannu Jokela Helsingistä. Heillä molemmilla on laaja kulttuuriverkosto käytettävissään. Niiden katsottiin edistävän päivien valmistelua. Päivien valmistelutyöhön osallistuvat lisäksi edustajat Suomen Lääkäriliitosta, Finska Läkarsällskapetista ja Duodecim-seurasta.

Kulttuuriseuran toiminta on vähitellen saamassa vakaan aseman yhtenä lääkäreiden yhteistoimintamuotona. Näyttelyitä on järjestetty, kursseja ja esitelmiä pidetty ja kirjoituksia kirjoitettu, vaikka seuralla ei ole käytettävissään omia varoja. Toiminta on ollut kutsumuksellista ja kulttuuriaatteellistakin. Uskon tämänkaltaisen toiminnan laajenemiseen ja syvenemiseen. Seuran anti on monelle kollegalle ollut tärkeä virikkeitä antavana ja rohkaisevana. On hyvä jatkaa tältä pohjalta. Toimintaperiaatteet on esitetty jo perustamiskokouksessa. Ne vaikuttavat edelleen ajanmukaisilta ja ainahan niitä voi kehittää. Toiminta näyttää jo lunastaneen siihen kiinnitettyjä toiveita ja odotuksia. Tästä on hyvä jatkaa. Toivon yhä useampien kollegoiden harrastavan yhteistyötä elämän eri alueilla omaksi ja lääkärikunnan hyväksi.