Avioero – uhka miehen työkyvylle?
Suomalaisen miehen työkyky ei näytä paranevan erilaisista työkykyhankkeista huolimatta. Suomalainen mies kuolee edelleen naista kahdeksan vuotta nuorempana, ja viimeiset vuotensa hän elää sairaampana kuin muut läntisen Euroopan miehet. Työnsä mies pyrkii kaikesta huolimatta hoitamaan hyvin, ja sairauspoissaoloilla mitattuna miehen työkyvyttömyys onkin Euroopan alhaisimpia. Mutta onko sisukkuus vääränlaista ja väärin kohdennettua, koska työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on lähes kaksinkertaista muihin Pohjoismaihin verrattuna. Tässä artikkelissa miehen työkykyä tarkastellaan yksityiselämän näkökulmalta, ja pohditaan, vaikuttaako avioeroprosessi miehen kokemaan työkykyyn.
Mies, terveys ja parisuhde
Työkykyä on tutkittu muun muassa biolääketieteelliseltä (esim. Vanhanen 2001), ammatillisen osaamisen (esim. Lindström 1997), työyhteisön toimivuuden ja sosiaalisen tuen (esim. Vahtera 1997) sekä hallinnan tunteen (esim. Feldt 2000) näkökulmasta. Sen sijaan tutkimuksissa ei ole aiemmin tarkasteltu yksityiselämän kriisin kuten avioeron vaikutusta koettuun työkykyyn. Ihmissuhteet ovat kuitenkin osa täysipainoista elämää, ja miehet naisten tapaan tukeutuvat perheeseen, ystäviin ja työtovereihin apua tarvitessaan. Monet saavatkin merkittävimmän sosiaalisen tuen nimenomaan omalta puolisoltaan. (Suominen ym. 1996, Kontula ym. 1998.)
Miehillä eläminen parisuhteessa näyttää olevan tae hyvinvointiin monilla eri terveysmittareilla mitattuna. Miesten selvästi suurentunut riski tehdä itsemurha kestää noin vuoden parisuhteen loppumisesta, ja varsinkin jos lapset ovat jääneet entiselle vaimolle (Dieserud ym. 2001). Eron jälkeen miehet myös sairastuvat naisia vakavampiin sairauksiin, heillä on enemmän sairaalahoitojaksoja ja sairaudet johtavat useammin kuolemaan (Riessmann amp Gerstel 1985). Esimerkiksi syöpäkuolemia eronneilla ja naimattomilla miehillä on 15 % enemmän kuin naimisissa olevilla miehillä (Kravdal 2001). Sekä miehillä että naisilla mielenterveyshäiriöt ja stressialttius ovat poikkeuksellisen yleisiä vuosi eron jälkeen (Gähler 1998). Miesten terveystottumuksia tarkasteltaessa esimerkiksi alkoholinkäyttöön vaikuttavat avioeroa enemmän miehen sosiaaliluokka ja aikaisemmat juomatottumukset: alemmassa sosiaaliluokassa haitallista juomista on enemmän sekä ennen eroa että eron jälkeen (Kontula ym.1998). Parisuhteessa eläminen ei kuitenkaan sinällään ole tae paremmasta terveydestä, vaan parisuhteen onnellisuudella on merkitystä. Huonoimmassa asemassa ovat huonossa parisuhteessa elävät, sillä heillä mielenterveyshäiriöitä on keskimäärin kolme kertaa yleisimmin kuin hyvässä parisuhteessa olevilla ja noin kaksi kertaa yleisemmin kuin ilman parisuhdetta elävillä. (Kontula ym. 1998.)
Turvatakseen terveytensä miehen kannattaa siis avioitua. Helpointa puolison löytäminen näyttää olevan koulutetulla miehellä ja vaikeinta ammattitaidottomalla (Hyssälä ym. 1995). Työelämässä pärjääminen vahvistaa itsetuntoa ja miehistä identiteettiä. Naisten silmissä miehen työssä saavuttama asema ja varallisuus tekevät miehestä eroottisesti puoleensa vetävän. Mies, jonka taloudellinen asema esimerkiksi avioeron myötä heikkenee, jättäytyy monesti vapaaehtoisesti elämään yksin. (Kontula 1995.) Sama oman itsensä arvottaminen ilmenee työttömän miehen elämässä: työttömyys vie mieheltä arvon miehenä, puolisona ja isänä (Kortteinen 1994).
Tigerstedtin (1994) mukaan nykypäivän suomalainen mies on ymmällään suhteessa naiseen. Miehet eivät tiedä mitä naiset heiltä odottavat: miesten tulisi olla maskuliinisia, jämeriä, voimakkaita ja osaavia, mutta toisaalta pehmeitä, tunteikkaita, herkkiä ja helliä. Toivomusten yhteen sovittaminen tuntuu miehistä vaikealta. Hämmennys Tigerstedtin mukaan johtuu siitä, että tänä päivänä selkeät sukupuoliroolit ovat hämärtyneet, joita miehet ovat jääneet kaipaamaan. Hoikkala (1996) puhuu sukupuolten sosiaalisten tilojen sekoittumisesta: liiallinen lähentyminen arjessa ja roolien sekoittuminen ovat lisänneet keskinäistä kitkaa, ja Hoikkalan mukaan lisääntyneet avioerot ovatkin seurausta sukupuolten liiallisesta lähentymisestä.
Avioero on suuri muutos, joka vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen. Erot ovat lisääntyneet kaikkialla Länsi-Euroopassa, ja tilastojen kärjessä ovat Suomi ja Ruotsi. Avioerot antavat kuitenkin vain osittaisen kuvan parisuhteiden purkautumisesta. Väestöliiton tutkimuksen mukaan avoerojen määrän arvioidaan olevan avioeroihin verrattuna kaksinkertainen. (Miettinen ym. 1998.) Avioeroista huolimatta perhe ja parisuhde ovat suomalaisille tärkeimpiä elämänarvoja, ja vasta sen jälkeen tulevat arvostuksen saaminen työelämässä, hyvä palkka ja varallisuus. Suomalaiset eivät kuitenkaan näytä elävän arvojensa mukaista elämää, sillä 40 % sekä miehistä että naisista kertoo laiminlyövänsä kotiasioitaan ansiotyönsä vuoksi. (Reuna 1998.)
Tutkimuksen tarkoitus ja aineisto
Tutkimuksen tarkoitus oli kuvata miehen koettua työkykyä avioeroprosessin aikana. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastattelut suoritettiin syksyllä v. 2001.
Miesten keski-ikä oli 47 vuotta (38–55v.), ja haastatteluhetkellä parisuhteen loppumisesta oli kulunut keskimäärin 2,8 vuotta (5kk–7v.). Kaikilla haastateltavilla oli lapsia: lapset asuivat pääsääntöisesti äitinsä kanssa. Puolet miehistä oli tehnyt eropäätöksen itse, puolella aloitteentekijänä oli ollut vaimo. Haastatteluhetkellä kuudella miehellä oli uusi läheinen naissuhde. Merkittävä osa haastatelluista miehistä työskenteli ammatinharjoittajina/yksityisyrittäjinä, esimiestehtävissä ja muissa vastuullisissa työtehtävissä.
Tulokset
Miehen subjektiivinen vointi
Avioero vaikutti miesten subjektiiviseen vointiin, terveyteen. Psykosomaattiset oireet kuten hikoilu, mahavaivat, vapina, rintakipu, hengitysvaikeudet ja unihäiriöt olivat eroprosessin alkuvaiheessa usein ympärivuorokautisia. Miesten voimat olivat lopussa, mutta elämäntilannetta pyrittiin silti salaamaan muilta. Tyypillistä oli, että miehet eivät aina osanneet yhdistää oireitaan stressaavaan elämäntilanteeseen, vaan luulivat sairastuneensa vakavaan somaattiseen sairauteen.
…ihan kuin sydän olis pysähtynyt ja sellasia hengitysvaikeuksia…
Vähitellen psykosomaattiset oireet helpottuivat, mutta miesten kokonaisvointi ei parantunut. Miehet tunsivat elämänsä merkityksettömäksi, ja vointinsa masentuneeksi. Tässä eron vaiheessa miehet tavallisimmin hakivat itselleen ammattiapua, kun vielä kriisin alkuvaiheessa miehet uskoivat selviävänsä omin voimin. Jatkuva häpeän tunne ja syyllisyys pahensivat tilannetta, ja identiteetti "elämässä pärjäävänä miehenä" oli uhattuna. Vähäisistä voimavaroista huolimatta miehet eivät halunneet jäädä sairauslomalle. Työteho oli kuitenkin alentunut, joten työssä vietetty aika ei taannut yritykselle samaa taloudellista tuottoa mitä aikaisemmin.
…mä oletin, et mä olen niin fiksu, että mä osaan hoitaa tän jutun itse, mutta en mä sitten osannutkaan…
Miehille tyypillinen selviytymiskeino oli fyysinen toiminta, jolla oli mahdollista purkaa omaa ahdistuneisuutta. Miehet harrastivat muun muassa tennistä, lenkkeilyä ja kävivät kalastamassa. Alkoholin käyttö saattoi tilapäisesti lisääntyä, mutta palautui yleensä normaalikäytön tasolle kriisin loppuvaiheessa. Jos tapa ratkaista asioita jo avioliiton aikana oli alkoholi, niin juominen lisääntyi vastoinkäymisten lisääntyessä.
…itse asiassa mä pelasin tennistä kriisiaikana vielä enemmän…
Miehen työroolin hallinta
Työ oli merkittävä osa miehen identiteettiä. Miehet hakivat itselleen arvostusta pyrkimällä menestymään urallaan, mihin osaltaan oli vaikuttanut heidän kotikasvatuksensa. Menestyminen työssä "oikeutti" elämään, ja varsinkin suhteessa naiseen miehet kokivat suuria paineita osoittaa pärjäämistään. Avioeroprosessin alkuaikana miehinen itsetunto oli koetuksella, joten jo se, että miehellä ylipäätään oli työpaikka, auttoi eteenpäin.
…miehiltä aina kysytään "mitä sä teet työkses", ei naisilta!…
Miesten yksi motiivi työssä käymiseen oli perheen taloudellisen toimeentulon turvaaminen. Nykyisestä tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta miehet kokivat edelleen olevansa päävastuussa perheen taloudellisesta hyvinvoinnista. Se oli myös miesten tapa osoittaa välittämistä. Eron jälkeen ne miehet, jotka edelleen elivät yksin, kertoivat menettäneensä osan työmotivaatiostaan. Enää ei ollut perhettä, jonka eteen uurastaa ja tehdä palkkatyötä.
…mä olin silloin perheen takia töissä, sit kun vaimo lähti, tuli tyhjä olo ja töissäkin mun motivaatio laski…
Työ oli miehille väylä itsensä toteuttamiseen. Raastavimmankin kriisin aikana työssä käyminen koettiin tervetulleena vastapainona, sillä työ tarjosi muuta ajateltavaa. Työvire saattoi ajoittain olla jopa poikkeuksellisen korkea, sillä miehet käyttivät työtä myös pakopaikkana. Vähitellen elämän realiteetit selvisivät, ja miehet huomasivat olevansa "aikalisän" tarpeessa.
…on käynyt mielessä että lappiin, mökille, vuodeks sinne! Pois tästä hässäkästä!…
Miehen sosiaaliset suhteet
Miehet menettivät monia ihmissuhteita avioeron myötä. Yksi vaikeimpia asioita oli ero lapsista. Miehet havahtuivat vanhemmuuteensa nyt aivan uudella tavalla: isyys merkitsi miehille muun muassa sitä, että heidän omalla elämällään ja kriisistä selviämisellä oli merkitystä toiselle ihmiselle. Se auttoi heitä ponnistelemaan. Etävanhemmuus ei kuitenkaan antanut samaa tyydytystä, mitä normaali arjen eläminen lasten kanssa.
…lapsi asui mun luona vuoden eron jälkeen… mä olin tosi onnellinen…
Miehet pitivät tärkeänä, että heillä oli miehistä seuraa eroprosessin aikana. Miehet eivät kokoontuneet keskustelemaan, vaan tapaamisten päätarkoitus oli toiminta erilaisten harrastusten parissa. Mutta jos puhumiseen oli tarvetta, siihen oli mahdollisuus, ja tätä mahdollisuutta miehet myös hyödynsivät. Työelämässä erityisesti esimiehiltä saatu tuki oli tärkeää. Jo kuulluksi tuleminen helpotti, eivätkä miehet kaivannet terapeuttisia keskusteluhetkiä esimiestensä kanssa. Työyhteisön merkitys muuttui prosessin myötä: mies oli menettänyt sosiaalisia suhteita, joten työpaikka edusti nyt tärkeää sosiaalista yhteisöä, johon kuulua. Aikaisemmin työpaikka oli enemmänkin väylä urakehitykseen.
…mä pölötin mun luottoystäville vaiheitani varmasti väsyksiin asti…
Miehillä oli toive löytää uusi elämänkumppani. Osalla se oli jo löytynyt, mikä antoi merkitystä elämälle. Nainen oli miehelle tärkeä puhekumppani, ja mies käsitteli menneisyyttään ja eronsa syitä uudessa suhteessa samalla tosin kuormittaen sitä. Siitä huolimatta miehet halusivat yrittää, ja toivoivat myös lasten löytävän paikkansa uusperheessä.
…kun se uusi suhde loppu, tuli uusi kriisi…suhteet oli vuoden sisällä ja ensimmäisen käsittely oli vielä kesken…
Pohdinta ja johtopäätökset
Suuret yhteiskunnalliset muutokset, kuten nopea teollistuminen ja kaupungistuminen ovat vaikuttaneet miehen elämään. Mies on sopeutunut naista huonommin näihin muutoksiin ja muutoksia seuranneisiin arvoristiriitoihin. Sopeutumattomuus ilmenee erilaisina elintapa- ja stressisairauksina sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen ristiriitoina. (Hoikkala 1996.) Ristiriidat johtavat yhä useammin avioeroon, ja erotilanteessa ollaan yleensä parhaimmassa työiässä. Työterveyshuollon vastaanotolla kohtaamme siten yhä useammin asiakkaan, joka elää keskellä eroprosessia.
Tämän tutkimuksen mukaan miesten kokema työkyky huononi avioeroprosessin aikana. Avioero on muutos, joka vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen. Näin tapahtui myös tutkimukseen osallistuneiden miesten elämässä: miesten itsetunto työssä pärjäävänä miehenä huononi, eroprosessi vaikutti miesten terveyttä heikentävästi, ja miehet joutuivat rakentamaan monet sosiaaliset suhteensa uudelta pohjalta.
Kontulan (1995) mukaan työ on osa miehistä identiteettiä ja lähes "elinehto". Työ oli tärkeä haastatelluillekin miehille, mutta tilanne ei ollut yhtä mustavalkoinen. Työ oli merkittävä voimavara kaikissa eron vaiheissa, mutta työn sisällöllinen merkitys muuttui prosessin myötä. Ennen eroa työ merkitsi miehelle uraa ja arvostetuksi tulemista. Avioeroa miehet kuvasivat elämän lyhyenä oppimääränä, jolloin myös työn merkitys muuttui. Eron jälkeen miehille oli tärkeämpää tehdä enemmän "oman näköistä" työtä, ja uralla eteneminen muuttui vähempiarvoiseksi. Kaiken kaikkiaan työ edusti miehille itseluottamusta, itsetuntoa ja osaamista kaikissa eroprosessin vaiheissa. Tässä on viesti työnantajille. Arvoa "työnsä hoitavana ja elämässä pärjäävänä miehenä" tulee tukea. Kiitosta saivatkin organisaatiot, jotka pyrkivät työtehtäviä jakaessaan ottamaan huomioon miehen muuttuneen elämäntilanteen.
Wheatleyn ym. (1991) ovat tutkineet avioeroa ja työelämää esimiestyöskentelyn näkökulmalta. Esimiehet kokevat epävarmuutta siitä, miten ottaa puheeksi työntekijän henkilökohtainen elämäntilanne. Tilanteeseen jätetään siten usein puuttumatta, mikä saattaa vaikuttaa välinpitämättömyydeltä. Tämän tutkimuksen mukaan miehet eivät odottaneet esimiehiltään terapeuttisia kykyjä. Taustatuki riitti. Työterveyshuolto voisi tällaisessa tilanteessa olla yritysten apuna valmentamalla esimiehiä ja koko työyhteisöä kohtaamaan työntekijä yksityiselämän kriisitilanteessa. Tämä tutkimus ei myöskään vahvistanut käsitystä "puhumattomasta suomalaisesta miehestä". Mies puhuu, kun itse on siihen valmis. Työterveyshuollon henkilökunta voi omalta osaltaan olla osa miehen avioeroprosessin aikaista sosiaalista tukea tarjoamalla ammattitaitoista keskusteluapua. Kortteisen (1994) mukaan miehille on tyypillistä tuntea häpeää, jos elämä ei ole omassa hallinnassa. Työterveyshuollolla on hyvät mahdollisuudet auttaa, sillä työterveyteen ei liity miesten vierastamaa "terapian" leimaa. Auttamismenetelmiä tulee jatkossa kehittää niin, että lähtökohta on voimavaroissa, ja että niistä löytyisi miesten kaipaama miesnäkökulma.
Tutkimus osoitti, että miesten työkeskeisestä elämästä huolimatta perhe ja parisuhde ovat miehen elämän tärkeimpiä arvoja. Eron jälkeen miehet tulivat tietoisimmiksi omista arvoistaan ja ihmissuhteitten tärkeydestä. Isyys ja mahdollinen uusi seurustelusuhde koettiin merkittäviksi voimavaroiksi. Sama näkyy aikaisemmissa tutkimuksissa: miehet, jotka eron jälkeen asuvat lastensa kanssa tai jotka ovat löytäneet uuden elämänkumppanin, ovat terveempiä ja tyytyväisempiä elämäänsä (Chipperfield amp Havens 2001). Yksi tapa edistää miehen kokonaisvaltaista työkykyä on kehittää työelämää suuntaan, jossa entistä paremmin otetaan huomioon sekä työ- että yksityiselämän tarpeet.
Anne Heikkinen, TtM, työterveyshoitaja, Lääkäriasema Pulssi Oy, Kirsi Kiviniemi, THM, johtava hoitaja, Härkätien kuntayhtymä, Tarja Suominen, THT, vs. professori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Gustav Wickström, professori, Turun aluetyöterveyslaitos
Kirjallisuutta
- Chipperfield, J.G. amp Havens, B. 2001. Gender differences in the relationship between marital status transitions and life satisfaction in later life. Journals of Gerontology. Series B. Psychological Sciences and Social Sciences, 56(3): 176-186.
- Dieserud, G., Roysamb, E., Ekeberg, O. amp Kraft, P. 2001. Toward an integrative model of suicide attempt: a cognitive psychological approach. Suicide and Life-Threatening Behavior, 31(2): 153-168.
- Feldt, T. 2000. Sence of coherence: structure, stability and health promoting role in working life. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 158. Jyväskylä.
- Gähler, M. 1998. Life After Divorce. Economic, social and psychological well-being among Swedish adults and children following family dissolution. Doctoral Dissertation. Department of Sociology. Stockholm University. Swedish institute for social research, 32. Akademitryck AB. Edsbruk.
- Heikkilä, V.M. 1996. Työkyvyn käsitteestä ja dynamiikasta. Kuntoutus, 13–11.
- Hoikkala, T. 1996. Lopuksi. Välähdys nuoresta miehestä Suomessa. Teoksessa Hoikkala, T. (toim.) Miehenkuvia. Välähdyksiä nuorista miehistä Suomessa. Gaudeamus. Tammer-paino. Tampere. 362-368.
- Hyssälä, L., Koskenvuo, M. amp Suominen, S. 1995. Teoksessa Ketola, O. (toim.) Elämään upotettu mies. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A:38. Painosalama Oy. Turku.
- Kontula, O. 1995. Miehen roolit. Teoksessa Kontula, O., Parviainen, T. amp Santti, R. (toim.) Miehen terveys. Maskuliinisuuden onni ja kirous. Kirjayhtymä Oy. Helsinki. 171-184.
- Kontula, O., Viinamäki, H. amp Koskela, K. 1998. Köyhiä ja kipeitä. Taloudellisen laman terveysvaikutuksia 1990-luvulla. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Julkaisusarja D 34/1998.
- Kortteinen, M. 1994. Kun pohja pettää. Teoksessa Roos, J.P. amp Peltonen, E. (toim.) Miehen elämää. Kirjoituksia miesten omaelämänkerroista. Suomalaisuuden kirjallisuuden seura. Helsinki. 153-173.
- Kravdal, O. 2001. The impact of marital status on cancer survival. Social Science and Medicine, 52(3): 357-368.
- Lindström, K. 1997. Työyhteisöjen toiminta. Teoksessa Kauppinen, T., Aaltonen, M., Lehtinen, S., Lindström, K., Näyhä, S., Riihimäki, H., Toikkanen, J. amp Tossavainen, A. (toim.) Työ ja terveys Suomessa 1997. Työterveyslaitos. Helsinki. 56-61.
- Miettinen, A., Söderling, I., Ehrnrooth, A., Heikkilä, E., Hjerppe, R., Martelin, T., Nieminen, M. amp Shemeikka, R. 1998. Suomen väestö 2031 – Miten, missä ja kuinka paljon. Väestöliiton raportti Suomen väestön kehityksestä vuoteen 2030. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos, E 5/1998.
- Reuna, V. 1998. Perhebarometri 1998. Vastuu perheen arjessa. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos, E 4/1998.
- Riessman, C.K. amp Gerstel, N. 1985. Marital dissolution and health: do males or females have greater risk? Social Science and Medicine. Medical Geography, 20(6): 627-635.
- Suominen, S., Helenius, H. amp Blomberg, H. 1996. Koherenssin tunne koetun terveydentilan ennustajana. Sosiaalilääketieteen aikakauslehti, 33, 7-15.
- Tigerstedt, C. 1994. Kotityöt ja isyys uusina projekteina? Teoksessa Roos, J.P. amp Peltonen, E. (toim.) Miehen elämää. Kirjoituksia miehen omaelämänkerroista. Suomalaisuuden kirjallisuuden seura. Helsinki. 68-85.
- Vahtera, J. 1993. Työn hallinta, sosiaalinen tuki ja terveys. Työ ja ihminen. Työympäristötutkimuksen aikakauskirja. Lisänumero 1/93.
- Vanhanen, M. 2001. Exposure, sensitization and allergies to industrial enzymes. People and Work research reports 46. Väitöskirja. Työterveyslaitos.
- Wheatley, W.J., Vogt, J.F. amp Murrell, K.L. 1991. The concern of divorce in organizations: A survey of human resource managers. Journal of Divorce and Remarriage, 15(3-4): 193-204.