En minä ole nainen, minä olen lääkäri - työterveyslääkärin kohtutietoisuus

Synnyin perheen ensimmäisenä lapsena maanviljelijäperheeseen. Kaksivuotiaaksi asti elämäni muistutti kruununprinsessan elämää. Omien vanhempien lisäksi sain jakamatonta huomiota isovanhemmilta ja isän nuoremmilta sisarilta. Ei ollut väliä, olinko tyttö vai poika. Kaksivuotiaana pikkusisaren syntyminen muutti siltä osin elämäni. Jouduin jakamaan saamani huomion vauvan kanssa. Tältä ajalta on ensimmäinen muistikuvani siitä, että oli jotain merkitystä sillä, että tulokas oli tyttö eikä poika. Joitakin vuosia myöhemmin huomasin, että toisin kuin poikaserkkujani, tyttöjen ulkonäköä tuntui olevan aikuisilla oikeus arvioida ja katkerana jäin ihailuissa kakkoseksi enkelikiharaisen sisareni rinnalla.

Viisivuotiaana tein vaikutuksen ympäristööni enemmän osaamalla lukea ja laskea kuin keimailemalla prinsessana. Sankarini oli Tiina-kirjojen rohkea poikatyttö ja parhaat kaverini vaihdellen sekä poikia että tyttöjä. Koulussa jouduin kantapään kautta oppimaan sen, miten tytöt käyttävät sosiaalisia taitojaan tehokkaan vallankäytön välineinä. Joka päivä oli kamppailtava muiden suosiosta vaihtelevin tuloksin. Säännöt olivat erilaiset kuin kotona oli opetettu, nopein ja ovelin sai suurimman omenan. Poikien leikit tutuivat reilummilta, vahvin oli pomo ja leikkiin pääsivät mukaan kaikki.

Murrosiässä tulin tietoiseksi maailman vääryyksistä, joista ei sukupuolten välinen tasa-arvo ollut lainkaan vähäpätöisin. Naisen huonompi asema oli rakenteissa, sen huomasin jo kotona. Ajattelin silloin yksioikoisesti, että koulutus olisi ratkaisu, jolla naisen olisi mahdollista murtaa sukupuolensa kahleet. Äitinikin olisi varmaan pärjännyt paremmin, jos hän olisi opiskellut ja ansainnut omaa rahaa. Ihanteeni oli Virginia Woolf : naisella pitää olla oma huone ja hiukan rahaa voidakseen toteuttaa itseään. Simone de Beauvoir tuntui ihanteellisessa iässä kovin ristiriitaiselta. Miten ihmeessä nainen, joka oli niin sivistynyt ja ajatteleva, saattoi ripustautua mieheen ja luopua itsenäisyydestään ?

Isäni mielestä naisen piti kaikissa olosuhteissa pystyä elättämään itsensä, niin ettei joudu riippuvaiseksi kenestäkään miehestä. Toisaalta hän tiesi, että kannustamalla meitä kouluttautumaan hän ei ehkä saisi työlleen jatkajaa. Kolmen tytön perheessä jokainen kantoi myös perheen pojan roolia. Koulussa menestyminen oli tärkeää ja meistä oltiin ylpeitä. Ulkoisesti pyrin olemaan mahdollisimman vähän nainen, hiukseni olivat lyhyet ja kuljin suurissa flanellipaidoissa ja löysissä farkuissa ja olin luokkani priimus. Kavereinani oli sekä tyttöjä että poikia ; tärkeintä oli löytää älyllinen yhteys ja toisaalta pitää hauskaa. Suhtauduin jopa vähän halveksivasti koulussa vakituisesti seurusteleviin luokkatovereihini. Ihanteeni oli vapaus ja itsenäisyys.

Koulun päättyessä piti löytää itselleen elämänura. Uskon, että pääsyy siihen, että päädyin lääketieteelliseen tiedekuntaan oli ajatus siitä, että naislääkärillä olisi käytännössä lähes samat mahdollisuudet edetä urallaan kuin miehelläkin. Olin myös lukenut paljon tiedemiesten elämänkertoja ja ihailin heidän omistautumistaan asialleen. Ihmisestä olin kiinnostunut lähinnä biologisena koneena. Olisi mielenkiintoista tietää, miten kaikki toimii. Vähitellen opintojen myötä selvisi karmea todellisuus : suurten riemuvoittojen sijaan työskentelisin todennäköisesti sairauden, vajavuuden, hulluuden ja kuoleman kanssa kasvotuksin ja rinnalla. Toisaalta aloin kiinnostua myös ihmisen mielestä : miten meistä on tullut sellaisia kuin olemme ? Löysin myös itsestäni positiivista naiseutta ja ensimmäisen pidemmän seurustelusuhteen myötä sain kokemuksen sukupuolten erilaisuudesta : miestä ei voi koskaan kokonaan ymmärtää, mutta silti rakastaa. Jungilaiseen psykologiaan ihastuin heti, kun löysin sieltä animuksen ja animan : jokaisessa meistä on sekä miehinen että naisellinen puoli aivan ainutkertaisessa muodossa.

Vähitellen tulin myös tietoiseksi maailman dialogisesta muodosta. Naisten syrjitty asema yhteiskunnassa ei ollut miesten syytä sinällään, vaan siihen liittyi vuorovaikutteisuus ja vallankäyttö. Naisessa on aina ollut miehille jotain primitiivistä ja pelottavaa, jota on pyritty hallitsemaan taloudellisilla ja muilla rakenteilla. Naiseus ei siis ollutkaan vamma, vaan siinä on niin pelottavaa voimaa, että sitä pitää voimakeinoin hallita. Naisella on omat keinonsa vallankäyttöön. Seksuaalisuuteen liittyy läheisyyden ja rakkauden lisäksi paljon valtaa, jopa väkivaltaa. Yhteiskunnan rakenteet ovat syntyneet rajaamaan ja turvaamaan tätä kaoottista maailmaa. Mitä enemmän ihmiset tulevat tietoisiksi motiiveistaan ja tunteistaan, sitä vähemmän rakenteita tarvitaan. Osa ihmisistä tarvitsee ulkoisia rakenteita suojakseen, koska heillä ei ole turvaa omassa sisimmässään. Kahden sukupuolen olemassaolon rikkaus avasi uuden näkökulman. Aina kun syö hyvän ja pahan tiedon puusta, tiedostaa myös enemmän omaa vastuutaan. Miten käytän naiseuteni voimaa hyvän palveluksessa ?

Naisen elämän suuri lahja on mahdollisuus luoda ja kantaa sisällään uutta elämää. Lapsen syntymä on intiimiydessään ainutlaatuista, kivuliasta, ahdistavaa, mutta myös syvästi tyydyttävää. Pienen lapsen kanssa joutuu kohtaamaan uudelleen oman lapsuutensa ja sen mahdollisesti vaikeatkin kokemukset. Poikalapsen kanssa joutuu kasvotusten rakentavan eron kanssa : lapsesta on päästettävä irti monta kertaa. Ensin synnytyksessä, sitten imetyksestä vierotettaessa, myöhemmin lapsen primitiivistä rakkautta torjuessa ja lopuksi lapsen muuttaessa elämään omaa elämäänsä. Naisen kyky tehdä ero rakkaudella ja rakentavasti voi olla hyödyllinen myös lääkärintyössä. Joskus potilaallekin on hyväksi, että hän pärjää omillaan.

Naiselle on ominaista kyky pitää asioita sisällään, oivallinen ominaisuus myös lääkärintyössä. Potilaan kanssa voi jakaa asioita, ottaa ne hetkeksi kantaakseen ja palauttaa ne myöhemmin uudessa muodossa, kun potilaalla on taas voimia ottaa ne vastaan. Hoitosuhteessa tapahtuu aina taantumista, muuttumista lapsenomaisesti riippuvaiseksi. Kokemus lapsen kasvatuksesta on auttanut sietämään tätä paremmin. Nuorena pärjäävänä asiantuntijana tuntui ärsyttävältä potilaiden avuttomuus ja kyvyttömyys huolehtia asioistaan. Nykyään huomaan toistavani mielessäni yhä useammin : jonkun äidin lapsi tämäkin on …

Kohtutietoisuus on eräs tapa kuvata naiseuden erityislaatua. Psykoanalyyttisessä kirjallisuudessa on viime aikoina puhuttu myös kohtukateudesta peniskateuden lisäksi. Naisen vahvuus on kyvyssä liittyä, uusiutua ja luoda uutta. Miehillä mielen rakenne on arkaaisempi ja heillä on usein pyrkimys kilpailla, voittaa ja olla parempi, erillinen. Miehelle on tärkeää jättää jälkeensä jotain konkreettista ja pysyvää, naiselle on ehkä ominaisempaa huolehtia jatkuvuudesta. Molemmilla sukupuolilla on työelämässä omanlaisiaan asioita annettavana ja olisi tärkeää huolehtia siitä, että siihen olisi mahdollisuus. Kysymys ei ole enää niinkään siitä, miten pärjään yksin, vaan miten voin turvallisesti liittyä muihin luodakseni uutta. Tästä on kysymys kohtutietoisuudessa. Matkani naisena ja lääkärinä jatkuu.