Työ tekijäänsä kantaa - tuhansia vuosia työtä ja työhyvinvointia – 65 vuoden ikään työskennelleiden kokemuksia työelämästä

Työtyytyväisyys ja motivaation perusta oli kunnossa

Työtyytyväisyyttä ja työmotivaatiota ylläpitävät tekijät näyttävät lähes kaikki olleen tutkittujen tuoreiden eläkeläisten kohdalla jonkin verran tai selvästi paremmassa mallissa kuin suomalaisella työssäkäyvällä väestöllä yleensä. Vastaajista vähintään 80 prosenttia oli tuntenut, että heidän työtään todella arvostettiin työpaikalla, työ oli tärkeää, merkityksellistä ja mielenkiintoista, työssä oli loppuun saakka riittävästi haasteita ja uusia virikkeitä, työtehtäviin, -menetelmiin ja -tahtiin saattoi itse vaikuttaa ja osaaminen ja tieto työssä pysyivät hyvin ajan tasalla

Työn arvostamisen on todettu olevan muissakin selvityksissä tärkeä motivaation ja työinnon lähde. Erityisen selvästi sen vaikutus näkyy kielteisenä: jos arvostusta ei koeta saatavan – mitä se missäkin tilanteessa tarkoittaakin – on työhön motivoituminen todella heikoissa kantimissa. Tulosten mukaan työssä koettu arvostus oli kaikissa tehtäväryhmissä – työntekijöistä johtoon – kiitettävän yleistä.

Voimavarat riittivät keskitasoa paremmin

Omien voimavarojen riittävyyttä koskeva kysymys tuotti keskitasoa paremman tuloksen, vaikka pelkän iän perusteella olisi ollut odotettavissa toisensuuntainen poikkeama. Lähes 90 prosenttia vastaajista tunsi työssä ollessaan, että voimavarat riittivät hyvin työtehtävistä selviytymiseen, ja vain joka kahdeskymmenes epäili tätä. Tyypillisesti suomalaisyrityksissä ainakin joka kymmenes tuntee voimavaransa riittämättömiksi.

Myös henkisten työpaineiden tai työn ruumiillisen kuormittavuuden osalta tulokset ovat varsin myönteisiä. Iästään huolimatta vastaajat pitivät henkisiä työpaineita ja stressiä suurempana ongelmana kuin työn fyysistä rasittavuutta. Tulos ei muutu toisensuuntaiseksi edes työntekijöiden ryhmässä, jossa fyysistä rasittuneisuutta toki esiintyi enemmän kuin toimihenkilöillä.

Työterveyslaitoksen yksinkertainen työkykymittari tuottaa samansuuntaisia tuloksia kuin edellä. Kymmenportaisella asteikolla (1 = täysin työkyvytön, 10 = työkyky parhaimmillaan) korkeintaan viitosen antaneita on 12 prosenttia vastaajista. Arvosanan yhdeksän tai kymmenen antoi peräti yli 205 vastaajista. Tyypillisin (37 %) arvio omasta tämänhetkisestä työkyvystä on 8 ja koko aineiston keskiarvo oli 7,24. Myös Terveys 2000- tutkimuksen mukaan 55-64-vuotiaat työssä olevat arvioivat työkykynsä yltävän vielä keskimäärin 80 prosenttiin elämänaikaisesta parhaasta tasosta.

Työsuhde koettiin turvatuksi

Vastaajien valtaenemmistö (89 %) tunsi viimeisen työsuhteensa turvatuksi. Työsuhteen epävarmuus luultavasti herättää toiveita eläkkeestä, joka turvaa pysyvän toimeentulon. Työsuhteen turvallisuudella on varmasti merkitystä työn koetun kuormituksen kannalta. Jos työsuhteen katkeamista ei tarvitse liikaa pelätä, vapauttaa tämä energiaa varsinaiseen työhön. Työelämässä ollaan toisaalta edetty suuntaan, jossa yhä harvemmat saavat nauttia 'varmasta' työpaikasta. Nuoremmalle ikäpolvelle tieto työsuhteen epävarmuudesta ei ehkä enää ole samanlainen stressin lähde kuin heidän edeltäjilleen. Tästä huolimatta pitää edelleen paikkansa se, että kaikki epävarmuustekijät – liittyivät ne sitten työsuhteen jatkuvuuteen, tavoitteisiin, työkuvaan tai asemaan työyhteisössä – sitovat huomattavasti energiaa.

Työ tekijäänsä kantaa -selvityksen eräs tärkeä viesti olikin se, että riittävä ennustettavuus ja vakaus työn perustana auttaa ihmisiä pysymään kiinni työelämässä. Näyttää toisaalta siltä, että juuri tämän kyselyn vastaajat ovat myös erityisen aktiivisuutensa ja tunnollisuutensa avulla lunastaneet itseoikeutetun paikkansa työyhteisöissään.

Työllä tärkeä paikka elämässä – jatkohaluja yllättävän monella

Käytännössä kaikki vastaajat (96 %) olivat sitä mieltä, että työllä on yleensäkin ollut suuri merkitys heidän elämässään. Paitsi itse työ, myös työpaikan ihmissuhteet ja työn kautta saatava arvostus ovat olleet vastaajille hyvin tärkeitä. Hieman yllättävänä tuloksena voidaan kuitenkin pitää sitä, että lähes 40 prosenttia vastaajista olisi halunnut vielä jatkaa töitä jossain muodossa. Kaikkein koulutetuimpien vastaajien ryhmästä 59 prosenttia ilmaisi jatkohalujaan.

Tuloksen ensisijainen merkitys on sen asenteita ja ennakko-odotuksia korjaavassa vaikutuksessa:

Ikääntyneeseen henkilöstöön ei ole syytä suhtautua automaattisesti työstä poispyrkivänä ja eläkepäiviä malttamattomana odottavana marginaaliryhmänä. Tällaisessa asenneilmastossa pelätytkin näkymät voivat muodostua ikään kuin itseään toteuttaviksi ennusteiksi: ihmisillä on taipumus toimia niin kuin heidän odotetaan toimivan. Sen sijaan kannattaa selvittää entistä tarkemmin minkälaisin edellytyksin työtä halutaan ja pystytään tekemään eri elämänvaiheissa.

Vahvaa elämänhallintaa

Vaikka työ oli ollut vastaajille erittäin tärkeä asia, se ei kuitenkaan ollut kaikki kaikessa, ainoa tärkeä elämänalue. Elämään oli mahtunut muutakin, mikä varmasti oli osaltaan auttanut pitämään työvirettä yllä. Vastaajien yleisen elämänhallinnan vahvuudesta kertoo muun muassa se, että valtaenemmistö heistä ilmoitti olevansa tyytyväisiä elämäänsä ja että työ ja muu elämä ovat aina olleet muutenkin tasapainossa keskenään. Samaten uskottiin siihen, että eläkkeellä kyllä riittää mielenkiintoista tekemistä.

Myös Huhtaniemen tutkimuksessa todettiin hyvän elämänhallinnan vähentävän eläkeajatuksia. Se on yhteydessä myös hyvään terveyteen ja moniin positiivisiksi koettuihin työn piirteisiin kuten vähäiseen työn kuormittavuuteen, hyvään työn hallintaan, vahvaan sosiaaliseen tukeen työssä ja vahvaan ammattistatukseen. Elämänhallinta on suureksi osaksi henkilökohtainen ominaisuus, mutta Feldtin tutkimusten mukaan se ei välttämättä ole täysin staattinen, pysyvä ominaisuus. Hänen tekemässään pitkittäistutkimuksessa saatiin viitettä myös siitä, että työilmapiirissä ja johtamisessa tapahtuneet muutokset voivat heijastua elämänhallintaan ja sitä kautta hyvinvointiin.

Työpaikan ilmapiiri edusti suomalaista keskitasoa

Ilmapiiri vastaajien työpaikoilla edusti useimmiten hyvää suomalaista keskitasoa, ei siis mitenkään poikkeuksellisen erinomaista tasoa. Kokemukset siitä, miten lähimmältä esimieheltä sai tukea ja kannustusta työssä, olivat keskimäärin suomalaista yleistä tasoa hieman paremmat. Esimiehen toiminta koettiin useimmiten (79 %) oikeudenmukaisena, kuten suomalaisilla työpaikoilla yleensä. Parhaaksi ilmapiiri arvioitiin kaikkein pienimmillä työpaikoilla.

Työntekijöitä edustavilla vastaajilla työpaikan ilmapiiri oli kaikkein yleisimmin mainittu asia pyydettäessä vapaamuotoisia vastauksia siihen, mikä on tärkein työssä jaksamiseen vaikuttava tekijä työpaikalla. Hyvällä ilmapiirillä viitataan muun muassa toimiviin keskinäisiin suhteisiin työyhteisössä ja sujuvaan yhteistyöhön.

Henkilöstöpolitiikasta ei pelkkiä kehuja

Viimeisen työnantajan arvioitu laatu ei vastaajien kokemuksen mukaan juuri eroa suomalaisesta keskitasosta. Tietyistä asioista annettiin jopa varsin varovainen arvio. Noin 50 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä ja 17 prosenttia eri mieltä seuraavien väittämien kanssa; henkilöstön toiveet ja mielipiteet otettiin aidosti huomioon päätöksiä tehtäessä, pystyin ideoillani ja ehdotuksillani vaikuttamaan työyhteisöni toimintaan, henkilöstön työkyvystä ja jaksamisesta huolehdittiin hyvin ja johto otti taloudellisten tekijöiden ohella huomioon myös inhimilliset tekijät.

Oletusarvon mukaista olisi ollut, että nimenomaan tässä selvityksessä kartoitetun ryhmän entisillä työpaikoilla oltaisiin osattu ottaa erinomaisen hyvin huomioon ihmisten elämäntilanteiden muutoksista aiheutuvat muuttuvat tarpeet ja mahdollisuudet. Näin ei kuitenkaan ollut. Ilmeisesti pitkää työuraa ylläpitävinä tekijöinä toimivat sittenkin vahvemmin sellaiset asiat, jotka ihminen havaitsee suoremmin työhönsä ja työyhteisöönsä liittyen.

Samalla viivalla iästä huolimatta

Tietyt ikäsidonnaiset asiat tulivat kyselyssä arvioiduiksi varsin myönteisesti - kuten se, että eri ikäisten yhteistyö sujui entisessä työssä hyvin ja että työpaikalla arvostettiin sekä nuoria että kokeneita. Ilmapiiri saattoi tässä suhteessa usein olla jopa hieman vaativa – yli 80 prosenttia vastaajista katsoi, että sekä nuorten että iäkkäämpien edellytettiin oppivan työssä uutta.

Työssä saatu arvostus on siis saattanut olla varsin suoritussidonnaista. Eri ikäiset ihmiset on asetettu sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä samalle viivalle. Hyväkuntoiselle ja työstään innostuneelle kuusikymppiselle tämä varmasti sopiikin, mutta ei niille, joiden voimat jo alkavat ehtyä. Tämä voi olla yhteydessä myös vastaajien hyvään elämänhallintaan. Taru Feldt totesi väitöskirjassaan, että korkeat työn vaatimukset vaikuttivat positiivisesti työntekijöihin, joilla oli hyvä elämänhallinta mutta negatiivisesti henkilöihin, joiden elämänhallinta oli heikko.

Myös taloudellisilla tekijöillä suuri merkitys

Vastaajat tunnistivat myös taloudellisten tekijöiden keskeisyyden työssä pysymisensä kannalta. Peräti kolme neljästä ilmoitti olleensa työelämässä pitkään mukana ennen kaikkea taloudellisten seikkojen vuoksi. Taloudelliset tekijät sisälsivät sekä työstä saadun palkan ja muut edut että pitkään työskentelemällä ansaittavan paremman eläkkeen. Työntekijöistä lähes 90 prosenttia piti taloudellisia tekijöitä tärkeänä. Varsinaisen taloudellisen pakon vuoksi pitkään työtä arveli tehneensä 50 prosenttia vastaajista.

Edellä mainittuihin tuloksiin lienee osaltaan vaikuttanut vastaajien taipumus selittää tekemiään ratkaisuja tai elämänolosuhteitaan myös rationaalisin perustein - "Pakkohan ihmisen on työtä elääkseen tehdä". Kun työssä kerran oltiin, olihan sille oltava jokin epämääräistä 'arvostusta' parempi syy.

Toisaalta, tulokset antavat merkkejä siitä, että aivan kaikkien vastaajien viimeiset vuodet työelämässä eivät välttämättä ole olleet kovin auvoisia. Haluja eläkkeelle olisi ollut jo aikaisemminkin, mutta tätä ratkaisua ei tunnettu sallituksi eikä taloudellisestikaan mahdolliseksi. Karkea arvio tämän joukon osuudesta koko vastaajajoukosta on runsaat 10 prosenttia. Pientä särmikkyyttä kokonaiskuvaan tuovat myös ne muutamat vapaamuotoiset vastaukset, joissa ilmaistiin pettymystä odotettua pienempään eläkkeeseen.

Velvollisuuden- ja vastuuntuntoisia henkilöitä

Vastaajien käsityksiä itsestään kartoitettiin pyytämällä heitä vertaamaan itseään samanikäiseen, samaa sukupuolta olevaan keskivertosuomalaiseen – ja arvioimaan mihin suuntaan ja miten paljon mahdollisesti tuntee eroavansa tästä vertailukohteesta.

Ylivoimaisesti valituin omaan itseen liitettävä ominaisuus oli velvollisuuden- ja vastuuntunto. Tämä tulos oli sinänsä yhteensopiva tutkimuksen muiden havaintojen kanssa. Samalla se viittaa siihen, että suuri osa tutkituista eläkeläisistä oli pitkään työelämässä kiinni myös epäitsekkäiden motiivien kantamana. Pelkästä uhrautuvuudesta ei toki ole ollut kysymys. Tästä kertoo se, että valituimpien ominaisuuksien listalta löytyy nimenomaan vahvan ja myönteisen minäkuvan ainekset. Yli 60 prosenttia vastaajista katsoi, että heihin sopii keskimääräistä paremmin seuraavat piirteet: velvollisuuden- ja vastuuntunto, elämänmyönteisyys ja optimismi, henkinen kunto ja tasapaino, sopeutumiskyky ja joustavuus, itseluottamus ja sitkeys ja sisukkuus.

Tuloksia kannattaa pohtia ainakin siltä kannalta, löytyykö vähän nuoremmalta sukupolvelta enää yhtä vahvaa työssä kiinni pitävää vastuu- ja velvollisuusetiikkaa kuin tutkitulta ryhmältä. Jos ei löydy, mistä sitten syntyisi se erityinen henkinen lataus ja työhön sitoutumisen ydin, joka tulevina vuosina ylläpitäisi ikääntyvissä työntekijöissä intoa ja halua työhön?

Monet tekijät pitivät kiinni työelämässä

Kyselyssä vastaajat saivat vielä erikseen pohtia missä määrin tietyt mainitut tekijät todella vaikuttivat siihen, että he olivat työelämässä mukana täyteen eläkeikään saakka. Lähes kahdenkymmenen tekijän joukosta erottuivat kärkeen seuraavat: terveys, velvollisuus, työyhteisö, työn sisältö ja tarpeellisuuden tunne ja ehkä myös paremman eläkkeen odotus. Muut työnantajan toimintaan tai henkilöstöpolitiikkaan liittyvät tekijät toki vaikuttavat, mutta selvästikin pienemmällä painoarvolla.

Ilmapiiri, itsenäisyys ja työ sinänsä vaikuttivat jaksamiseen

Kysymyslomakkeen lopussa vastaajia pyydettiin vapaamuotoisesti kertomaan mikä oli työssä erityisen tärkeää, mikä auttoi jaksamaan ja mitä mahdollisesti jäi kaipaamaan eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Kysymykseen, mikä erityisesti auttoi jaksamaan, annetut vastaukset ryhmiteltiin teemoittain 18 luokkaan.

Toimihenkilövastaajilla korostuivat itse työhön liittyvät tekijät ja työn itsenäisyys, työntekijöillä taas työtoverit ja työpaikan hyvä henki, terveys ja taloudelliset tekijät.

Eläkkeelle siirtyminen

Suurin osa haastatelluista piti eläkkeelle siirtymistä 65 vuoden iässä itselleen sopivana ratkaisuna. Toisaalta puolet heistä katsoi, että työskentelyä voisi jatkaa pitempäänkin ainakin tietyin ehdoin. Kaksi haastateltua olikin edelleen projektiluonteisesti /satunnaisesti mukana työelämässä.

Kaikkien haastateltujen eläkevuodet olivat käynnistyneen varsin aktiivisesti. Heillä oli paljon harrastuksia ja päivät täyttyivät tekemisistä. Uusia harrastuksia ja tekemisen kohteita oli toki tullut lisääntyneen vapaa-ajan myötä, mutta useimmilla oli ollut aktiivista ja monipuolista vapaa-aikaa jo työssäolovuosina.

Kaikki haastatellut kaipasivat edelleen työtovereitaan ja työyhteisöään, ja useimmat olivatkin onnistuneet säilyttämään näitä kontakteja jossain muodossa. Ajatukset tuntuivat edelleen olevan vahvasti kiinni työn maailmassa. Työvuosia muisteltiin mieluusti, asiat muistettiin tarkasti. Ilmeisesti näinkin nuorilla eläkeläisillä tietty luopumisprosessi on vielä kesken. Jos jo työssäolovuosien aikana osattaisiin paremmin henkisesti valmistautua tulevaan elämänmuutokseen, saattaisi tämä vapauttaa energiaa, jota viimeisinä työvuosina tarvittaisiin itse työssä. Tällainen henkinen valmistelutyö voi myös olla osa yritysten henkilöstöpolitiikkaa, yhtälailla kuin muukin työkunnosta huolehtiminen.

Mikä auttoi jaksamaan?

Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että kokemuksen arvostaminen ja arvostava suhtautuminen oli tärkeää työssä jaksamisen ja motivoitumisen kannalta. Suurin osa olikin saanut osakseen runsaasti arvostusta, mutta epämieluisiakin kokemuksia oli. Satunnaisetkin epäarvostuksen ja vähättelyn ilmaukset esimiehen taholta olivat vielä elävinä muistissa ja nostattivat vahvoja tunteita pintaan.

Itselle sopiva, mieluisa ja korostuneen itsenäinen työ piti kiinni työssä ja auttoi jaksamaan. Antaumuksellinen suhde työhön oli samalla myös tapa saada kaivattua arvostusta. Työn mieluisuutta ja siinä jaksamista lisää haastateltavien mukaan selvästi henkilökohtaisen jouston mahdollisuus, työn mukauttaminen juuri itselle, omille voimavaroille ja kyvyille sopivaksi. Mahdollisuus ylläpitää omaa työkykyä ja osaamista hyvässä yhteistyössä nuorempien työntekijöiden kanssa oli ollut vastaajille merkittävä tuen lähde.

Lähes kaikki haastateltavat olivat pitäneet ja pitivät edelleen aktiivisesti ja säännöllisesti huolta fyysisestä kunnostaan. Säännöllisten elämäntapojen ja hyvien yöunien merkitys tuli vahvasti esille. Henkistä vireyttä ja jaksamista ammennettiin myös 'henkisistä' vapaa-ajan harrastuksista. Vaikka kaikki haastateltavat olivatkin olleet ikäpolvelleen tyypilliseen tapaan hyvin tunnollisia ja työorientoituneita, ei tämä heidän kohdallaan todellakaan tarkoittanut sitä, että heidän elämänsä olisi ollut pelkkää työntekoa tai että työpäivän jälkeen olisi rojahdettu passiivisesti sohvannurkkaan.

Mikä vei voimia?

Kuten jo on tullut esille, satunnainenkin vähättelevältä tuntuva käyttäytyminen esimiehen taholta voi viedä paljon voimia. Joka toisella oli epämieluisia kokemuksia suurten muutosten ja yritysjärjestelyjen raskaudesta, erityisesti jos näihin liittyi johdon tai esimiehen vaihtuminen. Näyttää siltä, että nopeat ja perustelemattomat päätökset, jotka yllättäen heittävät ikääntyneen työntekijän uuteen tilanteeseen, voivat olla hyvin turmiollisia. Ikääntyneet ihmiset saattavat olla arkoja puolustamaan omaa kantaansa, ja tulevat näin helposti ei-kuulluiksi ja ylikävellyiksi.

Aikaisempina vuosina muutamilla haastateltavilla oli kokemuksia siitäkin, että ikääntyneitä yritettiin 'savustaa' ulos työpaikalta, mikä luonnollisesti oli ollut hyvin raskasta. Ihmeellisellä sitkeydellä, omanarvontunnolla ja jopa 'jääräpäisyydellä' näistäkin kokemuksista oli selvitty.

Vakava sairastuminen voi ikääntyneelle työntekijälle olla kohtalokasta siinä mielessä, että se helposti sysää ihmisen kokonaan sivuraiteelle. Siksipä toivottiin, että lieviinkin oireisiin tartuttaisiin nopeasti ja että työterveyshuolto osaisi seuloa riittävän aikaisin tukea tarvitsevia.

Muita raskaita, voimia kuluttavia asioita olivat epäselvät ja perustelemattomat tulosvaatimukset, tietotekniikka, tulehtuneet henkilösuhteet sekä liialliset, rutiininomaiset velvollisuudet.