Voiko etnografia toimia uutena linkkinä työterveyshuollon ja työpaikan vuoropuhelussa? -Kokeiluja ja kokemuksia

Työhyvinvointi koetuksella työn arkisen muutoksen myllerryksessä

Helsingin kaupungin Työterveyskeskuksen ja sen kolmen asiakasviraston yhteinen tutkimus- ja kehittämishanke käynnistyi viime vuoden syksynä. Kaupungin opetusvirasto on yksi hankkeessa mukana olevista asiakasvirastoista. Opetusvirasto ja osallistuva oppilaitos kiinnostuivat hankkeesta siksi, että opettajien työuupumus ja monenlaiset työhyvinvoinnin ongelmat näyttivät vain lisääntyneen työterveyshuollon kattavista palveluista huolimatta. Työterveyshuollon tiimillä on ollut käytettävissään sekä opettajien työuupumusta koskevaa tutkimustietoa että kyseistä oppilaitosta koskevaa aineistoa, kuten säännöllisesti tehtyjen työpaikkakäyntien raportit, ilmapiirikyselyjen yhteenvedot tai sairauspoissaolojen seurantatiedot.

Julkisen sektorin yleiset työn muutospaineet - säästöt, uudet strategiat, organisaatiomuutokset ja asiakkaiden muuttuvat tarpeet - vaikuttavat opetustyöntekijän työhön ja työssä jaksamiseen usein kaksijakoisella tavalla. Yhtäältä paineet näyttäytyvät työyhteisöille haasteena ja mahdollisuutena uuteen; toisaalta useat työntekijöiden hyvinvointia koskevat tutkimukset osoittavat, että työuupumus, kiire ja yhä pidemmät sairauslomat ovat lisääntyneet.

Kuviossa 1 olemme kuvanneet opettajien arkiseen työhön ulkopuolelta tunkeutuvia erilaisia elementtejä: koulutusuudistus 1980-luvulla toi oppilaiksi yhä nuorempia ja aiempaa eri tavoin opiskeluun motivoituneita, 1990-luvulla oppilaitokset organisoitiin uudelleen, oppilaitos muutti uusiin tiloihin, opetukseen oli tullut iltaryhmiä, jne. Oppilaitoksen uudistuneet strategiat painottivat mm. kansainvälistymistä ja laadullisesti uudenlaisia yhteyksiä työelämään, kaupungin säästöpäätökset puolestaan vaikuttivat moneen asiaan kuten sijaisten hankintaan tai opettajien omiin koulutusmäärärahoihin. Eri suunnista tulevat haasteet ja vaatimukset ovat tunkeutuneet arkiseen opetustyöhön, joka on perustunut pääosin traditionaaliseen opetuskäytäntöön - omien tuntien hoitamiseen. Eri suunnista tulevat muutokset aiheuttavat jännitteitä ja häiriöitä opettajien työn arkeen (kuviossa 1 salamanuolet). Häiriöt ja jännitteet puolestaan voivat synnyttää sekä näkyviä että latentteja erimielisyyksiä, katkoksia vuorovaikutuksessa ja pieniä arkisia ongelmia. Käydessään lähes jokapäiväisiksi ja kumuloituessaan nämä pienet ongelmat alkavat haitata totunnaisia työntekemisen tapoja ja synnyttävät esimerkiksi ihmissuhdeongelmia, klikkiytymisiä, työn epätasaista jakautumista, uupumusta ja monenlaisia työyhteisön hyvinvointia nakertavia tilanteita.

Minkälaisin työvälinein työterveyshuolto on lähestynyt asiakasvirastojaan ja niiden työyhteisöjen ja työntekijöiden työhyvinvointia ja miten näillä välineillä on mahdollista tavoittaa edellä mainittuja arkisen työn jännitteitä ja häiriöitä? «Rokkanen, Tanja, Launis, Kirsti (2003). Terveyskeskustyöterveyshuolto - mahdoton tehtävä? Kaaoksen tunteesta muutoksen paikalliseen analyysiin. Työ ja Ihminen tutkimusraportti. Painossa. »4.

Millaista tietoa työn arjesta työterveyshuolto saa käyttämillään välineillä?

Työterveyshuollon henkilöstö käyttää välineitään yksilökontakteissa, työyhteisön kanssa yhteisissä tilanteissa tai organisaation edustajien kanssa toiminnasta neuvoteltaessa. Terveystarkastukset, tyhy-, ilmapiiri- ja muut kyselyt, työpaikkaselvitykset, työpaikkakäynnit, riskikartoitukset, sairaanhoito ja erilaiset tilastot, osallistuminen asiakasorganisaation kokouksiin, kriisitilanteiden hoito ja toiminnan suunnitteluvälineet ovat olleet perinteisiä työterveyshuollon välineitä ja menettelyjä eri foorumeilla.

Työterveyshuollon keräämä ja toimintansa pohjana käyttämä tieto koskee yksittäisiä työtekijöitä ja heidän sairausoireitaan (terveystarkastukset, sairasvastaanotot) sekä työolosuhteita kuten ilmastointia ja työpisteiden ergonomiaa (työpaikkaselvitykset ja työpaikkakäynnit). Työntekijöiden mielipiteitä erilaisista työhön liittyvistä asioista, esimerkiksi työpaikan yleisestä ilmapiiristä, työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksista, tiedonkulusta ja esimiehen oikeudenmukaisuudesta selvitetään useimmiten kyselyin.

Sairasvastaanotoilla ja terveystarkastuksilla saadaan epäilemättä luotettavaa tietoa yksilön terveystilanteesta tai oireista. Työpaikka ja sen työn muutokset näyttäytyvät kuitenkin yksilökontaktien kautta helposti palapelinä, jonka paloista työterveyshuolto saa tietoa yksi kerrallaan, - ja vain niiden kautta, jotka käyvät vastaanotolla. Tietämykseen työn sisällöstä ja sen muutospaineista, ei useinkaan päästä käsiksi näissä yksilökontakteissa. Usein ainoaksi toimintavaihtoehdoksi näyttää myös jäävän sairausloma uupuneelle työntekijälle. Työpaikan ongelmat jäävät entiselleen. Haluammekin kysyä, onko yksilöä korostavan orientaation kääntöpuoli se, että yksilö joutuu kohtaamaan työn haasteet yksin, varustettuna etupäässä omilla ominaisuuksillaan ja voimavaroillaan, joita työterveyshuollon asiantuntija pyrkii vahvistamaan ohjein ja tukitoimin?

Työstressi-, työyhteisö-, tyky- ja ilmapiirikyselyt ovat olleet työterveyshuollon keskeisiä menetelmiä työyhteisöjä koskevan tiedon keräämisessä. Kyselyjä perustellaan mm. sillä, että ne tarjoavat luotettavan kokonaiskuvan organisaation tai työyhteisön senhetkisestä tilanteesta ja että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja näin vaikuttaa työhönsä ja työolosuhteisiinsa. Kyselyjä perustellaan myös sillä, että niiden avulla voidaan tuottaa johdolle, työterveyshuollolle ja työyksiköille itselleenkin tietoa organisaation "ongelmasumpuista" tai organisaatioita ja sen yksiköitä voidaan verrata suomalaisen työelämän keskiarvoihin tai joihinkin muihin vertailuarvoihin.

Työpaikkoja koskeva tiedonkeruu on kohdistunut ennen kaikkea erilaisiin altisteisiin ja kuormitustekijöihin, joihin vaikuttamalla työterveyshuolto on toki saanut paljon aikaan. Ongelmalliseksi tilanne on tullut, kun perinteisten altisteiden ohessa myös työpaikan psyykkiset ja sosiaaliset tekijät on jäsennetty kuormitustekijöiksi, joita työterveystutkimus tuottaa jatkuvasti lisää. Kuormitustekijöiksi ovat muuntautuneet niin johtaminen, yhteistyö, työn muutos, työn sisältö tai "itse työ" kuin opiskelijat, asiakkaat tai jopa potilaat. Kolikkoa on yritetty kääntää kiinnittämällä huomiota negatiiviseksi koettujen kuormitustekijöiden sijaan niihin tekijöihin, jotka työssä koetaan positiivisina. Teoreettiselta ajattelumalliltaan asetelma on kuitenkin sama. «Martimo, Kari-Pekka. Psykososiaaliset tekijät työssä. Teoksessa Työterveyshuolto. 2003. Gummerus. Jyväskylä. »2, «Mäkitalo, Jorma. Työn kehittäminen työhyvinvoinnin tukena. Teoksessa Työterveyshuolto. 2003. Gummerus. Jyväskylä. »3.

Työterveyshuollon välineet ovat perustuneet asiantuntijalähtöisyyteen «Rokkanen, Tanja, Launis, Kirsti (2003). Terveyskeskustyöterveyshuolto - mahdoton tehtävä? Kaaoksen tunteesta muutoksen paikalliseen analyysiin. Työ ja Ihminen tutkimusraportti. Painossa. »4. Asiantuntijalähtöisyys näkyy mm. siinä, että tietoa pyritään keräämään objektiivisin, luotettavin, tieteellisesti perustelluin ja validoiduin välinein (pääosin kyselyin ja mittauksin), jotka fokusoidaan ennalta tunnettuihin terveyshaittoihin. Näissä kyselyissä vastaaja kuitenkin asetetaan passiiviseksi tutkimuksen kohteeksi - asiantuntijan informantiksi - ei oman työnsä suhteen aktiiviseksi toimijaksi. Tätä kuvaa hyvin jo ilmapiirikyselyjen kysymysten muoto. Hankkeemme oppilaitoksen apulaisrehtori pohdiskelikin, miksei kyselyssä ollut ainuttakaan kysymystä, jossa olisi kysytty työntekijöiden omaa aktiivisuutta työnsä ja sen muutoksen suhteen. Ehkäpä juuri siksi työterveyshuollon henkilöstö pitääkin usein kyselyjen avovastauksia kaikkein antoisimpana, vaikka vain harva vastaaja käyttää tätä tilaisuutta.

Miten edellä kuvattujen välineiden avulla kertyvää tietoa voi käyttää organisaation ja sen paikallisen työyhteisön kehittämisvoimavarana?

Yleiset ratkaisuehdotukset tavoittavat vaikeasti työn muutoksen

Jaksamisongelmien ja kiireen lisääntymisen syiksi sekä työterveystutkimukset että organisaatiokohtaiset ilmapiirikyselyt ovat tuottaneet esimerkiksi työntekijöiden ikääntymisen, ammattitaidon puutteet, vaikutusmahdollisuuksien tai sosiaalisen tuen puuttumisen, johtamisen ja yhteistyön ongelmat tai puutteet. Tutkimusten ja kyselyjen perusteella työyhteisöille on annettu suosituksia ja suunniteltu erilaisia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi ja työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi. On pyritty kehittämään johtamista, tarjottu mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, kuntoutukseen tai työpaikan omaan tyky- tai tyhytoimintaan. Toimenpiteillä näyttää kuitenkin olevan taipumus suuntautua yksilöön tai yksilöryhmiin (ikääntyneet, ylipainoiset, tupakoijat) ja jäädä irralliseksi työyhteisön ja sen työntekijöiden työn muutoksista. Hankkeet tarjoavat yksittäistä ongelmaa korjaavan sivupolun. Käytännössä nämä hankkeet voidaan mieltää työpaikkojen muiden hankkeiden päälle kasautuviksi lisärasitteiksi. Opettajien työssä hakkeiden kasautuminen on ilmiselvä ongelma.

"Näitä työni myönteisiä asioita on, että saa itsenäisesti omat tuntinsa suunnitella, ja suunnitelmien puitteissa sitte järjestää ja kehittää itse omaa työtään. No, sitt nää kielteiset asiat, että on aivan liikaa erilaisia projekteja ja hankkeita, ja ne uuvuttaa. Ett kukaan meistä ei tiedä miks ne kaikki, ... ja kuka sitten kantaa vastuun tekemättömistä töistä ja siitä, että ei jää aikaa opiskelijoille." (opettaja, marraskuu 2002)

Myös työyhteisöt itse pyrkivät ratkaisemaan ongelmia. Opettajien osastonjohtaja keräsi kyselyllä opettajien mielipiteitä työn myönteisistä ja kielteisistä puolista. Koska kyselyssä pidettiin kielteisenä asiana sitä, että yhdessä sovittuja arvoja ei kunnioiteta eikä pelisääntöjä noudateta, osastonjohtaja oli kirjannut arvoja ja pelisääntöjä, joiden avulla työtä tulisi kehittää.

"Eli pelisäännöt ja sopimukset joista ei pidetä kiinni. Kun must tuntuu et meill ei oo kauheen hyvin selkiytetty näitä pelisääntöjä ja arvoja ja niistä kannattais meidän nyt sitt jotain kirjata. ... Mutt sitten näiden pelisääntöjen noudattaminen, tämmösiä pelisääntöjä mä tuonne heitin, jotka pitäis niinkun aina muistaa ja tota, vaikka ne on itsestäänselviä, että avoimuus, rehellisyys, suoraselkäisyys. ... Sitt mulla tuli siihen semmonen kuin luottamus, ett toiseen pitää voida luottaa." (opettajien kokous, marraskuu 2002)

Yritys ratkaista arkisen työn kulkuun ja sisältöön liittyviä ongelmia yhteisistä pelisäännöistä ja arvoista sopimalla voi onnistua tai epäonnistua. Pelisääntö- ja arvokeskustelujen kautta tavoitetaan kuitenkin harvoin työn muutosten todellista dynamiikkaa ja jännitteitä. Pelisäännöistä ja arvoista keskustelemalla päästään myös harvoin kiinni arkisiin jännitteisiin ja häiriötilanteiden analysointiin Mikäli työntekijöiden työssä uupuminen onkin merkki siitä, että työyhteisöt eivät yhdessä hallitse joka suunnasta tulevia muutospaineita arkisessa työssään, tulisi työyhteisöjen ja työterveyshuollon nykyistä välineistöä täydentää ja korvata toisenlaisilla yhteistyön välineillä.

Etnografiasta uudenlaisia välineitä arkisten häiriöiden ymmärtämiseksi

Etnografia on laadullinen tutkimusmenetelmä, jossa tiedon kerääjä pyrkii asettautumaan tutkimansa kohteen asemaan ja kuvaamaan tilanteita tutkimuskohteensa näkökulmasta ylittämällä mahdollisimman paljon omat ennakko-oletuksensa. Tietoa asiakasorganisaatiosta, työyhteisöstä tai työpaikasta kerätään havainnoinnin menetelmin. Toisin sanoen tutkittavan organisaation työntekijöitä "varjostetaan" heidän päivittäisessä työssään ja tehdään muistiinpanoja kaikesta, mitä työpaikalla havainnoinnin aikana tapahtuu. Havainnointia tehdessään etnografin tulee erotella yhtäältä se, mitä hän työpaikalla tosiasiassa näkee ja/tai kuulee, ja toisaalta se, mitä ajatuksia ja tulkintoja nähty ja kuultu hänessä herättää. Etnografi pyrkii myös työntekijöiden työtä seuratessaan selvittämään, mitä he ovat mielestään tekemässä, miksi he tekevät juuri niin kuin tekevät, miten he tulkitsevat työtapahtumia ja niiden muutoksia ja miten he puhuvat niistä. Tämä edellyttää etnografilta epämuodollista työntekijöiden haastattelemista tai lyhyitä kysymyksiä havainnoinnin lomassa. Näin ollen myös havainnoitava työntekijä osallistuu aktiivisesti aineiston tuottamiseen.

Tutkimushankkeessamme olemme tutkineet ja kokeilleet etnografian mahdollisuuksia työterveyshuollon vaihtoehtoisena/täydentävänä työkaluna tuottaa uudenlaista tietoa työntekijöiden arkityöstä. Tiimin työterveyshoitaja ja lääkäri olivat kumpikin puoli päivää mukana opettajayhteisössä. Työterveyshoitaja varjosti opettajaa opetustunnilla, työterveyslääkäri osastonjohtajaa hallinnollisissa töissä. Kumpikin teki muistiinpanoja näkemästään ja kuulemastaan ja kirjasi havainnoistaan kertomuksen. Seuraavassa on katkelmia kummankin tekemästä raportista. Opettajien nimet on muutettu.

Ensimmäisessä katkelmassa oppitunti on alkamassa.

"Kenellä on omat välineet mukana?" Sirkka (opettaja) kysyy. Käy ilmi ettei kenelläkään. Sirkka hieman mutisee, mutta sanoo, että eiköhän varastosta löydy, kunhan vaan muistatte sitten puhdistaa ne käytön jälkeen. Opiskelijat aloittelevat töitään. Sirkka juttelee yhden tytön kanssa: "Oletko syönyt?" "No en ja mul on kurkku kipee ja muutenkin huono olo", tyttö marisee, mutta asettuu paikoilleen.

(...)

Palaamme luokkaan, missä kahdeksan opiskelijaa tekee harjoituksia, kaksi on poissa. Opiskelijat kertovat myös Sirkalle, että poistuvat välillä sovittuihin tapaamisiin opon kanssa, mutta ovat keskenään katsoneet, että kun yksi menee, niin toinen tulee työtä jatkamaan. Sirkka juttelee minulle, että opetus on viime aikoina muuttunut kasvatuksellisemmaksi kuin ennen; kaikki täytyy selittää ja opastaa. Oma-aloitteisuus on vähentynyt, kaikesta täytyy "jäkättää".

(...)

Sirkka kehottaa oppilaita tarvittaessa kyselemään toisiltaan ja kertoo poistuvansa tunniksi ja että osastonjohtaja Tarja tulee siksi aikaa paikkaamaan. Sanoo vielä erikseen, että vastailee sitten kysymyksiin ja ongelmatilanteisiin voi palata, kun hän tulee takaisin. Sirkka lähtee ja parin minuutin päästä Tarja saapuukin paikalle. Tarja kulkee edestakaisin, käy jotain asiaa toimittamassa varastossa. Palattuaan luokkaan hän kulkee rauhallisesti edestakaisin luokassa, käy välillä muualla. Istuu hetken opettajan pöydän ääressä, kysyy oppilailta kuinkas täällä pärjätään, mutta ei saa mutinaa kummempaa vastausta, oppilailla ei tunnu olevan ongelmia.

(...)

Tarja lähtee taas jonnekin. Kello on 10.10 ja opon luo lähtenyt oppilas palaa ja seuraava lähtee. Kello 10.15 kurkkaan käytävälle, oppilaita istuu sohvalla, Tarjaa tai muita opettajia en näe. Kaksi oppilasta lähtee päättäväisesti tauolle (ilmeisesti taukojen pitäminen ei oikein olisi sallittua...). Menen viereiseen luokkaan ja Marja ja Eija (opettajia) keskustelevat oppilaista jotka eivät valmistu nyt keväällä, koska suorituksia puuttuu. Kun saavun paikalle, Marja kertoilee minulle vatsataudistaan, joka ei hellitä, mutta töihin oli tultava, kun oli papereita ja arvosanoja, jotka eivät voineet odottaa. Hän kyselee minulta sairaslomakäytännöstä. Keskustelemme vatsataudin hoidosta ja sairaslomakäytännöstä hetken. Tarja tulee paikalle ja Eijan luokasta kaikki oppilaat poistuvat syömään.

Toinen katkelma kuvaa osastonjohtajan aamupäivää, joka alkaa muistion kirjoittamisella:

Klo 8.42 Tarja alkaa kirjoittaa kokouspöytäkirjaa, kokous oli pidetty eilen. Klo 8.44 Tarja vastaa puhelimeen. Kyse on kahden valmistuvan opiskelijan uusintakokeesta, joka on määrä pitää tänään, ko. kurssi on ollut jo 2001. Klo 8.46 puhelin soi taas.(...) Klo 8.48 Tarja pääsi jatkamaan pöytäkirjan kirjoittamista. Samalla hän soitti Liisalle (opettaja) kysyäkseen tarkemmin rikkimenneestä laitteesta. Liisa kertoi, ettei laitteesta tarvitsekaan välittää. Klo 8.56 Tarja soitti uudelleen laitehuoltoon. Klo 8.59 kirjoittaminen jatkui. Samalla Tarja kertoili seuraavalla viikolla tulevasta aikuisten näyttötutkinnosta, kaksi työelämän arvioitsijaa tulee mukaan. Klo 9.02 puhelin soi taas; opettaja Seija soitteli puuttuvista arvosanoista. Puhelun jälkeen Tarja yritti jatkaa kirjoittamista, mutta klo 9.05 liikunnanopettaja soitti ja kertoi haluavansa jutella eräästä opiskelijasta. Tarja sopi tapaamisen klo 10 jälkeen. Kirjoitustyö jatkui klo 9.07. Klo 9.08 puhelin soi, joku asiakas soitti ja halusi perua ensi viikon näyttötyöhön liittyvän aikansa. Tarja neuvoi asiakasta soittamaan ajanvaraukseen. Tarja totesi että ajanvaraussoitot tulevat jostain syystä hänen numeroonsa, hän ei ymmärrä miksi.

Klo 9.10 kirjoitustyö jatkui. Klo 9.11 ovella kävi aikuisten opinto-ohjaaja ja kysyi mitä diariin laitetaan. Tarja neuvoi laittamaan nimilistat sähköpostilla eteenpäin. Tarja kertoi minulle haastatelleensa uudet aikuisopiskelijat yhdessä opon kanssa. Klo 9.12 kirjoitustyö jatkui. Klo 9.15 Tarja yritti soittaa jollekin opettajalle samalla kun kirjoitti, ei saanut yhteyttä. Sen jälkeen Tarja naputteli ko. opettajalle tekstiviestin. Klo 9.17 kirjoitustyö jatkui. Klo 9.18 puhelin soi taas. Uusintakokeesta vastuussa oleva opettaja Seija soitti, ja Tarja lupasi mennä ilmoittamaan ko. opiskelijoille uusintakokeen olevan tänään. Klo 9.18 Tarja lähti alakertaan ilmoittamaan asiaa, opiskelijoita jouduttiin jonkin verran etsiskelemään... ennen kuin klo 9.25 takaisin yläkertaan. Tarja istahti tuolilleen jatkaakseen kirjoitustyötään. Klo 9.26 puhelin soi, asiakas kyseli aikoja, jälleen väärä numero. Asiakas kertoi saaneensa numeron neuvonnasta. Klo 9.27 kirjoitustyö jatkui, klo 9.28 puhelin soi; Seija soitti uusintakoeasiasta. Tarja ilmoitti että yhteisten aineiden opettaja Terttu tekee kokeet opiskelijoille ("vaikkei se hänelle millään lailla oikeastaan kuuluisikaan"). Klo 9.30 kirjoitustyö jatkui, kunnes 9.36 Helena tuli kysymään ensi vuoden lukujärjestyksen teosta. Tarja kertoikin saaneensa pöytäkirjan juuri valmiiksi ja lähetti sen puheenjohtajalle. Klo 9.40 siirryttiin Helenan huoneeseen käytävän toiselle puolelle.

Miten etnografisia kuvauksia käytetään yhteistyön välineenä?

Työterveyshuolto antaa työpaikkakäynnin ja kyselyjen jälkeen ohjeita ja suosituksia työpaikalle tilanteiden korjaamiseksi. Etnografisen aineiston käyttö on toisenlaista. Työterveyshuollon on unohdettava "ohjeiden antajan roolinsa" ja vietävä kuvaukset työyhteisöön yhteistä tulkintaa varten. Tärkeää on, että ei oikopäätä lähdetä tekemään ehdotuksia yksittäisten tilanteiden korjaamiseksi (tai osoittamaan kuka tekee väärin tai ei osaa hommiaan). Tärkeintä on tuoda keskusteluun väline, arkisen työn kuvaus, jonka avulla työyhteisön kanssa yhdessä ryhdytään tulkitsemaan työn jännitteitä. Etnografia ei siis ole ainoastaan tiedonkeruun menetelmä, vaan ennen kaikkea tasa-arvoisen yhteistyön ja dialogin väline työterveyshuollon ja työpaikan kesken.

Tekemällä havaintoja esimerkiksi siitä, millaisten yhteistyötahojen kanssa havainnoitava henkilö tekee päivän mittaan työtä, voidaan tehdä tulkintoja työssä meneillään olevasta muutoksesta, esimerkiksi osastonjohtajan osalta hallinnollisten yhteistyötahojen, työelämän, asiakkaiden ja opiskelijoiden ristipaineessa. Työterveyshoitajan tekemässä etnografiakuvauksessa tulee esimerkiksi esiin se, että opetustyö on muuttunut enemmän kasvatukseksi, oppilaat ovat aiempaa passiivisempia, ja että opettajien työhön tunkeutuvat muut tehtävät pakottavat ajoittain poistumaan opetustilasta kesken opetuksen, jne.

Havaintojemme mukaan työterveyshuolto pääsee tällaisen aineiston kautta kiinni työyhteisön työhön, kun taas perinteisten menettelyjen, esimerkiksi erilaisten kyselyjen käyttö kääntää helposti työterveyshuollon ja työyhteisön välisen keskustelun työn sisällöstä tyhjentyneeksi hyvinvointipuheeksi, jossa valitellaan jo ikuisuusongelmiksi muuttuneita johdon kyvyttömyyttä, ikääntymistä, koulutuksen vähyyttä, palautteen tai tiedon kulun puutetta.

Etnografisen aineiston keruu on työlästä. Työterveyshuollon ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa aineistonkerääjä, myös työyhteisön jäsenet itse voivat olla oman työnsä tutkijoita ja havainnoida toistensa työtä keskustelujen ja tulkintojen pohjaksi. Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen hankkeessa kehitämme ja tutkimme sekä etnografisia että muita menetelmiä päästä kiinni työyhteisön arkeen ja työn sisällöllisiin jännitteisiin. Kaksi tiimiä on kokeillut etnografiaa, ja kokeilleet työterveyslääkäri, työterveyshoitajat ja fysioterapeutti kommentoivat kokemuksiaan kiinnostaviksi, vaikkakin ongelmia tuottikin esim. aiemmista "kuormitustekijäsilmälaseista" irti pääseminen, omien tulkintojen liian aikainen tekeminen ja paine pyrkiä antamaan neuvoja miten asiaa pitäisi korjata - eli uusi väline edellyttää myös uudenlaista käyttötapaa perinteisiin välineisiin verrattuna. Myöskin siitä, mistä tilanteista ja milloin etnografia-aineistoa tulisi kerätä ja millaisin kehyksin tulkita, ovat kokeilut vielä tekemättä ja kokemusta hankkimatta.