Työterveyslääkäri

Saastuneiden maiden kunnostustyöt työterveyshuollon näkökulmasta

Työterveyslääkäri
2003;(4):492-497
Panu Oksa, Eero Priha ja Ilpo Ahonen

Maaperän saastuminen voi aiheuttaa haittoja sekä ihmisen terveydelle että ympäristölle. Suomessa on alettu laajemmin kiinnittää huomioita maaperän saastumiseen 1990-luvulla kun alueita on alettu kunnostaa mm. asumiskäyttöön sopiviksi. Asukkaiden altistumista maaperän haitta-aineille on tutkittu jonkin verran, mutta maaperän kunnostustyötä suorittavien työsuojelu- ja terveyskysymyksiä on selvitetty vähemmän. Työterveyshuolto joutuu usein ottamaan kantaa saastuneen maaperän kunnostushankkeisiin ja tämän artikkelin tavoitteena on valottaa asiaa erityisesti työterveyshuollon näkökulmasta. Ongelma on uusi ja yrityksillä, työntekijöillä ja työterveyshuoltoyksiköillä on paljon kysymyksiä. Suomessa on vuosittain kasvava määrä saastuneiden maiden kunnostustyömaita ja mukana on alkavia ja osaavia yrityksiä, alkavia ja osaavia työterveyshuoltoja.

Tausta

Suomessa on arvioitu olevan lähes 20 000 saastunutta tai sellaiseksi epäiltyä maa-aluetta. Määrä lisääntyy kartoitusten edetessä. Kolmannes alueista on sellaisia, joilla on ollut polttoaineen jakelutoimintaa. Niillä polttoaineita on päässyt maaperään vanhoista tai vielä käytössä olevista jakelulaitteista tai tankeista. Muita yleisimpiä kohteita ja haitta-aineita on esitetty taulukossa 1.

Kohteita on kunnostettu viime vuosina noin 200-250 kohdetta/vuosi. Kunnostuksen vuosittaiset kustannukset ovat olleet noin 200 miljoonaa markkaa (34 milj. €). Kokonaisuudessaan on arvioitu saastuneen maan kunnostuskustannusten nousevan 5,4 miljardiin markkaan (910 milj. €) (Puolanne, Pyy amp Jeltsch, 1994). Kunnostustyöhön, sen suunnitteluun ja valvontaan osallistuu maanrakennusalan ammattilaisia, konsultteja ja viranomaisia. Kunnostustyössä käytetään useita eri menetelmiä, mutta valtaosa työstä tehdään siten, että saastuneet maamassat poistetaan kaivamalla ja korvataan puhtaalla maalla. Saastunut maa siirretään kuorma-autolla puhdistukseen tai kaatopaikalle. Puhdistus voi olla poltto, muu terminen käsittely, biologinen käsittely/kompostointi, pesu tai stabilointi (Taulukko 2). Osassa kohteita saastuneita maamassoja ei poisteta, vaan puhdistustyö tehdään paikanpäällä esimerkiksi huokosilmaimua käyttäen. Myös pohjavettä pyritään puhdistamaan joissakin kohteissa. Saastuneen maan kunnostustyö on luonteeltaan maanrakennustyötä ja käytännössä sen suorittavat paikalliset maanrakennusliikkeet, joiden kokemus tällaisesta työstä saattaa olla vähäistä. Alan työntekijöiden koulutus on Suomessa järjestämättä ja työpaikalla työhön perehdyttäminen on usein puutteellista. Lainsäädäntömme ei edellytä erityiskoulutusta työntekijöille tai työnjohdolle niin kuin USA:ssa, jossa työntekijöiltä vaaditaan 40 tunnin minikoulutus saastuneen maan käsittelyyn. Työterveyshuolloilta toivotaan osaamista työsuojelu- ja terveyskysymyksissä, mutta heillekin ala on uusi ja tietämys työn riskeistä ja suojautumisesta usein puutteellista.

Säädökset ja ohjeet

Työsuojelulainsäädäntö edellyttää työympäristön kemikaaliriskien arviointia ja niiden pohjalta lähteviä suojaustoimenpiteitä (VNa kemiallisista tekijöistä työssä 715/2001). Samoin työterveyshuoltolainsäädännössä (VNa 1383/2001, VNa 1484/2001, VNa 1485/2001) edellytetään työpaikkaselvityksiä ja terveysvaarojen tunnistamista ja altistumisen arviointia sekä terveystarkastusten tarpeen arviointia. Vakinaisilla työpaikoilla käytettäviä riskinarviointimalleja (esim. Pääkkönen amp Rantanen, 1999) on vaikea soveltaa kunnostustyömaille, koska nämä kestävät yleensä korkeintaan muutamia viikkoja. Työmaan turvallisuussuunnitelma onkin keskeinen väline työsuojelutyössä. Siinä arvioidaan suojautumisen tarve ja annetaan ohjeet suojainten käytöstä.

Yhdysvalloissa on tehty runsaasti saastuneiden alueiden kunnostustyötä Superfund-ohjelman puitteissa. Kehitystyö on keskittynyt pääasiassa asukkaiden ja väestön terveysriskin arviointiin, josta on julkaistu seikkaperäisiä ohjeita. Työsuojeluongelmia on selvitetty vähemmän. Erilaisia turvallisuusohjeita on kuitenkin julkaistu Yhdysvaltain työsuojeluhallinnon (OSHA) ja muiden tahojen toimesta (OSHA, 1993; Andrews, 1990). Yhdysvaltain saastuneet alueet ja lainsäädäntö eroavat kuitenkin suomalaisesta eikä ohjeita voida suoraan soveltaa meille.

Saastuneelle maalle annetut raja- ja ohjearvot (SAMASE-raportti, Puolanne, Pyy amp Jeltsch, 1994) määrittelevät maa-aineksen saastuneisuusasteen. Saastuneisuusaste ratkaisee maan käsittelytavan. Maasta kaivettu saastunut maamassa voi olla jopa ongelmajätettä, jos haitta-aineen pitoisuus on suuri. Tällä hetkellä ollaan määrittelemässä ohje-arvoja saastuneen maaperän ongelmajätteen luonteen arvioimiseksi (Dahlbo, 2002). Nämä pitoisuusrajat tulevat olemaan huomattavasti saastuneen maan raja-arvoja korkeampia (tyypillisesti noin 20-100-kertaisia). Ehdotusasteella on edelleen valtioneuvoston päätös maa-alueen ja sen maaperän saastuneisuuden selvittämisestä ja puhdistustarpeen arvioinnista (Ehdotus valtioneuvoston päätökseksi, ympäristöministeriö, 8.10.1998).

Haitta-aineet ja altistumisen selvitys

Haitta-aineille altistumista on selvitetty tyypillisimmissä kunnostuskohteissa kuten kyllästämöt, sahat, huoltoasemat ja pesulat (Ahonen ym., 1998; Priha ym., 1998, Priha et al., 2001 ). Altistuminen vaihtelee eri kohteiden ja samankin kohteen eri kunnostusvaiheissa paljon. Vaihtelua aiheuttavat mm. saasteiden suuret laadulliset ja määrälliset vaihtelut maaperässä, kohteiden kokoerot, kunnostuksen vuodenaika, sääolot, kunnostusmenetelmät ja työtavat. Tämän vuoksi liian suoria päätelmiä altistumisen suuruudesta saman tyyppistenkin kohteiden välillä pitää varoa.

Kuhunkin kohteeseen tulisi laatia oma altistumisen seurantasuunnitelma työterveyshuollon toimesta. Karkea suositus altistumisen seurantamittauksista tyypillisissä kunnostuskohteissa on esitetty taulukossa 3.

Biomonitorointinäytteet on hyvä ottaa ennen kunnostustyön aloitusta (nollanäyte), pahimman altistusjakson aikana ja/tai mahdollisesti kunnostustyön päätyttyä. Nollanäytteellä selvitetään aikaisempi työperäinen tai muu altistuminen. Tarkemmat näytteenotto-ohjeet löytyvät esim. Työterveyslaitoksen Näytteenotto-ohjeet kirjasesta (Ahlström L, 2002) ja syvällisempää tietoa asiasta on kirjassa Kemikaalialtistumisen biomonitorointi (Aitio A ym, 1995).

Kaatopaikkojen kunnostamisessa kemikaalialtistuminen on etukäteen vaikeasti arvioitavissa. Useimmille niistä on yhdyskuntajätteen lisäksi voitu aikoinaan viedä lähes kaikkia teollisuudessa käytettyjä kemikaaleja tai jätteitä. Tavanomaisten kaatopaikka-kaasujen metaani, hiilidioksidi, rikkivety mittaamiseen tulisi olla valmiudet, sillä esim. ahtaissa ja syvissä kaivannoissa voi joskus muodostua välittömästi terveydelle vaarallisia pitoisuuksia ja/tai hapenpuutetta.

Hiukkasmaisille haitta-aineille, kuten metalleille altistumista voidaan karkeasti arvioida saastuneen maan haitta-ainepitoisuuksista. Olettamalla, että haitta-aineen (esim. arseeni) osuus hengitysteihin päätyvässä pölyssä on sama kuin maaperässä, voidaan karkeasti laskea paljonko kokonaispölypitoisuus saa enintään olla, jotta kyseisen haitta-aineen HTP-arvo (haitalliseksi tunnettu pitoisuus) ei ylittyisi.

Esimerkki. Jos arseenin pitoisuus maassa on 5000 mg/kg (osuus 0.005) niin kokonaispölypitoisuuden ollessa tasoa 10 mg/m3 arseenin pitoisuus ilmassa on 0.05 mg/m3, jolloin arseenin HTP-arvo 0,01 mg/m3 ylittyy. Tällöin työmaalla ilman kokonaispölypitoisuus täytyisi pysyä keskimäärin alle 2 mg/m3 tasolla, jotta raja-arvo ei ylittyisi. Laskelmia tehdessä on kuitenkin pidettävä mielessä myös muut mahdolliset altistumisreitit (iho, nieleminen) ja se mahdollisuus, että haitta-aine konsentroituu pölyssä, esimerkiksi sitoutumalla humukseen.

Työntekijöiden suojautuminen tulisi olla eri kunnostustilanteessa tarkoituksen mukainen. Jotta vältettäisiin ali- tai ylisuojautuminen on kunnostusalue/työvaiheet usein hyvä ryhmittää maan saastuneisuuden perusteella vaikkapa kahteen suojautumisluokkaan. Voimakkaammin saastuneella alueella/altistavimmissa töissä käytetään tehokkaampaa suojausta kuin vähemmän altistavissa vaiheissa. Tällöin työntekijät ovat motivoituneempia käyttämään suojaimia sovitulla tavalla ja vähennetään suojaimista aiheutuvaa rasitusta ja haittaa. Esimerkiksi kokonaamari tyyppisen hengityssuojaimen käyttö aiheuttaa fyysistä kuormitusta, haittaa näkemistä ja voi ärsyttää ihoa.

Työterveyshuollon toiminta

Kun päätös alueen kunnostamisesta on tehty, tehdään puhdistustyön suunnittelu ja haetaan luvat (Taulukko 4). Työterveyshuolto on toiminnan lääketieteellinen asiantuntija ja osallistuu osaltaan ennen työmaan alkamista turvallisuussuunnitelman tekoon (Taulukko 5). Turvallisuussuunnitelmaan kirjataan altistuminen ja arvio riskistä, työterveyshuolto päättää sen perusteella terveystarkastusten sisällön, jakaa terveystietoa ja antaa suosituksen suojautumisesta ja ensiapuvalmiudesta.

Terveystarkastukset

Kaikki saastuneen maan kanssa työskentelemään joutuvat työntekijät terveystarkastetaan ennen työn alkamista ja heistä otetaan biomonitoroitavaksi sovitut nollanäytteet. Nuoria, alle 18 ja alle 16 vuotiaiden käyttöä vaarallisin töihin rajoittaa laki nuorista työntekijöistä (998/1993). Myöskään raskaana olevat naiset eivät saa osallistua töihin, joista voi olla vaaraa raskaudelle tai sikiölle. Saastuneiden maiden työmailla tällaisia altisteita ovat esim. syöpävaaralliset aineet (ei raja-arvoa raskausajan altistumiselle) ja liuotinaineet (raja-arvo 10% HTP:stä raskaana oleville ). Valittujen työntekijöiden tulee tietysti pystyä käyttämään työntekoa hankaloittavia hengityssuojaimia ja suojapukuja, eikä heillä saa olla ominaisuuksia, jotka tekisivät heistä erityisen herkkiä saamaan terveyshaittoja työmaan altisteista.

Vaarallisen työn loppumisen jälkeen työntekijöille kuuluu lain mukaan tehdä myös lopputarkastus. Saastuneiden työmaiden työntekijöiden osalta tämä voi tarkoittaa biomonitorointi näytteen ottoa (kumuloituvat altisteet kuten metallit), työterveyshoitajan tai -lääkärin tarkastusta.

Tietojen anto ja ohjaus

Kaikille työntekijöille tulee kertoa työmaan erityispiirteistä, haitta-aineista ja niiden vaikutuksesta, riskin suuruudesta ja altistumisen välttämisestä. Ainakin isoilla, hyvin hoidetuilla työmailla on työntekijöiden nähtävänä yksityiskohtainen turvallisuussuunnitelma. Sen lisäksi työterveyshuolto voi tehdä työmaalla toimiville lyhyemmän kirjallisen tiedotteen, johon kirjataan yksityiskohtaisesti altistumis- ja suojautumisasiat (kuva 1). Tiedote jaetaan jokaiselle työntekijälle terveystarkastuksen tai työmaa käynnin yhteydessä. Työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöstön pitämä tietoisku työmaalla on tarpeen kun työt tai altisteet ovat uusia työntekijöille. Riskiarvion perusteella tehty työmaa-alueen ja töiden jako "puhtaampiin" ja "saastuttavampiin" on pohjana suojainsuositukselle.

Altistumismittaukset

Biomonitorointi näytteiden ottoa ja tulkintaa varten tarvitaan tieto paitsi ottopäivämäärästä ja ajankohdasta, myös työstä, työskentelyalueesta ja ajasta kuinka kauan tässä työssä ja työmaalla työntekijä on työskennellyt. Monien kemikaalien osalta tarvitaan myös tietoa työntekijän tupakoinnista ja ruokailutottumuksista. Tulosten järjestelmällisen tulkinnan takaamiseksi on parasta täyttää lomake kaikista laboratorioon lähetettävistä. Biomonitoroinnin tulokset antavat paitsi yksilötietoa myös ryhmätason tietoa käytettäväksi seuraaville työmaille. Tulosten perusteella työterveyshuolto voi antaa jo työmaan kuluessa palautetta suojautumisen ja muun altistumista estävän toiminnan onnistumisesta.

Jos altistusmittaus osoittaa altistumista, riippuu toimenpide kemikaalista. Muutamien aineiden terveysvaikutukset on hyvin tiedossa ja niille on annettu toimenpiderajat. Esim. veren lyijy yli 2,4 (mol/l edellyttää työntekijän siirtämistä pois lyijyaltistuksesta. Useimmille aineille ei kuitenkaan ole toimenpiderajaa, koska näiden aineiden osalta ei tiedetä sairastumisriskin suuruutta eri altistumistasoilla. Tällöin altisteettomaan työhön siirtämisen ja muut mahdolliset toimenpiteet ratkaisee kukin työterveyslääkäri oman tietämyksensä ja työntekijän mahdollisten oireiden pohjalta. Kvantitatiivisen riskin arviointi on vaikeaa etenkin silloin kun altistuvien joukko on pieni ja altistumistasot suhteellisen matalat. Epidemiologiset menetelmät eivät toimi ja eläinkokeiden tulosten muuntaminen ihmisiä koskeviksi riskitiedoiksi on tunnetusti ongelmallista. Tulevaisuudessa ratkaisu voisi olla kvantitatiivisen riskin arviointi laskemalla. Tätä on tehty lähinnä väestöä koskevissa altistumisissa, mutta laskentakaavaa on sovellettu myös esim. työperäisessä altistumisessa PCB:lle saumausmassojen purussa (Rantio ym, 2001).

Ensiapuvalmius

Ensiapukoulutetuilla tulee olla tieto ensiavusta ja toimintatavoista sairaustapauksissa koskien työmaan erityisaltisteita. Myös hoitava yksikkö, vaikkapa sairaalan poliklinikkalääkäri, tarvitsee tiedon vaaraa aiheuttavista altisteista. Työmaatiedotteen voi toimittaa sairaalaan etukäteen tai sairastuneen mukana.

Lopuksi

Tunnistettujen riskien lisäksi monet työmaat, erityisesti kaatopaikat, sisältävät myös tunnistamattomia riskejä. Tämä asettaa työskentelyn ja suojautumisen huolellisuudelle tiukat vaatimukset. Saastuneiden maiden kanssa työskentelyn vaarat on saatettavissa hyväksyttävän riskin tasolle. Se vaatii kaikilta osapuolilta työnjohdolta, työntekijöiltä, työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöltä tietoa ja asiaan paneutumista.

Taulukko 1. Taulukko 1. Yleisimpiä saastuneita maa-alueita Suomessa Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2001 tekemän selvityksen mukaan.
Tyyppi Tyypillisiä haitta-aineita Osuus
Polttoaineen jakeluasemat Moottoribensiini, dieselpolttoaine, MTBE 33 %
Korjaamot, maalaamot, romuttamot Liuotinaineet, raskasmetallit, öljyt 14 %
Vanhat kaatopaikat Yhdyskuntajäte, ongelmajäte 12 %
Sahat ja kyllästämöt Kloorifenolit, klooratut dioksiinit/furaanit, kupari, kromi, arseeni 6 %
Metalliteollisuus Raskasmetallit, PAH-yhdisteet 6 %
Ampumaradat Lyijy 5 %
Muu teollisuus Vaihteleva 5 %
Muu toiminta (esim. pesula, kauppapuutarha, jätevedenpuhdistamo, satama-alue) Vaihteleva toiminnan mukaan 20 %
Taulukko 2. Taulukko 2. Yleisimmät saastuneen maan kunnostusmenetelmät
Kunnostusmenetelmä Tyypillisiä käyttökohteita
Massanvaihto (saastunut maa poistetaan ja korvataan puhtaalla) Yleisin menetelmä Suomessa, saastunut massa voidaan puhdistaa myöhemmin muilla menetelmillä.
Huokosilmatekniikka (huokosilmaimu, useita eri muunnoksia) Soveltuu haihtuville (VOC) yhdisteille, kuten moottoribensiini
Stabilointi ja kiinteytys (saastunut maa kiinteytetään betonilla tai bitumilla) Soveltuu mm. raskasmetalleille ja vaikeasti haihtuville orgaanisille yhdisteille
Termiset menetelmät ja poltto (useita muunnoksia) Soveltuu erilaisille orgaanisille yhdisteille, kloorin läsnäollessa käytettävä korkealämpötilapolttoa)
Biologiset menetelmät (lukuisia eri menetelmiä) Soveltuu orgaanisille yhdisteille, kun haitta-ainepitoisuudet eivät ole kovin suuria). Tavallisin muoto kompostointi.
Pesutekniikat Soveltuu tietyille orgaanisille ja epäorgaanisille yhdisteille, silloin kun humusta on paljon (esim. kreosootti)
Taulukko 3. Taulukko 3. Suositus altistumismittauksista tyypillisissä kunnostuskohteissa
kunnostuskohde/altisteet ilman epäpuhtausmittaus biomonitorointi
kyllästämö/saha kreosootti: - polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH) haihtuvat ja hiukkas PAH-yhdisteet, kokonaispöly virtsan 1-pyrenoli, U-Pyrvirtsan naftoli, U-NAFTOL
CCA-suolakylläste:arseeni, Askromi, Crkupari, Cu kokonaispöly pistokoeluonteisesti As, Cr, Cu määritys* virtsan arseeni, U-Asmahd. virtsan kromi, U-Cr
kloorifenolit:tri-, tetra, pentakloorifenoli mahd. kloorifenolit ja kokonaispöly virtsan kloorifenolit, U-CP
kemiallinen pesula kloorieteenittetrakloorietyleenitrikloorietyleenimahd. muuntumistuotteet (mm. vinyylikloridi) päivittäinen seuranta suoraan osoittavalla kaasumittarilla tai ilmaisinputkilla, passiivikeräin tai hiiliputkinäytteet veren tetrakloorietyleeni, B-Perkletvirtsan trikloorietikkahappo, U-TCA
ampumarata/metalleilla saastunut aluelyijy mahd. muut metallit kokonaispölypistokoeluonteisesti Pb ja muiden metallien määritys* veren lyijy, B-Pb, mahd. muut metallit
polttoaineen jakeluasemamoottoripolttoaineet: haihtuvat öljyhiilivedyt ja oksygenaatit mm. bentseeni, MTBE päivittäinen seuranta suoraan osoittavalla kaasumittarillapassiivikeräin tai hiiliputkinäytteet veren bentseeni, B-Bents mahd. oksygenaatit
* metallipitoisuuden seuranta kunnostuksen aikana suoraan osoittavalla XRF-analysaattorilla

Taulukko 4. Saastuneen maa-alueen kunnostuksen kulku

Taulukko 4. Taulukko 5. Esimerkki tavanomaisesta turvallisuussuunnitelman sisällysluettelosta
Kohde ja toteuttajat osoite
rakennuttaja
pääurakoitsija työmaan vastuuhenkilöt
työsuojelupäällikkö
työsuojeluvaltuutettu
työsuojelupiiri
työterveyshuolto
Kohdetiedot toiminnan laatu
aikataulu
varastot
koneet ja laitteet
Kohteen perusvaatimukset tiedotus ja ilmoitukset
suojamerkinnät
siivous ja jätehuolto
työterveyshuollon järjestäminen
altistumismittaukset
ympäristömittaukset
Vahinkojen ehkäisy perehdyttäminen ja koulutus
työturvallisuustarkastus
henkilösuojaimet
puhdistusmenettelyt
rokotukset
Varautuminen hätätilanteisiin ensiapuvalmius
sammutuskalusto
hälytysnumerot
Haitalliset aineet, altistustiet ja terveysvaikutukset
Toimenpiteet vahingon sattuessa altistuminen pilaantuneelle maa-ainekselle
muut tapaturmat
alkusammutus
ulkopuolisten suojaus
Tiedottaminen

Kuva 1. Esimerkki työterveyshuollon tekemästä kaksisivuisesta työmaatiedotteesta saastuneen maa-alueen kunnostustyömaalle, toimenpide sivun voi suurentaa työmaan ilmoitustaululle

Kuva 1. Esimerkki työntekijöille jaettavasta työmaatiedotteesta saastuneen maan kunnostustyömaalla

Kuva 2. Saastuneen maa-alueen työmaa rajataan ja merkitään liikennemerkillä

Kuva 3. Saastunutta maata lastataan poiskuljetettavaksi

Panu Oksa
Tampereen aluetyöterveyslaitos
Tampereen yliopistollinen sairaala
Eero Priha
Tampereen aluetyöterveyslaitos
Ilpo Ahonen
Tampereen aluetyöterveyslaitos

Kirjallisuutta

  1. Ahlsröm L (toim.): Kemikaalialtistumisen biomonitorointi 2002, näytteenotto-ohjeet, Työterveyslaitos, Helsinki 2002
  2. Ahonen I, Jalkanen A, Vähäsöyrinki A: Työntekijöiden kemikaalialtistuminen saastuneiden maa-alueiden kunnostuksessa. Suomen ympäristö 197. Suomen ympäristökeskus. Helsinki 1998
  3. Aitio A, Luotamo M, Kiilunen M: Kemikaalialtistumisen biomonitorointi. Työterveyslaitos, Helsinki 1995
  4. Andrews L P (ed.). Worker protection during hazardous waste remediation. Van Nostrand Reinhold Book, New York, 1990. 375 s.
  5. Dahlbo H: Jätteen luokittelu ongelmajätteeksi -arvioinnin perusteet ja menetelmät. Ympäristöopas 98. Suomen Ympäristökeskus, Helsinki 2002
  6. Nikulainen Virpi, Kaleva Kirsti (toim.): Saastuneen maa-alueen tutkimuksen ja kunnostuksen työsuojelu opas. Ympäristöopas 17. Suomen ympäristökeskus. Helsinki 1997.
  7. Occupational Safety and Health Administration (OSHA). HAZWOPER Fact Sheet 93-31. Brief overview of requirements found in the HAZWOPER standard, 1993.
  8. Em. tiedot ym. muuta löytyvät osoitteesta (10.9.2003) http://www.osha-slc.gov/SLTC/hazardouswaste/index.html
  9. Priha E, Ahonen I: Kemialliset riskit saastuneen maa-alueen kunnostuksessa. Työsuojelujulkaisuja 14/1998. Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto. Tampere 1998.
  10. Priha E, Ahonen I, Oksa P: Control of chemical risks during the treatment of soil contamined with chlorophenol, creosote and copper-chrome-arsenic-wood preservatives. Am J Ind Med 39:402-409 (2001).
  11. Puolanne J, Pyy O, Jeltsch U. Saastuneet maa-alueet ja niiden käsittely Suomessa. Saastuneiden maa-alueiden kunnostusprojekti; loppuraportti ("SAMASE-raportti"). Ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, Muistio 5/1994. 218 s.
  12. Pääkkönen R, Rantanen, S. Työympäristön kemiallisten ja fysikaalisten riskien arviointi ja hallinta. Työterveyslaitos, 1999. 101 s.
  13. Rantio T, Riala R, Kontsas H, Bäck B, Pekari K, Kallio A, Oksa P, Priha E: PCB- ja lyijypitoisen saumausmassan turvallinen poistaminen elementtirakennuksista. Työsuojelurahaston raportti. Hanke 99109. Tampere 2001
  14. Sorvari J, Assmuth T: Saastuneiden alueiden riskinarviointi - mitä, miksi, miten. Ympäristöopas 50, Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1998.