Työterveyslääkäri

Työikäisten terveyden edistäminen alueellisena yhteistyönä

Työterveyslääkäri
2003;(4):554-557
Paula Naumanen-Tuomela, Eeva Aromaa ja Jyrki Liasvuori

Työelämän kehitys ei ole ollut niin hyvää kuin on uskottu. Työpaikoilla tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja aiemmin esiintyvien terveysriskien tilalle on tullut lukuisia uusia terveysriskejä. Huolena on myös ikääntyvän työikäisen väestön työssä jaksaminen. Nämä kaikki tekijät ovat heijastuneet työntekijöiden terveyteen ja johtaneet sairaslomien ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisen lisääntymiseen. Tulevaisuuden väestöennusteiden mukaan työikäinen väestö nuorenee vuoden 2015 jälkeen. Mikäli työikäinen väestö katoaa työelämästä ennen normaalia eläkeikää, on uhkana työvoimapula ja nuorten työikäisten ylikuormittuminen. On arvioitu, että työelämässä jatkaminen nykyisestä kolme vuotta pidempään lieventäisi huomattavasti näitä ongelmia. Tämä edellyttää työikäisten terveyden edistämisen tukemista ja heidän työolojensa kehittämistä. Kuopion aluetyöterveyslaitoksella alkaa vuonna 2004 Alueellisen työterveyden edistämisen (ATTE) hanke, joka osaltaan tukee ja edistää työikäisten terveyttä ja hyvinvointia yhteistyössä kuntaorganisaatioiden, yritysten ja työterveyshuoltojen kanssa kunnan ja sen ympäristökuntien alueella.

Työntekijöiden terveydentila

Työelämän kehittyminen on ollut nopeaa. Suomen työelämässä toteutuneet muutokset ovat heijastuneet ja tulevat heijastumaan jatkossakin ihmisten työhön, työpaikkoihin ja terveyteen. Monet työpaikkojen perinteiset terveysriskit on saatu poistettua, ja ammattitautien määrä on saatu vähenemään. Edelleenkin vuosittain todetaan 5 000 uutta ammattitautia ja niiden kustannukset ovat merkittäviä Suomen kansantaloudelle. (Karjalainen ym. 2000.) Perinteisten työperäisten terveysriskien tilalle on tullut jatkuvasti uusia terveyttä uhkaavia tekijöitä, kuten psykososiaalisia ja tietointensiivisen työn aiheuttamia ongelmia, uusiin kemikaaleihin ja materiaaleihin liittyviä vaaroja ja uuden teknologian käyttöönottoon liittyviä riskejä. Myös työtapaturmat ovat lisääntyneet (120 000 tapaturmaa/v) ja niiden seurauksena kuolee vuosittain 100 työntekijää (Heiskanen ym. 2000). Työntekijöitä kuolee myös työpaikalla altistumisen seurauksena (esim. 1800 kuolemantapausta vuonna 1996) (Nurminen amp Karjalainen 2001).

Palkansaajien keskimääräinen työkyky työkykyindeksillä mitattuna on hyvä ja terveydentilaansa hyväksi arvioivien määrä on lisääntynyt. Ero on kuitenkin suurentunut hyvänä ja huonona terveydentilaansa pitävien välillä. Työkykyään huonona pitävien osuus on vähitellen suurentunut. (Ylöstalo 2000.) Pitkäaikaissairaudet ja fyysiset oireet ovat lisääntyneet nuorissa ikäryhmissä ja niitä on heillä lähes yhtä paljon kuin ikääntyneillä työntekijöillä. Kolmasosalla miehistä ja kahdella viidesosalla naisista on työhön liittyviä pitkäaikaisia oireita. (Kauppinen ym. 2000.) Työikäisen väestön (15 v - 64 v) yleisimmät kuolinsyyt ovat verenkiertoelinten sairaudet, tapaturmat, itsemurhat ja väkivalta, kasvaimet sekä ruuansulatus- ja hengityselinten sairaudet (Tilastokeskus 2002). Monien sairauksien taustalta löytyvät ylipaino, tupakointi, vähäinen liikunta, liiallinen alkoholinkäyttö, unen puute ja kohonneet kokonaiskolesteroliarvot (Kauppinen ym. 2000).

Työikäisten psyykkiset ongelmat ovat myös lisääntyneet. Kiire, tuottavuuden tavoittelu, kilpailun kiristyminen, yritystoiminnan epävarmuus, työsuhteiden määräaikaisuus, johtamisongelmat ja työyhteisön ilmapiiriongelmat heijastuvat työyhteisön ihmissuhteisiin ja työntekijöiden psyykkiseen terveyteen. Stressi, masentuneisuus, ahdistuneisuus, häirintä, kiusaaminen sekä perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen aiheuttavat osan työntekijöiden psyykkisistä ongelmista. Työuupumus on yleisempää niillä työpaikoilla, joilla oli tehty työn kuormittavuutta ja epävarmuutta lisääviä henkilöstösaneerauksia, kuten irtisanomisia ja lomautuksia, ja niillä henkilöillä, jotka tekevät pitkää (yli 50 h/vk) työpäivää. (Kauppinen ym. 2000.)

Normaalia eläkeikää varhaisempi siirtyminen työelämästä eläkkeelle ja väestön ikääntyminen aiheuttavat haasteita yksilölle terveysongelmien lisääntymisenä, sairastamisena ja alentuneena työkykynä. Työpaikoilla työntekijöiden ikääntyminen voi ilmetä muutosvastarintana, sairaspoissaoloina ja ennenaikaiselle eläkkeelle hakeutumisena, mikä aiheuttaa yhteiskunnalle lisääntyneitä eläkekustannuksia sekä paineita eläkeiän nostamiseen, työelämän vetovoimaisuuden lisäämiseen ja työttömyyden vähentämiseen. (Ilmarinen 1999.)

Vuonna 2005 Suomessa on Euroopan unionin maista suhteellisesti eniten ikääntyviä työikäisiä, jolloin joka kolmas työikäinen kuuluu 50 – 64 –vuotiaiden ikäryhmään. Tilanne jatkuu samanlaisena vuoteen 2015 saakka, minkä jälkeen nuoren työikäisen väestön osuus kasvaa huomattavasti. Kilpailukyvyn säilyttäminen riippuu työikäisten terveydestä, osaamisesta ja työoloista. Kun vanhempaa työvoimaa siirtyy työmarkkinoilta eläkkeelle, se johtaa aikanaan työvoimapulaan, koska työelämään tulevat ikäluokat ovat pieniä. (Ilmarinen 1999.) Samaan aikaan osa eri-ikäryhmiin kuuluvista työikäisistä on työttömänä, koska heidän edellytyksensä ja työelämän tarpeet eivät kohtaa toisiaan. (Romppanen 2000.)

Työterveyspalvelujen järjestämisen ongelmia

Terveyskeskukset ovat suurin työterveyspalvelujen tarjoaja asiakkaiden ja yritysten lukumäärällä mitattuna (Räsänen 2002). Maaseutukunnissa terveyskeskukset ovat usein ainoa vaihtoehto järjestää työterveyspalveluja kunnan ja sen alueen yritysten työntekijöille. Pienissä kunnissa työterveyshuoltopalvelujen tuottamisessa on ollut ongelmia. Toiminta on helposti haavoittuvaa ammattitaitoisen henkilöstön puutteen vuoksi. Useissa kunnissa työterveyspalvelujen tarjontaa rajoittaa lääkärivaje. Maaseutukunnissa kokopäiväisesti toimiva lääkäri ja hoitaja on 6 % terveyskeskusten työterveysyksiköistä. Lähes 80 % terveyskeskuksessa lääkärin työaikaa on käytössä alle 10 tuntia viikossa. Jos työterveyshuoltopalveluja on niukasti tarjolla, voi työterveyshuolto jäädä työpaikoilla kokonaan järjestämättä.

Suomessa on paljon pienyrityksiä ja niiden määrä lisääntyi huomattavasti 1990-luvulla. Pienyritysten työterveyshuolto on keskittynyt terveyskeskuksiin, joiden mahdollisuudet työterveyspalvelujen järjestämiseen vaihtelevat paljon paikkakunnasta ja niiden sijainnista riippuen. Työympäristön riskitekijät on arvioitu kattavasti vain pienessä osassa yrityksiä, koska työsuojelun ja työterveyshuollon henkilökunnalla ei ole riittävää koulutusta tai ammattitaitoisesta henkilökunnasta on pula. Työyhteisöt eivät osaa hakea tietoa tietoverkoista tai hyödyntää tarpeeksi työympäristön kehittämisen asiantuntijoita ja tutkimustietoa. (Rantanen amp Pääkkönen 2000, Pääkkönen ym. 2003.) Pienyrityksistä osa ei välttämättä kuulu työterveyshuoltoon, eivätkä ne muutenkaan ole kovin halukkaita järjestämään työterveyspalveluja työntekijöilleen (Räsänen 2002).

Alueellinen yhteistyö ja työterveyden edistäminen

Kuntien välinen yhteistyö tai kuntaliitokset ovat yksi keino tehostaa haja-asutusalueiden niukkenevien resurssien käyttöä ja taata palvelut väestölle. Kunnalliset työterveysyksiköt ovatkin lähteneet aktiivisesti kehittämään toimintatapojaan itsenäisesti tai osana perusterveydenhuollon toiminnan kehittämistä. Lähes puolet työterveysyksiköistä on muuttanut tai aikoo muuttaa työterveyshuoltonsa toimintatapaa joko kehittämällä alueellisia tai seutukunnallisia yhteistyömuotoja tai muuttamalla työterveyshuollon taloutta aina liikelaitokseen saakka. Uutta on sekä julkisen ja yksityisen työterveyshuollon että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteenliittymät. Myös ulkopuolelta ostettavat työterveyspalvelut ovat lisääntyneet. (Virokangas 2003.)

Tulevaisuudessa yhteistyö eri työterveysyksiköiden välillä tulee olemaan palvelujen turvaamisen kannalta välttämätöntä. Myös työikäisten pitäminen työkykyisinä ja –haluisina on tärkeää, jotta vältytään pahimmalta työvoimapulalta ja suurenevien eläkemenojen aiheuttamilta yhteiskunnallisilta hyvinvointiongelmilta (Ilmarinen 1999). Työpaikkoja tulee kehittää niin, että työelämässä jatkaminen olisi houkuttelevampaa kuin ennenaikaiselle eläkkeelle siirtyminen (Ilmarinen amp Rantanen 1999).

Alueellisen työterveyden edistämisen (ATTE) -hanke

Työterveyslaitos on osaltaan tukemassa ja edistämässä työikäisten terveyttä sekä työolojen ja työterveyspalvelujen kehittämistä Kuopion aluetyöterveyslaitoksen vetämällä ATTE (Alueellisen työterveyden edistäminen) –hankkeella. Hankkeen tarkoituksena on edistää työikäisten terveyttä ja hyvinvointia yhteistyössä kunnan/ seutukunnan ja sen alueella toimivien työterveysyksiköiden ja yritysten kanssa. ATTE -hanke tukee kaikkea työikäisiin ja heidän työpaikkoihinsa kohdistuvaa henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa, joka lähtee kuntien, yritysten ja työterveysyksiköiden omista kehittämistarpeista ja jonka toteuttamiseksi laaditaan yksilöllinen suunnitelma yhdessä osallistujien kanssa.

Hankkeen taustalla vaikuttavat tieto työelämässä esiintyvistä ongelmista. Myös Kansallinen terveysprojekti, Terveys 2015 –kansanterveysohjelma ja uudistetut työterveyshuolto- ja työturvallisuuslait edellyttävät työterveyshuollon palvelujen järjestämistä yhteistyössä eri osapuolten kanssa.

Hankkeen tavoitteet

Kuntien ja yritysten työpaikoille asetettuina tavoitteina on oppia arvioimaan työympäristön hyvinvoinnin riskitekijöitä ja minimoimaan niitä asiantuntijatietoa hyödyntämällä, kehittää kunnan työpaikkojen ja erikokoisten yritysten työhyvinvointia ja ilmapiiriä, motivoitua jatkuvaan toiminnan kehittämiseen, edistää yritysten ja kuntien imagoa sekä vaikuttaa asennoitumaan myönteisesti eri ikäisten työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Työterveysyksiköille asetettuja tavoitteita ovat työterveyshuollon

  1. toimintaedellytysten ja työterveyspalvelujen turvaaminenkeskinäisen ja verkostoyhteistyön lisääminen ennaltaehkäisevän työn lisääminen asiakaskunnan
  2. keskuudessa, uusien ja olemassa olevien työterveyspalvelujen kehittäminen sekä
  3. ammattitaidon ja toiminnan jatkuva kehittäminen.

Kehittämismenetelmät

Kehittämistyössä hyödynnetään olemassa olevaa tietoa kunnan ja yritysten hyvinvoinnista. Kehittämismenetelminä ovat työpaikoilla toteutettava pienryhmätoiminta, yhteiset tilaisuudet ja neuvottelut sekä neuvonta, ohjaus ja koulutus. Työhyvinvoinnin kehittämisen apuna on mahdollisuus käyttää olemassa olevaan tietoon perustuvaa hyvinvointiprofiilia kunnallisten ja yksityisten työpaikkojen kehittämistarpeiden tunnistamiseen sekä kehittämistyön tuloksellisuuden seuraamiseen ja arviointiin.

Hankkeen vaikutukset kunnille, työpaikoille ja työterveysyksiköille

ATTE –hankkeen ennakoituja hyötyjä kunnille ja sen alueella oleville työpaikoille ovat henkilöstön terveyden, työkyvyn ja hyvinvoinnin paraneminen työpaikan terveyttä uhkaavien riskien, sairaspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen vähenemisen seurauksena. Työntekijöiden yleisen tyytyväisyyden, työilmapiirin ja työmotivaation oletetaan paranevan ja johtavan laadukkaaseen, mielekkääseen, tehokkaaseen ja tuottavaan työhön sekä kunnan ja sen alueella olevien työpaikkojen imagon ja kilpailukyvyn paranemiseen. Työntekijöiden hyvä terveys ja hyvinvointi mahdollistavat verotulojen lisääntymisen ja terveysmenoista aiheutuvien kustannusten vähenemisen sekä työssä jaksamisen normaaliin eläkeikään saakka. Tulevaisuudessa tämän toivotaan heijastuvan mahdollisimman lievinä työvoimapulan haittoina ja alhaisena työttömyytenä.

ATTE –hanke tukee myös työterveysyksiköiden kehittämistoimintaa. Monissa työterveysyksiköissä on pula ammattitaitoisista työterveyshuollon ammattihenkiöistä ja asiantuntijoista. Työterveyspalveluja uudelleen järjestämällä ja keskinäisellä yhteistyöllä mahdollistetaan työikäisen väestön laadukkaat ja riittävät työterveyspalvelut sekä asiakkaiden tyytyväisyys tulevaisuudessakin. Työterveyshuollon aseman vahvistuminen ja työikäisten terveyden edistäminen on tärkeää kunnan ja yritysten päätöksenteossa. Tämä edellyttää hyvää yhteistyötä ja yhteisymmärrystä kunnan, yritysten sekä muiden työterveysyksiköiden ja yhteistyötahojen kanssa. Työterveysyksikön taloudellinen tuottavuus, toiminnan tuloksellisuus ja hyvä maine edellyttävät määrällisesti riittävää, ammattitaitoista, motivoitunutta ja tyytyväistä työterveyshuollon ammattihenkilöstöä.

Paula Naumanen-Tuomela
Eeva Aromaa
Jyrki Liesivuori
Työterveyslaitos

Kirjallisuutta

  1. Heiskanen M, Aromaa K, Niemi H, Sire´n R 2000. Tapaturmat, väkivalta, rikollisuuden pelko. Väestöhaastattelun tuloksia vuosilta 1980-1997. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 171. Tilastokeskus, Helsinki.
  2. Ilmarinen J. 1999. Ikääntyvä työntekijä Suomessa ja Euroopan unionissa – tilannekatsaus sekä työkyvyn, työllistyvyyden ja työllisyyden parantaminen. Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. Työministeriö. Paino Miktor, Helsinki.
  3. Ilmarinen J, Rantanen J. 1999. Promotion of working ability during aging. American Journal of Industrial Medicine Supplement 1:21-23.
  4. Karjalainen A, Aalto L, Jolanki R 2000. Ammattitaudit 1999. Katsauksia 141. Työterveyslaitos, Helsinki.
  5. Karjalainen A, Aalto L, Jolanki R 2000. Ammattitaudit 1999. Katsauksia 141. Työterveyslaitos, Helsinki.
  6. Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S, Lindström K, Näyhä S, Seppälä A, Toikkanen J, Tossavainen A (toim.). 2000. Työ ja terveys Suomessa v. 2000. Työterveyslaitos. Helsinki.
  7. Nurminen M, Karjalainen A. 2001. Epidemiologic estimate of the proportion of fatalities related to occupational factors in Finland. Scand J Work Environ Health 27:161–213.
  8. Pääkkönen R, Rantanen S, Jokitulppo J, Palmroos P. 2003. Työterveyshuollon kysely. Tampereen aluetyöterveyslaitos. Tampere.
  9. Rantanen S, Pääkkönen R. 2000. Työhygienian riskien arviointi kangertelee työpaikoilla. Työterveyslääkäri 3:347–51.
  10. Romppanen A 2000. Ikääntymisen vaikutuksista työmarkkinoilla. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2000:12. Oy Edita Ab, Helsinki.
  11. Räsänen K. (toim.). 2002. Työterveyshuolto Suomessa vuonna 2000. Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.
  12. Tilastokeskus 2002. Kuolemansyyt 2001. Suomen virallinen tilasto. Terveys 2002: 3.
  13. Virokangas H 2003. Kunnallisen työterveyshuollon organisointi. Työterveyslääkäri 2, 163-168.
  14. Ylöstalo P 2000. Työolobarometri, lokakuu 1999. Työpoliittisia tutkimuksia 217. Työministeriö, Helsinki.