Ihmeellinen ääni

Äänentuoton ongelmia

Ääniongelmat ovat yleisiä erityisesti tietyissä riskiammateissa, mm. opettajilla ja päiväkodin henkilökunnalla. Taiteilijat ylittävät herkästi äänihygieniset rajansa ilmaisuun tehoa tavoitellessaan. Näyttelijän ja rock laulajan käheää ääntä voidaan pitää persoonallisena ja seksikkäänä. Tällöin ääniammattilaisen on hyvä tietää ottavansa tietoisia riskejä instrumenttinsa kanssa, tieto äänen suojelusta on hyödyksi.

Ääniongelmasta kertovat aluksi puheen voipuminen, jolloin äänen voimakkuus ja kirkkaus vähenevät ja ääneen voi tulla hälyä. Edelleen tyypillistä on rykimisen tarve ja äänen laadun etenevä heikentyminen ja lopulta katoaminen. Hyperfunktionaalisessa äänentuotossa äänirakoa suljetaan liian voimakkaasti suhteessa alapuoliseen ilmanpaineeseen. Syntyvä ääni voi olla voimakas, metallikas ja kantava, mutta samalla se kuulostaa kireältä ja puristeiselta. Tyypillistä tälle äänentuottotavalle ovat kovat alukkeet, eli vokaalialkuiset sanat lähtevät liikkeelle kuin paukahtaen. Ihmiset käyttävät hyperfunktionaalista ääntä normaalistikin kun äänen voimakkuutta täytyy lisätä. Silloin kun sen käyttö on jatkuvaa ja jos sitä käytetään normaalissa keskusteluvoimakkuudessa, äänihäiriöiden riski kasvaa merkittävästi.

Hypofunktionaalisessa äänenkäyttötavassa taas äänirakoa suljetaan liian höllästi, mitä seuraa ilman karkaaminen ääniraosta ja se on kuultavissa hälynä. Ääni on niin sanotusti vuotoinen ja sen voimakkuus on heikohko. Tällainen huokoinen pehmeä ääni yhdistetään esimerkiksi herkkyyteen, pehmeyteen, naisellisuuteen ja avuttomuuteen, mikä ei aina vastaa puhujan ilmaisullisia tavoitteita.

Joskus ongelmana on epäoptimaalinen puhekorkeus. Liian matalalta puhuja voi turvautua hyperfunktionaalisuuteen yrittäessään tavoittaa ääneensä täyteläisyyttä ja voimaa. Erityisesti tottumaton puhuja voi taas käyttää epäoptimaalista äänen voimakkuutta. Liian hiljaa tai liian kovaa puhuva ei useinkaan ole selvillä siitä, kuinka voimakasta puhetta tarvitaan erilaisissa tilanteissa. Ajatus puheen suuntaamisesta kauas voi auttaa voimakkaamman äänen löytämisessä.

Tunteet ja ääni

Perustunteiden ilmaiseminen äänteillä on universaalia. Ihminen ei tarvitse kielitaitoa kyetäkseen tulkitsemaan puhujan surun, pelon, ilon ja vihan. Tämä taito ylittää myös lajien väliset rajat: ihmiset pystyvät erottamaan eläimen ääntelystä tunnetiloja ja mitä ilmeisimmin myös eläimet pystyvät samaan. Hymyily muuttaa ääntöväylää siten, että äänen frekvenssi nousee. Samaa ilmenee myös eläimillä. Uhkausääntelyssä eläin laskee sävelkorkeutta ja tummentaa äänenväriä pyöristämällä huulet ja työntämällä ne eteenpäin. Näin se pyrkii tuottamaan ikään kuin itseään isomman eläimen ääntelyä. Osoittaessaan yhteistyöhalua eläin sitä vastoin korottaa suupieliä, nostaa äänenväriä ja korkeutta vetämällä suupieliä sivulle. Ihmiselläkin on todettu vastaavaa: vakuuttavuutta haetaan matalalla puhekorkeudella ja ystävällisyyttä ja vaarattomuutta ilmennetään korkeammalla sävelkorkeudella ja heleällä äänenvärillä. Pienen lapsen herättämä halu puhua lapsenomaisella äänellä ovatkin ilmeisesti lajinkehityksen suoma ominaisuus, sillä se tuottaa lapselle positiivisia tunteita.

Äänen luomat mielikuvat

Puheäänen luomia mielikuvia kuulijassa on tutkittu Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Tämän tutkimuksen mukaan huokoinen, hypofunktionaalinen ääni miehellä herätti kuulijoissa mielikuvan nuoresta ja taiteellisesta henkilöstä, naispuhujilla taas naisellisesta ja sievästä. Tiukka, hyperfunktionaalinen ääni miehellä taas toi kuulijoille vaikutelman vanhemmanpuoleisesta riidanhaluisesta henkilöstä kun sama äänilaatu naisella viittasi nuoreen, tunteelliseen ja vähemmän älylliseen tyyppiin. Nasaalisuus toi molemmilla sukupuolilla mielikuvia monista epämiellyttävistä piirteistä. Takainen, nielusointinen ääni miehillä taas koettiin merkiksi realistisuudesta ja kypsyydestä ja naisella taas vähemmän älykkäästä, maskuliinisesta, laiskasta, epätunteellisesta, rumasta ja huolimattomasta henkilöstä. Puhenopeuden kasvu molemmilla sukupuolilla lisäsi vaikutelmaa ulospäin suuntautuneisuudesta. Miehillä laajempi sävelkorkeusvaihtelu tulkittiin dynaamisuudeksi, toisaalta naismaisuudeksi. Naisilla taas sävelkorkeuden vaihtelu viesti dynaamisuudesta ja ulospäin suuntautuneisuudesta. On myös todettu että häiriöiset äänet tuottivat kuulijoissa enemmän negatiivisia arvioita puhujan persoonallisuudesta ja ulkonäöstä kuin terveet äänet.

Persoonallisuus ja ääni

Äänen ja puhepiirteiden sekä persoonallisuuden välisiä yhteyksiä on tutkittu, mutta tulokset ovat ristiriitaisia. Puheen perusteella näyttäisi kuitenkin olevan mahdollista tehdä oikeita arvioita puhujan persoonallisuudesta, erityisesti ulospäin suuntautuneisuudesta. Mutta kaiken kaikkiaan äänellisiin stereotypioihin on syytä suhtautua varauksella. Puhepiirteiden analyysiä on käytetty myös psykiatriassa. Esimerkiksi depressiopotilaan puheen hidas ja tempo, matalahko sävelkorkeus ja voimakkuus sekä vähäiset vaihtelut näissä parametreissä voivat toimia hoitovasteen ja taudin seurannan välineinä. Erityisesti sävelkorkeuden vaihtelun vähäisyys näyttää korreloivan hyvin depressiivisyyden kanssa. Maanisten puhepiirteet ovat vastakkaisia kuin depressiivisten ja skitsofreniassa voidaan havaita pitkiä taukoja ja tempon ryöpsähtelyä sekä poikkeavaa sävelkorkeusvaihtelua. On myös havaittu että heidän artikulaationsa on epäselvää, tietyt äänteet ääntyvät väärin siten että puhe muistuttaa juopuneen puhetta. Tosin lääkityksellä voi olla sekoittaa vaikutus tässä kohdassa.

Kulttuurierot ja ääni

Kulttuurien välisistä eroista puheenpiirteissä on eroja havaittu erityisesti puhekorkeuden osalla. Esimerkiksi Britanniassa puhekorkeus liitetään korkeaan sosiaaliseen asemaan (1979) kun taas Suomessa suositaan matalaa puhekorkeutta., se ilmentää stereotyyppisesti luotettavuutta ja pätevyyttä.. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan puhekorkeuksissa ei ole niin suuria eroja Britannian ja pohjoismaiden välillä kuin voisi odottaa. Suomalaisten naisopiskelijoiden keskimääräiseksi puhekorkeudeksi tekstiluennassa on mitattu g, miesopiskelijoilla A (melkein oktaavia alempi kuin g). Vastaavia puhekorkeuksia muissa maissa olivat seuraavat: Ruotsissa naiset fis, miehet A, yhdysvalloissa naiset fis ja miehet Ais (ylennetty A), englantilaiset naiset gis ja miehet A. Muita tunnusomaisia puhepiirteitä ovat mm. nasaalisuus, joka liitetään amerikkalaisiin ja velaarisuus (takainen artikulaatiotapa) tyypilliseksi liverpoolilaisille. Korkea puhekorkeus ja narina ovat tyypillistä Norwichin työläisillä. Edinburghissa narina liitetään korkeaan sosiaaliseen asemaan, kun taas kuiskaushälyä sisältävä hyperfunktionaalinen äänentuotto liitetään alhaiseen sosiaaliluokkaan. Suomessa on tutkittu koululaisten puhetta (Aino Sallinen- Kuparinen 1985) ja todettu ammattikoulua käyvien poikien puhekorkeus matalammaksi kuin lukiopoikien. Vastaavasti ammattikoulua käyvien tyttöjen puhekorkeus oli korkeampi kuin lukiolaisten.