Työn vaikutus mielenterveyden häiriöihin: kuinka paljon siitä tiedetään?

Mielenterveyttä heikentävän työympäristön tunnusmerkit

Kansainvälistyminen, elinkeino- ja ammattirakenteen muuttuminen, teknologian nopea kehitys ja talouden suhdannevaihtelut ovat vaikuttaneet merkittävästi myös suomalaiseen työelämään viimeisten vuosikymmenten aikana. Myönteisissä tapauksissa tämä on edistänyt työntekijöiden ammatillista osaamista ja yhteistyövalmiuksia ja tuonut uusia mielenkiintoisia haasteita. Toisaalta joidenkin kohdalla kehitys on voinut olla myös kielteistä. Varjopuolina on tuotu esiin mm. kiristynyt työtahti ja kilpailu, lisääntyneet työmäärät ja kasvava epävarmuus.

Työn haittavaikutuksia mielenterveydelle on selvitetty erityisesti stressin näkökulmasta. Terveydelle haitallisen työstressin oletetaan syntyvän tilanteesta, jossa korkeat työn vaatimukset yhdistyvät vähäisiin vaikutusmahdollisuuksiin (Karasek amp Theorell 1990). Esimerkkinä tästä on työntekijä, joka jatkuvasti työskentelee ylikuormitettuna ilman todellisia mahdollisuuksia säädellä työmääräänsä, kehittää omia taitojaan tai osallistua päätöksentekoon työyhteisössä.

Stressin taustalla on myös nähty pitkään jatkunut epäsuhta työssä ponnistelun ja työn palkitsevuuden välillä (Siegrist 1996). Palkitsevuus on tässä yhteydessä ymmärretty laajasti. Palkan lisäksi työntekijälle ovat tärkeitä arvostus ja palaute, ammattitaidon syveneminen, työsuhteen turvallisuus, etenemismahdollisuudet ja mahdollisuus tehdä merkitykselliseksi koettua työtä. Mielenterveyden kannalta haitallisen epätasapainon oletetaan syntyvän silloin, kun kova ponnistelu yhdistyy vähäiseen työn palkitsevuuteen.

Monet etenevät työväestöön kohdistuneet kohorttitutkimukset ovat osoittaneet korkean työstressin ennustavan erilaisten psyykkisten oireiden ja depressiivisyyden ilmaantumista tai lisääntymistä (katsaus, Honkonen ym. 2003). Myös muiden työn stressitekijöiden on havaittu olevan yhteydessä mielenterveyteen. Esimerkiksi sairaalahenkilöstön hyvinvointia selvittäneessä tutkimuksessa oikeudenmukaiseksi arvioitu johtaminen oli yhteydessä psyykkisten oireiden vähäisempään riskiin kun taas yli kaksi vuotta jatkunut työpaikkakiusaaminen nelinkertaisti riskin sairastua depressioon.

Työssä esiintyvien stressitekijöiden ja psyykkisen oireilun välillä näyttää siten olevan yhteys ryhmätasolla. Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei kuitenkaan vielä ole mahdollista määrittää, missä määrin työn stressitekijät voivat aiheuttaa, laukaista tai pahentaa mielenterveyden häiriöitä. Olemassa olevaan tutkimukseen sisältyy epävarmuuksia, jotka estävät täsmälliset johtopäätökset mielenterveyshäiriöiden työperäisyydestä.

Tiedon puutteet

Keskeinen ongelma liittyy työstressin mittaamiseen. Tämänhetkinen tutkimusnäyttö perustuu pääosin työtekijöiden omiin arvioihin työn stressiä aiheuttavista piirteistä. Tieto stressitekijöistä on kerätty seurantatutkimuksissa yleensä kyselylomakkeella. Tällainen menetelmä on helppokäyttöinen ja edullinen verrattuna esimerkiksi ulkopuolisiin arvioijiin perustuviin menetelmiin. Itseraportoinnissa jää kuitenkin varmistamatta, että raportoitu korkea stressi todella mittaa työn ominaisuuksia eikä johdu esimerkiksi työntekijän vielä diagnosoimattomista mielenterveyden ongelmista. Jälkimmäisessä tapauksessa havainto stressin ja mielenterveyshäiriön yhteydestä ei kuvastaisi syysuhdetta vaan yksinomaan mielenterveyden häiriön kehittymisprosessia.

Toinen tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttava tekijä on erilaisten riskitekijöiden kasautuminen. Mielenterveyden häiriö on harvoin yhden tekijän aiheuttama. Yleensä häiriön syntyyn vaikuttaa monet kuormitustekijät ja menetykset yksilön kehityshistoriassa. Esimerkiksi epäedullisissa lapsuudenoloissa ihminen on alttiimpi kouluvaikeuksille ja työskentelee aikuisena matalapalkkaisessa ja stressaavassa työssä todennäköisemmin kuin suotuisassa ympäristössä kasvanut toverinsa. Pitkittäistutkimukset työstressin ja mielenterveyden välisestä yhteydestä ovat rajoittuneet aikuisikään eivätkä siten kykene ottamaan huomioon valikoitumista ja varhaisia riskitekijöitä, jotka voivat osittain selittää stressin ja mielenterveyden välillä havaitun yhteyden.

Kolmanneksi, työstressin kehitystä ja mielenterveydenhäiriöiden kehittymistä koskevissa aikasarjoissa on syytulkinnan kanssa huonosti yhteensopivia piirteitä. Useat työssäkäyviä ihmisiä koskevat tutkimukset antavat viitteitä siitä, että työstressi lisääntyi 1990-luvulla Suomessa. Jos työstressin oletetaan vaikuttavan mielenterveyteen, niin mielenterveyshäiriöiden olisi niinikään pitänyt lisääntyä tuona aikana. Kansanterveyslaitoksen johdolla toteutettu Terveys 2000 -tutkimus lienee merkittävin viimeaikaisista suomalaisten mielenterveyshäiriöiden yleisyyttä koskevista selvityksistä. Sen perusteella masennustilojen ja muiden mielenterveyden häiriöiden yleisyydessä ei kuitenkaan viime vuosikymmenten aikana tapahtunut merkittävää lisäystä.

Pitkittäistutkimukset ja interventiot

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2001 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, voiko työhön tai työympäristöön liittyvä psyykkinen tekijä (esim. työstressi) olla ammattitautikorvauksen perusteena. Kaksi vuotta myöhemmin luovutettu muistio toteaa, ettei psyykkisen tekijän sisällyttämiseen ammattitautilainsäädäntöön ole tällä hetkellä riittäviä edellytyksiä. Yhtenä syynä muistiossa mainitaan, että täsmällisesti määriteltävissä olevan työn kuormitustekijän ja yksilötasolla diagnosoitavan mielenterveyden häiriön välistä syy-yhteydestä ei ole kiistatonta tieteellistä osoitusta.

Miten työn mielenterveydellisiä vaikutuksia voisi jatkossa tutkia? Työn ja mielenterveyden välisen yhteyden selvittämistä hyödyttäisivät etenevät kohorttitutkimukset, joissa voidaan kattaa myös työikää edeltäneet riskitekijät aina syntymäpainosta ja lapsuuden olosuhteista alkaen. Työstressin määrittäminen esimerkiksi käyttämällä työntekijöiden kyselyvastausten työyksikkö- ja ammattikohtaista keskiarvoa yksilöarvioiden sijaan edellyttäisi suurta tutkimusjoukkoa, mutta vähentäisi olennaisesti itseraportoinnissa piileviä virhemahdollisuuksia.

Erityisen tärkeitä olisivat laajat työhön ja johtamiseen kohdistuvat interventiotutkimukset, joihin sisältyy pitkä, mieluiten useita vuosia kestävä mielenterveyden seuranta. Tällaisten tutkimusten toteuttaminen on vaikeaa, koska työelämä harvoin toimii tutkimuksen ehdoilla. Onnistuessaan ne kuitenkin toisivat tärkeää tietoa paitsi mielenterveyshäiriöiden työperäisyydestä myös siitä voidaanko työpaikkatason toimenpiteillä saada hyötyjä, jotka vähentävät psykoterapian ja muun hoidon tarvetta.

Työ myös tukee mielenterveyttä

On yksipuolista tarkastella työtä ainoastaan mielenterveyden riskitekijänä. Työssä oleminen on yhteydessä aineelliseen hyvinvointiimme ja toimeentuloomme. Työ rytmittää elämäämme, voi tarjota tärkeitä sosiaalisia suhteita, mahdollisuuden toteuttaa itseä ja estää syrjäytymistä. Työssä oleminen voi vähentää masennuksesta kärsivän vetäytymistä omiin oloihinsa, kun taas työttömyyden on havaittu olevan yhteydessä lisääntyneisiin psyykkisiin oireisiin. Siten työ tulisi nähdä myös mielenterveyttä vahvistavana voimavarana. Tämä puoli jää helposti huomiotta niissä tutkimuksissa, jotka kohdistuvat yksinomaan työssäkäyviin.