Rokotustoiminta työterveyshuollossa

Hepatiitti-rokotukset osana työterveyshuoltoa

Vuonna 1998 rokotussuositustyöryhmä antoi uusitun suosituksen B-hepatiittirokotuksesta. Sen mukaan, mikäli työntekijöillä on työssään mahdollisuus altistua hepatiitti- tai Hi-virukselle, edellytetään työpistekohtaista riskin arviointia ja sen nojalla tarvittaessa hepatiitti- rokotteen antamista työnantajan kustannuksella. Näin ollen järjestelmällisesti ei kaikkia työssään verelle altistuvia tarvitse rokottaa, vaan riski tulee arvioida erikseen. Rokotus on katsottu tarpeelliseksi ainakin huumepoliklinikoiden henkilökunnalle, pakolaisia hoitavalle henkilökunnalle ja endeemiselle alueelle terveydenhuoltotyöhön lähteville. Muita harkittavia ryhmiä ovat mm. dialyysihenkilökunta, hammaskirurgiset yksiköt ja vankiloiden henkilökunta. Käytännössä B-hepatiittirokotuksia on annettu paljon laajemmalle henkilökunnalle kuten esim. vartijoille ja poliiseille.

Nykyisen käsityksen mukaan todennetun tai hyvin todennäköisen verialtistustilanteen jälkeen pyritään ensisijaisesti selvittämään, onko kyseisen altistuksen saanut henkilö rokotettu b-hepatiittia vastaan ja jos on, onko rokotuksen tuloksellisuus varmistettu vasta-ainemäärityksellä. Tällöin voidaan altistuneesta ottaa verinäyte ja ilman muuta antaa tehoste, jos viimeisestä rokotuksesta on kulunut yli 5 vuotta. Jos HBsAb-vasta-ainetaso osoittautuu matalaksi (alle 10), niin annetaan lisäksi hyperimmuuniglobuliinia ensi tilassa.

Neulanpistotapaturmia tapahtuu keskimäärin 100 pistosta tuhatta työntekijää kohden vuodessa. Näistä henkilöistä vain osa hakeutuu tutkimuksiin. Myös vartijat ja poliisit työllistävät runsaasti työterveyshuoltoa erilaisissa kiinniotto- yms. tilanteissa syntyneiden naarmujen vuoksi. Käytännön tilanteissa useimmiten on olemassa mahdollisuus siihen, että verialtistus on tapahtunut, mutta mitään varmaa tietoa lähteen tartuttavuudesta ei ole saatavissa.

Nykykäsityksen mukaan B-hepatiitin suoja on todennäköisesti elinikäinen ja 3 rokotuskertaa riittää. Tämän vuoksi lienee perusteltua rokottaa aiemmin mainitut riskiryhmät työterveyshuollossa jatkossakin melko laajasti. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa B-hepatiittirokotus kuuluukin yleiseen rokotusohjelmaan. Pieni osa rokotetuista on kuitenkin non-respondereita ja heitä on pyrittävä työssä suojelemaan verikontaminaatiolta mahdollisimman hyvin muilla keinoilla. Heitä on noin 5-10 % rokotetuista, enemmän miehiä kuin naisia. Rokotettukin voinee saada B-hepatiitin, mutta silloin taudinkuvan uskotaan olevan lievän, lähinnä serokonversion.

A-hepatiittirokote

Koska A-hepatiitti leviää lähinnä oraali-fekaali-tietä, saattaa joissakin työpaikoissa olla lisääntynyt mahdollisuus taudin saamiseen. Viime vuosina on todettu paikallisia A-hepatiittiepidemioita ja tarttuminen on ilmeisesti mahdollista myös henkilöstä toiseen. Pienet vaippa-ikäiset lapset voivat toimia tartuntalähteenä. Näin ollen vaippaikäisiä hoitavissa päivähoitopaikoissa, jätevesilaitoksella työskenteleville ja pakolaiskeskuksissa työskenteleville saattaa A-hepatiitti - rokotuksista olla hyötyä. Helsingissä A-virus epidemian aikana on rokotettu suunnatusti jätevesipuhdistamolla työskenteleviä henkilöitä, koska siellä on todettu 2 sairastunutta, jossa tartunnan epäillään tapahtuneen kontaminoituneesta jätevedestä. Systemaattista rokotusta ei kuitenkaan pidetä tarpeellisena normaalioloissa jäteveden kanssa työskenteleville.(Rostila Timo, henkilökohtainen tiedonanto) Glas, Hotz ja Steffen (2001) tekivät systemaattisen kirjallisuuskatsauksen selvittääkseen tukevatko tieteelliset julkaisut sitä, että jätevesille altistuneella työntekijällä on korkeampi hepatiitti A:n riski.

He eivät todenneet lisääntynyttä kliinisen hepatiitti A:n riskiä, lisääntynyttä subkliinistä hepatiitti A:n riskiä ei voitu sulkea pois, mutta altistumisen ja seropositiivisuuden yhteys ei ollut vahva.

Epidemioiden yhteydessä vastuu toimenpiteistä siirtyy luonnollisesti paikkakunnan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. KTL on antanut suosituksen toimenpiteistä hepatiitti A-tartuntojen ehkäisemiseksi epidemian yhteydessä. Näissä annetaan ohjeita gammaglobuliinin ja A-hepatiitti- rokotteen käytöstä päiväkotien tai päivähoitoryhmän hoitohenkilökunnalle, jos sairastunut on lapsi ja saman laitoksen elintarviketyöntekijöille, jos varmistettu tapaus on elintarviketyöntekijällä. Lisäksi on annettu ohjeita työstä pidättämiselle kypsentämättä tarjoiltavia elintarvikkeita käsitteleville elintarviketyöntekijöille, päiväkotien hoitohenkilökunnalle, perhepäivähoitajille ja muille pieniä lapsia työssään hoitaville.

Erilliset ohjeet työstä pidättämiselle A-hepatiitin yhteydessä on annettu myös terveydenhuollon henkilökunnalle: Sairaanhoitohenkilö voi palata normaaliin potilastyöhönsä 10 vrk kuluttua keltaisuuden alusta tai 14 vrk kuluttua muiden oireiden alusta, mikäli keltaisuutta ei kehity. Mikäli muussa kuin edellä mainituissa ammateissa työskentelevällä tai koululaisella todetaan A-hepatiitti, hän voi palata normaaliin toimintaansa heti voinnin salliessa hyvää käsihygieniaa noudattaen.

Vesirokkorokote

Tätä elävää virusta sisältävää rokotetta suositellaan annettavaksi immuunipuutosta sairastavia potilaita hoitaville henkilöille. Suositus koskee vesirokolle alttiita henkilöitä. Alttiiksi katsotaan ne, jotka eivät ole sairastaneet tai joita ei ole rokotettu. Aikuisten vasta-aine määrityksiä suositellaan kustannusten säästämiseksi kuitenkin suorittamaan, koska useimmat ovat kuitenkin immuuneja taudille, vaikkeivät he itse tiedä sitä sairastaneensa. Vesirokon sairastaneen rokottaminen ei kuitenkaan haittaa. Raskaus on rokotuksen kontraindikaatio ja raskautta tulee välttää kolmen kuukauden ajan rokotuksen jälkeen. Tietty suojavaikutus voidaan saavuttaa rokottamalla vesirokkotartunnan saanut henkilö kolmen päivän sisällä mahdollisesta tartunnasta.

Japanissa ja Taiwanissa tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että 7–9 vuorokautta kontaktin jälkeen aloitettu seitsemän vuorokauden asikloviirihoito estää oireita aiheuttavan vesirokon kehittymisen, mutta ei immuniteetin muodostumista.

MPR-rokote

Vihurirokkotartunnan vaara on nykyisin vain teoreettinen rokotuksilla saadun lähes kattavan immuniteetin takia. Vuonna 1975 on aloitettu vihurirokkorokotus 11–13 -vuotiaille tytöille ja vuonna 1982–1993 toteutettu seronegatiivisten synnyttäjien rokottaminen on saanut aikaan sen, että vain 1 % synnyttäjistä on seronegatiivisia. Vuosina 1975–1987 käytettiin vihurirokkorokotetta ja sen jälkeen MPR-rokotetta. Tämän vuoksi myös raskaudenaikaisten verinäytteiden seulonta rubellavasta-aineiden määrittämiseksi on lopetettu. Jos terveydenhuoltoalalle tulee fertiili-ikäinen henkilö, jolla jostain syystä ei kuitenkaan ole rokotussuojaa (esim. maahanmuuttaja) eikä hän ole sairastanut tuhkarokkoa, sikotautia tai vihurirokkoa, voidaan MPR-rokote antaa. MPR- rokotteen voi antaa esitietojen perusteella, vasta-aineiden tutkiminen ei välttämättä ole tarpeen. Vaikka potilas olisikin sairastanut taudin, ei rokottamisesta ole haittaa. Yksi rokotekerta riittää. Lisäksi on muistettava, että raskaus on myös MPR- rokottamisen kontra-indikaatio.

Influenssarokotteet

Influenssarokotteiden antamista on edelleen 1990- luvun puoliväliin ajoittuneen suuren innostuksen jälkeen jatkettu työterveyshuollossa. Ajatuksena on ollut sairaslomien vähentäminen ja tällä perusteella monet työnantajat ovat niitä kustantaneet. Rokotussuositusten mukaan ei terve aikuinen tarvitse rokotusta joka vuosi. Markkinoille on tullut viruslääkkeitä, joilla näyttää olevan sekä ennaltaehkäisevää että tautia lievittävää tehoa. Ne lievittävät tautia, jos ne otetaan heti sairauden alkaessa. Viruslääkkeitä ei kuitenkaan voida pitää rokotuksia merkittävästi korvaavina vaihtoehtoina, vaan enemmänkin täydentävinä. Suositusten mukaan influenssarokotetta tulisi antaa kroonisen sairauden omaaville riskiryhmille.

TBE- rokotus

Turunmaan saaristossa ja Ahvenanmaalla esiintyvä punkki borrelian lisäksi voi aiheuttaa myös aivokuumetta. Sairastuneita Suomessa on ilmoitettu olevan noin 30–50 vuodessa ja määrä on lisääntymässä. Tämän vuoksi saaristossa työskenteleville, esim. merivartijoille, luotseille ja väylämiehille on annettu työnantajan kustannuksella TBE-rokotuksia. Tämän tapaisiin rokotuksiin paineet tulevat yleensä työntekijöiltä päin. Jos työnantaja on ne myös maksanut, voinee työterveyshuolto niitä antaa.

Poliorokotus

Vuoden 2003 alusta lähtien on tullut voimaan suositus, jonka mukaan aikuisten poliorokotetta ei enää tarvitse tehostaa, eli yleisen rokotusohjelman mukainen lapsille annettu suoja on riittävä. Poikkeuksena on kuitenkin polioendeemisille alueille matkustavat, esim. tietyillä alueilla Afrikassa edelleen esiintyy poliota. Heille suositellaan vahvistusannosta, jos 5 vuotta on kulunut edellisestä rokotuksesta. Tetanus-d rokotukset jatkuvat entiseen tapaan.

Ulkomaille työhön matkustavat työntekijät

Tämä ryhmä työllistää työterveyshuoltoa nykyisin runsaasti. Rokotusten lisäksi tarvitaan usein paljon muutakin terveysneuvontaa ulkomaille lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi meneville. Internetistä on tullut oiva apu suunniteltaessa rokotusohjelmaa ja annettaessa matkailuneuvontaa tälle ryhmälle. Sieltä löytyy nopeasti monestakin osoitteesta suosituksia rokotteista, malariakarttoja ym. Yleislääkärin käsikirjassa on uudet ohjeet ulkomaille työhönmenevien terveystarkastuksista. Internetistä voi kuitenkin myös löytää helposti tietoa joka ei välttämättä pidä paikkaansa. Kannattaa käyttää luotettavia sivuja kuten KTL:n tai WHO:n kotisivuja.

Jos työntekijän matkat suuntautuvat toistuvasti tropiikkiin, voisi hänelle antaa perusrokotuksena polio-, tetanusdiftaeria-, A- ja B-hepatiittirokotteen sekä keltakuumerokotteen (Afrikka ja Etelä-Amerikan tropiikki). Nämä rokotteet ovat kaikki pitkään voimassa, ainakin 10 vuotta ja niihin on sitten helppo lisätä kohdemaan mukaiset tarvittavat rokotteet ottaen huomioon myös aktuellit epidemiat, joita voi katsoa mm. WHO:n kotisivuilta. Joskus lisäksi voidaan tarvita japanilaista aivokuumerokotetta, menigokokkirokotetta, tbe-rokotetta tai typhusta. Vain harvoin kyseeseen tulee rabies, kolera tai jokin muu "harvinaisuus".

Työterveyslääkärin tehtävänä on myös kirjoittaa työntekijälle mukaan tarvittavat todistukset rokotuksista tai rokottamatta jättämisestä ja mahdollisesti mukaan otettavista lääkkeistä ja ruiskuista. Näihin löytyy KTL:n sivuilta hyvät todistuspohjat.

Rokotustoiminnassakin on viisasta ensin harkita ja vasta sitten toimia

Rokotteet ovat aika kalliita ja aivan kaikkeen ei saisi lähteä mukaan vain vaatimuksista, jotka perustuvat epämääräisiin pelkoihin tarttuvista taudeista.