Kunnallisen työterveyshuollon järjestelyt, toiminnan arviointi ja keskinäinen yhteistyö Pohjois-Suomessa keväällä 2003

Johdanto

Kunnallinen työterveyshuolto muodostaa lakisääteisen työterveyshuoltojärjestelmän rungon myös Pohjois-Suomessa. Sen piiriin kuului vuonna 2000 Oulun läänissä 79 % ja Lapin läänissä 86,8 % työllisistä palkansaajista. Vastaava luku oli koko maassa 85,1 % (Räsänen ym. 2002). Työterveyspalvelujen tuottaminen on aloitettu Pohjois-Suomen terveyskeskuksissa pääasiassa 1970 -luvulla. Kansanterveyslain mahdollistamana osa terveyskeskuksista aloitti kunnallisten työterveyspalvelujen tuottamisen 1970 -luvun alkupuolella, jolloin toimintaa ja palvelun hinnoittelua ohjattiin Lääkintöhallituksen ohjekirjeillä. Palvelujen järjestämisestä tuli terveyskeskuksille lakisääteinen velvoite työterveyshuoltolakiin (1978) liittyneen kansanterveyslain muutoksen määräämänä.

Yli 20 vuoden kehitystyön jälkeen kunnallisen työterveyshuoltojärjestelmän pitäisi olla kunnossa. Kuitenkin kunnallisen työterveyshuollon tason ja palvelujen saatavuuden tiedetään vaihtelevan paljon eri paikkakunnilla. Käytännön kokemusten perusteella suurimmissa vaikeuksissa ovat näyttäneet olevan pienten maaseutukuntien terveyskeskukset, joissa työterveyspalvelut tuotetaan muun perusterveydenhuollon joukossa usein vähäisin resurssein.

Työterveyshuoltojen tilannetta on Suomessa seurattu systemaattisesti n. 10 vuotta Työterveyslaitoksen sosiaali- ja terveysministeriön toimeksi annosta tekemillä selvityksillä, jotka on raportoitu "Työterveyshuolto Suomessa" -sarjana. Ne ovat tuottaneet arvokasta yleistietoa koko maan tilanteesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan edellistä yksityiskohtaisemmin kunnallisen työterveyshuollon tilannetta ja kehitystrendejä Pohjois-Suomessa. Tavoitteena oli selvittää, miten kunnalliset työterveyshuoltopalvelut on organisoitu, millaiseksi työterveysyksiköt itse arvioivat toimintansa ja millaista tuen tarvetta työterveyshuolloilla on. Lisäksi pyrittiin alustavasti selvittämään, miten kunnallinen työterveyshenkilöstö suhtautuu keskinäiseen verkostoyhteistyöhön.

Kysely Pohjois-Suomen kunnallisille työterveyshuolloille

Tutkimus tehtiin postikyselynä helmi- toukokuun aikana 2003 Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitokselta. Kysely lähetettiin kaikille Oulun ja Lapin läänin terveyskeskusten tai kansanterveystyön kuntayhtymien työterveyshuolloille (N = 60), joista saatiin vastaukset 88 %:lta (N=53).

Puuttuvien 7 kunnan osalta hankittiin tieto työterveyshuollon organisointitavasta joko verkkosivuilta tai puhelin tiedustelulla terveyskeskuksesta. Tiedosta oli pääteltävissä, että 6 näistä terveyskeskuksen työterveyshuolloista kuului ryhmään "työterveyshuoltoa tehdään muun perusterveydenhuollon joukossa" ja yksi ryhmään "toimintayksikkö".

Vastanneista 53 terveyskeskuksesta 6 oli ulkoistanut kokonaan työterveyshuoltotoiminnan ja järjesti sen ostopalveluna. Muutama terveyskeskus ilmoitti hankkivansa ainakin ajoittain lääkärityöpanosta työterveyshuoltoon ostopalveluna, mutta tiedot jäivät siltä osin tässä kyselyssä puutteellisiksi. Raportissa on esitetty tarkemmat tiedot niistä 47 vastanneesta työterveysyksiköstä, jotka eivät olleet ulkoistaneet toimintaa. Vastaajana edellisissä oli useimmin työterveyshoitaja yksin (51 %) tai yhdessä työterveyslääkärin kanssa (36 %). Osan vastuksista oli antanut työterveyslääkäri yksin (11 %) ja yhden (2 %) lomakkeen oli täyttänyt johtava lääkäri.

Työterveyshuollon organisointi ja henkilökunta

Kunnallisen työterveyshuollon organisointimuotoa kysyttiin taulukon avulla, jossa oli kuvattu vaihtoehdot alla olevan taulukon «Kunnallisen työterveyshuollon organisointi Pohjois-Suomessa. »1 mukaan. Kyselylomakkeen liitteessä oli arvioinnin avuksi jokaisesta vaihtoehdosta määritelty työterveyshuollon asema ja itsenäisyys, budjetointimuoto, hallinnollinen vastuu, toiminta- ja sisältövastuu sekä annettu muuta täydentävää tietoa.

Työterveyshuoltoa tehtiin 2/3 terveyskeskuksia muun perusterveydenhuollon joukossa (taulukko «Kunnallisen työterveyshuollon organisointi Pohjois-Suomessa. »1). Näissä paikoissa työterveyshuolto oli pääsääntöisesti työterveyshoitajan varassa (taulukko «Lääkäri- ja työterveyshoitajatyöpanos 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»2). Vain 16 %:lla näistä työterveyshuolloista oli käytössä lääkärin työpanosta yli 1 päivä / viikko. Puolella tähän ryhmään kuuluvista työterveyshuolloista lääkäri työskenteli vain muutaman tunnin viikossa (alle ½ pv) ja usein (2/3) silloin oli työssä terveyskeskuslääkäri, jolla ei ollut koulutusta alalle. Kaikissa ko. työterveyshuolloissa oli työterveyshoitaja, mutta kolmasosalla näistä oli vain osa-aikainen työterveyshoitaja. Koko työterveyshuollon henkilötyöpanos oli näillä asemilla vähäinen, keskiarvon ollessa 1,3 henkilötyövuotta (vaihteluväli 2,7–0,2 henkilötyövuotta) (taulukko «Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrä ja koko henkilökunnan määrä 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»3). Asiakaskunnan määrä oli vajaalla puolella alle 1000 työntekijää, 38 %:lla 1000–1500 työntekijää ja 16 %:lla enemmän, suurimmalla jopa 3000 työntekijää (taulukko «Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrä ja koko henkilökunnan määrä 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»3).

Kymmenessä työterveysyksikössä oli oman toimintayksikön piirteitä, ja osa näistä toimi omana bruttobudjetoituna palveluyksikkönä. Kaikilla näistä yksiköistä oli käytössä vähintään yhden työterveyshoitajan ja 1/2 työterveyslääkärin työpanos (taulukko «Lääkäri- ja työterveyshoitajatyöpanos 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»2). Suurimmalla oli jopa 3,4 työterveyshoitajaa. Koko työterveyshuollon henkilötyöpanos oli keskimäärin 4,1 henkilötyövuotta (vaihteluväli 5,5–2,7 henkilötyövuotta) (taulukko «Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrä ja koko henkilökunnan määrä 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»3). Asiakaskunnan määrä oli useimmilla 2000–3000 työntekijää.

Tulosyksikkö oli määritetty tässä selvityksessä pääasiassa nettobudjetoituna tai ainakin tulosvastuullisena yksikkönä toimivaksi. Tällaisia yksiköitä löytyi Pohjois-Suomesta 5 kappaletta (8 %). Tulosyksiköt olivat isompia ja paremmin resurssoituja kuin edellä mainitut toimintayksiköt. Niissä oli töissä 2,5–6 lääkäriä ja 4–8,5 työterveyshoitajaa (taulukko «Lääkäri- ja työterveyshoitajatyöpanos 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»2) ja työssä oli 10–20 henkilöä (taulukko «Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrä ja koko henkilökunnan määrä 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»3). Asiakaskunnan määrä vaihteli 8000 ja 4800 välillä.

Ouluun perustettu Suomen ensimmäinen kunnallinen työterveysalan liikelaitos toimii Pohjois-Suomessa ylivoimaisesti muita suurempana ja hyvin resurssoituna (taulukko «Lääkäri- ja työterveyshoitajatyöpanos 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»2). Liikelaitoksessa oli töissä jopa 27 lääkäriä ja koko henkilökunnan määrä oli yli 100. Asiakaskunnan määrä oli n. 24000 työntekijää (taulukko «Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrä ja koko henkilökunnan määrä 47 kunnallisessa työterveyshuollossa Pohjois-Suomessa keväällä 2003.»3).

Pohjois-Suomessa kunnallisessa työterveyshuollossa oli 18 työterveyshuollon erikoislääkäritä. Heistä puolet toimi Oulun Työterveydessä, neljä tulosyksiköissä, kolme toimintayksiköissä ja yksi työterveyshuollossa, jota tehtiin muun perusterveydenhuollon joukossa.

Työterveystoiminnan itsearviointia

Vastaajia pyydettiin arvioimaan oman työterveyshuoltonsa toimintaa kuudella alueella. Arviointi tehtiin lomakkeella annetuilla arviointiperusteilla asteikolla 0-6. Nolla merkitsi kiireellisesti korjattavaa ja 6 erittäin hyvää toiminnan tasoa. Arvioitavat asiat olivat työterveysaseman oman toiminnan suunnittelu, työterveyshuollon resurssit, asiakaslähtöisyys, työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset ja työkykyä ylläpitävä toiminta.

Työterveysaseman oman toiminnan suunnittelun arvioitiin 28 %:ssa työterveysyksiköistä olevan hyvällä tasolla, jolloin suunnittelu sisälsi myös oman toiminnan kehittämistä. Toimintasuunnitelmaa ilmoitettiin alustavasti mietityn ja luonnostellun 39 %:ssa työterveyshuoltoja ja lopuissa 33 %:ssa yksiköitä toiminnan suunniteltu oli ollut vähäistä.

Työterveyshuollon resursseja pyydettiin arvioimaan suhteessa lakisääteisen työterveyshuollon toteuttamiseen. Moniammatillista (muitakin kuin työterveyslääkärin ja -hoitajan antamaa) työterveyshuoltoa ilmoitti pystyvänsä toteuttamaan useimmissa asiakasyrityksissä 15 % yksiköistä ja lisäksi 30 %:ssa arvioitiin, että lakisääteinen työterveyshuolto toteutuu kuitenkin sekä työterveyslääkärin että -hoitajan osalta. Reilu puolet työterveysasemista arvioi työterveyshuollon resurssien olevan puutteellisia suhteessa lakisääteisen työterveyshuollon toteuttamiseen. Yleisimmin pulaa oli työterveyslääkäreistä.

Asiakastyytyväisyyttä oli säännöllisesti ja suunnitelmallisesti selvitetty ja toimintaa oli niiden avulla parannettu 9 %:ssa työterveysasemia. Ajoittaisia asiakastyytyväisyyden seurantoja oli lisäksi tehnyt 11 %. Asiakastyytyväisyysselvitys oli tehty kerran lisäksi 20 %:lla työterveysasemia, mutta 58 %:lla asemia ei asiakastyytyväisyyttä ollut seurattu juuri lainkaan.

Työterveyshuollon sisällön osalta kysyttiin työpaikkaselvitysten, terveystarkastusten ja työkykyä ylläpitävän toiminnan toteuttamista pääasiassa laadun kannalta, ei niinkään määrällistä toteutumista. Kaikkien kysyttyjen muuttujien suhteen yli puolet yksiköistä arvioi työnsä laadun olevan perinteisellä perustasolla (taulukko «Kunnallisten työterveyshuoltojen toiminnan sisällön itsearviointia, % »4). Työpaikkaselvityksissä oli silloin tehty ainakin perusraportit ja annettu parannusehdotuksia sekä tarvittavat lakisääteiset ja sovitut vapaaehtoiset terveystarkastukset oli tehty ja niistä oli annettu palaute työpaikalle. Terveystarkastusten arvioitiin toteutuvan kohtuullisesti jopa 80 %:ssa työterveyshuoltoja. Parannettavaa arvioitiin edellisissä asioissa olevan 13–24 %:ssa työterveyshuoltoja. Työkykyä ylläpitävän toiminnan arvioi 22 % työterveyshuolloista toteutuvan mm. moniammatillisena terveyttä edistävänä toimintana (taulukko «Kunnallisten työterveyshuoltojen toiminnan sisällön itsearviointia, % »4).

Kuuden arviointikohteen pistemäärän keskiarvo oli 2,4 (sd 0,8), kun työterveyshuoltoa tehtiin muun perusterveydenhuollon joukossa, 3,3 (sd 0,6) toimintayksiköissä, 3,9 (sd 0,8) tulosyksiköissä ja 5,2 liikelaitoksessa. Trendi oli sama kuin edellä mainittu neljässä arvioinnin kohteessa. Poikkeuksen muodostivat asiakastyytyväisyyden seuranta, missä vain tulosyksiköt ja liikelaitos erottuivat muita paremmaksi ja terveystarkastukset, missä ryhmät eivät juuri poikenneet arvioinneissa toisistaan.

Tuen tarve

Avoimella kysymyksellä tiedusteltiin, minkälaiselle tuelle työterveyshuoltoyksiköillä olisi eniten tarvetta. Yleisimmät vastaukset on koottu alla olevaan luetteloon.

Eniten tukea kaivattiin seuraaville alueille:

• koulutusta (11 vastausta)
• konsultaatioita ja asiantuntija-apua (9 vastausta)
• apua toiminnan kehittämiseen ja laatutyöhön (8 vastausta)
• ohjausta työterveyshuollon organisointiin ja käytännön toiminnan järjestelyihin (7 vastausta)
• tukea työterveyslääkärin (6 vastausta) ja erityistyöntekijöiden (5 vastusta) hankintaan
• apua työyhteisötyön tekemiseen (3 vastusta)
• tietoa työterveyshuollon taloushallintoon ja hinnoitteluun (3 vastausta)

Erikseen kysyttäessä n. 90 % vastasi tarvitsevansa tukea työterveyshuoltonsa kehityssuunnitelmalle.

Tietotekniikka oli yleistynyt niin, että vain kahdessa työterveyshuoltoyksikössä ei ollut käytössä atk-pohjaista potilastietojärjestelmää ja internet-yhteys puuttui vain yhdeltä työterveyshuollolta. Miltei kaikki (95 %) vastaajat ilmoittivat olevansa kiinnostuneita internet-tukipalveluista. Hinta-arvion mahdolliselle internet-tukipalvelulle antoi 41 yksikköä. Sopivaksi arvioitu vuosimaksu vaihteli 0–2500 €/v. välillä keskiarvon ollessa 830 €/v. (sd 630 €/v.).

Kiinnostavimmiksi aiheiksi mahdolliseen internet –palveluun vastaajat merkitsivät annetuista vaihtoehdoista seuraavat:

• tietopaketteja ajankohtaisista aiheista
• täydennyskoulutusta
• työterveyshuollon tietokantoja
• hyödyllisten linkkien kokoelma

Lisäksi myös työterveysaseman toiminnan suunnittelu, työterveyspalvelujen tuotteistaminen ja hinnoittelu, työterveyshuollon lomakkeet ja verkkotyöterveyshoitajan tuki saivat kannatusta.

Yhteistyö ja verkostoituminen

Yhteistyötä muiden työterveyshuoltojen kanssa ilmoitti tekevänsä 55 % työterveyshuolloista. Benchmarking -toimintaa oli tehnyt 21 % ja lisäksi 53 % vastasi olevansa halukas benchmarking -toimintaan.

Suhtautumista työterveyshuoltoyksikön verkostoitumiseen kysyttiin alueelliselta kannalta. Vähän yli puolet (53 %) vastaajista kannatti ajatusta kysyttäessä "pitäisikö teidän yksikkönne olla mukana, jos alueellenne tulisi seutukunnallinen työterveyshuolto". Lisäksi 43 % vastasi kysymykseen "ehkä" ja 4 % ei kannattanut mukaan menemistä.

Omalle työterveysyksikölle sopivaa verkostotoimintamallia kysyttiin taulukossa «Mikä verkostotoiminnan malli sopisi tth -yksiköllenne? (N=38) »5 olevien vaihtoehtojen avulla. Eniten kannatusta sai toiminta työterveysyksiköiden verkossa sekä toiminnallinen koordinaatio (taulukko «Mikä verkostotoiminnan malli sopisi tth -yksiköllenne? (N=38) »5).

Pohdinta