Varhaiset toimet ammatillisen työkyvyn kuntoutuksessa

Havahtuminen

Työkyvyttömyyden uhkaan työterveyshuolto kiinnitti huomiota tavallisten toimintamuotojensa avulla. Näiksi mainittiin erilaiset terveystarkastukset ja kyselyt. Yleisimpänä tapana kiinnittää huomiota kuntoutustarpeeseen olivat sekä sairauslomien toistuvuus että pituus. Joissakin vastauksissa mainittiin 25–30 sairauslomapäivän / v tai 5 lyhyemmän sairauspoissaolojakson olevan sovittu syy pyytää työntekijä yhteisneuvotteluun esimiehen kanssa joko yksin tai yhdessä työterveyshuollon edustajan kanssa.

Noin puolet yhteydenottotapaan vastanneista kertoi, että työpaikka oli aloitteentekijänä vajaakuntoisuuden selvittämisprosessin aloittamisessa. Yhteyttä ottaa yleensä esimies tai työntekijä.

Joskus hallinto esittää selvityspyynnön työntekijän työkyvyn alenemisesta

Yleensä aloitteenteon jälkeen pidettiin neuvottelu, johon osallistuivat työntekijä, työnantaja ja työterveyshuolto. Myös kuntoutusyhdyshenkilö voi olla aktiivinen ottamalla yhteyttä potentiaalisen kuntoutujan ollessa kyseessä. Riskialttiilla työpaikoilla työterveyshuolto osallistui myös työsuojelutoimikunnan kokouksiin, joissa käsiteltiin työtapaturmia. Terveyttä ja hyvinvointia koskevien tilastojen seurantaa tehtiin melko yleisesti yhdessä työpaikan kanssa (Taulukko «Esimerkkejä varhaisen ammatillisen kuntoutustarpeen toteamiskäytännöistä (vakki) sekä toimintamalleista »3).

Terveystarkastukset ja työpaikan hyvä tuntemus avaintekijöinä

Yksilöpainotteisessa, reagoivassa ja korjaavassa toiminnassa erilaiset työterveystarkastukset olivat se foorumi, jossa kiinnitettiin huomiota työkyvyttömyyden uhkaan. Jonkinlaisia, yleensä kirjaamattomia toimintatapoja oli kehitetty useissa yksiköissä kuntoutustarpeen havaitsemiseksi.

Asia oli otettu usein esille jo aikaisemmassa terveystarkastuksessa, joten siihen oli helppo palata.

Asiakkaiden yhteydenotot, yritysten toiminnan ja henkilöstön hyvä tuntemus ja asiantuntijan näkemys olivat yhtenä avaintekijänä huomion kiinnittämisessä 'varhaisiin merkkeihin'. Tietoa saatiin myös erilaisten kyselyjen tuloksista. Työterveyshuollossa käytössä olleista mainittiin useimmin Työkykyindeksi, Työstressikysely sekä Voimavarat työssä -kysely. Myös ilmapiirimittausten ja koulutuskyselyjen tuloksia kerrottiin käytettävän hyväksi. Työterveyshuoltoon tulleet vajaakuntoisuusepäilyt pyrittiin selvittämään mahdollisimman nopeasti. Kuntoremonttikursseilla ilmoitettiin myös tehtävän kuntoutustarpeen arviointia.

Toimintamalleja dokumentoitu ja uusia kehitellään yhteistyössä työpaikan kanssa

Varhaisen ammatillisen kuntoutustarpeen toimenpiteisiin varautuvaa, yhteistyöpainotteisesti kehittävää toimintaa löytyi muutamista vastauksista. Valmiita, dokumentoituja toimintamalleja mainittiin muutamia kuten "Miten menettelet, kun huomaat, että työntekijä ei syystä tai toisesta selviydy työsssään"-toimintaohje esimiehille, samoin puheeksiottosysteemi, osatyökykyisen hoitomalli, työviremalli, uranvaihtomalli jne. Useilla työpaikoilla oli kehitteillä malleja tai toimintatapoja asian virittämiseksi. Huomionarvoisena seikkana toimintamallin kehittämisen yhteydessä oli työpaikan kulttuuriin vaikuttaminen, joka tuli esiin muutamissa vastauksissa.

Erilaisten koulutustapahtumien yhteydessä työterveyshuolto piti esityksiä mahdollisesta kuntoutustarpeen toteamisesta jo työpaikalla. Hyvänä foorumina asialle olivat myös erilaiset tapaamiset mm. yt- ja luottamusmieskokoukset. Työpaikoilla tiedotettiin ammatillisesta sekä ASLAK- ja TYK -kuntoutuksesta. Yleisin tapa neuvotella varhaisesta ammatillisesta kuntoutuksesta työpaikan kanssa oli kuitenkin tapaamiset kuntoutusyhdyshenkilön tai työterveyshuollon yhteyshenkilön kanssa. Joillakin suurilla työpaikoilla järjestettiin myös kuntoutusyhdyshenkilöiden tapaamisia, joissa koulutettiin osallistujia havaitsemaan 'merkkejä' mahdollisista työkykyongelmista työssä sekä toimintatavoista asiaan tarttumiseksi.

Työjärjestelyillä parannuksia

Muutamassa vastauksessa ilmeni, että työpaikalla oli tehty järjestelyjä työkykyongelmien lievittämiseksi. Näiksi mainittiin mm. työkokeilut, erilaiset tykytoimet, työkiertojärjestelyt sekä ohjaus kuntoutusryhmään työpaikalla. Työpaikan valmiiden mallien (mm. uranvaihtomalli) avulla oli paneuduttu työntekijän ongelmiin ja pystytty tekemään työjärjestelyjä näiden helpottamiseksi.

Vastauksissa ilmeni myös että etenkin pienissä yrityksissä vähäisistä taloudellisista ja muista resursseista johtuen oli vaikeaa toteuttaa edes tykyhankkeita. Muutamissa kymmenissä vastauksissa todettiin varhaiseen ammatilliseen kuntoutukseen ohjaavan toiminnan olevan varsin satunnaista ja tapauskohtaista.

Paluuta seurataan, mutta mitä seuranta on?

Kansaneläkelaitoksen hankkeeessa "Työhön osallistuminen ja sosiaaliturvan käyttö: pitkäaikaiselta sairauslomalta työhönpaluun edistäminen" (RETURN) työhön paluun tukeminen määriteltiin prosessiksi, jolla varmistetaan, että pitkäaikaisella sairauslomalla ollut henkilö palaa työhön ajallaan ja turvallisesti (Hinkka, 2002).

Valtaosa koulutukseen osallistuneesta työterveyshuoltoyksiköistä vastasi, että heidän yrityksissään on sairauslomalta tai kuntoutuksesta työhön paluun seurantaa. Työterveyshuoltopalvelujen tuottamistavan mukaan ei ollut eroja. Työterveyshuoltojärjestelmän olemassaolon ja tavallisten toimintamuotojen katsottiin yleisesti ottaen olevan paluuta tukevia käytäntöjä. "Ei varsinaista kirjattua käytäntöä, työterveyshoitajan aktiivisuudesta kiinni". Toimijoina olivat työterveyshuollossa useimmiten työterveyshoitaja ja –lääkäri, joskus fysioterapeutti, psykologi hyvin harvoin. Jotkut VAKKI-kurssilaiset hahmottivat työhönpalaavan henkilön itsensä toimijaksi, jonka tulee olla aktiivinen. Passiivisen henkilön seuranta ei käynnisty. Yritysten tyky-organisaatio, kuntoutus- tai uudelleensijoitustoimikunnat eivät tulleet vastauksissa esiin paluun seurannan suhteen kovinkaan usein, samoin terveyskeskuksen terveysasema oli työterveysasemaan päin työhönpaluun asioissa aloitteellinen vain erittäin harvoin. Kuntoutusjaksojen jälkeisessä työhönpaluussa kuntoutuslaitoksen suositukset käynnistävät ja jäsentävät jaksojen jälkeistä paluuaikaa, joka pitää sisällään kuntoutusryhmän tapaamisia ja yhteispalavereita kuntoutuvan henkilön, esimiehen ja työterveyshuollon kanssa.

Muutamasta vastauksesta tuli yksilöidymmin esiin, mitä ovat ne toimenpiteet, joilla edistetään työhönpaluun onnistumista sairauspoissaolon jälkeen. "Esimies, työyhteisö ja henkilö omavastuineen, työterveyshuolto on mukana tapauskohtaisesti". Ennakoivaa toimintatapaa edusti käytäntö, että työterveyslääkäri tai –hoitaja tapaa sairauslomalta palaajan ennen työn aloittamista. Paluuvaiheen tilannekartoituksessa käytetään jonkin verran apuna itsearviointikyselyitä ja työfysioterapeutin tutkimuksia. Työaikajärjestelyt, työn keventäminen, tukihenkilötoiminta ja työterveyshuollon tihennetyt vastaanottokäynnit voivat olla hyvän paluun tukikeinoja. Kerrottiin myös johdonmukaisesta pyrkimyksestä vaikuttaa vajaakuntoisuutta koskeviin asenteisiin.

Toteutuuko yhdenvertaisuus sairauslomalta työhönpaluussa

Työterveyshuoltojen toimintaedellytykset osoittautuivat oikea-aikaisen ja turvallisen paluun tukemisessa hyvin erilaisiksi. Vastuualueen koko ja yritysyhteyksien kiinteys vaihtelivat (Taulukko «Työterveyshuoltoyksikön koko, asiakassopimusten määrä ja asiakaspohjan laajuus palvelujärjestelmittäin »1). Toisaalla todettiin "yrityksemme on sen verran pieni, että seuranta on mutkatonta, suoraan työntekijä/esimies/luottamusmiesverkoston avulla", ja toisaalla sanottiin "entä me satojen pienyritysten työterveyshuoltoyksiköt?" tai "aina ei tieto kulje vain lakisääteisen ostaneilta yrityksiltä". Seuranta voi myös olla enemmänkin olemassaoleva mahdollisuus kuin toteutuvaa käytäntöä, "yleensä oletetaan työterveyshuollon seuraavan työhönpaluun onnistumista, tosin usein ei työterveyshuollossa ole tietoa pitkistä sairauslomista". Työtehtävä tai yrityksen tilanne säätelee työntekijän paluun luonnetta, "ei organisoitua, työtä tulee tehdä ja jaksaa 100% tai 110% - ei armoa nykyään. Etuni on se, että työskentelen työpaikan sisällä; käyn kysymässä asiakkaiden vointia ja mietimme erilaisia ratkaisuja". Aineistossa esiintyykin paljon työterveyshuollon työntekijöiden kriittistä havainnointia paluutuen säännöllisyydestä tai kattavuudesta; "ehdottomasti varhaisen kuntoutuksen heikoin lenkki, valtakunnallisia linjoja toivoisin", käytännöissä olisi kovasti kehittämisen varaa", "satunnaista, jos työntekijä ei käytä työterveyshuollon palveluja". Sairauspoissaolojen seuranta mainittiin yleisesti paluukäytäntöjen yhteydessä, mutta sen hyödyntämisen tapa ei käynyt vastauksista selville.

Pohdinta

Varhaisen ammatillisen kuntoutustarpeen toteaminen ja kuntoutukseen ohjaaminen - koulutukseen osallistuneiden mukaan aloite työkyvyttömyyden uhkan arvioimiseksi tulee yhtä usein työpaikalta kuin työterveyshuollosta. Dokumentoitu ja melko yksityiskohtainenkin toimintamalli antaa tukea esimiehille tarttua ilmenneisiin ongelmiin nopeasti jo ennen kuin työtekijän oireilu on edes työterveyshuollon tiedossa. Tässä auttaa parhaiten hyvä tiedottaminen ja koulutus ja yhteistyö yrityksen kanssa. Hyvä toimintamalli luo uutta kulttuuria, jossa tiedetään, että apua on saatavilla silloin kun sitä tarvitsee.

Tuloksissa yllätti se, että neljällä viidestä työterveyshuollosta oli jonkinlaisia käytäntöjä sairauslomalta tai kuntoutuksesta työhön palaavan työntekijän avustamiseksi. Paluukäytännöt eivät eronneet työterveyshuoltopalvelujen tuottamistavan mukaan. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin vain pieni osa työterveysyksiköistä ilmaisi spesifejä paluuseen kohdennettuja toimintatapoja. Työterveyshuollon yleisarsenaalia käytetään tarkoitukseen ilman erityisiä tavoitteita. Mahdollisesti "seuranta"-tyyppiset vastaukset eivät tuo tarpeeksi näkyville hyviä käytäntöjä, joita seuranta kuitenkin pitää sisällään? Tarvittaisiin malleja ja esimerkkejä, jotka auttavat erottamaan tekemisen virrasta nimenomaan paluuta tukevia piirteitä.

Työterveyslaitoksen Paluu työhön sairausloman jälkeen – tutkimuksessa (Kivistö ym. 2001) työterveyshuolto hahmottui palaajan mielessä taustalla olevaksi mahdollisuudeksi, jota käytetään, jos kaikki ei menekään hyvin. Siinä mielessä työterveyshuolto on turvallisuutta tuottava, mutta ei välittömässä paluuvaiheessa läsnäoleva tekijä.

Usein työpaikalla on mahdollisuus tehdä järjestelyjä, joilla voidaan tukea työ- ja toimintakykyä. Yhteisneuvotteluihin työntekijän kanssa kannattaisi ottaa mukaan paikallisen kuntoutusverkoston edustajia. Työterveyshuollot eivät näyttäneet tuntevan kovinkaan hyvin eri toimijoiden tarjoamia mahdollisuuksia.