Matkailijoiden seksuaalineuvonta työterveyshuollossa

Matkustamisen tiedetään muuttavan seksuaalikäyttäytymistä

Seksuaalisessa aktiivisuudessa on tunnetusti sesonkivaihteluja. Joulu ja kesäloma-ajat lisäävät aktiviteettia ja samalla alttiutta riskinottoon. Lomat ja matkat tarjoavat myös mahdollisuuden vaihteluun, myös seksuaalisesti. Loma- ja työmatkoihin liittyvästä seksuaalikäyttäytymisestä on kuitenkin olemassa yllättävän vähän tuoretta tutkittua tietoa.

Vuodelta 1999 peräisin olevassa, jo klassikoksi muodostuneessa matkailulääketieteen gurun R. Steffenin tutkimuksessa tropiikista palaavien tavallisimpien oireiden tai sairauksien luettelossa seksitautien ilmaantuvuus kuukauden matkalla 100.000 matkustajaa kohden oli 0,3 %:n luokkaa, B-hepatiitin 0,06 %:n ja HIV:n 0,01 % luokkaa. BMJ:ssä julkaistiin viime vuonna K E Rogstadin artikkeli, jossa tarkasteltiin lomamatkailijoiden seksitauteja (viite1). Kirjoittaja käytti materiaalinaan marraskuussa 2003 tekemäänsä Medline-hakua. 1990-luvun alussa Englannissa tehtyjen selvitysten mukaan riskikäyttäytyminen näytti olevan merkittävää niillä kansainvälisillä matkustajilla, jotka lomamatkan jälkeen hakeutuivat omatoimisesti ns. trooppiseen terveystarkastukseen. Erityisesti homo- ja heteromiehet ja bisnes matkaajat näyttivät kuuluvan sukupuolitautien suhteen riskiryhmään. Joka neljännellä sukupuolipoliklinikalla käyneellä, kolmen kuukauden sisällä matkustaneella asiakkaalla oli ollut uusi partneri matkan aikana, Kaksi kolmannesta heistä ei ollut käyttänyt kondomia. Teneriffalla lomailevista briteistä 35 %:lla oli matka aikana irtosuhde. Sukupuolten välillä seksuaalikäyttäytymisessä ei ollut eroja, tosin naiset valitsivat miehiä useammin lomallaan paikallisen partnerin. Irtosuhteita oli eniten alle 25- vuotiailla.

Alkoholin runsas käyttö muuttaa tunnetusti myös seksuaalista käytöstä ja yllättävän suuri joukko irtosuhteeseen päätyvistä harrastaa suojaamatonta seksiä. Päteekö tämä myös suomalaisin matkailijoihin?

Varsinaisen seksiturismin harrastajat ovat yleensä keskimääräistä turistijoukkoa hieman iäkkäämpiä. Eräässä saksalaisia miespuolisia seksimatkaajia käsitelleen selvityksen mukaan Thaimaahan, Filippiineille, Keniaan ja Brasiliaan matkaava seksituristi on keskimäärin 30–40-vuotias, perheetön, kohtalaisen varakas ja hyvässä ammatissa. Tutkituista vain 30–40% käytti kondomia. Monet toimivat näin siitä syystä, että kokivat paikallisen partnerinsa enemmänkin intiiminä ystävänä kuin prostituoituna. Oman lukunsa matkailijoiden seksuaalitapahtumissa muodostavat valitettavasti yhä useammin myös raiskaus tai muu seksuaalinen väkivalta. Alkoholin ja huumeiden käyttö, paikallistuntemuksen puute ja hyväuskoisuus sekä lisääntyvä tyrmäystippojen käyttö lisäävät riskiä joutua väkivallan uhriksi.

Ulkomaankomennukselle lähtevien, ns. expatriaattien, seksuaalikäyttäytymisestä tutkimustietoa löytyy niin ikään niukasti. Hollantilaiset de Graaf amp Co. selvittivät 1994–1996 vähintään 26 kk:n mittaiselta ulkomaankomennukselta HIV- endeemiseltä alueelta palaavien seksuaalikäyttäytymistä ja oireilua(viite 2). Haastateltavia oli 864; näistä 634 miehiä ja 230 naisia. Seuranta-aikana (1991–1996) hieman yli 40 %: lla miehistä oli ollut satunnainen tai vakituinen paikallinen kumppani. Joka kymmenennen kumppani oli expatriaatti. Kondomin käyttö miehillä oli 60 %:n luokkaa. Haastatelluista naisista noin joka kolmannella oli satunnainen tai pysyvä suhde paikalliseen kumppaniin ja kondomin käyttö näissä suhteissa oli samaa tasoa kuin miehillä. Naiset näyttivät valinnoissaan suosivan miehiä useammin expatriaatteja. Noin neljänneksellä satunnainen tai pysyvä partneri oli länsimainen ja kondomin käyttö näissä suhteissa oli selvästi vähäisempää kuin miehillä.

Kondomin käyttö näyttää kuitenkin selvästi lisääntyneen vastaaviin 1980-luvun lopulla tehtyihin tutkimuksiin verrattuna. Miehillä kondomin käyttö satunnaisissa suhteissa näytti vähenevän oleskelun pidentyessä. Käytökseen näytti vaikuttavan myös se, kuinka suureksi matkaajat arvioivat paikallisen riskin. Aasiaa miehet esim. pitivät HIV:n esiintyvyyden suhteen matalan riskin maana. Lisäksi kyselyssä kävi ilmi, että sekä naiset että miehet olisivat käyttäneet kondomia, mikäli olisivat hankkineet niitä etukäteen matkavarusteisiinsa.

Uppsalassa selvitettiin 1996 lähes tuhannen naisen riskikäyttäytymistä ja seksitauteja erilaisilla matkoilla charterista liike- ja koulutusmatkoihin (viite 3). Reilulla viidenneksellä oli ollut matkan aikana seksikontakti. Loppuja haastatelluista käytettiin tutkimuksessa verrokkeina. Matkasuhteita oli eniten niillä naisilla, joilla oli yli kymmenen elinaikaista partneria. Seksitauteja oli eniten chartermatkaajilla ja vähiten liikematkaajilla.

Omalääkäri ja työterveyshuolto edelleen usein avainasemassa matkailuneuvonnassa

Vaikka suuremmilla paikkakunnilla on nykyisin myös erillisiä matkailupoliklinikoita, on todennäköistä, että suuri osa matkustajista jää vaille asianmukaista neuvontaa ja rokotussuojaa. Matkailupoliklinikoillakin seksuaalineuvonnan osuus voi jäädä vähäiseksi. Edinburghilaisella matkailuklinikalla sadalle kävijälle tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vain yhdeksän prosenttia kävijöistä kaipaisi matkailuun liittyvää seksuaalineuvontaa.

New Yorkissa keväällä 2003 järjestetyssä matkailulääketieteen kokouksessa julkaistut kaksi suurilla eurooppalaisilla lentokentillä sekä JFK kentällä New Yorkissa tehtyä kyselytutkimusta osoittavat, että suurin osa mannertenvälisille lennoille osallistuneista ei ollut saanut kunnollista matkailuneuvontaa. Kansainvälisten suositusten mukainen rokotussuoja oli vain 30–40%:lla ja riittävä malarian estolääkitys vain joka kolmannella sitä tarvitsevista. Suurin osa oli saanut matkailuun liittyvät terveystietonsa joko matkatoimistoilta tai omilta perhelääkäreiltään.

Milloin työterveyshuollon asiakkaat tarvitsevat seksuaalineuvontaa?

Hyvän matkailuneuvonnan tulisi sisältää myös tietoa seksuaalisista riskeistä ja niiden välttämisestä – kaiken muun ohjeistuksen ja neuvonnan lisäksi. Työterveyshuollon asiakaskunnasta on mielestäni nostettavissa ainakin muutamia selviä riskiryhmiä, joiden kohdalla sukupuolitautien tartuntariski ulkomaankomennuksen aikana saattaa olla kohonnut. Tällaisia voisivat olla esim. kehitysmaaoloihin leirimäisiin olosuhteisiin ns. poikamiessopimuksilla, ilman perhettä matkaavat työntekijät. Potilaiden kertoman mukana näissä yhteyksissä erityisesti alkoholin käyttö alentaa estoja. Lisäksi ryhmän käytös ja painostus ajaa järkeviäkin yksilöitä riskikäyttäytymiseen. Venäjän ja Baltian maiden huolestuttavat HIV- ja kuppatilastot antavat erityistä aihetta muistuttaa riskistä näihin maihin matkustaville tai sinne työhön siirtyville. Myös perheenjäsenenä ulkomaille siirtyvän teini-ikäisen terveystarkastuksessa on tärkeä varata rauhallinen hetki kahdenkeskeiseen keskusteluun kohdemaan seksitautien riskeistä sekä aikaa nuoren kysymyksiin vastaamiseen.

Väli- tai sapattivuotta ulkomaille viettämään lähtevät ovat myös tärkeä kohderyhmä. He tarvitsevat tietoa seksitautien tartuntateistä, oireista sekä hoidosta. Kaikki ulkomaille lähtevät ja erityisesti nuoret naistyöntekijät tarvitsevat tietoa myös raiskauksen tai tyrmäyksen jälkeisestä HI- virustartunnan ja muiden seksitautien jälkiehkäisystä sekä hoidosta normaalia ehkäisytarvetta unohtamatta.

Erityisesti miespuolisille, kolmikymppisille, yksin Aasian alueelle tai uusiin seksiturismin maihin kuten Brasilian lähteville oikea tieto kohdemaan seksisairauksien esiintyvyydestä saattaa olla tarpeen samoin suositus hepatiittirokotuksista. Yli kymmenen elinaikaista seksikumppania näyttää olevan myös erillinen riskikäytöstä lisäävä ominaisuus sekä miehillä että naisilla. Haastattelututkimukset tukevat sitä oletusta, että kondomeitakin tulee tarpeen tullen käytettyä, jos niitä löytyy matkavarustuksesta.

Miten tieto saadaan vaikuttamaan käytökseen?

Matkailu- ja terveysneuvonnan tavoitteena on antaa kuulijalle tietoa omaa päätöstä varten.

Valitettavasti tieto ei aina kuitenkaan muuta käyttäytymistä. Meillä on taipumus aliarvioida isoja riskejä kun taas julkisuudessa esillä olevia pieniäkin riskejä yliarvioidaan. Uusia tiedotuskanavia ja tapoja entisten lisäksi tulisi kehittää erityisesti nyt, kun yhä suurempi osa matkustajista harrastaa omatoimimatkoja. Netistä matkansa hankkinut jää usein vaille matkatoimistojen jakamaa terveystietoa. Moni onneksi surfailee suvereenisti myös matkailulääketieteen sivuilla ja havaitsee tarvitsevansa ammattiapua henkilökohtaisen terveysriskinsä arvioinnissa. Kokemukseni mukaan potilas kuitenkin harvoin omatoimisesti ottaa puheeksi seksuaalisen terveysriskin.

Lääkärilehdessä äskettäin julkaistun artikkelin mukaan, suomalaiset lääkäritkin puuttuvat yllättävän vähän potilaidensa henkilökohtaiseen elämään. Hoitavalla lääkärillä, joka työikäisen väestön kohdalla on usein juuri työterveyslääkäri, saattaa olla matkailijan seksuaalineuvonnassa kuitenkin avainasema. Hänellä on paljon tietoa potilaansa terveydestä ja mahdollisesti myös hänen persoonallisuudestaan ja siihen liittyvästä terveyskäyttäytymisestä sekä sosiaalisesta tilanteesta. Nämä tiedot sekä luottamuksellinen ilmapiiri antavat mahdollisuuden henkilökohtaiseen riskiarviointiin, mikä on kaiken matkailuneuvonnan lähtökohta.

Matkailuun liittyvän terveysneuvonnan yleiset avainkysymykset auttavat riskiarvioinnissa myös seksitauteja ajatellen. Kysymykset liittyvät matkan kestoon ja kohteisiin, matkan luonteeseen sekä matkailijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Tiedon perillemenoa voi yrittää varmistaa käyttäen kunkin omia luontaisia viestintätapoja. Asiallinen lyhyt muistus on neutraalia ja paikallaan muun informaation täydentäjänä. Pontta viestintään voi riskiryhmien kohdalla hakea myös vaikkapa mainonnan keinoilla; provosoimalla tiedon aikaansaama vaste, tuomalla riski henkilökohtaiselle tasolle, selvittämällä vaikutus ja toistamalla viestiä uudestaan.