Ero – kriisi ja mahdollisuus

Erohuiput ja -epidemiat

Elämänkaaripsykologien mukaan ihmiselämässä on noin 7 vuoden kehitysjaksoja. Eli kasvu ja kehitys ei suinkaan pääty siihen, kun meistä tulee juridisesti täysi-ikäisiä. Vasta 28 vuoden ikä katsotaan ensimmäisen aikuisuuden portiksi, jolloin tunteet käyttövoimanaan elävä nuori alkaa muuttua rationaalisemmaksi aikuiseksi. Näihin aikoihin ajoittuu siis "kolmenkympin kriisi". Mietitään, kuka oikeastaan olen, mitä teen, kenen unelmia olen toteuttanut? Samat kysymykset toistuvat eri versioina jaksoittain elämän varrella.

Mikäli omaksi itseksi kehittyminen on murrosiässä jäänyt väliin ja kaikki on sujunut kriiseittä ja ongelmitta, ilmaantuu murrosikä kuitenkin jossain vaiheessa elämää. Mitä myöhemmin, sitä rajummin. Joskus ratkaisua koetetaan löytää vaihtamalla peiliä, kun peilikuva ei miellytä.

Avioerotilastoissa on ainakin Hollannissa havaittavissa huiput 28 ja 42 vuoden kohdalla, jotka molemmat ovat näitä itsensä etsimisen vaiheita. Sama vaikutelma on tullut työterveyslääkärin vastaanotolla koti-Suomessa.

Joskus saattaa sattua, että ystäväpiirissä leviää erobuumi kuin pisaratartuntana, aivan niin kuin vauvakuume aikoinaan. Kun yksi pari rohkenee tehdä ratkaisun, rohkaistuvat muutkin. Kenties koko sana avioero ei ole kuulunut henkilökohtaiseen sanavarastoon, mutta kun se saa tuttujen ihmisten kasvot, saattaa se laukaista jotain itsessäkin. Ystävien avioero on vaikuttava asia, se mutkistaa ja hämmentää ystävyyssuhteita. On surullista luopua ystävistä, mutta käytännössä usein jompikumpi on läheisempi, ja yhteydenpito toiseen vähenee, vaikkei niin toivoisikaan tapahtuvan.

"Kunnes elämä teidät erottaa"

Erossa särkyy aina unelmia - niitäkin jotka eivät koskaan liitossa edes toteutuneet. Avioliitto on lupaus vanheta yhdessä ja jakaa elämä yhdessä kumppaneina " kunnes kuolema meidät erottaa". Avioerossa murskautuu pahimmillaan myös yhteinen menneisyys; se värittyy uudella lailla ja sen merkitykset muuttuvat. Siksi surutyö ja avioeron käsitteleminen olisi varsin tärkeää – ettei menettäisi isoa palaa menneisyydestä, vääristäisi sitä. Jokaiseen ihmissuhteeseen liittyy niin hyviä kuin huonoja hetkiä, niin negatiivisia kuin positiivisia tunteita. Erossa usein kuona nousee pintaan ja hyvät hetket unohtuvat. Oksennetaan ulos kaikki se, mihin on pitänyt sopeutua avioliiton aikana: kaikki ne pettymykset, kaikki ne loukkaukset, kaikki ne täyttymättömät toiveet, jotka on sovun nimissä pitänyt painaa pinnan alle. Katkeruutta ruokkivat kaikki ne toisen ominaisuudet, joihin on pitänyt sopeutua. Eroon liittyy varmasti niin helpotuksen kuin pettymyksen tunteita.

Vanhemmuudesta ei voi erota

Ero on niin iso kriisi, että vääjäämättä siihen liittyy ahdistusta, tuskaa, menetyksen aiheuttamaa hämmennystä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Siinä vaiheessa, kun tunteet ovat vereslihalla, pitää raportoida tilanteestaan sukulaisille, ystäville ja työtovereille. Usein vielä samanaikaisesti pitää järjestää kaikki käytännön asiat: osituksen teko, yhteisen kodin rikkominen, yhteisten tavaroiden ja muistojen enemmän tai vähemmän raastava jakaminen, kenties uuden asunnon etsiminen ja vanhan myyminen puhumattakaan lasten huoltajuudesta sopimisesta. Vaikka kaikki tämä sujuisi hyvässä yhteisymmärryksessä, on se rankka kokemus. Ja kuinka tavallisia ovatkaan raastavat ja repivät riidat näiden isojen elämänmuutosten yhteydessä. Kaksi aikuista, joiden pitäisi olla lastensa tukena isossa muutoksessa, voivat taistella keskenään raastupaa myöten. Silloin harvoin voitetaan mitään. Aviopari, jolla on yhteisiä lapsia, tulee aina olemaan lastensa isä ja äiti, siitä suhteesta ei voi erota. Edes laihaan sopuun johtava surutyö olisi lastenkin kannalta toivottava ratkaisu, jottei heidän tarvitsisi pelätä tulevia sukujuhlia ja järjestellä erillisjuhlia riitaisille vanhemmilleen.

Epätoivon hetkiä ja lohdutuksen sanoja

Vastaeronneena alkaa kenties nähdä ympärillään vain onnellisia ihmisiä. Kun käy ruokakaupassa, kaikkialla onnelliset perheet keräävät ostoskärryihin ruokaa yhteisen idyllisen viikonlopun viettoa varten. Kaikilla ihmisillä näyttää olevan sormus nimettömässään, kun aiemmin ei kiinnittänyt koko asiaan huomiota. Vastaan tulee ikääntyneitä ihmisiä toinen toistaan tukien, toisiinsa sitoutuneina myös sitten, kun nuoruuden kukoistus on ohi ja sairaudet koettelevat.

Kuinka hyvältä tuntuvatkaan silloin laajan eronneiden kerhon jäsenten syvältä sydämestä kumpuavat lohdutuksen sanat tuoreelle tulokkaalle: "Kyllä siitä selviää!" Ja niinhän siinä käy.

Siellä täällä alkaa havaita eronneita ihmisiä, joiden elämä onkin jatkunut ihan tavallisen mukavana elämänä. Osa on löytänyt uuden kumppanin, osa elää tasapainoisena itsekseen.

Tragikoomisia saattavat olla ympäristön stereotypiat eronneista. Eronneet naiset ovat miestennielijöitä ja uhka. Eronneen naisystävän voi kutsua kylään "naisten kesken". Naimisissa olevat ystävät toteavat: "Olisi mukava jutella rauhassa, tyttöjen kesken!" tai : " Meillä oli eilen juhlat. Kakkua jäi, poikkea!" Yhtäkkiä kaikki miehet katoavat elämästä. Eronneet miehet taas ovat karikatyyrinä "eronneita, alkoholisoituneita reppanoita". Näinkö ero muuttaa ihmisen?

Uusi unelmien kantaja

Kun mies "lähtee etsimään itseään", hän löytää itsensä usein nopeammin toisen naisen sylistä. Naisilla on monesti pidempi suruaika itsellisenä. Toki tavallinen avioeron syy on uusi suhde, jota ilman kohtuullisen väljähtynyt avioliittokin olisi jatkunut edelleen. Heti eron jälkeen tai ennen sitä aloitettu suhde on haastava. Helppoa on kantaa kaikki odotuksensa ja unelmansa uuden ihmisen syliin, josta saa ymmärrystä ja lohtua. Uuteen tuntemattomaan voi heijastaa kaikki täyttymättömät toiveensa. Kunnes havaitsee kantavansa samat vanhat toimintamallinsa uuteen liittoon – eikö vika ollutkaan siinä toisessa? Olisiko minunkin toimintatavoissani jotain uudelleenarvioitavaa? Uskomukset ja oletukset tulevat näkyviksi vasta törmätessään toisenlaisiin uudessa suhteessa. Toisaalta vasta siinä vaiheessa usein oivaltaa, mikä kaikki olikaan itsestään selvää edellisessä liitossa, ja mikä sujui arjessa vuosien rutiinilla.

Kun "salarakas" muuttuu arkiseksi kumppaniksi, katoaa suhteesta kenties kiehtovuus ja jännitys. Salaisuus, tuntemattomuus on tuonut omat mausteensa suhteeseen. Niiden tilalle on suhteen vakiintuessa löydettävä jotain muuta reaalimaailmasta. Jännittävän, kielletyn suhteen muututtua arjeksi katsovat peilistä taas samat kasvot, eli edessä ovat usein samat ongelmat, jos eron syynä ovat olleet "puolison viat". Näin käy, jollei minkäänlaista omien ongelmien ja mallien oivaltamista ole tapahtunut ja surutyö on tekemättä. Uuden suhteen ongelmien myötä voivat vanhan suhteen ongelmat alkaa näyttää pieniltä. Pidemmän päälle voi jättäjän osa olla rankempi kuin jätetyn, koska siihen liittyy suurempi syyllisyyden taakka ja kenties katumuskin. Eron jälkeen saatetaan tarvita "laastarisuhde" parantamaan haavoja ja todistamaan, että vielä kelpaa miehenä tai naisena..

Uusiosinkun ihmetyksen aiheita

Pitkän, nuorena solmitun avioliiton jälkeen voi olla hämmentävää olla aikuinen sinkku. Oma arvomaailma ja kokemus "markkinoilta" on vuosien takaa. Miten aikuinen sinkku toimii? Entä jos kotona on teini-ikäisiä lapsia rakkaushuolineen ja –iloineen ja kumppanin etsimisineen? Isä ja äiti ovat samassa asemassa lastensa kanssa. Kenties isän uudet ystävättäret ovat juuri ja juuri omaa tytärtä vanhempia, mikä tuo uutta lisähämmennystä avioeron jälkeiseen elämään. Kenties edellisen kerran seurustellessa on pitänyt tehdä tiliä menoistaan omille vanhemmilleen – nyt omille lapsilleen! Koska tulee kotiin, voiko olla yötä pois kotoa, kenen kanssa… Parhaimmillaan molemmilla odottavat lapset kotona, eikä ole oikein paikkaa, missä olla rauhassa. Aivan kuin joskus teini-iässä, tosin silloin molempien kotona odottivat vanhemmat.

Voiko kokemuksesta oppia?

Miksi uusi liitto sitten usein jatkuu ja on parempi kuin aiempi, vaikka ongelmat harvoin ovat pienemmät kuin edellisessä? Kerran avioliitossa tai pitkässä suhteessa epäonnistuttuaan ihminen on kenties valmiimpi yrittämään enemmän, ottamaan enemmän toista huomioon ja kuuntelemaan, olemaan huomaavaisempi. Kriisi on parhaimmillaan kasvumahdollisuus ja rehellinen surutyö kasvattaa väkisinkin. Toisaalta vanhempana vakavaa liittoa aloittaessa on toivottavasti myös aikuisempi, on löytänyt omat ominaispiirteensä ja omituisuutensa. Kun alkaa seurustella aikuisena, kykenee ehkä jo paremmin tunnistamaan ihmisen, jonka kanssa viihtyy.

Parhaimmillaanhan parisuhde on sellainen, joka tuo esiin ja tukee toisessa parhaita piirteitä. Hyvän kumppanin seurassa on sellainen, jollaisena itsekin pitää itsestään. Hyvässä suhteessa uskaltaa myös vanheta. Liekö kyse sopimuksesta sitoutua ja kommunikaation opettelusta, toinen toisensa arvostamisesta? Myötä- ja vastoinkäymisissä.

* * *

Sinä

Lämmin katse

jään sulattava hymy

kutkuttava huumori

pilke silmäkulmassa.

Läsnäolon kyky

kuuntelemisen taito.

Sinä et heijasta minuun

kaikkia täyttymättömiä toiveitasi.

Minä saan olla minä

ja sinä olet sinä.

Sinä luet minua,

minä tuen sinua.

Olet ihminen ihmiselle,

kumppani elon polulla.

Olen sinulle tärkeä

ja sinä minulle.

Sinun kanssasi tahdon vanheta

   - ja uskallan.

Selina Selin