Afrikkalaista seksiä
Tammikuussa 2005 tapasin Seutulan lentokentällä vanhan tuttuni, joka on ollut vuosikausia työssä Namibiassa. Hän on opettaja ja toiminut Namibiassa opettajana ja koulun rehtorina. Kerroin hänelle maailman aids-päivänä 1.12. Oulussa pitämästäni luennosta. Luennollani yksi lukiolainen pyörtyi ja putosi ikkunalaudalta kolauttaen päänsä. Kerroin, että en halunnut pitää lukiolaisille mitään "siistittyä" versiota namibialaisten ikätovereidensa elämästä vaan kerroin minkälaisena olin asiaa nähnyt ja kokenut. Näihin kertomuksiin liittyi myös varsin hurjia juttuja ja kuvia. Kerroin myös, että minua häiritsee se edelleenkin Suomessa varsin yleinen ajatus, että hiv-infektio ja aids ovat niihin sairastuneille oma valinta. Tuttuni sanoi: "Niinhän ne ovatkin, aina seksille voi sanoa ei". Olin tyrmistynyt ja raivoissani. Kuvittelin, että vuosikausia Afrikassa työtä tehneenä hän olisi kyseenalaistanut tämän Suomessa varsin tavallisen ennakkoluulon: "holtitonta seksiä, itse aiheutettu tauti". Tämä lienee tapa sulkea silmänsä kärsimykseltä ja ahdistukselta.
Arjen realiteetteja
Päivittäin hi-viruksen saa noin 14 000 ihmistä ympäri maailmaa. Näistä yli 95 prosenttia elää kehitysmaissa. Noin 8 000 alle 25-vuotiasta saa viruksen päivittäin, noin kuusi alle 25-vuotiasta infektoituu minuutissa.
Tehtyäni työtä Afrikan aidsin parissa toistakymmentä vuotta, olen aivan eri mieltä hiv-infektioiden ja aidsin syistä. Olen nähnyt satoja miehiä, jotka tapaavat vaimojaan noin kaksi viikkoa vuodessa ja muuten ovat timanttikaivoksilla tai kalatehtailla töissä satojen tai jopa tuhansien kilometrien päässä perheistään. Minkälaiset ovat näiden miesten mahdollisuudet pysyä uskollisina parisuhteessaan?
Monien naisten tilanne on sietämätön, koska heillä ei ole sananvaltaa omasta ruumiistaan ja seksistään. Jos nainen kieltäytyy esimerkiksi tautien pelossa yhdynnästä, voi mies heittää naisensa lapsineen ulos kodistaan. Monella kouluttamattomalla ja köyhällä ei ole muuta myytävää kuin itsensä.
Seksuaalikasvatuksen ongelmia
Monissa Afrikan maissa kouluissa ei ole kunnollista seksuaalikasvatusta. Opetuksen on todettu myöhentävän nuorten seksuaalisen aktiviteetin alkua ja ohjaavan nuoret turvaseksiin. Monilla kehitysmaiden nuorilla on huono itsetunto ja näin he suostuvat esimerkiksi seksiin tullakseen hyväksytyiksi. Mikäli seksuaalikasvatusta kouluissa on, on se usein Afrikan maissakin amerikkalaiseen – "bushilaiseen" – malliin lähinnä seksistä kieltäytymisen opettamista. Monet kirkot vastustavat niin seksuaalikasvatusta kuin kondomin käytön opastamista.
Hi-virus tarttuu huonosti suojaamattomassakin yhdynnässä, mutta muut seksitaudit, kuten tippuri, kuppa, klamydia ja pehmeä sankkeri lisäävät hi-viruksen tarttumisen mahdollisuutta. Nämä seksitaudit ovat huonosti tunnettuja ja kehnosti hoidettuja useimmissa kehitysmaissa. Myöskään partnereiden jäljitys ja hoito eivät toimi. Kansanparantajat käyttävät viiltelyjä hoitona mitä moninaisimpiin vaivoihin. Heillä ei yleensä ole tietoa instrumenttien steriloimisesta ja niinpä "hoitotoimissa" on aina infektion riski.
Seksuaalikulttuuri
Keskustelin noin 10 vuotta sitten pohjois-namibialaisten (ambolaisten) naisten kanssa paljon seksistä. He kertoivat, että heidän mielestään afrikkalaiset naiset (tai ainakin heidän oman kulttuurinsa naiset) nauttivat seksistä selvästi vähemmän kuin eurooppalaiset ja amerikkalaiset naiset. Tämä oli minulle uusi ajatus. Olin aina kuvitellut afrikkalaiset luonnollisiksi ja seksuaalisuudestaan nauttiviksi. Mietin, mitä merkitystä naisen seksuaalisella nautinnolla on. Ajattelin, että mikäli nainen ei nauti seksistä, tulee hänen kumppanilleen helposti tunne, että hänellä ei ole mitään positiivista annettavaa naiselleen seksin kautta. Tällöin mies herkästi ajattelee, että on yhdentekevää kenen kanssa hän oman seksuaalisen tarpeensa tyydyttää. Yhteiseen seksuaaliseen nautintoon liittyvä läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne voi näin jäädä saavuttamatta.
Aloin etsiä kirjallisuutta ja tutkimuksia afrikkalaisten seksistä ja seksuaalisuudesta. En löytänyt mitään. Viime vuosina seksuaalisuuteen liittyvää tutkimusta on jonkin verran tehty Afrikassakin. Vielä 10 vuotta sitten kaikki tieto oli lähinnä ennakkoluuloihin ja kuvitelmiin perustuvaa. Ystäväni Philippe Talavera, joka on tehnyt työtä Namibiassa aidsin parissa noin 10 vuotta, on tutkinut joidenkin Namibian syrjäisten heimojen (lähinnä himbojen, hereroiden ja tjimbojen) seksuaalikulttuuria. Hänen tutkimustensa kautta olen ymmärtänyt jotain vieraan kulttuurin seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista. Ymmärrän seksuaalisuuteen liittyvät rakennelmat ja kulttuurin Philippe Talaveran tutkimuksien lukemisen jälkeen aiempaakin monimutkaisempina. Tunnen niihin puuttumisen vulgaarina ja käytännössä huonosti mahdollisena tai perusteltuna. Yhtenä esimerkkinä on kieli. Himbojen kielestä puuttuu meille monia selviä käsitteitä, kuten seksuaalisuus, uskollisuus (sukupuolinen uskollisuus) tai abstinenssi (pidättäytyminen). Kielifilosofit pohdiskelevat, onko sellaisia asioita olemassa, joille ei ole sanoja. Voimmeko ajatella tai ymmärtää asioita, joille ei ole ajattelussamme nimeä?
Moralismin arvo
Monissa Afrikan kulttuureissa seksuaalisuus on enemmänkin sosiaalinen kuin individualistinen asia. Yksilön seksuaalisuuden toteuttaminen liittyy usein yhteisön sosiaalisiin suhteisiin (esim. aviomies tarjoaa vaimoaan korkea-arvoiselle vieraalleen, nainen antautuu satunnaiselle ohikulkijalle miehensä pitkän paimenmatkan aikana) ja sillä voi olla suuri merkitys pienen yhteisön sisäsiittoisuuden riskien vähentämisessä. Näissä yhteyksissä korostuu niin kristillisten seksuaalimoralistien kuin hiv/aids-valistajien ylhäältä annettujen ohjeiden käsittämättömyys ja täydellinen kulttuuriymmärtämättömyys.
15 vuotta työtä seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien parissa Afrikassa on saanut minut tuntemaan itseni entistä tietämättömämmäksi ja voimattomammaksi. Minulla ei ole vastauksia kysymyksiin, pikemminkin vain lisää kysymyksiä.
Ehkä sittenkin jotakin...
Kysymykset on tarkoitettu vastattaviksi. Myös kehitysyhteistyötä on mahdollista tehdä niin, että annetaan ihmisille itselleen tilaisuus kertoa ongelmistaan ja löytää niihin ratkaisuja. Nykyaikainen kehitysyhteistyö voi myös seksuaaliterveyden kysymyksissä olla paikallista kulttuuria kunnioittavaa ja ihmisten omaan ajatteluun ja oivaltamiseen perustuvaa. Tällaisten yhteistyöhankkeiden löytäminen voi olla hankalaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Tässä on mielestäni ainoa mahdollisuutemme, mikäli haluamme auttaa seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvien uhkien (erityisesti hiv-infektion ja aidsin uhan) alla olemassaolostaan kamppailevia ihmisiä ja yhteiskuntia.
gynekologi
Tampereen Gynekologi- ja Urologikeskus, Keskustori 1 A, 33200 Tampere
03 33926550, maija.kajan@guk.fi
